Suomen Big Brother 2008

  • 1 248 542
  • 4 320

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kaveri on katsonut liikaa telkkaria ja ottanut nyt tällaisen psykoanalyytikon roolin. Saisi lähteä v***u kotiinsa käymään asioitaan läpi.

Niin ja mistä tiedän, että Andsku on keksinyt tämän persoonan? Pakko olla koska kaveri ei olisi oikeassa maailmassa selvinnyt hengissä olemalla tämä rakastettava "oma" itsensä.

Kyllä minä luulen että tuo saattaa ollakin ihan hänen oma persoonansa. Muistelen että Andreas sanoi jo siinä esittelyvideossa että kaikki hänen aiemmat suhteensakin on olleet sellaisia että hän on ollut enemmän terapeutti niissä, ja että nyt on ensimmäistä kertaa "tasavertaisessa" suhteessa. Eli varmaan on tosiaan sellainen luonne että tahtoo analysoida kaiken puhki ja pitää noita "kehityskeskusteluja". Ja kun äidinkieli selvästi on ruotsi niin se puhe kuulostaa jotenkin yliteennäiseltä ja ylimuodolliselta. Mutta loppujen lopuksi minua ei kyllä tuo Andreas ärsytä enemmälti, ihan suht' harmiton veikko.

Muuten tähän tämän vuoden BB:hen on kyllä jostain onnistuttu haalimaan ennätyksellisen ärsyttävä joukko ihmisiä. Marko on melkeinpä ainoa koko porukasta joka vaikuttaa suht' tervepäiseltä ja normaalilta ihmiseltä. Varsinkin naisista oikeastaan jokainen vaikuttaa ihan helvetin ärsyttävältä, Mariaa pidin alussa melko järkevän oloisena mutta jos nainen ei osaa puhua muusta kuin omasta paskastaan ja pieruista niin eipä tuota kyllä kovin kauaa jaksa kuunnella.
 

Kummeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals
Olipas taas eilinen jakso niin tylsä, että meinasin nukahtaa kesken kaiken.. Varmaan puolet jaksosta oli Mian itkua ja paniikkia.. Muuta ei oikein edes jäänyt mieleen.. Paitsi se, että henkilökohtaisesti Markon pisteet nousee mulla koko ajan. Juuri tuollaista aikuisempaa henkilöä, mutta kuitenkin sellaista joka osaa välillä olla hauskakin, talo tarvitsee.. Eilen ainakin todella hyvin rauhoitteli Minnaa, kun taas samantapaisessa tilanteessa Risto nyhjäsi hellaa.. Tosin Mia meni tosi nopeasti paniikkiin, että sinäänsä se oli eri tilanne.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ylivimaiseksi inhokiksi onkin muodostumassa käsittämättömän teennäinen Andreas, joka on ehkä bb-historian ensimmäinen asukki, joka on luonut itselleen kokonaan uuden persoonan telkkua varten.
Samaa mieltä, uskomattoman ärsyttävä tyyppi ja pahoin pelkään, että se on ihan oikeasti tollainen. Joka kerta kun avaa suunsa, alkaa armoton vitutus. Toisaalta sitä on ihan hauskakin seurata ja kuunnella, kun pääsee päivittelemään, miten oikeasti joku voi olla tollainen.

Eilisen huippu oli laiva-hinaajan jatkuva hehkutus siitä, kuinka Mia "ylitti itsensä" suorittaessaan viikkotehtävää. Mikäköhän on normaali taso, jos tommoinen paniikkikohtaus (yhtään sitä kritisoimatta) on itsensä ylittämistä. Varmaan riittäisi, jos sanoo, että teki parhaansa.

Minna ja Niko ovat osoittaneet olevansa vain poikkeuksellisen heikkoja, moniongelmaisia ja epävarmoja ihmisiä, joten niille ei oikein viitsi hirveästi nauraa.

p.s. Pahoin pelkään, että Andreas pääsee pitkälle teinityttöjen ja seksuaalivähemmistöjen äänillä. Kukaan yli 20-vuotias hetero ei tollaista tyyppiä voi oikein sietää.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Asukkaiden on turha kitistä, jos ruoka alkaa loppua. Ääliöt laittoivat ahneuksissaan viikkotehtävän vedonlyöntiprosentiksi 99 ja vituiksihan se meni. Hankkikoon siinä sitten kahdella eurolla safkaa Siwasta. Oma moka.

Sunnuntaina lähtee Minna ja Risto. "Kätyri" Marko saisi jäädä, on sen verran fiksu äijä. Mutta pidemmälle ajatellen hän on jopa liiankin fiksu ja asiallinen, eli tuskin on mukana viimeisillä viikoilla.
 

Powerplay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Jokerit, NHL
Kyllähän tuo Cherry näytti poskeen ottavan, vai muutenko poskeensa vaan mahaan hinkkasi? Ehkä sitä kutitti? Seuraavan kerran kun Flintin tyttöystävä ottaa poskeen (onko tämä mahdollista?) tuossa asennossa, niin ehkä Flinttikin huomaa, että ei se pää niin kaukana ole, ellei sitten aivan minimuna satu olemaan.

Millähän Flintkivi saa tuosta Ristosta narussa vedättävän pässin? Näytti kyllä lähinnä siltä, että sitä ei kauheesti kiinnostanut tuota lapastissiä panna, mutta varmaan ajatteli, että kyllähän se käden voittaa.
 

mukava valkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuukka Mäntylä
Yllätyitkö? Kaiken voi nähdä niinkuin haluaa, lähinnä sen mukaan kuka on oma suosikki ja kuka ei.


Juuri näin. Periaatteessahan taloon voitais ottaa tälläkin kaudella ihanan räiskyvä virolainen luonnonlapsi, joka tällä kertaa korjaisi koko potin...
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Kyllähän tuo Cherry näytti poskeen ottavan, vai muutenko poskeensa vaan mahaan hinkkasi? Ehkä sitä kutitti? Seuraavan kerran kun Flintin tyttöystävä ottaa poskeen (onko tämä mahdollista?) tuossa asennossa, niin ehkä Flinttikin huomaa, että ei se pää niin kaukana ole, ellei sitten aivan minimuna satu olemaan.

En ole edelleenkään nähnyt tuosta yöstä kuin muutaman sekunnin katkelman. Olen avannut jonkun ilman ääniä olevan huonolaatuisen nettivideon siitä tapahtumasta mutta en jaksanut katsoa sitä kuin parikymmentä sekunttia ja siinä pätkässä prinsessa näytti ratsastavan peiton alla tuolla metallisoturilla. Sen lisäksi olen naureskellen lueskellut Muro BBS:n BB-ketjusta kuvausta tuon yön kulusta, sen perusteella tuo metallisoturi räpläsi sähkötakkaa, telkkaria, sängyn kaukosäädintä, ihaili tapetteja ja pakeni vessaan kun Cherry yritti saada tuhansia tamperelaisnaisia kaataneen soturin kiinnostumaan seksistä. Minä olen siis tuota yötä netissä 24/7:ssa seuranneiden havaintojen varassa, niistä mieleeni on jäänyt että joku sanoi Cherryn poskihoitoa koskien että (kuollutta) lihaa rakastavan metallisoturin elin olisi pitänyt olla huomattavan iso jotta näin olisi käynyt, mutta jos sinä olet todistettavasti nähnnyt että kirsikan pää siellä Riston haaruksissa on heilunut niin en ala vastaan väittämään. Seksiähän ei kai kukaan muu kuin Cherryn äiti, Cherry ja Risto kiellä tapahtuneen?

Millähän Flintkivi saa tuosta Ristosta narussa vedättävän pässin? Näytti kyllä lähinnä siltä, että sitä ei kauheesti kiinnostanut tuota lapastissiä panna, mutta varmaan ajatteli, että kyllähän se käden voittaa.

Katos katos löytyihän sille metallisoturille sentään joku puolustelija. Juu ei näyttänyt (luetun perusteella) sitä metallisoturia kiinnostavan kuumana käyvä tyttö, kun sähkötakka, telkkari ja tapetit oli niin hurjan kiinnostavia. Ja kun tyttö pyytää tulemaan viereensä niin soturi pakeneekin vessaan. Lopulta vain kaikki tekosyyt olla harrastamatta seksiä taisi loppua niin tuo väsytetty soturi joutui antautumaan pikkuprinsessan edessä. Risto oli tuona yönä mies joka kieltäytyy mutta joutuu silti kerjäämään että saisi edes vähän. Niin ja tuo yksinäinen cowboyhan kertoi kirsikalle tekevänsä kaiken yksin, eli ehkä tuo epäilemäsi ajatuksen kulku ei mene oikein.

Jos asetelmat olisi toisinpäin, eli kiimainen poika olisi koko illan ja yön ajan pyörinyt enemmän ja vähemmän kiimaisesti kiehnäten vastahakoiselta vaikuttavan tytön ympärillä ja lopulta tuo poika olisi kaatanut tuon tytön niin väittäisikö joku tuon tytön olleen lopulta muuta kuin sen yönsankarin narussa viemä pässi? Itseäni tosin ihmetyttää kuinka se puoli Tamperetta kaatanut ja useamman sadan naisen kanssa viimeisen vuoden aikana seksiä harrastanut metallisoturi oli noin paskajäykkänä äidin kiltin pikkutytön edessä?

Sen mä tosin olen jo pidemmän aikaa tiennyt että tämä jatkoaika on täynnä sellaisia casanovia että nuo kirsikan näköiset lapastissit voi ihan hyvin töniä jonon perällä odottamaan vuoroaan.

Yllätyitkö? Kaiken voi nähdä niinkuin haluaa, lähinnä sen mukaan kuka on oma suosikki ja kuka ei.

No se oikein nähty versio tuosta olisi mukava kuulla, sinä ehkä kerrot sen meille?
 
Viimeksi muokattu:

Chip Whitley

Jäsen
Suosikkijoukkue
Canucks & B.C. | Langly & Posehn
Kyllä siinä kuule flintti olisi ollut itse kullakin hieman miettimistä että lähteekö suorassa tv-lähetyksessä jyyssäämään, ihan sama vaikka kyseessä olisikin vain "äidin pikkutyttö". Tässä puhutaan kuitenkin jonkinlaisesta vaihtoehtopornosta jonka koko kansa halutessaan näkee.

Mielestäni Risto ei myöskään ihan niin jurrissa ollut kuin esimerkiksi suosikkityttösi tänä vuonna, joten päätös aktiin ei niin luonteva tai spontaani ollut. Yhdessä vaiheessahan Shhheril sanoi että (kun Risto sanoi ensin että "mennäänkö nukkumaan" tjsp); "mehän oltais tylsiä jos vaan nukuttais". Ettei meillä vaan olisi aloitteleva aikuisviihdetähti talossa? Silikonit vaan niin minäkin katsoisin, kunhan vain Kaki ei olisi vastanäyttelijänä.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Kyllä siinä kuule flintti olisi ollut itse kullakin hieman miettimistä että lähteekö suorassa tv-lähetyksessä jyyssäämään, ihan sama vaikka kyseessä olisikin vain "äidin pikkutyttö".

Kyllä mä sen ymmärrän että kameran edessä ei välttämättä halua alkaa seksiä harrastamaan, ilmeisesti vain jälleen kerran sen asian sanominen (ns jutteleminen) toiselle osapuolelle olisi ollut liian homoa?

Mielestäni Risto ei myöskään ihan niin jurrissa ollut kuin esimerkiksi suosikkityttösi tänä vuonna, joten päätös aktiin ei niin luonteva tai spontaani ollut.

Ei ollut juu ilmeisesti sponttaani, eikä ainakaan luonteva. Minusta Risto oli kirsikan edessä kuin pelokas pikkupoika joka ei tiennyt mitä tehdä ja kirsikka painosti koko illan jatkuneella kiehnäämisellään vastahakoisen Riston seksiin. Jos metallisoturi ei olisi niin kokenut naistenkaataja kuin on niin paheksuisin kirsikan käytöstä mutta kun tässä tapauksessa lähes viaton äidin "täyden kympin tyttö" kaataakin tuollaisen puoli Tamperetta kaataneen sonnin niin en viitsi.
 

krobbe

Jäsen
Kiinanharjakoira läähättää taas uskollisena porsliininuken kyljessä. Saapas nähdä kuinka kauan menee ennen kuin joku alfauros tulee ja nostaa koipea neidolle ja puudeli jää räksyttämään surkeuttaan.
 

Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
p.s. Pahoin pelkään, että Andreas pääsee pitkälle teinityttöjen ja seksuaalivähemmistöjen äänillä. Kukaan yli 20-vuotias hetero ei tollaista tyyppiä voi oikein sietää.

Mielenkiintoinen näkökulma. Andreas on erittäin sympaattisen oloinen ja muutenkin fiksu kaveri.

Toinen suosikkini talossa on Niko. Tämä vain siksi, että kyseessä on niin aito (tai hyvä näyttelijä) persoona ja hän ei myöskin tykkää puhua Johanna Tukiaisesta.

Risto on taas ykkösinhokki. Ajattelin itsekseni "tuo on kyllä niin urpo, että sen on pakko olla Tampereelta" - ja eiköhän ollutkin. Kunnon puupää, mutta olkoot talossa kun herättää tunteita.
 
Viimeksi muokattu:

Jake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ihan pakko kysyä flintstonelta pidätkö tosiaan cherylliä "täyden kympin tyttönä"? Itse en vaan pysty pitämään kyseisen muijan käytöstä kympin tytön arvoisena ei sitten millään. Sen illan käytös oli lähempänä vitosta kun kymppiä. Aika feikkiä taitaa olla myös tytön käytös muutenkin ei vain halua tulla talossa tutuksi Tukiaisen kaverina.

Cheryll selvästi halusi synttärit ja antoi ymmärtää, että on todella pettynyt jos ei saa juhlia 25 vuotispäiväänsä joka on todella merkittävä asia. Niin merkittävähän se on, että kaikki ihmiset jotka ei sitä ennen kuole juhlii kyseistä asiaa. No kun tyttö sai synttärinsä mitäs tämä sitten tekee? No tietysti rintaliivit pois ja huutelemaan hei mä täytän tänään vuosia huomaako kukaan. Sitten tietysti pitää käydä talon miehet läpi ja ihana rokkipoika Risto johon Cheryll on ollu koko ajan ihastunut. Tottakai Risto on koko ajan tiennyt Cheryllin kiinnostuksesta, eihän sitä voi olla huomaamatta. Risto on hämillään saamastaan huomiosta, eikä oikein osaa reagoida asiaan. Sitä en pysty varmaksi sanomaan mitä peiton alla tapahtui veikkaan, ettei paljon muuta ku sormipeliä.

Veikkaan että Ristoa ei vain Cheryll oikein napannu siinä tilanteessa ja varsinkin kun huomio tuli ihan puskista. Kannattaa muistaa, että elämä jatkuu bb talon jälkeenkin. Vähän luulen, että flintstone on täällä vain provoilemassa kun sattui tällainen tapaus sattumaan. Viime vuoden Kadi oli yksi moniongelmainen, joka ei varmaankaan ole edes sen äidin mielestä "täyden kympin tyttö". Flintstone löytää vaan oman suosikin siittä, joka on tavallaan muiden hampaiden alla. Onhan se tietysti kivaa, jos jaksaa kirjoitella kuinka mahtava ihminen "täyden kympin tyttö" Cheryll on. Lopuksi täytyy sanoa, että Risto ei todellakaan ole minun suosikkini.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Ihan pakko kysyä flintstonelta pidätkö tosiaan cherylliä "täyden kympin tyttönä"? Itse en vaan pysty pitämään kyseisen muijan käytöstä kympin tytön arvoisena ei sitten millään. Sen illan käytös oli lähempänä vitosta kun kymppiä.

Minä taisin olla ensimmäisten joukossa arvostelemassa Cherryn käytöstä tuon bileillan jälkeen, eikö totta? Ja kerroin pettyneeni Cheryllin suhtautumiseen Harriin kun bileissä Cheryll käyttäytyi kuin Harri olisi vain pelkkää ilmaa. Ja jos et tiedä niin tuo "täyden kympin tyttö" on lainausmerkeissä juuri siksi että se on lainattu Cheryllin äidin käyttämästä lauseesta koskien Cherylliä. Ja jos se nyt on todellakin jäänyt epäselväksi niin en pidä Cherryä minään täyden kympin tyttönä.

Tottakai Risto on koko ajan tiennyt Cheryllin kiinnostuksesta, eihän sitä voi olla huomaamatta. Risto on hämillään saamastaan huomiosta, eikä oikein osaa reagoida asiaan.

Kokenut pelimies hämmentyi naisen huomiosta, eikä osannut toimia? Johanilla ei näyttänyt tuona yönä olevan mitään vaikeuksia jääkuningattaren (Marianna) yllättävän huomion edessä.

Viime vuoden Kadi oli yksi moniongelmainen, joka ei varmaankaan ole edes sen äidin mielestä "täyden kympin tyttö". Flintstone löytää vaan oman suosikin siittä, joka on tavallaan muiden hampaiden alla. Onhan se tietysti kivaa, jos jaksaa kirjoitella kuinka mahtava ihminen "täyden kympin tyttö" Cheryll on. Lopuksi täytyy sanoa, että Risto ei todellakaan ole minun suosikkini.

OT: Kadihan on ihan huippu tyttö ja oli mitä parhain asukas BB taloon. Vai väittääkö joku että Kadi olisi jättänyt ohjelmaa seuraavan kylmäksi?

Senkin mä myönnän että sillä jatkuvalla dissaamisella pystyy vaikuttamaan ja saa mut entistä vankemmin suosikkini taakse, mutta siihen varsinaiseen suosikin valintaan se ei vaikuta.
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Minusta Risto oli kirsikan edessä kuin pelokas pikkupoika joka ei tiennyt mitä tehdä ja kirsikka painosti koko illan jatkuneella kiehnäämisellään vastahakoisen Riston seksiin. Jos metallisoturi ei olisi niin kokenut naistenkaataja kuin on niin paheksuisin kirsikan käytöstä mutta kun tässä tapauksessa lähes viaton äidin "täyden kympin tyttö" kaataakin tuollaisen puoli Tamperetta kaataneen sonnin niin en viitsi.

Risto ei vaan halunnut aluksi dipata sladdiaan tuohon muovityttöön, mutta lopulta valojen sammuessa mietti että vittu, muijan synttärit ja kaikkea, ei kai tätä ketään näe...

Ja Marianna-Johan settiä on turha verrata tähän, koska Marianna kuitenkin on aivan eri tason muija ulkomuodoiltaan kuin Cheryll.
 

d2uce

Jäsen
Kokenut pelimies hämmentyi naisen huomiosta, eikä osannut toimia? Johanilla ei näyttänyt tuona yönä olevan mitään vaikeuksia jääkuningattaren (Marianna) yllättävän huomion edessä.

Kokeneen pelimiehen pitäisi panna kaikkea missä on reikä?

Risto ei välttämättä halunnut täräyttää Cheryllille päin naamaa, että "sori, nyt ei kiinnosta". Cheryll ei ehkä osannut lukea Riston vihjeitä (tää sähkötakkakin kiinnostaa enemmän) tai sitten vain luotti väsytystaktiikkaan.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Kokeneen pelimiehen pitäisi panna kaikkea missä on reikä?

En mä kyllä tuota noin tarkoittanut. Heittäisin vastakysymyksenä että miltä Riston toiminta sinusta vaikutti? Minä sain sen vaikutelman että Risto oli harvinaisen hukassa, kuin pelokas pikkupoika, kun Cheryll tunki iholle. Ja kokeneen (ja mitä ilmeisimmin silloin myös tavoitellun) pelimiehen voisi kuvitella tottuneen myös niihin yli-innokkaasti iholle tunkeviin naisiin.
 

Jake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Oli vain flintstone pakko varmistaa, että et ole sinäkään täytenä kymppinä Cheryliä pidä. Niin voit olla oikeassa siinäkin, että "kokenut" pelimies meni ylläen lukkoon kun nainen olisi ollut valmis. Aika jännältä se sinänsä tuntuu, mutta minusta taas tuntui siltä että se juuri yllättyi sen takia ettei juurikaan ollut saanut signaaleja ihastuksesta. Kyseli huoneessa, että miksi näin kun Cheryll oli viettänyt niin paljon aikaa Harrin kanssa. Ehkä Cheryll ei vain ole Riston tyyppinen ihminen, eikä kiinnostanut senkään takia että tämä oli ihastunut. Se vähän muuttaa lähtökohtaa myös seksin suhteen, kun pelissä on toisen tunteet. Siis tämä vain silloin, kun pelimiehellä on moraalia.

OT: Kadi ei ollut parasta viihdettä, vaan huono esimerkki siitä miten viinaa ei pidä juoda.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
En mä kyllä tuota noin tarkoittanut. Heittäisin vastakysymyksenä että miltä Riston toiminta sinusta vaikutti? Minä sain sen vaikutelman että Risto oli harvinaisen hukassa, kuin pelokas pikkupoika, kun Cheryll tunki iholle. Ja kokeneen (ja mitä ilmeisimmin silloin myös tavoitellun) pelimiehen voisi kuvitella tottuneen myös niihin yli-innokkaasti iholle tunkeviin naisiin.

Minusta tuo Risto vaikutti enemmänkin vaivautuneelta, hänestä näki ihan selvästi että Chrysler ei kiinnosta mutta ei viitsinyt ihan suoraan kieltäytyäkään ja nolata tyttöä julkisesti tämän syntymäpäiväjuhlissa. Antoi kyllä Chryslerille aika selviä merkkejä että kiitos ei, mutta eihän tämä tyrkky niistä välittänyt vaan lisäsi vaan höyryä. Ei Risto minusta niinkään pelokkaalta näyttänyt vaan yritti enemmänkin etsiä ns. "tyylikästä" tapaa vetäytyä ilman että nolaisi tytön.
 

Mr. Walker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Ei Risto minusta niinkään pelokkaalta näyttänyt vaan yritti enemmänkin etsiä ns. "tyylikästä" tapaa vetäytyä ilman että nolaisi tytön.

Sen kummemmin kenenkään puolelle asettumatta, niin minä sain vähän samanlaisen käsityksen asiasta. Risto oli kieltämättä hiukan neuvottoman oloinen, kun ei ilmeisesti ihan suoraankaan kehdannut sanoa että ei kiitos.
Taustalla kummittelee varmasti myös se, että Risto on ehkä Markon ohella ainoa talon asukas, joka tiedostaa vielä kameroiden jatkuvan läsnäolon ja käyttäytyy sen mukaisesti.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Näittekö joku päivä, kun se vanhempi vaalea akka (Maria?) puristeli tisseistään finnejä? Hyi vittu, eikö tuo järkyttävä mätisäkki joutais hevonkuuseen tuolta?
 

Tumpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lipö ty.
Viikkotehtävä kusi, ihan hyvä niin. Hermot kireällä porukalla kun ei oo safkaa. Veikkaampa että viikkotehtävän olikin tarkoitus kusta, vaikka olisivat tehneet tehtävän miten hyvin tahansa. Tuotanto aatellut että tulee mielenkiintoisempaa kun on hirveä angsti päällä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös