Suomen Big Brother 2011

  • 855 076
  • 2 522

Miksu00

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Onko toi Tanja oikeasti tollanen hörhö, vai vaan hermostuksissaan on tuollainen ärsyttävä? Tia on ruma, jotenkin pelottavan näköinen. Jeppe ja tää 40-vuotiaan näköinen ählämi kilpailevat talon lyhimmän tittelitä. Iso äijä vaikuttaa hyvältä tyypiltä. Mikael on ärsyttävä. Sebu ihan ok, kuten myös Minna ja Terhi.
 
pepsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukka Seppäsen pelipaikaton fantasia
No ei kai näkövamma tarkoita sitä että olisi täysin avuton. Voi vaan olla tuo alkutilanne vähän vaikea sellaiselle joka erottaa vain suuria muotoja ja hahmoja, ja silmät ei oikein kestä kirkkaita valoja. Siksi tarvitsi tuolla studiossa taluttajaa kun ensin tullaan tuollaiseen kirkkaaseen studioon ja siitä heti pimeään käytävään. Ja varmaan tosiaan hankala hakea alussa kontaktia kun ei pysty tunnistamaan kasvoja ja ei vielä tunne kenenkään ääntä, ja ympärillä pyörii tuollainen hälisevä porukka.

Kannattaa ehkä antaa vähän aikaa ennen kuin dumaa ihan täysin.

En dumaa. Aiheutti vain lähinnä oksennusreaktion tuotannon suuntaan, että aina pitää hakea joka kaudeksi jotain "uutta" ihmisten osalta. Toki vaihtelua pitää olla, mutta eihän nyt sokea tuonne kuulu. Vaikkei täysin sokea olekkaan. Mutta jos ei naamasta ketään tunnista niin väärässä paikassa ollaan.

Ok, on omasta tahdostaan leikkiin lähtenyt, mutta kyllä tuotannonkin tehtävä on vetää johonkin se viiva. Radikaali mielipide, mutta kuitenkin viihdeohjelmasta kyse.

Mitä luulet, että jos neito ei olisi sokea, olisiko talossa? Erottuisiko muuten millään tavalla tuhansista muista hakijoista?
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mitä luulet, että jos neito ei olisi sokea, olisiko talossa? Erottuisiko muuten millään tavalla tuhansista muista hakijoista?

Todennäköisesti ei. Mutta onko tuo nyt sitten niin kauhea asia? Aika harva tuolla on ns. "tavallinen tallaaja" vaan aika monella siellä on joku sellainen ominaisuus tai piirre joka erottaa muusta porukasta.

Ja mitä se kasvojen tunnistaminen/tunnistamattomuus vaikuttaa mihinkään, paitsi tässä alussa kun ei ole vielä oppinut tunnistamaan ääniä? Eiköhän tuokin tyttö ole oppinut selviytymään erilaisista tilanteista, ja kun alkuvaikeuksista selviää niin vapautunee vähän.

EDIT: Ja mieluummin minä katselen tuollaista tavallisemman oloista ihmistä kuin näitä iänikuisia Benejä ja Tiioja jotka on jo niin saatanan monta kertaa nähty tässäkin ohjelmassa.
 
Nimenomaan, kaikilla on se oma "juttunsa" ja tytöllä se on sokeus. Sokeuskin on vamma, ja eihän se nyt reilua ole tuollaisella asialla lähteä leikkimään.

Mutta ei se todellakaan paha juttu ole. Ei se minulta ole pois, jos tyttö talossa häärää. Saisi minun puolesta voittaa vaikka koko kisan. Säälittää vain tytön puolesta.
 
Lombardi18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Washington Capitals, Manchester United
Annika on kyllä todella ärsyttävän oloinen tapaus, mitään järkevää ei ole vielä tullut suusta ja muutenkin tuo kikattelu on aika saatanan ärsyttävää. Jotenkin teennäistä.

Toi pipopää kanssa tökkii jollain tavalla, mutta kai siihenkin tottuu ajan kanssa. Jotenkin tässä herrassa on kuitenkin piilevää potentiaalia kunhan vain saa tarpeeksi viinaa.

Nämä huomiot tuli tehtyä ensimmäisen koosteen tiimoilta. Toivoisin alkuun lisää viina asukkaille niin alkaisi nuo alkukulissit kaatumaan. Muutaman ihmisen kohdalla on haistettavissa sellainen alun "joojoo, kaikilla kivaa"- meininki/esitys. Jotenkin on sellainen olo, että alkoholilla voisi saada kaivettua ihmisistä sen todellisen minän esille ja tätä kautta lisää konflikteja heti alusta lähtien.

Ainiin, Stefan voittaa tänä vuonna.
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Nimenomaan, kaikilla on se oma "juttunsa" ja tytöllä se on sokeus. Sokeuskin on vamma, ja eihän se nyt reilua ole tuollaisella asialla lähteä leikkimään.

Itsepähän tuo on tuonne hakenut joten en minä näe että tuossa nyt mistään julmasta hyväksikäytöstä olisi kyse.
 
pepsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukka Seppäsen pelipaikaton fantasia
Itsepähän tuo on tuonne hakenut joten en minä näe että tuossa nyt mistään julmasta hyväksikäytöstä olisi kyse.

Itse on hakenut ja leikkinsä kestäköön. Varmasti hieno kokemus tytölle itselleen, kun on varmaan muuten joutunut elämään hieman toisenlaista elämää. Eri asia mitä sitten tyttö antaa taloon. Tytöllä se "juttu" on sokeus. Kyllähän tuo aiheutti "wow"-reaktion ensimmäisellä kerralla, mutta mitä jatkossa? Mitä tyttö antaa sokeudellaan katsojille, että se olisi viihdyttävää? Kyllähän tuo enemmän on haitta, kuin hyöty vaikka erityispiirre kyseisellä henkilöllä on.

Vaikka en mikään pinnallinen ihminen olekkaan, niin kyllä mieluiten katselen benitiioja, kuin ihmistä jota talutetaan ympäri pihaa. Eri juttu olisi, jos talossa olisi oikeasti sinunkin kuuluttamiasi normaaleita ihmisiä. Niitä kun ei ole.

Mutta katsellaan, veli katsellaan. Voihan se olla, että daami räjäyttää pankin, kunhan vain tuotanto sallii opas-Mustin taloon. Ja jos joku räjäytti pankin, niin Nume :D
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Jos tuo tuotanto ja juontajat laitettais ekalla viikolla pois. Taas oli tosi hätäinen startti, ois ollu kiva ees vähän tutustua tyyppeihin ennen kun ne taloon menee. Sen lisäksi nyt juonittelu on sallittua. Juonittelun ja selkäänpuukotusten takia en ole koskaan pystynyt katsomaan Selviytyjiä ja joitain muita tositv-ohjelmia - siitä tulee vaan tosi paska fiilis. Tulee varmasti vaikuttamaan talon ilmapiiriin ja itse ainakin mielummin katselisin BB:tä mielummin ilman niitä kuppikuntia ja riitoja.

Lisäksi tämä ensimmäinenkin salatehtävä oli ala-arvoinen. Ihan helvetin lapsellinen ja mielikuvitukseton tehtävä. Onneksi siihen oli sentään valittu henkilö, joka osas sen hiukan leikillä ottaa.

Ja miksi ei vois ottaa sokeaa asukasta? Sokeus on yksi ominausuus, mutta tuskin kuitenkaan ainoa syy taloon pääsemiseen. Samalla voisin kysyä, että olisiko Poliitikko päässyt sinne ilman kansanedustajaehdokkuuttaan tai pornoleffataustaansa? No, enemmän myöhemmin. Saa nähdä jääkö tälläkin kaudella katselu puoleenväliin. Sitten ainakin jää, jos tuo juonittelu menee Selviytyjien tasolle. Hyi vittu...
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Vaikka en mikään pinnallinen ihminen olekkaan, niin kyllä mieluiten katselen benitiioja, kuin ihmistä jota talutetaan ympäri pihaa. Eri juttu olisi, jos talossa olisi oikeasti sinunkin kuuluttamiasi normaaleita ihmisiä. Niitä kun ei ole.

Mutta katsellaan, veli katsellaan. Voihan se olla, että daami räjäyttää pankin, kunhan vain tuotanto sallii opas-Mustin taloon. Ja jos joku räjäytti pankin, niin Nume :D

Ei minulla muuta mutta ärsyttää vaan nuo "opas-Musti" -kommentit ja tuo sinun asenteesi että näkövamma tarkoittaisi täyttä avuttomuutta ettei itse selviäisi edes syömisestä tai pukeutumisesta. Joo, alku on tuollaisessa oudossa paikassa varmasti hankalampi kuin monelle muulle, ja näin alussa tyttö tarvitsee varmasti vähän apuakin mutta eiköhän tuo tuolla ihan omillaan toimeen tule kunhan tottuu paikkoihin ja alkaa tunnistamaan ihmisten äänet.
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Sitäpaitsi, eihän se aivan sokea ole (sori, en nimeä muista). Jos kuitenkin erottaa sohvat ja muut "esteet", niin eihän se aivan seinille kävele. Tälläkin palstalla on pari hyvää esimerkkiä siitä, miksi näkövammainen asukas on jopa tervetullut - yksi tällainen henkilö julkisuudessa voi muuttaa asenteita paljon. Itsekin mietin että mitenhän tulee pärjäämään tuolla, mutten kyllä kyseenalaistanut asukasvalintaa edes aluksi.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Eipä tuo illan kick-off lähetys paljoa vielä antanut, Salar tosiaan pääsi kähmimään Elinaa ja Elina meinasi antaa luvan kähmiä ihanaista Susannaakin mutta Susanna ei antanut. Tia puhui yllättävän järkeviä pk-huoneessa ja nosti sillä osakkeitaan minun silmissä.

Janica on hottis (nam) ja muutenkin aika hyvän oloinen tyyppi. Samoin Stefan-jätti on jättänyt tähän mennessä varsin hyvän kuvan itsestään.

Se sokea tyttö on nimeltään Minna.
 
pepsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukka Seppäsen pelipaikaton fantasia
Ei minulla muuta mutta ärsyttää vaan nuo "opas-Musti" -kommentit ja tuo sinun asenteesi että näkövamma tarkoittaisi täyttä avuttomuutta ettei itse selviäisi edes syömisestä tai pukeutumisesta. Joo, alku on tuollaisessa oudossa paikassa varmasti hankalampi kuin monelle muulle, ja näin alussa tyttö tarvitsee varmasti vähän apuakin mutta eiköhän tuo tuolla ihan omillaan toimeen tule kunhan tottuu paikkoihin ja alkaa tunnistamaan ihmisten äänet.

Ärsyttää "opas-Musti"-kommentit? Ärsyttääkö sinua myös se, että tyttö käyttää oikeassa elämässä opaskoiraa? Ja olisi sen halunnut taloon tuoda, mutta yllättäen tuotanto ei sitä sallinut.

Ja ei mielestäni näkövamma tarkoita täyttä avuttomuutta, mutta jos ei edes naamoja tunnista, niin karu faktahan se on, että tulee tarvitsemaan apua monissa asioissa. Ja illan koosteenhan perusteella, siellä porukka tyttöä jo talutteli pitkin maita ja mantuja.

Mutta jos sinulle riittää, että Big Brotherissa, joka on viihde ohjelma, "pärjää omillaan", niin hieno juttu. Mielestäni taloon vain pitää antaa oma panoksensa. Eikä vain se, että pärjää ja pysyy muiden mukana.
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ärsyttää "opas-Musti"-kommentit? Ärsyttääkö sinua myös se, että tyttö käyttää oikeassa elämässä opaskoiraa? Ja olisi sen halunnut taloon tuoda, mutta yllättäen tuotanto ei sitä sallinut.

Se ärsyttää että noissa kommenteissa on vähän pilkkaava sävy minun mielestäni. Mutta ei tästä enää sen enempää.
 
pepsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukka Seppäsen pelipaikaton fantasia
Se ärsyttää että noissa kommenteissa on vähän pilkkaava sävy minun mielestäni. Mutta ei tästä enää sen enempää.

Hienoa, että lisäsit loppuun "mielestäni", koska en todellakaan tyttöä pilkkaa. Lähinnä säälin. Sympaattinen tyttö, mutta täysin väärässä paikassa.

Mutta katsellaan, veli katsellaan. Ensimmäinen puolituntinen vasta takana.
 
stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Joo, itsellänikin tulee vähän huonot fibat sokean valitsemisesta taloon. Ei siis mitään tyttöä, Minnaa vastaan. Vaan juuri siitä, että sama kuin silloin sen vanhimman eläkeläisnaisen kanssa, että Suomen BB:n täytyy taas olla jossain maailman ensimmäinen pakostakin. Ja sitten sitä oikein markkinoidaan.
Muiden asukkaiden kohdalla toivoo, että jotain tapahtuisi tai mokaisi tai jotain, mutta tämän Minnan kohdalla vain että hän pärjää. Ja eihän se oikein ole tuota nim. pepsin mainitsemaa viihdearvoa.
 
RDivis

Jäsen
Ainakin tuossa eilisillan lähetyksessä suurimmat naurut sai tää valkoinen gorilla. Man boobsit heiluu ja mies yrittää olla mukana teinipoppi-biisiin yhteislaulussa mölisemällä. Repeäminen oli täällä taattu "öörg, öri öör...heilutaan taas....öriör öör örg...Hey!"
 
lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Tialle riitti ja neito "murtautui" ulos talosta kamerakäytävään (tämä on luokiteltavana luovuttamiseen ja 24 tunnin vaadittava aika luovuttaimiselle ei päde).

Uutinen, jossa urli vie Suomen bigbrotherin sivuille, uutisesta ylempänä mainittuun:

Tia karkasi BB-talosta! - Uutiset - Big Brother 2011

Aika heikolla pohjalla on jos sähköiskujen takia luovuttaa. Noh, itse en jää kaipaamaan tätä neitokaista sitten pätkän vertaa.
 
Muovisen oloinen gimmahan tuo eilisen lähetyksen peusteella oli. Mutta, mitämitä annetaanko siellä asukkaille jotakin kunnon ElectroShockeja?
 
McJokke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Sharks, Pelaajat: Joe Thornton,Ron Hextal
Tialle riitti ja neito "murtautui" ulos talosta kamerakäytävään (tämä on luokiteltavana luovuttamiseen ja 24 tunnin vaadittava aika luovuttaimiselle ei päde).

Uutinen, jossa urli vie Suomen bigbrotherin sivuille, uutisesta ylempänä mainittuun:

Tia karkasi BB-talosta! - Uutiset - Big Brother 2011

Aika heikolla pohjalla on jos sähköiskujen takia luovuttaa. Noh, itse en jää kaipaamaan tätä neitokaista sitten pätkän vertaa.

Perinteinen 5 minuuttia julkisuudessa. Vaikutti alusta asti huomiohuoralta joka oli hakemassa vain muutaman uuden lukijan blogilleen. Tuskin kenellekään ikävä tulee.
 
Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Minusta tämä homma käryää ja pahasti. Ei kai tuo talo niin heikoksi ole tehty, että sieltä voi tosta noin vaan karata? Suunniteltu juttu.
 
motamoro

Jäsen
Minusta tämä homma käryää ja pahasti. Ei kai tuo talo niin heikoksi ole tehty, että sieltä voi tosta noin vaan karata? Suunniteltu juttu.

Siellä pesässä on BB-plazan mukaan hätävarauloskäynti. Varauloskäynnit lienee suunniteltu siten, että sen saa halutessaan auki, ilman suurempaa ongelmaa, esim. hätätilanteessa.
 
Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Siellä pesässä on BB-plazan mukaan hätävarauloskäynti. Varauloskäynnit lienee suunniteltu siten, että sen saa halutessaan auki, ilman suurempaa ongelmaa, esim. hätätilanteessa.

Tällaisessa ympäristössä, missä taloa ja asukkaita valvotaan 24/7, karkaamisen pitäisi olla mahdotonta. Eihän varauloskäytäviä voi pitää jatkuvasti auki, kyllähän asukkaat tutkivat joka oven minkä näkevät ja voivat näin vahingossa poistua talosta astumalla hetkeksi oven väärälle puolelle. Kyllähän tuollaisia varauloskäytäviä on pitänyt olla edellisissäkin taloissa, eikä niistä ole kukaan karannut vaikka moni on ulos halunnutkin. Miten Tia edes tiesi mennä juuri tuonne ulospyrkiäkseen?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös