Eilen koin oudon reaktion itsessäni. Kun Perrin oli täräyttänyt kiekon reppuun, meni ainakin noin kolme sekuntia ennen kuin tajusin, mitä se merkitsi. Muistan elävästi, miten yleisö ehti vieressä jo huutaa täyttä huutoa, kun itselläni tieto voitosta oli vielä matkalla silmistä hermokeskukseen. Kai se oli sitä kuukauden kestäneen piinaavan jännityksen purkautumista, mikä tapahtui tällä kertaa hitaasti.
Sanattomaksi vetää, mutta silti haluan nostaa esiin pari nimeä.
1. Kun Eric Perrin pelasi kaudella 2002-03 JYPissä, lanseerattiin Jyväskylässä uskonto nimeltä perrinismi. Mitä nyt keksitään? Uskomattoman hieno mies niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin!
2. Jyrki Aho. Tiedän, että tällä miehellä ei ole aina ollut helppoa. Mutta mikä tuhkimotarina tästä kehkeytyikään - ehkä juuri siksi! Monet epäilivät, epäilin itsekin. Mutta en epäile enää!
3. Riku Helenius. Menetetyksi lupaukseksi ristitty kassari oli poffien paras veskari! Tämäkö on se ongelmalapsi, jolla karkasi mopo käsistä Ruotsissa? Ei uskoisi.
4. Edelliset sanat sopivat myös Jonne Virtaselle, jos vaihdetaan Ruotsin tilalle Lappeenranta. Kai voisi jopa väittää, että JYP pelasti paitsi Jonnen uran, myös hänen elämänsä ajatumasta sivuraiteelle. Ja se on juuri sitä yhteisöllisyyttä ja JYP-perheen huolenpitoa, mistä moni urheilija voi vain uneksia.
Paljon jää nimiä mainitsematta ja kaikki he ansaitsisivat tulla mainituiksi. Tuossa nyt kuitenkin jokunen päällimmäiseksi.
Kiitos JYP!