Suomen maajoukkue – NYT!

  • 92 972
  • 297

Wire

Jäsen
Enpä nyt ihan allekirjoita tätä. Se oikea Meidän Peli vaatii aika paljon pelaajilta, mutta Rikun peluuttama systeemi vaatii aivan helvetisti enemmän.

Aika helppo tota meijänpeliä on kritisoida, mutta se on tietyssä mielessä juuri semmonen sapluuna millä pelisysteemiä kurinalaisesti yhteenpelaava joukkue voi voittaa minkä tahansa staranipun. Ja juuri niin muutama Jalosen valmentama joukkue on tehnytkin. Kattokaapa nyt nuo pari tuoretta maailmanmestaruutta ja olympiakulta. Kaikissa niissä oli vähän samaa meininkiä kuin edelliskauden ja toissakauden Tapolan Kirveessä. Vastustaja voi olla hetken aikaa niskan päällä ja vaikka johtoasemassa, mutta jokainen peliä seuraava ja kaikki kentällä olevatkin uskovat että ei tämä tule näin päättymään, se Sininen Kone tulee tuolta koko illan ja jossain vaiheessa se värkkää tasoitusmaalin, johtomaalin, muutaman maalin sen päälle ja voittaa.

Ja se johtuu siitä että meijänpeli on ideatasolla pelaajille hyvin sopiva systeemi. Siinä ei ole muusta kiinni kuin siitä että tehdään perusjuttuja järkevästi, mutta vapauksiakin annetaan. Oman pään pelissä peli on tiivistä, apu on aina lähellä. Hyökkäyspään pelissä ei tartte arvata mihin pistät kiekon kaks metriä jos voitat kulmassa painin. Se on kaikki selvää. Sijoitut oikein, luistelet tarpeeksi kovaa, ja kun syötön paikka tulee, annat suht helpon syötön. Maalinteko sitten erikseen, mutta sekin perustuu siihen että pelataan lähelle, eikä ajatella ihanmitäsattuu CSKA-klap-klap-sokkosyöttökuvioita vaan semmosta aika perusideaa.

Riku Grönborgin pelisysteemi vaatii helvetisti enemmän henkilökohtaista taitoa, sekä luistelunopeudessa että pelin kääntämisessä hyökkäyspaineesta puolustuspäähän ja päinvastoin. Jalosen ja muiden meidänpeliä voi pelata useampi EHT-ukko, toki ei sitäkään ihan mikä vaan jamppa. Mutta se on kuitenkin sillä idealla laadittu ja toimiva pelisysteemi että se ei oikeesti vaadi kovin kummosta henkilökohtaista suorittamista, ja siksi toimii näiden euroliigojen janarien kanssa vaikka mitä tähtisikermää vastaan. Vastaavaa määrää pelaajia jotka voisivat Rikun peliajatusta tehokkaasti toteuttaa on paljon vähemmän siinä sakissa mistä Suomen maajoukkueet joudutaan rakentamaan.

Tappara, Kalpa, Jukurit, siinä heti kolme jengiä jotka pystyvät pelaamaan Grönborg kiekkoa. Ruotsissa on puolijoukkueellisen verran kyvykästä jengiä lisää ja Sveitsi päälle.
 
peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Hyvä Jukka Jalonen. Valitsit sitten sellaisen jengin jolla ei päästy edes puolivälieriin. Olisit ansainnut potkut.
 
MegaForce

Jäsen
Ei, valmentajaksi Grönborg niin on jotain mahdollisuuksia.
Ihmettelin jo aikaisemmin, miksi Grönborgia ei ole spekuloitu enempää Jalosen jatkajaksi. Olisi ainakin sopiva persoona ja uskon, että saisi myös (NHL)-pelaajien kunnioituksen, aivan kuten Ruotsissa sai. Kaksi peräkkäistä mm-kultaa on melko kova suoritus CV:ssä. Minulle ei käy selitykseksi se, että on ruotsalainen.
 
taspmas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Örebro. Turisti liigakartalla.
Ihmettelin jo aikaisemmin, miksi Grönborgia ei ole spekuloitu enempää Jalosen jatkajaksi. Olisi ainakin sopiva persoona ja uskon, että saisi myös (NHL)-pelaajien kunnioituksen, aivan kuten Ruotsissa sai. Kaksi peräkkäistä mm-kultaa on melko kova suoritus CV:ssä. Minulle ei käy selitykseksi se, että on ruotsalainen.
Taidan tietää selityksen ilman että edes kuulun mihinkään sisäpiiriin. Sinne täytyi saada joku vierumäen saunakerhosta. Niinhän se on jo pitkään ollut ja tullee olemaankin niin kauan, että liitossa johto vaihtuu tai tiputaan B-sarjaan.
 
Wire

Jäsen
Ihmettelin jo aikaisemmin, miksi Grönborgia ei ole spekuloitu enempää Jalosen jatkajaksi. Olisi ainakin sopiva persoona ja uskon, että saisi myös (NHL)-pelaajien kunnioituksen, aivan kuten Ruotsissa sai. Kaksi peräkkäistä mm-kultaa on melko kova suoritus CV:ssä. Minulle ei käy selitykseksi se, että on ruotsalainen.
Pennanen naulattiin pestiin ennen kuin oli edes tietoa Grönborgin tulosta Tapparaan.
 
SavonSakkeus

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
En oikein ymmärrä tätä Grönborgin hehkutusta valmentamaan maajoukkuetta? Taitaa herralla olla arvokisoissa jo kaikki suoritettu, ja nyt tähtäys mahdollisimman korkealle mitä sarjatasolla voi päästä. Eli ameriikkaan.

Toisaalta en ymmärrä myöskään miten yhden tai kahden varsinaisen peliajan tappion jälkeen halutaan Jalosen päätä vadille. Muita maita hehkutetaan, kun osaavat voittaa oikeat pelit, mutta meidän pitäisi voittaa kaikki.
 
Kilimaisteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Boldaus oma. Tässähän sitä päästään nykysen Suomikiekon perisyntiin kun tuota Meidän peliä opetetetaan ja pelataan jostain tuolta ala-asteikäisestä asti, eli pelin vaade ei ruoki henkilökohtaisen taidon kehittämistä. Kun huonompi henkilökohtainen suorittaminen "riittää", että voi toteuttaa Meidän Peliä niin turhaan sitä enempääkään pelaajilta vaatimaan. Tämähän johtaa osaltaan Suomalaisen pelaajatuotannon tason laskuun. Onhan se jo nyt viime vuosina nähty, ettei ykköskierroksen varauksia meinaa enää tulla rapakon taakse ja junnukisoissakin pärjääminen on vaikeaa (, vaikka aina nämä kerrasta poikki turnaukset on vähän nopanheittoa.) Tämä sitten näkyy myös A-maajoukkueessa, kun nuorten pelaajien taso laskee ja he eivät paria poikkeusta lukuunottamatta pysty täyttämään vanhempien jättämiä saappaita.
Joku vois myös ajatella että jos pelitapojen opettamiseen ei mene koko aika, olis aikaa treenata niitä yksilötaitojakin. Jos junnuista lähtien aletaan peluuttamaan Grönborg-kiekkoa, kukaan ei opi mitään ja kaikki vaan koohottavat. Ei se meijänpeli tuota aiheuta että kukaan ei osaa laukoa, mutta sitä en tiedä aiheuttaako se että opetellaan viis erilaista träppimuotoa ja ties mitä PAPP-kuvioita treenaamatta ensimmäistäkään ylivoimakuviota.

Siltä Suomen maajoukkueiden peli nimittäin tavalla tai toisella näyttää, ja on aina näyttänyt. En kyllä tiedä mitä sitten treenaavat, kun eiväthän ne luistellakaan osaa, varsinkaan taaksepäin. Luulis että trappeja ja pappeja hinkkaamalla oppis edes sen, mutta ei.
 
masa90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Nhl
Onko mitään huhuja ollut, että miksi näihin kisoihin on niin paljon kieltäytymisiä tullut? Suomelta puuttuu ihan älytön määrä omia parhaita pelaajiaan Euroopasta. Ja rehellisesti sanottuna siltä se on näyttänytkin. Onneksi edes Määttä ja Granlund tulivat.
 
WarWas

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÅIFK. Kaikki Fin maajoukkueet. 99+
Onko mitään huhuja ollut, että miksi näihin kisoihin on niin paljon kieltäytymisiä tullut? Suomelta puuttuu ihan älytön määrä omia parhaita pelaajiaan Euroopasta. Ja rehellisesti sanottuna siltä se on näyttänytkin. Onneksi edes Määttä ja Granlund tulivat.
Granlund näytti sitä miksi oli hienoa saada hänet mukaan. Emmä vielkään ymmäärrä miksi pimahti noin ja kyllä hän kuuluu "Torinon" ja All Stars pelehin.
 
Suosikkijoukkue
NHL, Liiga, Leijonat, U20,
Suomen kentät ens helmikuulle, Pennanen saa suorittaa.

Aho - Barkov - Lehkonen
Maccelli - Hintz - Rantanen
Granlund - Lundell - Laine (Teräväinen)
Luostarinen - Haula - Armia
Kakko/Tolvanen, Teräväinen
 
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Suomen kentät ens helmikuulle, Pennanen saa suorittaa.

Aho - Barkov - Lehkonen
Maccelli - Hintz - Rantanen
Granlund - Lundell - Laine (Teräväinen)
Luostarinen - Haula - Armia
Kakko/Tolvanen, Teräväinen
Samaa mieltä olen ketjuista, Suomella on kyllä aika paha pula rightin pelaajista.

Toki sieltä on nuoremmista ikäluokista tulossa Heleniusta, Lambertia, Halttusta, Kemelliä, Niemelää ja Hemmingiä mutta heillä ei ihan lähivuosina roolia maajoukkueessa ole (Lambertia ja Niemelää lukuunottamatta, pidän molempia erittäin potentiaalisena pelaajina 2026 Olympialaisiin).
 
Suosikkijoukkue
NHL, Liiga, Leijonat, U20,
Samaa mieltä olen ketjuista, Suomella on kyllä aika paha pula rightin pelaajista.

Toki sieltä on nuoremmista ikäluokista tulossa Heleniusta, Lambertia, Halttusta, Kemelliä, Niemelää ja Hemmingiä mutta heillä ei ihan lähivuosina roolia maajoukkueessa ole (Lambertia ja Niemelää lukuunottamatta, pidän molempia erittäin potentiaalisena pelaajina 2026 Olympialaisiin).
Noihin voisi lisätä jokerina Aku Rädyn, sopivampi alaketjuihin jossa sitä tilaa on nuoremmille
 
Faijas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Onko mitään huhuja ollut, että miksi näihin kisoihin on niin paljon kieltäytymisiä tullut? Suomelta puuttuu ihan älytön määrä omia parhaita pelaajiaan Euroopasta. Ja rehellisesti sanottuna siltä se on näyttänytkin. Onneksi edes Määttä ja Granlund tulivat.
Huhuja? On. Faktaa? Ei niinkään.
Lähinnä sellaista kuullut, että pelaajillakin luotto Jaloseen aika nollissa, koska ilmeisesti pelikirjasta näkee jo vilkaisulla sen jäävän toisten jalkoihin. Ja Jalonen ei ole pariin vuoteen ollut vastaanottavainen ajatukselle, että sitä tulisi päivittää, koska sillä vedettiin ne pari kultaa.
Lähteet "sisäpiiri" ja "trust me, bro"
 
Wire

Jäsen
Huvittavaa kuinka lehdistö eikä asiantuntijat uskalla kritisoida Jalosesta sanaakaan. Myös Granlund kuuluu tähän varjeltuun joukkoon.

Jalonen valehtelee silmät päästä ettei muka nähnyt Granlundin tapausta eikä kukaan sano mitään.

Kukkos-Lasse selittelee ”Ei Mikke sitä tahallaan tehnyt”. Mitä nyt teki hyppypoikkaria selkään juuri ennen ulosajopoikkaria.
 
mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Granlund näytti sitä miksi oli hienoa saada hänet mukaan. Emmä vielkään ymmäärrä miksi pimahti noin ja kyllä hän kuuluu "Torinon" ja All Stars pelehin.
Mikke tajusi kesken ottelun että ei tahdo lähteä Ostravaan ja muisti että Sieppikin on parisuhteessa joten kullallakaan tee hevon helvettiä
 
MegaForce

Jäsen
Itse kyseenalaistan Mikael Granlundin paikan best on best -turnauksessa. Ollut luvalla sanoen huono tässä turnauksessa, ja kasetti hajosi eilen merkityksettömässä pelissä käsittämättömällä tavalla. Kyse on noloimmasta ja heikoimmasta suorituksesta maajoukkueessa pitkään aikaan pelaajalta, joka toimii vielä joukkueen kapteenina.
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers

Ja vastaavasti Mikke on tarjoillut valtavan määrän onnistuneita suorituksia vuosien aikana meille faneille.

Joo, oli typerä temppu, mutta en minä yhden perseilyn takia miestä teilaa. Kisat on menneet päin vittua kokonaisvaltaisesti, Miken ylilyönti oli vain kirsikka kakkuun.
 
Alejandro

Jäsen
Itse kyseenalaistan Mikael Granlundin paikan best on best -turnauksessa. Ollut luvalla sanoen huono tässä turnauksessa, ja kasetti hajosi eilen merkityksettömässä pelissä käsittämättömällä tavalla. Kyse on noloimmasta ja heikoimmasta suorituksesta maajoukkueessa pitkään aikaan pelaajalta, joka toimii vielä joukkueen kapteenina.
Itse laittaisin Granlundin ykkösketjuun. Jos joukkueessa olisi Innalan tilalla esim. Rantanen, niin turnauksen pistepörssin kärjessä olisi kaksi suomalaista. Mikke on yhä aivan käsittämättömän hyvä syöttäjä.
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Itse kyseenalaistan Mikael Granlundin paikan best on best -turnauksessa. Ollut luvalla sanoen huono tässä turnauksessa, ja kasetti hajosi eilen merkityksettömässä pelissä käsittämättömällä tavalla. Kyse on noloimmasta ja heikoimmasta suorituksesta maajoukkueessa pitkään aikaan pelaajalta, joka toimii vielä joukkueen kapteenina.

Best on best -turnauksessa Mikke ei olisi niin yksin kuin mitä on tässä joukkueessa. Granlund on pelannut samassa ketjussa Pakarisen ja Innalan kanssa. Herran jestas Iiro Pakarinen ja Jere Innala. Ensinnä mainittu on perus grinderi ja jälkimmäinen ei saa mistään sisään. Granlund oli viime kaudella suomipörssin viidenneksi paras, vaikka pelasi NHL:n huonoimmassa joukkueessa. Eilisen pelin loppu oli todella typerä temppu, mutta sen ulkopuolella Granlund on harvoja suomalaispelaajia, jolle voin antaa puhtaat paperit näistä kisoista. Haluan nähdä sen kokoonpanon, johon Mikke ei muka mahtuisi.
 
Kuuskasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Eilisen pelin loppu oli todella typerä temppu, mutta sen ulkopuolella Granlund on harvoja suomalaispelaajia, jolle voin antaa puhtaat paperit näistä kisoista. Haluan nähdä sen kokoonpanon, johon Mikke ei muka mahtuisi.

Jos pelaajalla ei ole selkärankaa myöntää, että hermo meni ja olisi pitänyt jättää puhdas taklaus kostamatta, niin ei voi arvostaa.
 
Kyle

Jäsen
Itse kyseenalaistan Mikael Granlundin paikan best on best -turnauksessa. Ollut luvalla sanoen huono tässä turnauksessa, ja kasetti hajosi eilen merkityksettömässä pelissä käsittämättömällä tavalla. Kyse on noloimmasta ja heikoimmasta suorituksesta maajoukkueessa pitkään aikaan pelaajalta, joka toimii vielä joukkueen kapteenina.

Muissa maissa perustellaan MM-kisoihin osallistumista sillä, että ovat myös etusijalla turnauksissa jossa on kaikki parhaat mukana. Olisihan tuo hyvää perseennäyttöä pelaajalla joka on käytännössä aina MM-kisoissa mukana kun NHL-tilanne sen sallii. Mikä olisi edes se pikkiriikkinen NHL-pelaajien houkutus jatkossa Suomelta MM-kisoihin, jos MM-kisojen osallistuminen ja siellä joku yksittäinen kasetin hajoaminen vaikuttaa siihen että on seuraavasta turnauksesta ulkona.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös