Suomen demografinen nykytila ja tulevaisuus – mistä huomisen tekijät?

  • 264 844
  • 3 600

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Niin, ei se varmaan mieltä ylennä kun valtavassa kiireessä ja toimintojen tehostamisessa saat "riippakiveksi", perehdytettäväksi kieltä osaamattoman työntekijän ja työnantaja olettaa, että siinähän se perehdytys menee samalla muiden töiden ohessa.
On täysin totta, että ulkomailta tulevien työntekijöiden perehdyttämiseen, etenkin jos kielitaito on vielä auttava, tulisi käyttää enemmän aikaa ja resursseja. Loppujen lopuksi pieni hinta saavutetusta hyödystä.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна



Suomen tulisi pyrkiä houkuttelemaan enemmän ulkomaalaisia somevaikuttajia maahamme vierailulle ja pyrkiä tekemään kulttuurillisista erityispiirteistämme ennen kaikkea voimavara ja tapa erottua muista Pohjoismaista.

Yhtä lailla statustamme maailman onnellisimpana maana tulisi tuoda enemmän esille. Vaikka tälle moni suomalainen ennen kaikkea naureskeleekin, on se herättänyt huomiota ja se pitäisi rohkeasti ottaa osaksi markkinointistrategiaamme. Olen ennenkin valitellut Suomen "kalseutta", mitä tulee maahanmuuttajien houkutteluun. Netistä löytyvät palvelut ovat sinänsä asiallisia ja selkeitä, mutta mausteet puuttuvat. Miksemme pyrkisi tosissamme houkuttelemaan ihmisiä toteuttamaan "suomalaista unelmaa"?
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kauppalehden juttu valitettavasti maksumuurin takana, mutta otsikosta ja alaotsikosta paljastuu oleellinen.

Suomen tulisi nyt rohkeasti panostaa Intiaan. Vaurastuvan maan kasvavalle keskiluokalle Suomi voi näyttäytyä myönteisenä eksotiikkana ja kun maine Suomesta kiirii, en ihmettelisi vaikka yhä useampi harkitsisi Suomeen muuttamistakin. Vuonna 2023 ensimmäisiä oleskelulupia on Suomi myöntänyt n. 2500:lle intialaiselle, joten kiinnostusta Suomea kohtaan on jo nyt.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна



Havainnollistava englanninkielinen video Suomen "uudesta maahanmuuttopolitiikasta", Suomeen asettuneen intialaisnaisen kertomana. Toki hyvä asia, että tulevat muutokset tuodaan ihmisille julki, muutenkin kuin kalseiden viranomaistiedotteiden myötä, mutta joka tavallahan valitettavaa tämä ovien kiinnemmäksi meneminen.

Tutustumissuositus muutenkin kyseisen turkulaistuneen latvialais-intialaisen pariskunnan tuotantoon. Tekevät Suomea tunnetuksi erinomaisella tavalla.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна




Migrin tilastokaavio työperäisestä maahanmuutosta vuoden 2023 aikana. Luvut eivät edelleenkään vielä kovin korkeita ole, mutta mielenkiintoista nähdä, miten trendi jatkuu ja miten uuden hallituksen maahanmuuttopolitiikka tulee näkymään.

Näiden oleskelulupien ohella on syytä pitää mielessä, että osittain työperäistä maahanmuuttoa ovat myös muista syistä myönnetyt oleskeluluvat.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Positiivinen skenaario päivään. Vuoden 2022 maahanmuuton tasolla Suomi voisi kokonaisuudessaan pysyä uralla, jolla muutkin Pohjoismaat ovat: eli uralla, jossa hyvinvointivaltion olemassaolon turvaaminen olisi mahdollista





Tässäkin skenaariossa kehitys on toki aika epätasaista ja sinistä kartalla on aika vähän. Tässä mielessä ennalta kannattaa pohtia, miten voidaan välttää Saksan kaltainen kahtia jakautuminen hyvinvoivaan ja huonosti voivaan osaan valtiota: se kun tuo mukanaan erittäin paljon sosiaalisia ongelmia sekä polarisaation lieveilmiöitä.

Sinistä tässä skenaariossa näyttävät Suomen perinteiset yliopistokaupunkien seudut, muutama muu maakuntakeskus (Lahti, Seinäjoki, Hämeenlinna, Kokkola) sekä Lapin kunnat, joissa turismi on merkittävää (ja jotka siten vetävät maahanmuuttajia).

Turismi voisikin olla joillekin muillekin syrjäseutujen kunnille avain parempaan tulevaisuuteen. Suomen kiinnostavuus nimenomaan luontomatkailukohteena on nousussa.

Luonnollisesti tässä tullaan toki sitten ilmastokysymyksiin sekä turismin muihin ongelmiin. Tiettyjä valtteja kestävään matkailuun Suomella on, joita voisi pyrkiä hyödyntämään.
 
Viimeksi muokattu:

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kiitos mielenkiintoisesta viestistä @BitterX !

Itse olen vakaasti sitä mieltä, että nyt jos koskaan Suomen on oltava avoin maahanmuutolle ja muutenkin pyrkiä suhtautumaan tulevaisuuteen realistisesti, mutta optimistisesti, ainaisen nyreyden sijaan.

Mikään utopia kyseinen skenaario ei mielestäni ole ollenkaan, vaan aika lähelle muiden Pohjoismaiden realiteettia. Luonnollisesti maahanmuuttoon ja ulkomaalaisiin kategorisen kriittisesti suhtautuville, "Japanin mallin" kannattajille tämä ei ole mieleinen, mutta toivon näiden edustavan vähemmistöä.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vaikka Suomi ja matkailu-yhdistelmä, siis ulkomailta katsottuna saattaakin näyttäytyä monelle hyvinkin marginaalisena pysyvänä vastaisuudessakin, uskon Suomella olevan potentiaalia kasvattaa matkailun taloudellista merkitystä merkittävästi nykyisestä. Ilmastonmuutoksen myötä eteläinen Eurooppa kärvistelee valitettavasti entistä hurjempien helleaaltojen kourissa ja tähän Suomen 20-asteen kelit, monine mielenkiintoisine kohteineen voisivat olla monelle esimerkiksi italialaiselle ja ranskalaiselle oikea vaihtoehto alppikohteille. Yhtä lailla Aasian kasvavien markkinoiden hyödyntämisessä uskon olevan potentiaalia, vaikka Venäjän yli ei pääsekään lentämään.

Joka tapauksessa uskon maahanmuuton ja siihen suhtautumisen olevan Suomen lähitulevaisuuden kohtalonkysymys. Mikäli sulkeudumme, väestökehitys synkkenee synkkenemistään, mutta myönteisellä suhtautumisella tänne tuleviin ja aktiivisella maamme markkinoinnilla, uskon tulevaisuuden olevan valoisa.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hesarilta mielenkiintoinen juttu venezuelalaisen pariskunnan asettumisesta Suomeen.

Oliva julkaisi nopeasti myös Instagramissa hauskan videon, jossa esitteli lumisia puuhia talvisella Seinäjoella.

”Pidän talvesta! Olemme tosi onnellisia täällä, koska täällä on niin paljon tekemistä. Pidämme paljon raittiista ilmasta ja luonnosta. Täällä on liikaakin asioita tehtäväksi, koska tykkäämme haluamme jatkuvasti kokeilla erilaisia asioita ja viihdyttää itseämme. Minulla kaikki menee tosi hyvin, vaikka kylmyys oli talvella niin äärimmäistä, että siihen tottumisessa oli vaikeuksia.”

Latinalainen Amerikka potentiaalisena maahanmuuton lähteenä on Suomelle edelleen pitkälti katsomaton mahdollisuus. Mikäli yhdysvaltalais- ja kanadalaistaustaiset laskee pois, Amerikan mantereelta kotoisin olevia ja täällä kahdelle alueelta kotoisin syntyneitä asui maassamme viime vuoden lopulla vähän alle 10 000. Suomi on toki kaukana, mutta samalla lailla kun Suomeen tullaan ja integroidutaan Vietnamista ja Thaimaasta, voisin kuvitella aktiivisemmalla markkinoinnilla Suomen kiinnostavan myös venezuelalaisia.
 
Viimeksi muokattu:

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Latinalainen Amerikka potentiaalisena maahanmuuton lähteenä on Suomelle edelleen pitkälti katsomaton mahdollisuus. Mikäli yhdysvaltalais- ja kanadalaistaustaiset laskee pois, Amerikan mantereelta kotoisin olevia ja täällä kahdelle alueelta kotoisin syntyneitä asui maassamme viime vuoden lopulla vähän alle 10 000. Suomi on toki kaukana, mutta samalla lailla kun Suomeen tullaan ja integroidutaan Vietnamista ja Thaimaasta, voisin kuvitella aktiivisemmalla markkinoinnilla Suomen kiinnostavan myös venezuelalaisia.

Olen tässä täysin samaa mieltä.

Latinalaisessa Amerikassa on pääsääntöisesti korkea koulutustaso ja hyvätasoinen koulutus. Monissa maissa (esim. Brasilia, Argentiina, Kolumbia ja tietenkin juuri Venezuela) on ollut viime aikoina myös syviä talouskriisejä sekä poliittisia kriisejä, joiden takia nuorten ammattilaisten - myös korkeakoulutettujen - työttömyys on hyvin korkeaa.

Brasilia taitaa olla myös kirjattu hallitusohjelmaan maana, josta maahanmuuttajia erityisesti pyritään houkuttelemaan.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
@BitterX Juurikin näin! Vaikka Yhdysvallat ja Kanada, sekä osaltaan Euroopan maahanmuuton perinteiset suurvallat ovatkin useimpien ykköskohteita myös Latinalaisessa Amerikassa, uskon aktiivisemmalla maamme tunnetuksitekemisellä ja tervetulokulttuurilla maamme nostavan profiiliaan.

Suomeen asettuneiden brasilialaisten määrä on ollut kasvussa, siinä missä globalisaation myötä kaikkien muidenkin kansallisuuksien, mutta on heitä esimerkiksi Ruotsissa moninkertainen määrä.

Oma käsitykseni brasilialaisista keskimäärin varsin heikkoa englannin kielen taitoa lukuunottamatta, että he integroituvat varsin kivuttomasti myös suomalaiseen yhteiskuntaan. Avioliitot kantasuomalaisten kanssa ovat yleisiä ja mitä heitä esimerkiksi sosiaalisen median kanavien kautta tiedän, moni näyttää olevan varsin tyytyväinen elämäänsä Suomessa.

Toivottavasti Suomi lisää entisestään aktiivisuuttaan houkuttelemaan maahanmuuttajia myös Latinalaisesta Amerikasta. Valitettavasti tällä hetkellä maamme näyttää kuitenkin olevan varsin tuntematon. Keskimäärin Suomesta ei oletettavasti tiedetä juuri muuta kuin lasi-iglut ja Uruguayssa maamme metsäteollisuus. F1- ja metallifanit osaavat mainita muutaman henkilön.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ylipäänsä Suomen luonnonläheisyys ja rauhallisuus, joita itse ajoittain olen liki harmitellut (pidän megacityjen sykkeestä yhtä lailla) pitäisi pyrkiä kääntämään valtiksi, houkutellessa maahanmuuttajia. Vaikka työelämä on Suomessakin usein stressintäytteistä ja hektistä, pääsee missä päin maata käytännössä kotiovelta hyvin hoidettujen ulkoilureittien ääreen, usein vielä hienoin maisemin, mistä itsekin tänään vapaapäivänä olen nauttinut. Fakta siitä, että Suomessa on maailman paras ilmanlaatu ja juomavesi, tulisi yhtä lailla ottaa osaksi markkinointiamme.
 

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Fakta siitä, että Suomessa on maailman paras ilmanlaatu ja juomavesi, tulisi yhtä lailla ottaa osaksi markkinointiamme.
Eikös nuo ole juuri niitä Suomen maabrändin klassikoita. Meinaan vaan että ei kai noita kahta asiaa ole mitenkään piiloteltu. Pikemminkin päinvastoin, veikkaisin.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eikös nuo ole juuri niitä Suomen maabrändin klassikoita. Meinaan vaan että ei kai noita kahta asiaa ole mitenkään piiloteltu. Pikemminkin päinvastoin, veikkaisin.
Joo ei niitä nyt pimitettykään ole, mutta mielestäni niitä voisi tuoda rohkeammin esille, kuin maamme muitakin positiivisia puolia.

Kenties perisuomalaista vaatimattomuutta, emme halua liikoja kehua itseämme. Toki moni asia voisi olla Suomessa paremminkin, mutta asiat mitä pidämme itsestäänselvyyksinä. Juurikin mainitut ilman- ja vedenlaatu, puhdas ja roskaton luonto, demokratia ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja esimerkiksi se, että ilmastonmuutoksesta huolimatta luonnonilmiöt ovat mittakaavaltaan maltillisia, pistää arvostamaan, että tänne olen syntynyt.

Vaikka palkkatasossa jäämmekin monille kilpailijamaillemme jälkeen ja suomen kieli on monille haastava oppia, jaksan uskoa monen silti olevan kiinnostunut Suomeen muuttamisesta, mikäli heille annetaan reilu mahdollisuus tähän. Toki moni näin on tehnytkin. Viime vuoden lopulla Suomessa asui yli puoli miljoonaa ulkomaalaistaustaista (Ulkomailla syntyneet ja Suomessa kahdelle ulkomailla syntyneelle vanhemmalle syntyneet.) ja heidän määränsä on vuosituhannen vaihteesta liki viisinkertaistunut. Myönteisemmällä suhtautumisella maahanmuuttoon ja yhteiskunnan avoimemmalla vastaanottavaisuudella, Suomeen kohdistuva maahanmuutto voisi olla nykyistäkin merkittävämpää ja huomioiden maamme väestökriisin, nykyisen vuosien 2022 ja 2023 laajan maahanmuuttotrendin toivoisin jatkuvan myös tulevaisuudessa.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Huomenna taas kerran edessä toinen kuukauden mielenkiintoisin päivä, väestörekisterikeskuksen julkaistessa viimeisimmät maamme väestötilastot. Laskeva syntyvyys ja laajan maahanmuuton trendi ovat realiteetteja, mutta joka kerta kuitenkin mielenkiintoista nähdä luvut.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Huomenna taas kerran edessä toinen kuukauden mielenkiintoisin päivä, väestörekisterikeskuksen julkaistessa viimeisimmät maamme väestötilastot. Laskeva syntyvyys ja laajan maahanmuuton trendi ovat realiteetteja, mutta joka kerta kuitenkin mielenkiintoista nähdä luvut.
Niin tämäkö ei ollut vielä täällä, mikä oli toissailtana uutisissa. Tämä nyt vahvistaa sen käsityksen mikä itselläni on ollut..


Eli joka toinen tämän päivän 35-vuotias mies on lapseton: joka toinen! Puhutaan siis millään inhimillisellä järjellä käsittämättömästä lukemasta. Uskallan vielä väittää, että enemmistö näistä miehistä lienee lapsettomia vastoin omaa tahtoaan, ja oikeastaan siihen suuntaanhan tuossa jutussakin sanotaan.. yhtä kaikki, tämä tilanne lienee sen verran monien osatekijöiden summa, että en ainakaan itse tiedä mistä päästä siihen pitäisi lähteä vaikuttamaan. Sen uskon kyllä ihan purematta mitä tuossa jutussa sanotaan, että jos 35v ikään mennessä lapsia ei ole tullut, niin kyllä valtaosa tuosta porukasta jää myös kokonaan lapsettomiksi. Toki tiedän itsekin pari poikkeusta, joissa eräs (puoli)tuttu tuli isäksi 42-vuotiaana ja toinen vastaava 45-vuotiaana. Mutta yksittäistapauksia tosiaan ovat..
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Erittäin mielenkiintoinen tuo MTV uutisten juttu. Journalismia isolla j:llä.

Vaikka toden totta näitä keski-ikäisenä perheen perustaneita miehiä onkin, todennäköisyys sille ei ole kovin suuri. Siihen, että miksi lapsettomuus on nimenomaan Suomessa korkeaa, en osaa sanoa syitä. Vaikka syntyvyys on laskenut globaalistikin, on Suomen syntyvyyden romahtaminen 2010-luvun aikana ollut poikkeuksellinen.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mielenkiintoinen Helsingin Uutisissa julkaistu mielipidekirjoitus. Helsingin tulisi mielestäni ottaa tavoitteekseen olla maailman toimivin kaupunki myös maahanmuuttajille.

Muutenkin kun valtiovallan asenne maahanmuuton edistämistä kohtaan hallituskaudella 2023-2027 tullee olemaan melko passiivinen, kuntien vastuu tulee kasvamaan. -Suomen kansainvälisimmällä kaupungilla Helsingillä on maahanmuuttoon liittyvää kokemusta ja osaamista ja kosmopoliitin metropolin on mielestäni syytä pysyä avoimena maahanmuutolle.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vielä mielenkiintoinen juttu viimeisimpään väestötilastoon liittyen.

Koko viime vuonna Suomeen muutti noin 50 000 henkilöä ulkomailta. Nettomaahanmuutto oli noin 34 000. Jos alkuvuoden suunta jatkuu, tänä vuonna ennätyksellisen moni muuttaa Suomeen.


ILMAN maahanmuuttajia Suomen väkiluku laskisi. Tammi-elokuussa syntyneitä oli miltei tuhat vähemmän kuin kuolleita.

Tämän vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana syntyi hieman alle 29 000 lasta eli noin 1 400 lasta vähemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna. Lähes 39 000 ihmistä kuoli. Kuolleiden määrä oli noin 2 500 henkilöä pienempi kuin kuin vuotta aiemmin.
Nettomaahanmuutto oli pitkään n. 15 000 ihmisen vuositasolla, joten nousu on ollut merkittävä.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Talousasiantuntijat pitävät huolestuttavana sitä, ettei hallitus ottanut kantaa maahanmuuttoon liittyviin toimiin budjettiriihen infotilaisuudessa.

– Kaikkein huolestuttavinta oli, ettei maahanmuuttoa mainittu sanallakaan tilanteessa, jossa tarvitsisimme todella paljon työperäistä maahanmuuttoa Suomeen, kommentoi Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju tiistain A-studiossa heti budjettiriihen päätyttyä.
Olen samaa mieltä. Suomen tulisi nyt jos koskaan pyrkiä aidosti lisäämään työperäistä maahanmuuttoa.
 

hulkster19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals, SaiPa
Fakta siitä, että Suomessa on maailman paras ilmanlaatu ja juomavesi, tulisi yhtä lailla ottaa osaksi markkinointiamme.
Kiitos Guardianin uunituoreen tutkimuksen, tämä voi olla meille luultuakin suurempi valtti:


Toki Keski-Euroopankin ilmanlaatu lienee monia kehitysmaita parempi, mutta Pohjoismaat ovat ihan omalla tasollaan joka tapauksessa. Melko huolestuttava uutinen kokonaisuudessaan.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Juurikin näin. Ja siis kyllähän ulkomaalaisetkin Googlea käyttämällä löytävät faktatietoa Suomesta, mutta markkinointimme voisi olla huomattavasti nykyistä tehokkaampaa.

"Make your way to Finland, The happiest country of The World". The country with the cleanest air and water." Etc. -Suomalaiseen mentaliteettiin korulauseet istuvat heikosti, mutta massasta on syytä silti erottautua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös