Mainos

Suomen Big Brother 2014

  • 201 866
  • 499

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Muuten allekirjoitan yllä olevat kuvaukset asukkaista, mutta Danista en missään kohtaa ole saanut hyvää kuvaa. Mun mielestä hän on äärimmäisen ärsyttävä ja omahyväinen nilkki. Noista KOVAÄÄNISISTÄ muijista tasan samaa mieltä, toki en Big Brotheria seuraa kuin satunnaisista koostelähetyksistä, mutta ainakin niissä tuo muijien huutaminen saa korvat valumaan verta.

Kivikon touhuista sen verran olen eri mieltä, että ainakin koosteista saa sellaisen kuvan, että Jenna kyllä ymmärtää miksi on tuolla, mutta viime päivinä taisi miettiä että rangaistus jatkuu ja jatkuu, koska Jarno ja Nimo eivät saa suitaan siivottua. Tästä eilisessä koosteessa mielestäni ihan asiallisesti mainitsi, mutta kritiikin kohteet näyttivät ottavan sen henkilökohtaisena loukkauksena ja kehittävä keskustelu kuivui alkuunsa.

Jokohan tänään Tuulikki lähtisi kotiin, on ehkä ärsyttävin asukas BB:n historiassa! Joo paljon sanottu, mutta tuo tiettyjen tyyppien jatkuva mustamaalaaminen ja erityisesti sellainen "minä tiedän, koska olen näin vanha" -asenne on kuvottavaa. Vielä kun hän ei vaivojensa (tai "vaivojensa") takia pysty juuri mihinkään tehtäviin täysipainoisesti osallistumaan, niin kotiin päin ja pikavauhtia.

Aluksi mietin, että Joonas on hyvä vaihtoehto tämän kauden voittajaksi, kun on niin pieni ja sympaattinen. Ite en tuosta syystä (enkä kyllä muutenkaan) äänestäisi, mutta uskoisin monen noin tekevän. Viime aikoina olen vaihtanut ykköshevosekseni Andten, jalat maassa oleva ja kaikille reilu tyyppi on kovaa valuuttaa, kun voittajasta äänestetään. Jäätävä kännispedeily on ainut joka Andten tällä hetkellä voi edes äänestykseen saattaa.

*edit*

Sen verran vielä, että jos naisasukkaista ulkonäön perusteella valitsisin suosikin ja tokihan niin toimin, niin ääneni annan sille tummalle söpöhymyiselle tytölle, olisikohan Tuija nimeltään. Makuasiahan tuo on, mutta esim. ne flintstonen suosikiksi takavuosina nousseet blondit ovat olleet mulle tusinablondeja, vaikka sinänsä ihan nättejä ovatkin olleet. Joka tapauksessa on myös mun mielestä hyvä, että tuolla ei tänä vuonna näytä ulkonäkö olleen minkään valtakunnan kriteeri, kun asukkaita on valittu.
 
Viimeksi muokattu:

sake

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kivikon touhuista sen verran olen eri mieltä, että ainakin koosteista saa sellaisen kuvan, että Jenna kyllä ymmärtää miksi on tuolla, mutta viime päivinä taisi miettiä että rangaistus jatkuu ja jatkuu, koska Jarno ja Nimo eivät saa suitaan siivottua. Tästä eilisessä koosteessa mielestäni ihan asiallisesti mainitsi, mutta kritiikin kohteet näyttivät ottavan sen henkilökohtaisena loukkauksena ja kehittävä keskustelu kuivui alkuunsa.

Totta tuokin. Ymmärtääkseni rangaistus jatkuu muista syistä kuin siitä, että muut kiroilee edelleen. Luulen että tuotanto on päättänyt jo aiemmin, että siellä rangaistus jatkuu X päivää.
Nyt näköjään Marikin muistutti Jennaa suorassa, että rangaistus ei johdu pelkästään kiroilusta.
Ei hitto, toi Dani on kyllä ihan sekasin!
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Luulen että tuotanto on päättänyt jo aiemmin, että siellä rangaistus jatkuu X päivää.
Näin se varmasti on. Toisaalta ihan hyväkin, että rangaistukset ovat luokkaa "tuntuva". Toivon vaan, että linja pitää koko kauden ajan.

Ei hitto, toi Dani on kyllä ihan sekasin!

Voi häntä, on niin kamala ikävä ihqmimminsä viereen. Eipä paljon käy sääliksi. Tuossakin kyllä näkyy hyvin se, että talossa koetaan ihan kaikki paljon vahvemmin kuin ulkomaailmassa, kun parissa viikossa ehtii noin palavasti rakastua.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Katsotaas mikä tilanne on häätöäänestyksessä.. se on JÄLLEEN muuttunut!

Joo, niin varmaan on. Tätä samaa skeidaa se on aina ollut. Tietenkin ne hehkuttaa, että tilanne muuttuu ja eri henkilö olisi lähetyksen aikana punaisen palkin alla. Eiköhän kyse olle kuitenkin useimmiten pelkästä vedätyksestä.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eiköhän kyse olle kuitenkin useimmiten pelkästä vedätyksestä.

Onhan tuo jo vuosia vaikuttanut aika selvältä. Taitaa olla niin, että katsojien äänten perusteella kyllä poistetaan asukas talosta, mutta lähetyksen aikana "tilanteen muuttuminen" on lähes pomminvarmasti kusetusta. No samapa tuo, kun koskaan en ole yhtään ääntä mihinkään ohjelmaan tekstarilla laittanut tai muutoin äänestänyt, enkä ajatellut aloittaa tänäänkään.

Olisi mielenkiintoista nähdä Nimon tai Jarnon häätäminen tänään, kun ovat useamman päivän pihalla rypeneet. No tätähän ei tule tapahtumaan, vaan Tuulikki lähtee talosta ja uskallan väittää, että prosentit ovat loppujen lopuksi selvääkin selvemmät, vaikka lähetyksen aikana onkin ollut - taas kerran - pienet marginaalit ja tiukkaakin tiukempi tilanne.
 

kake619

Jäsen
Suosikkijoukkue
Caps, scholl
Joka tapauksessa on myös mun mielestä hyvä, että tuolla ei tänä vuonna näytä ulkonäkö olleen minkään valtakunnan kriteeri, kun asukkaita on valittu.

Toki näinkin, mutta vituttaahan se nyt vähän jos joukossa ei ole ensimmäistäkään muodolisesti pätevää ehdokasta.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
mutta vituttaahan se nyt vähän jos joukossa ei ole ensimmäistäkään muodolisesti pätevää ehdokasta.

Varmasti, mutta siitä huolimatta on hienoa, että massojen maun mukaan ei ole asukkaita valittu ja oletettavasti siksi esim. tusinablondit loistavat poissaolollaan. Mun mielestä tuolla on pari-kolmekin muodollisesti pätevää ehdokasta, mutta jokainen arvostaa näissä hommissa niin eri asioita, että ei näistä kannata väitellä.

*e*

Nimo kotiin, olin siis aiemmissa spekuloinneissani auttamattoman väärässä, eipä tullut yllätyksenä. Eipä tuo Nimo(kaan) suosikkeihini kuulunut, joten ei jää ikävä, eikä talo hänessä menetä muuta kuin yhden pissaliisan.
 
Viimeksi muokattu:

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Vihdoin tuosta helvetin mukagangstapissiksestä päästiin eroon. Yksi raivostuttavimpia asukkeja Suomen BB-historiassa ikinä!
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Ai tämä ketju on taas nostanut päänsä pinnalle. Harmi ettei Tuulikki tippunut tälläkään kertaa, kuka tuota mummoa äänestää? Tuulikki oli toiveita herättävästi viimeisenä kun talk show alkoi mutta niin vain nousi lopulta kärkeen. Jarno ja Nimo olisi saaneet selvitä äänestyksestä ja tippuja olisi saanut löytyä talossa olleiden joukosta. Jennan lisäksi Jarno ja Andte olisi myös saaneet päästä takaisin taloon. Jennan paluu sinällään oli dramaattisuudessa hauska ja Jenna oli just sopiva luomaan tuosta koettelemuksesta kauhun ilmapiiriä taloon. Mitä kerkesin eilen illalla 24/7 katsoa tuon talk shown jälkeen niin aika kuuliainen ja kiltti tyttö sieltä kivikosta taloon palasi. Tiedä sitten kuinka nopeasti kivikon opit talon lämmössä Jennalta unohtuu. Tämä kivikkoviikko oli kaiken kaikkiaan hauska ja omissa silmissä Jenna nosti osakkeitaan tuolla kivikossa, samoin Andte.

Ja ei ne blondit mitään tusinatavaraa ole, harmi vain ettei taloon ole löydetty tällä kertaa yhtään kunnollista blondia.
 
Viimeksi muokattu:

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Ekat pari viikkoa ehdoton inhokki oli Joni, mutta tyttö muutti käyttäytymistään niin paljon ettei ärsytä oikeastaan ollenkaan enää. Jonin jättämän tyhjiön täytti ansiokkaasti tämä oikeesti-mä-en-kestä-kusivittu eli Nimo. Luojalle kiitos oikeus tapahtui ja siitä päästiin eilen eroon. Mutta kun aina löytyy joku niin voi vittu tota Jennan kitinää ja kiljumista. Näin käy kun laitetaan omia laskujaan maksamaton Sedula-horo oikeisiin töihin. Mä en jaksa ja mun kroppa ei jaksa. Kumma että Nimo jaksoi vaikka vastasi ainakin kahta Jennaa. Toivottavasti saa monoa seuraavaksi, sen jälkeen vois olla Tuulikin vuoro.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
kuka tuota mummoa äänestää?

Oletan, että keski-ikäiset ja sitä vanhemmat naisihmiset jotka pystyvät varmaankin samaistumaan mummon meininkiin ja näkemyksiin. Taitaa niitä löytyä sitten katsojien joukosta yllättävän paljon, koska takavuosina tutuiksi tulleista pinkeistä kännyköistä tuskin Tuulikin suuntaan ääniä lähtee. Väitän, että jos miinusääniä pystyisi antamaan, olisi mummo jo kotona.

Ja ei ne blondit mitään tusinatavaraa ole, harmi vain ettei taloon ole löydetty tällä kertaa yhtään kunnollista blondia.

Ihan ok on olla myös tuota mieltä, makuasioitahan nämä. Pakko vielä sanoa, että en yrittänyt hyökätä tuolla sua kohtaan, olet vaan vuosien saatossa näissä ketjuissa profiloitunut vahvasti tyhjäpäisten blondien faniksi. No tuskin tuota henkilökohtaisesti otitkaan, kunhan nyt sanoin.

Ekat pari viikkoa ehdoton inhokki oli Joni, mutta tyttö muutti käyttäytymistään niin paljon ettei ärsytä oikeastaan ollenkaan enää.

Tästä vahvasti samaa mieltä. Joni loi aluksi itsestään (ehkä valheellisen) homoprinsessan prototyypin, mutta on ainakin koosteiden perusteella sittemmin osoittanut olevansa yllättävänkin järkevä tyyppi. Osallistuu tehtäviin antaumuksella eikä muutaman naisasukin tavoin ole jokaisessa vähänkin itselleen epämiellyttävässä asiassa muuttunut kiukuttelevaksi primadonnaksi, itse asiassa en muista muutenkaan häneltä sen kummempia kiukutteluja, ainakaan jos vertaa esim. Jennan tai jo poispotkitun Nimon kiukutteluihin.
 
Viimeksi muokattu:

sake

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuulikki vaatii, että häntä ei kohdeltaisi ikänsä perusteella vaan tasavertaisena. Syytti jopa muita ikärasismista, vaikka on itse äänestänyt Annaa ja Jonia pelkästään heidän nuoren ikänsä takia (näin on itse todennut). Alkoi jo uhoamaan Tuijalle ja muille, että "10 sekunnissa olet tuossa lattialla" :D Hohhoijaa. Pistetään mumeli Kivikkoon muutamaksi päiväksi, niin siinä olis sitten sitä tasavertaista kohtelua!

Dani sen sijaan heti Jennan palatessa alkoi mököttää ja käänsi jutun taas itseensä: "Sä et varmaan edes ajatellu mua".. Alkaa näkyä jopa sosiopaattisia piirteitä tässä tyypissä. Lisäksi Talk Show'n aikana rikkoi sääntöjä kommunikoimalla ulkomaailman kanssa ja kuiskaamalla Jennalle.

Eli: Kivikkoon Tuulikki, Dani ja ekstrana Jonathan.

Edit. Sekoilua asukkien nimissä
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Ihan ok on olla myös tuota mieltä, makuasioitahan nämä. Pakko vielä sanoa, että en yrittänyt hyökätä tuolla sua kohtaan, olet vaan vuosien saatossa näissä ketjuissa profiloitunut vahvasti tyhjäpäisten blondien faniksi. No tuskin tuota henkilökohtaisesti otitkaan, kunhan nyt sanoin.

En tietenkään ottanut henkilökohtaisesti ja myönnän ihan avoimesti että olen ns blondien fani ja pitkät vaaleat kutrit ja iloinen ja hauska luonne vain kolahtaa, jos stereotyyppisesti määritellään niin sellainen vaalea, kiltti ja hyväntahtoinen naapurintyttö on omaa silmää viehättävä. Ja tässä ohjelmassa ei tarvitse olla rakettitieteilijä, vaan viihdyttävä (subjektiivinen asia), hauska ja tilanteessa elävä. Älykkyydestä ei tietenkään ole haittaa jos se ei samalla tarkoita kuivakkaa olemusta ja kyvyttömyyttä heittäytyä tilanteen vietäväksi. Tämä näin yleisesti kommenttina blondien viehättävyydestä yms.

Tästä vahvasti samaa mieltä. Joni loi aluksi itsestään (ehkä valheellisen) homoprinsessan prototyypin, mutta on ainakin koosteiden perusteella sittemmin osoittanut olevansa yllättävänkin järkevä tyyppi. Osallistuu tehtäviin antaumuksella eikä muutaman naisasukin tavoin ole jokaisessa vähänkin itselleen epämiellyttävässä asiassa muuttunut kiukuttelevaksi primadonnaksi, itse asiassa en muista muutenkaan häneltä sen kummempia kiukutteluja, ainakaan jos vertaa esim. Jennan tai jo poispotkitun Nimon kiukutteluihin.

Minusta Joni on ollut suhteellisen tylsä, mutta ei ole tosiaan kiukutellutkaan mutta ei kyllä ole tehnyt oikein mitään muutakaan.

Itsellä tällä hetkellä...
ainakin vähän plussalla (ei missään järjestyksessä): Andte, Jarno, Jonna, Tuija, Jenna
jonkin verran miinuksella (ei missään järjestyksessä): Dani, Tuulikki, Leyla, Jonathan
...mainitsematta jääneitten kohdalla tilanne vaihtelee, tai sitten ovat vain niin tylsiä etteivät herätä mitään mielikuvaa.

Näillä mennään.
 
Viimeksi muokattu:

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tuulikki vaatii, että häntä ei kohdeltaisi ikänsä perusteella vaan tasavertaisena. Syytti jopa muita ikärasismista, vaikka on itse äänestänyt Annaa ja Jonia pelkästään heidän nuoren ikänsä takia (näin on itse todennut). Alkoi jo uhoamaan Tuijalle ja muille, että "10 sekunnissa olet tuossa lattialla" :D Hohhoijaa. Pistetään mumeli Kivikkoon muutamaksi päiväksi, niin siinä olis sitten sitä tasavertaista kohtelua!

Aivan naurettavaa draamailua Tuulikilta. No hän pääsi sitten painimaan, näytti olevan siinä hommassa todella kova syrjä. Toki vastassa oli varmaankin porukasta painihommissa paras, mutta olihan tuo nyt täysin naurettavaa, kun Dani ei oikein uskaltanut edes koskea hauraaseen mummoon. Ikärasismihuuteluille peukkua, kun tosiaan on itse antanut nimeämispisteitä suurimpana tai ainoana kriteerinään nimeämiensä tyyppien ikä. Kaikkein parasta on, että tämä mäntti ei edes ymmärrä itse syyllistyneensä siihen paheksumaansa ikärasismiin, koska hän on jo niin vanha, hän tietää paremmin ja hänelle on eri säännöt, vaikka sitten toisaalta ei olekaan. Syytti myös olisikohan ollut Tuijaa komentelusta ja "joka asiaan puuttumisesta", täydellistä kaksilla korteilla pelaamista, Tuulikki kun on itse tuota tehnyt alusta asti. Mutta taas kerran eri asia, koska hän on jo niin vanha, hän tietää nämä asiat kuten ihan kaikki muutkin asiat ja blaablaablaa.

Amoriakin Tuulikki on leikkinyt useampaan otteeseen, koska kyllä hän tietää mitä nuoret ajattelevat, koska hän on jo niin vanha jne. Aivan saatanan raivostuttava kääkkä.

Dani sen sijaan heti Jennan palatessa alkoi mököttää ja käänsi jutun taas itseensä: "Sä et varmaan edes ajatellu mua".. Alkaa näkyä jopa sosiopaattisia piirteitä tässä tyypissä.

Kuten jo aiemmin totesin, niin Dani ei hyvää kuvaa itsestään luonut edes vähää alusta. Pidän kiinni näkemyksestäni, jonka mukaan Dani on omahyväinen nilkki, tuo eilisessä koosteessa näytetty mököttäminen oli jälleen yksi merkki siitä.

Talk Show'n aikana rikkoi sääntöjä kommunikoimalla ulkomaailman kanssa ja kuiskaamalla Jennalle.

Ei tuosta nerokkaasta "mee töihin" -läpästä taitanut eikä taida mitään rangaistusta tulla, tätä ihmettelen kovasti, niin selvä sääntörikkomus oli. Taisi huudella vielä useampaan otteeseen. Muuten on hillittömän hauskaa huudella jotain töistä, kun jätkä itse on valmistautunut viettämään useamman kuukauden talossa. Kai se hänen papereissaan lasketaan työksi. Tosin epäilen, että "mee töihin" oli hänen aiemmin keksimänsä iskulause, jonka oli jo valmistautunut heittämään jossain tuollaisessa tilanteessa jossa sen nyt ilmoille päästi. Tuossa jätkässä kun ei ole mitään omaperäistä, niin uskoisin vitsien ja iskulauseidenkin olevan joltain toiselta kopioitu.

Erottamislausumana sellainen, että jos tuota on talossa huudeltu ja se on siitä jäänyt hänelle päähän pyörimään, niin ainakaan muistaakseni tähän ei koosteissa olla kiinnitetty huomiota.

Noin muutoin on pakko sanoa samaa kuin vaimolle eilen juttelin, että tällä kaudella tuotanto näyttää siinä mielessä onnistuneen, että lähes kaikki kilpailijat herättävät ainakin tässä katsojassa tunteita. Lähinnä vitutusta ja hämmennystä, mutta tunteita kuitenkin.
 
Viimeksi muokattu:

sake

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Noin muutoin on pakko sanoa samaa kuin vaimolle eilen juttelin, että tällä kaudella tuotanto näyttää siinä mielessä onnistuneen, että lähes kaikki kilpailijat herättävät ainakin tässä katsojassa tunteita. Lähinnä vitutusta ja hämmennystä, mutta tunteita kuitenkin.

Olen tästäkin samaa mieltä. Ja juuri kun olisi oikeasti mielenkiintoinen BB-kausi, niin suuret yleisöt kaikkoavat. Ilmeisesti aina pitää olla viinaa ja tissejä.

Tuulikkihan voi kaikkitietävyydessään kertoa vaikka, miten tehdään kotisivut tai koodataan joku softa. Mua sitten vituttaa aina nää vanhat kääkät, jotka mollaa nuoria kun ne ei osaa tehdä pajupilliä, mut ite ei osaa kirjottaa tekstiviestiä. Eikö ne jumalauta ymmärrä, että ajat muuttuu?
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Taloon tuli sitten tänään kaksi uutta miesasukasta, sitä toivomaani viehkeää blondia ei sitten saatu vieläkään keikistelemään ainakin muutamaksi viikoksi tuonne. Tarkemmat profiilit kahdesta uudesta asukkaasta voi lukea virallisilta sivuilta mutta nopeasti profiloiden Jussi on 22 vuotias, sinkku Helsingistä. Ilmeisesti Jussi on ns kilpailija Danille. Jussi tuotiin taloon kartanon puolelle (jossa Jenna on) ja ehkä tässä on nyt tarkoitus aiheuttaa mustasukkaisuusdraamaa Danille, kun tuo tuntuu olevan aika omistushaluinen Jennaa kohtaan. Toinen taloon tullut asukas on 54 vuotias porilainen mies (Pertti), joka siis meni kellarin puolelle.

Missä ne kaikki blondit luuraa?
 
Viimeksi muokattu:

sake

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Danin uhoaminen on jo alkanut. "Jussi sul on ehjät kivekset niin kauan ku mä oon hyvällä tuulella".

Eli taas syy pistää Dani Kivikkoon mietiskelemään sääntörikkeitään. Tuosta olisi voitu jo heittää uloskin koko talosta..
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Danin uhoaminen on jo alkanut. "Jussi sul on ehjät kivekset niin kauan ku mä oon hyvällä tuulella".

AAHHAAHAAA, talon alfauroksen puntissa taitaa tutista ja koittaa kompensoida riittämättömyyttään tuollaisella lapsellisella uhoamisella. En ole edes nähnyt uusia asukkaita, mutta mukavaa mikäli saavat Danissa tuollaista aikaiseksi. Tuo omahyväinen ja itseriittoinen nilkki pitäisi laittaa viikoksi vaikka yksinään kantamaan kiviä. Väitän, että jätkän hermot eivät kestäisi ja hän luovuttaisi kisan kesken, ainakin jo pääsisi suoraan kivikosta lähtemään, jolloin säilyttäisi ainakin toistaiseksi kasvonsa Jennan ja muiden asukkaiden silmissä.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid
AAHHAAHAAA, talon alfauroksen puntissa taitaa tutista ja koittaa kompensoida riittämättömyyttään tuollaisella lapsellisella uhoamisella.

Ollaampa täällä nyt kovin kovin järkyttyneitä. Danin kertoma 25 senttinenkö se porukan on saanut kateelliseksi ja katkeraksi vai mikä? Onko Dani käynyt painamassa Trenchtownin vaimoa tai jotain saken ihastusta?

Tuo "sul on ehjät kivekset vaa niin kauan ku mä oon hyvällä tuulella" on tuttu heitto elokuvasta Häjyt. Noita suomalaisten leffojen lentäviä lauseitahan Dani heittelee paljon.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ollaampa täällä nyt kovin kovin järkyttyneitä. Danin kertoma 25 senttinenkö se porukan on saanut kateelliseksi vai mikä? Onko Dani käynyt painamassa Trenchtownin vaimoa tai jotain saken ihastusta?
En ole ollenkaan järkyttynyt, vaan puhtaasti vahingoniloinen ja ilahtunut mikäli Danille tuosta tai ihan mistä tahansa seurauksena olisi viikko kivien kantamista. En usko, että vaimoni tuollaiselle nilkille antaisi, mutta saatanhan olla väärässäkin. Danin Vanha Len-mitat ovat mulle täysin vieraita, koska edelleen seuraan ohjelmaa vain koosteista, eikä niissä ainakaan muistaakseni ole hänen peniksensä mittaa käsitelty, mutta saatan tässäkin asiassa olla väärässä.

Dani nyt vain on ihmistyypiltään sellainen joita en voi sietää ollenkaan. Tuollaiset omahyväiset itseään täynnä olevat mäntit tulee pudottaa mahdollisimman kovaa ja mahdollisimman korkealta. Tämä toki on vain vaatimaton henkilökohtainen mielipiteeni.

Mitä tulee tuohon "sulla on ehjät kivekset..." -heittoon, niin sitä en ole nähnyt tai kuullut, tulee aikanaan koosteessa jos tulee. Varmaan se on ihan läpällä heitetty, mutta nähdäkseni tuonkaltaisiin puheisiin on talossa menneinä vuosina pidetty nollatoleranssi ja oletan saman jatkuvan tälläkin kaudella.

Mistä muuten päättelit, että täällä ollaan Danille jollain lailla kateellisia? Vai onko niin, että kritiikin antaminen on poikkeuksetta merkki kateudesta kritiikin kohdetta kohtaan? Mutta vastauksena ihmettelyysi: en ole Danille millään lailla mistään kateellinen. Jos kotiuttaa tosta kisasta sata tonnia, niin siinä tapauksessa olen ihan vähän kateellinen helposti tienatuista rahoista.
 
Viimeksi muokattu:

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid
Dani nyt vain on ihmistyypiltään sellainen joita en voi sietää ollenkaan. Tuollaiset omahyväiset itseään täynnä olevat mäntit tulee pudottaa mahdollisimman kovaa ja mahdollisimman korkealta. Tämä toki on vain vaatimaton henkilökohtainen mielipiteeni.

Danista on sitten annettu koosteiden perusteella täysin vastakkainen kuva mitä mies on. Dani on itse monta kertaa puhunut talossa kuinka ihmisillä on ulkomaailmassa aina ennakkoluuloja häntä kohtaan hänen ulkonäkönsä perusteella. Kuinka häntä pidetään ylimielisenä ja itserakkaana. Dani on lisäksi kertonut ettei ulkomaailmassa olisi tutustunut Jennaan jos olisi esimerkiksi baarissa tavannut, koska puolenminuutin ensivaikutelma olisi lapsellinen ja äänekäs. On iloinen että on talossa "joutunut" tutustumaan Jennaan ja oppinut itsekin lisää tuosta ensivaikutelman synnystä. Dani on sanonut myös ettei haluaisi Jennan ottavan silikonirintoja vaikka tämän rinnat ovat olemattomat kuten häntä ei myöskään haittaa Jennan yksi vino etuhammas vaikka tyttö sitä itse inhoaa.

24/7 perusteella hänestä on saanut siis täysin vastakkaisen kuvan. Täysin käänteisen verrattuna esimerkiksi Beniin joka oli aikoinaan ylimielinen ja pinnallinen ja jonka minäkin toivoin tippuvan korkealta ja kovaa.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Dani nyt vain on ihmistyypiltään sellainen joita en voi sietää ollenkaan. Tuollaiset omahyväiset itseään täynnä olevat mäntit tulee pudottaa mahdollisimman kovaa ja mahdollisimman korkealta. Tämä toki on vain vaatimaton henkilökohtainen mielipiteeni.

No eikö tällaisia nyt löydy lähes jokaisen jätkän kaveripiiristä? Onhan ne tietyillä hetkillä omahyväisiä mulkkuja, mutta kyllä nekin maahan sekä sen pinnalle palauttelun jälkeen ovat ihan osana kundiporukkaa. Antaa tuollaisten keulia ja luulla mitä luulevat. Se on niiden pelikirja.

Täysin käänteisen verrattuna esimerkiksi Beniin joka oli aikoinaan ylimielinen ja pinnallinen ja jonka minäkin toivoin tippuvan korkealta ja kovaa.

Mahti-Benishän oli ihan umpimulkku joka ei osannut mitään kundien keskeistä jutella. Semi-fägäri saa olla ulkoisesti ja pahastikin, mutta heterostatuksella leikkiminen jätkäporukassa edellyttää vähän sitä juttutasoakin.
 

sake

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä Dani on nimenomaan 24/7:n kautta osoittanut olevansa ylimielinen, kontrolloiva ja itserakas. Kuten jo aiemmin mainitsin, niin ei ollut oikeasti huolissaan Jennan hyvinvoinnista kivikossa, vaan siitä ajatteliko Jenna Dania ollenkaan kivikossa.
Edelleenkin hyvin vahvasti saan Danista sen kuvan, että vain esittää välittävänsä muista ihmisistä, Jenna mukaanlukien. Kaikken tärkeintä Danille tuntuisi olevan, että Jenna pysyy hänen kontrollissaan.
Mistähän hitosta sitä olis Danille kateellinen? Oon ihan tyytyväinen, ettei mulla ole jalkovälissä penistä ollenkaan. Jos Dani on käynyt mun aviomiestä painamassa, niin toki kyllä aion miehen kanssa tästä vähän keskustella.
Sekin että rehentelee talossa melansa koosta on säälittävää huomionhakua. Niiden miesten, joilla on oikeasti iso, ei tarvitse juoruilla elimestään kenellekään.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid
Sekin että rehentelee talossa melansa koosta on säälittävää huomionhakua. Niiden miesten, joilla on oikeasti iso, ei tarvitse juoruilla elimestään kenellekään.

Jarno ja Andte siitä keskustelivat ja pitivät meteliä muistaakseni viikko sitten bileissä. Dani ei puhunut aiheesta mitään mutta vastasi lukuisten utelujen jälkeen.

Jos Dani vain esittää mukavampaa henkilöä ja aktiivisempaa mm. kotitöissä kuin oikeasti on niin mulle on mennyt kyllä miehen puheet ja teot ihan täydestä.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös