Mainos

Suomen demografinen nykytila ja tulevaisuus – mistä huomisen tekijät?

  • 332 357
  • 4 127

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vaikka kulttuurierot Suomen ja Etelä-Korean välillä ovatkin sangen merkittäviä, voi Korean demografisen romahduksen nähdä varoittavana esimerkkinä koko kehittyneelle maailmalle, mutta ennen kaikkea alhaisimman syntyvyyden maille, joiden joukkoon Suomi kuuluu.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
MTV:n presidenttitentissä alhainen syntyvyys nostettiin kysymykseksi asti, kaiketi tämän voi nähdä eteenpäinmenona, että asiasta voidaan keskustella jo tällä tasolla. Toki presidentti ei asiaan voi pahemmin vaikuttaa, mutta kenties tämä on jo askel kohti hyvin mustavalkoisesta "synnytystalkoot"-keskustelusta. Stubb toki myönsi, että asia on erittäin vaikea keskustelunaihe, eikä halua ottaa osaa keskusteluun.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vaikka monet meistä suomalaisista tuntuvatkin hymähtelevän maamme huippusijoitukselle (Koko maailman ykkönen.) onnellisuudessa, tulisi se mielestäni nostaa voimavaraksi markkinoidessamme maatamme maahanmuuttajille.

Brittiläisen tutkimusyhtiön Happy City Indexin listauksessa peräti kuusi suomalaiskaupunkia (Helsinki 11. Lappeenranta 25. Oulu 50. Tampere 51. Jyväskylä 58. ja Turku 60.) sijoittui sadan onnellisimman kaupungin joukkoon koko maailmassa. Tokihan nämä indikaattorit on helppoa sivuuttaa, mutta mielestäni ne silti kertovat jotain.

Tutkimuksen kolmen kärki oli Aarhus (Tanska), Zürich (Sveitsi) ja Vancouver (Kanada).
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mielestäni Suomen olisikin syytä ottaa rohkeaksi eräänlaiseksi sloganikseen "Finland - The Happiest Country In The World". Vaikka maallamme tunnetut laaja-alaiset haasteensa ovatkin, on kuitenkin selvää, että Suomi on monella tapaa katsottuna yhä vuonna 2024 yksi maailman parhaimmista maista elää ja toteuttaa unelmia. Suomi tarvitsee kipeästi kuitenkin tekijöitä, että tämä realiteetti olisi totta myös tulevaisuudessa. Ottakaamme siis maahanmuuttostrategiaksemme ennen kaikkea myönteinen suhtautuminen maahanmuuton mahdollisuuksiin, toki yhtäältä sen aiheuttamat haasteet tiedostaen ja niihin ennalta puuttuminen.

Allekirjoittaneen maahanmuuttomyönteistä näkemystä ohjaa ennen kaikkea isänmaallisuus. Haluan Suomen menestyvän ja voivan hyvin.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Työnantajat ihmeissään nuorten työnhakijoiden vaatimusten kanssa – pelkkä hyvä palkka ei enää kelpaa Menin melkein sanattomaksi. Mutta sen verran irtoaa, jotta ihmisellä menee kyllä hyvin, jos voi ensin tiedustella työnantajan arvoja ja kieltäytyä sitten työstä jos ne eivät miellytä. Heijasteleeko tämäkin kansan kahtia jakautumista, en tiedä
Ihan ymmärrettävää, että nuorilla on toiveita ja haaveita paremmasta elämästä ja maailmasta. Ei nuori saakaan olla yhtä kyyninen kuin me vanhemmat.

Niin kauan kuin elättää itsensä niin saa plokata, mutta jos ei pysty elättämään itseään omien arvojensa mukaan niin on turhaa vaatia, että me muut teemme sen ja elätämme niitä, jotka pitävät itseään parempina ja oikeutettuna valikoimaan vain itselleen parempia ja mieluisia töitä.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Työnantajat ihmeissään nuorten työnhakijoiden vaatimusten kanssa – pelkkä hyvä palkka ei enää kelpaa Menin melkein sanattomaksi. Mutta sen verran irtoaa, jotta ihmisellä menee kyllä hyvin, jos voi ensin tiedustella työnantajan arvoja ja kieltäytyä sitten työstä jos ne eivät miellytä. Heijasteleeko tämäkin kansan kahtia jakautumista, en tiedä
Heh. Muutama vuosi työelämässä ja jokainen tajuaa, että yritysten, virastojen yms. arvot, missiot jne. ovat vain johdon markkinointikäyttöön tehtyä sanahelinää.

Edit: Tämä ei siis näitä työnhakijoita vastaan. Päinvastoin. Hemmetin hyvä juttu, että työnantajissa kiinnostaa muukin kuin palkka.
 
Andromeda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Niin kauan kuin elättää itsensä niin saa plokata, mutta jos ei pysty elättämään itseään omien arvojensa mukaan niin on turhaa vaatia, että me muut teemme sen ja elätämme niitä, jotka pitävät itseään parempina ja oikeutettuna valikoimaan vain itselleen parempia ja mieluisia töitä.
Pointtina siis olikin, että täytyy mennä todella hyvin, jos on varaa arvojen perään kysellä (mitkä toki tärkeitä). Tuskin mahdollista monellakaan, vaan mentävä sille työnantajalle kellä töitä on tarjota.

Ja tuon saman meinasin sanoa, että ei senttiäkään tukeja tule maksaa kuitenkaan, jos arvojen takia ei työ kelpaa.

Mietin vaan, että minkälaiset arvot voivat olla sellaisia tänä päivänä joka blokkaa työnantajan. Hyvät arvot kun on kaikin puolin tärkeitä yrityksillekkin, jos meinaavat menestyä.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tiedä sitten kuinka nopeasti ajat ovat muuttuneet. Olen ns. millenniaali, Käärijän kanssa samaa ikäluokkaa ja kun viime vuosikymmenellä lähdin täysillä työelämään, olin totta kai työhaastatteluissa kiinnostunut työnantajasta, mutta ei mieleenkikään olisi tullut alkaa mitään vaateita esittämään, ainakaan alkuvaiheessa, vaan tiedostin sen, että omalla uutteruudella ja käskyjä noudattamalla on pyramidia mahdollista kivuta ylöspäin.

Tämä siis siitä huolimatta, että olen ollut yhteiskunnallisista asioista aina kiinnostunut.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Mietin vaan, että minkälaiset arvot voivat olla sellaisia tänä päivänä joka blokkaa työnantajan. Hyvät arvot kun on kaikin puolin tärkeitä yrityksillekkin, jos meinaavat menestyä.
En minä Teboilille menisi töihin vaikka olisikin parempi liksa kuin ABC:llä. Tai jos pitäisi valita jonkun Huawein tms. Kiinan valtion operaattorin ja jonkun Nokian välillä niin kyllä se olisi Nokia vaikka palkka olisi pienempi.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Heh. Muutama vuosi työelämässä ja jokainen tajuaa, että yritysten, virastojen yms. arvot, missiot jne. ovat vain johdon markkinointikäyttöön tehtyä sanahelinää.
Jutussahan nimenomaan sanottiin:
Hoiva-alan vastauksissa korostui, että Z-sukupolvi ei tyydy kirjattuihin arvolupauksiin vaan nuoret haluavat myös tietää, kuinka ne käytännössä toteutuvat. Nuoret työnhakijat peräävät usein konkretiaa ylimalkaisten sloganeiden sijaan.

Ikäihmisille hoivapalveluita tarjoavasta Attendosta kerrotaan, että jopa useampi kuin joka kolmas työnhakijoista kysyy, kuinka yrityksen arvoihin kirjatut asiat käytännössä toteutuvat.
Siinä on muuten oikeasti eroa ihan firman toiminnassa, että toteutetaanko niitä arvoja oikeasti vai onko ne sanahelinää. Yleisesti ottaen ne yritykset, jotka oikeasti toimivat arvojensa mukaisesti ovat niitä menestyneempiä. En itsekään ole ollut ennen kiinnostunut arvoista, mutta nyt muutamassa edellisessä työpaikassa niitä on toteutettu niin hyvin, että olen tällaisen empiirisen havainnon onnistunut tekemään. Ja toki myös edellisessä työpaikassani, kun niistä arvoista alettiin luopumaan yritystä exit-kuntoon laitettaessa, alkoi aikamoinen aivovuoto firmasta ulos, minä mukaanlukien.
 
Joo siis kuten sanoinkin tuossa viestini lopussa, jonka leikkasit pois, että hyvä kun työnhakijoita kiinnostaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: JZZ

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Palatakseni vielä linkkaamaani juttuun kenialaisesta tohtorikoulutettavasta.
Vaikka kenialaiset eivät suurimpien Suomen suurimpien maahanmuuttajakansallisuuksien joukkoon kuulukaan, on heidän määränsä kuitenkin ollut kasvussa. Kenialaistaustaiset kymmenen vuoden välein.

1992 n. 100

2002 n. 200

2012 n. 1000

2022 n. 2500

Itse en kovin monia kenialaisia tunne, mutta tapaamani ovat integroituneet Suomeen erinomaisesti.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Erittäin mielenkiintoinen Satakunnan Kansassa julkaistu kolumni ajankohtaisesta aiheesta.
IKÄÄNTYVÄSSÄ yhteiskunnassa eläkejärjestelmän rahoitus on monin eri tavoin kriittinen tekijä. Noin joka neljäs suomalainen on 65 vuotta täyttänyt. Suomen vanhushuoltosuhde on maailman kolmanneksi korkein Japanin ja Italian jälkeen. Luku kertoo, kuinka monta iäkästä on suhteessa työikäiseen väestöön.

Kiinnostava yksityiskohta on, että Satakunnan vanhushuoltosuhde on tällä hetkellä samalla tasolla kuin Japanissa.

MAAHANMUUTON hyödyistä ja haitoista tarvittaisiin avointa keskustelua, joka perustuisi enemmän argumentteihin kuin tunteisiin. Kehitys ei ole ongelmaton ja vaatii uudenlaista avoimuutta, rohkeutta ja sopeutumista. Ikääntyvän väestön yhteiskunta tarvitsee sekä suhteellisen korkeaa syntyvyyttä että enemmän maahanmuuttoa. Kun syntyvyys on romahtanut ennätyksellisen alhaiselle tasolle, korostuu maahanmuuton merkitys.
Painavia sanoja ja mielestäni nyt jos koskaan olisi tarve käydä laajaa kansalaiskeskustelua maahanmuuton mahdollisuuksista ikääntyvälle Suomelle.
 
PetriVaris

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ylen aamutv:ssä

ajassa tunti ja vartti, Ylen kirjeenvaihtaja vahingossa tulee paljastaneeksi, mitä vuosittaisella kahdeksan miljoonan euron kehitysavulla on saatu aikaan Keniassa. Ei mitään.

Totta on, että Suomeen muuttaneet kenialaiset ovat hyviä integroitumaan, sillä onhan suuri enemmistö sikäläisistä kristittyjä.
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Erittäin mielenkiintoinen Satakunnan Kansassa julkaistu kolumni ajankohtaisesta aiheesta.

Painavia sanoja ja mielestäni nyt jos koskaan olisi tarve käydä laajaa kansalaiskeskustelua maahanmuuton mahdollisuuksista ikääntyvälle Suomelle.
Satakunta jos mikä tietää vierastyövoiman tarpeen ja todellisuuden. Edelläkävijä sanoisin. Ydinvoimalat, meri, telakka- ja muu metalliteollisuus sekä suurmaatalous on pyörinyt viimeisen 20 vuoden aikana suurelta osin vierastyövoiman varassa/avulla. Alkuperäisasukkaat ovat tottuneet tulijoihin. Hyvässä ja pahassa.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ylen aamutv:ssä

ajassa tunti ja vartti, Ylen kirjeenvaihtaja vahingossa tulee paljastaneeksi, mitä vuosittaisella kahdeksan miljoonan euron kehitysavulla on saatu aikaan Keniassa. Ei mitään.

Totta on, että Suomeen muuttaneet kenialaiset ovat hyviä integroitumaan, sillä onhan suuri enemmistö sikäläisistä kristittyjä.
Vaikka suomalaisten enemmistö nykyään agnostikkoja ja ateisteja onkin, ei kristinuskon valtavaa vaikutusta yhteiskuntaamme ja kulttuuriimme voi kiistää. Siinä mielessä on ihan loogista, että kristityt maahanmuuttajat sopeutuvat yhteiskuntaamme keskimäärin hyvin.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Satakunta jos mikä tietää vierastyövoiman tarpeen ja todellisuuden. Edelläkävijä sanoisin. Ydinvoimalat, meri, telakka- ja muu metalliteollisuus sekä suurmaatalous on pyörinyt viimeisen 20 vuoden aikana suurelta osin vierastyövoiman varassa/avulla. Alkuperäisasukkaat ovat tottuneet tulijoihin. Hyvässä ja pahassa.
Satakunnan voinee nähdä jollain tavalla eräänlaisena mikrokosmoksena koko maasta. On teollisuuden rakennemuutosalueita, maaseutua, pari maakunnan mittakaavassa isompaa kaupunkia ja rakennemuutoksen ohella myös tulevaisuudenuskoa ja yrittäjyyttä.

Kokonaisuudessa maahanmuuttajataustaisten määrä on Satakunnassa koko maata pienempi (Vuoden 2022 lopulla heitä oli vajaat 10 000 ja 3,6% väestöstä.), mutta trendi on ollut kasvussa ja esim. sotesektori on ihan hiljan alkanut rekrytoimaan hoitajia suoraan Sambiasta.

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kokonaisuudessa maahanmuuttajataustaisten määrä on Satakunnassa koko maata pienempi (Vuoden 2022 lopulla heitä oli vajaat 10 000 ja 3,6% väestöstä.), mutta trendi on ollut kasvussa ja esim. sotesektori on ihan hiljan alkanut rekrytoimaan hoitajia suoraan Sambiasta.
Miten nämä tilastot muuten menee. Satakunnassa on paljon ulkomaisia alihankintafirmoja joiden työntekijät eivät välttämättä ole kovin kauan kerrallaan Suomessa. Eivät taida näkyä tilastoissa vaikka heitä katukuvassa ja ehkä yöelämässäkin näkyy.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Miten nämä tilastot muuten menee. Satakunnassa on paljon ulkomaisia alihankintafirmoja joiden työntekijät eivät välttämättä ole kovin kauan kerrallaan Suomessa. Eivät taida näkyä tilastoissa vaikka heitä katukuvassa ja ehkä yöelämässäkin näkyy.
Tilastokeskuksen tilastoissa näkyvät vakituisesti asuvat henkilöt, joilla on Suomessa kotikunta, joten esim. keikka- ja kausityöläiset eivät ymmärtäneekseni niissä näy. Paljon toden totta ennen kaikkea virolaisia ja muista EU-maista kotoisin olevia kirjoilla muualla. Yhtä lailla maassa laittomasti oleskelevat tuhannet ns. paperittomat eivät näy osana maamme väestöä.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Erittäin hyvä huomio liittyen työperäisen maahanmuuton myönteisistä vaikutuksista.
– Eläketurvakeskuksen (ETK) kehityspäällikkö Heikki Tikanmäki on tehnyt tärkeän laskelman. Hänen mukaansa noin 10 000 henkilön pysyvä lisäys nettomaahanmuutossa vuodessa vastaisi noin miljardin euron vähennystä työeläkemaksuihin. Tämä tarkoittaisi yhtä prosenttiyksikköä matalampia työeläkemaksuja. Muutos noin 15 000 vuotuisesta tulijasta noin 35 000 tulijaan merkitsisi jo kahta prosenttiyksikköä matalampia työeläkemaksuja.

Aro jatkaa, että työ- ja elinkeinoministeriön mukaan työperäisen maahanmuuton pysyvä kasvaminen 10000 henkilöllä vähentäisi kestävyysvajetta noin 0,5 prosenttiyksiköllä suhteessa bruttokansantuotteeseen, mikä rahassa olisi noin miljardi euroa.

– Suomen vanhushuoltosuhde on maailman kolmanneksi korkein Japanin ja Italian jälkeen, hän muistuttaa.
Suomi valitettavasti erottuu joukosta yhden maailman ikääntyneimmän väestönsä kanssa.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Aro peräänkuuluttaa maahanmuutosta keskustelua, joka perustuisi enemmän argumentteihin kuin tunteisiin.

– Kehitys ei ole ongelmaton ja vaatii uudenlaista avoimuutta, rohkeutta ja sopeutumista.

Kun syntyvyys on romahtanut Suomessa ennätyksellisen alas, maahanmuuton merkitys korostuu. Aron mukaan onkin hyvä asia, että maahanmuutto Suomeen on viime vuosina vilkastunut.

– Työ- ja koulutusperäinen maahanmuutto ei ole ongelma, vaan ratkaisu!
Vielä lainaus kyseisestä Verkkouutisten jutusta. Ainakin itse olen täysin samaa mieltä ja toivon mukaan keskustelukulttuurissa kykenisimme näkemään maahanmuuton aiheuttamien haasteiden ohella sen mahdollisuudet yhtä lailla.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Toivottavasti järki vielä voittaisi, eikä jo nykyisellään tiukkoja kansalaisuusvaatimuksia kiristettäisi entisestään. Asumisajan korottaminen viidestä kahdeksaan vuoteen ei välttämättä kaikkien mielestä kuulosta isolta muutokselta, mutta mielestäni kuitenkin tarpeeton ja iso haitta on tällä myös siinä, millaisen viestin annamme Suomeen muuttoa harkitseville. Suomella ei mielestäni ole ollenkaan varaa tiukkaan kansalaisuuspolitiikkaan, muihin Pohjoismaihin ja Saksaan verrattuna.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mielestäni Suomen olisikin syytä ottaa rohkeaksi eräänlaiseksi sloganikseen "Finland - The Happiest Country In The World". Vaikka maallamme tunnetut laaja-alaiset haasteensa ovatkin, on kuitenkin selvää, että Suomi on monella tapaa katsottuna yhä vuonna 2024 yksi maailman parhaimmista maista elää ja toteuttaa unelmia. Suomi tarvitsee kipeästi kuitenkin tekijöitä, että tämä realiteetti olisi totta myös tulevaisuudessa. Ottakaamme siis maahanmuuttostrategiaksemme ennen kaikkea myönteinen suhtautuminen maahanmuuton mahdollisuuksiin, toki yhtäältä sen aiheuttamat haasteet tiedostaen ja niihin ennalta puuttuminen.

Allekirjoittaneen maahanmuuttomyönteistä näkemystä ohjaa ennen kaikkea isänmaallisuus. Haluan Suomen menestyvän ja voivan hyvin.
Vitsikkäästi sanoen, jos se sallitaan, niin onhan se toki outoa, että maailman onnellisin maa on kohta maailman kylmin persläpi, jossa ei kohta enää kesää näy ollenkaan ja venäjä on naapurina, niin kyllä tota onnellisuutta voisi vähän jo kyseenalaistaa. Meidän ilmastonmuutos muuttaa koko kansakunnan mursuiksi tai kuolleiksi, ja siinä sivussa naapurin kokopäiväkännääjä lupailee ydinpommeja joka toinen päivä. Kyllä on ihanaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös