Suomen Big Brother 2007

  • 973 321
  • 3 272

scholl

Jäsen
(poistetaas tekstistä osa ja lähdetään rauhoittumaan ulos..)

Jäitä hattuun nyt. Toivottavasti viisastuit siellä ulkona.

Wikipedia kertoo seuraavaa:
Neekeri oli vielä 1900-luvun alkupuolella ja puolivälissä yleinen tieto- ja koulukirjoissa käytetty sana kuvaamaan negridistä ihmistyyppiä. Vähitellen 1990-luvun aikana neekeri-sanasta alkoi tulla arkaluontoinen sana, ja jo 2000-luvun alussa se oli hyvin epäkorrekti ja sen käyttö lopetettiin virallisissa yhteyksissä. Nykyisin neekeri-sanaa käytetään vielä lähinnä puhekielessä.

Onko se ikäänkuin niin, että jos nuoriso on viime aikoina pilannut sanan niin se on kielletty sitten muiltakin. Täytyy muistaa, että hyvää tarkoittava neekeri on eriasia on kuin Amerikan nigger. Jokainen saa syödä neekerinpusuja, jos tahtoo. Fakta on vain se, että neekeri ei ole sen kummallisempi sana kuin brunetti tai blondikaan. Itse tosin en ole neekeri sanaa juuri joutunut käyttämään, kun eletään Suomessa, jossa heihin ei pahemmin törmää. Ulkomailla black on sen verran lyhyt sana, joten siellä sellaista on helppo käyttää. Toki täällä on joskus esitetty jotain vaihtoehtoisia sanoja kuten tummukka, mutta ne kuulostavat mielestäni naurettavilta.

Se lähtökohta, etteikö henkilön ulkonäön ominaispiirteitä voisi ottaa huomioon on nurinkurinen. Tulee mieleen maon kiina, jossa kaikkien piti olla samannäköisiä. On luonnollista, että joku on vaikkapa blondi, joku toinen brunetti, joku kolmas pitkä, joku taas laiha, joku puhelias, joku vilkas, joku nuhanenä ja joku tumma/neekeri/you name it. Ei siinä mitään rasismia ole. Täällä vain luullaan nyt, että kun Amerikassa vähän samalta kuullostavalla sanalla on negatiivinen merkitys niin meidän pitäisi siitä välittää, kun täällä ei ole ollut sataan vuoteen mitään negatiivista merkitystä. Jotenkin hävytöntä, että yht'äkkiä mukamas päätetään, että joku sana on haukkumasana ja lakupötkötkin pitää muuttaa. Koska Elovena-paketista pitää kuva poistaa rasismin vuoksi. Tasa-arvoa kehiin.

Törkeämpää se on, että on mukamas poliittisesti korrektia kutsua jokaista tummaihoista somaliksi, vaikka näin ei ole asia, mutta neekeriksi ei mukamas saa sanoa. Somaleillahan on kokonaan erilainen kulttuuritausta ja uskonto.

edit. wikipedian mukaan nekru on loukkaava, se on kuten nigger. Neekeri on kuten negro, eikä ole loukkaava
 
Viimeksi muokattu:

J.Petke

Jäsen
Taitaa olla taas aika osallistua "käännä seiska"-kampanjaan. Vituttaa tuollaiset lehdet jotka elää toisten ihmisten kärsimyksellä ja juoruilla.

Mutta noin muutenhan Aki saa kyllä itseään ja tyhmyyttään syyttää tuosta potkimisesta. Jos todella kuvittelee että nuo asiat ei tule ilmi missään niin pahasti erehtyy. On suorastaan idioottimaista kuvitella että turha noita on kertoa kun tietää että ne kaivetaan esille. Ja kun kerta viime kaudellakin yksi jo lensi pihalle valehtelusta niin luulisi että selvittää kaikki asiat mitä luulee että voivat tuohon vaikuttaa. Hölmö mikä hölmö. Sääli että joutu lähtemään. Tilalle tulee varmaan joku Heli nro. 3. Onkohan lopussa jäljellä vielä yhtään "vanhaa" asukasta?

Ja nuo neekeri-viestit taas ovat niin naurettavia että niihin ei edes viitsi ottaa kantaa.
 
LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Niin täytyy muistaa että Helikin on saanut syytteen pahoinpitelystä, ja se on huomattavasti tuoreempi tapaus kuin Akin rikokset.

http://www.iltalehti.fi/bigbrother/200709106572584_bb.shtml

Eikö tuo ole kiinnostanut 7-päivää lehteä lainkaan? Neekeristähän tietysti saa mehevämmät jutut kuin tylsän tavallisesta suomalaisesta.

No Heli lähtee kuitenkin sunnuntaina, joten ei edes vaatisi erikoistoimenpiteitä.

Heli on kertonut nuo rötöksensä jo haku vaiheessa, Aki jätti kertomatta ja kun Seiska paljasti asian niin kävi ilmi että Aki ei ole ollutkaan rehellinen ja joutui siksi lähtemään.

Hakuprosessissa kysytään ilmeisesti aikaisempi rikostausta ja tämän Aki on jättänyt kertomatta joten talosta poistaminen oli ihan odotettu, varsinkin kun vertaa viime kaudella poistettuun Heidiin. Niillä Akin jo sovitetuilla rikoksilla ei ole merkitystä, ei myöskään Akin ihonvärillä kuten ei ollut Heidinkään oranssin värisellä ihollakaan.
 
Viimeksi muokattu:

Dynamo#79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Huuhkajat, KD
Tämä Aki-keissi on mun mielestä aivan selvä. Kaveri on hankkinut itselleen epäreilua kilpailuetua muihin nähden valehtelemalla hakuvaiheessa. Huijarit pihalle.

Buccaneerin rasismi-kirjoitus oli hauska. Nauroin ääneen. Vitsiksihän se kai oli tarkoitettukin tai siis pieneksi piikiksi.

Harmi, että Akille kävi näin, sillä tunteitahan kaveri talossa keräsi puoleen jos toiseen. Nyt vaan toivotaan, että tilalle tulisi kaveri tyyliin Perttu, Kaki tai Olli.
 
vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket

Kyllä. Vaikka Akista pidinkin, niin silti täysin perusteltu häätö.

Itse en halua enää uusia asukkaita taloon, muuta kuin korkeintaan yksi jo häädetty asukas voi taloon palata, muuten ei uusia, kiitos. Jätetään vaikka ensi viikolla äänestys kokonaan väliin tms. Mutta totuushan nyt on kuitenkin se, että eiköhän tuonne taloon vielä yksi uusi Akin tilalle tule.
 
Jippo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Akin kommentoinnin jätän sikseen, koska niin moni keskustelupalsta netissä on mennyt pilalle vastaavien rasismia vai ei -vääntöjen takia. Rasisimin kitkeminen palstoilta on vähän sama kuin yrittäisi tyhjentää valtameren ämpärillä. No, toisaalta sama pätee mihin tahansa "keskusteluun", kukapa täällä netissä antaisi periksi, vaikka kuinka hyvin muut perustelesivat asiaa.

Mutta sitä piti sanomani, että eikös Heli esitelty taloon tullessaan "sinkkuna", ja nyt on kuitenkin puhunut tapailustaan. Sama juttu kuin Heidillä?

Tosin Heidin kohdalla kyse täytyi olla muustakin. En vain pysty uskomaan, että joku satunnainen lomakkeen täyttämisen jälkeen alkanut deittailu ja siitä kertomatta jättäminen johtaisi karkotukseen. Ehkä siinä jäi jotain oikeasti salaan.
 
VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Taitaa olla taas aika osallistua "käännä seiska"-kampanjaan. Vituttaa tuollaiset lehdet jotka elää toisten ihmisten kärsimyksellä ja juoruilla.
Kaikki jotka osallistuvat tuollaiseen tv-ohjelmaan, altistavat itsensä samalla julkisuudella. Täälläkin on jengiä, jotka laittavat viestiä johonkin Bongaa julkkis-ketjuun, jos näkevät jonkun Hekan puhumassa kännykkään. Roskalehtiä on turha syyttä totuuksien viljelystä, jos itse olisi voinut välttää tilanteen hakeutumatta julkisuuteen. Asia on eri niiden kohdalla, jotka ovat julkisuudessa tahtomattaan.
Kun kerta otit wikipedian lähteeksi, niin todettakoon sekin, että Wikipedian mukaan "neekeri-sana ja monet muut käsitteet ja mielipiteenilmaukset ovat nykyisin poliittisesti epäkorrekteja."
Neekeri on neekeri, sanoi wikipedia mitä tahansa. Enhän nyt minäkään menisi missään julkisessa puheessa käyttämään termiä neekeri, vaan sanoisin Aki from Hankasalmi. Se on sitten eri asia, mitä termejä käyttää normaalijutustelussa.

On tietysti epäkorrektia sanoa jollekin "vitun neekeri", koska silloin se selvästi sisältää negatiivisen latauksen. Mutta itse en ainakaan näe mitään pahaa vaikka lauseessa "Meillä on lätkäjengissä yksi neekeri, joka on tosi hauska sälli".

Tietysti täällä jeesustelijoiden ja tekopyhyyden maassa on kivaa mieltää kaikki epäkorrektiksi, vaikka sille ei mitään loogista selitystä olisikaan.

Joidenkin mielestä englanniksi ei voi käyttää edes termiä black, vaan pitää sanoa african-american. Suomessakaan ei voi kohta enää puhua mustista tai tummaihoisista.
 
#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK
Joidenkin mielestä englanniksi ei voi käyttää edes termiä black, vaan pitää sanoa african-american. Suomessakaan ei voi kohta enää puhua mustista tai tummaihoisista.

Hop! Tämä koskee tietenkin vain isossa mahtavassa amerikassa asuvia mustia. Eihän esim lontoon kaduilla tallusteleva musta vältämättä ole edes ikinä käynnyt amerikassa. Tai esim jos englaniksi puhut Suomen BB:stä ja Akista niin et voi puhua afro-americanista.
 
LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Neekeri on neekeri, sanoi wikipedia mitä tahansa. Enhän nyt minäkään menisi missään julkisessa puheessa käyttämään termiä neekeri, vaan sanoisin Aki from Hankasalmi.

On tietysti epäkorrektia sanoa jollekin "vitun neekeri", koska silloin se selvästi sisältää negatiivisen latauksen. Mutta itse en ainakaan näe mitään pahaa vaikka lauseessa "Meillä on lätkäjengissä yksi neekeri, joka on tosi hauska sälli".

Tietysti täällä jeesustelijoiden ja tekopyhyyden maassa on kivaa mieltää kaikki epäkorrektiksi, vaikka sille ei mitään loogista selitystä olisikaan.

Joidenkin mielestä englanniksi ei voi käyttää edes termiä black, vaan pitää sanoa african-american. Suomessakaan ei voi kohta enää puhua mustista tai tummaihoisista.

Tekopyhää tai ei, rasismia tai ei, minun mielestäni sen termin käyttö osoittaa "lack of class", sillä jokainen varmasti ymmärtää, että kyseisen termin käyttö on "arvelluttavaa" ja että on mahdollisuus, että joku saattaisi "tulkita sen väärin".

"Class can not be bought".

Sen sijaan on tekopyhää väittää ja selitellä, että "enhän nyt minäkään menisi missään julkisessa puheessa käyttämään termiä neekeri..." samalla kun kirjoittaa julkiseen keskustelupalstaan. Miksi käyttää termiä "täällä", jos ei pysty käyttämään sitä "julkisesti"?

Walk the walk, talk the talk...

Ihan vaan esimerkiksi: Ei ole laitonta esittää tyhmiä mielipiteitä internetissä, mutta kannattaa kuitenkin miettiä kuinka fiksua se on ja ennenkaikkea minkälaisen kuvan antaa itsestään muille.
 
Cube

Jäsen
On tietysti epäkorrektia sanoa jollekin "vitun neekeri", koska silloin se selvästi sisältää negatiivisen latauksen. Mutta itse en ainakaan näe mitään pahaa vaikka lauseessa "Meillä on lätkäjengissä yksi neekeri, joka on tosi hauska sälli".
Eikö neekereillä kuitenkin pitäisi olla itse oikeus määritellä mitä pitävät loukkaavana? Toki neekeri-sanaa voi silti käyttää, jos siltä tuntuu, mutta jotenkin turha yrittää väittää, ettei sen tarkoitus ole loukata, kun on melko selvää, että termi kuitenkin on nykyään loukkaava.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä koskee tietenkin vain isossa mahtavassa amerikassa asuvia mustia. Eihän esim lontoon kaduilla tallusteleva musta vältämättä ole edes ikinä käynnyt amerikassa. Tai esim jos englaniksi puhut Suomen BB:stä ja Akista niin et voi puhua afro-americanista.
Hyvä korjaus, Lontoossa black taitaa olla täysin korrekti sana. African-american on jenkkienglantia. Mutta eihän Amerikankaan mustista läheskään kaikki ole edes käyneet Afrikassa. Siellä on mustia, jotka ovat enemmän amerikkalaisia kuin monet valkoihoiset (muualta tulleet siirtolaiset). Siksi termissä african-american ei ole mitään logiikkaa. Itse pitäisin sitä helposti jopa rasistisena, koska siinä mustat yhdistetään heti Afrikkaan. Lisäksi on hyvä muistaa, että kaikki afrikkalaiset eivät ole mustia. Jos jenkkeihin muuttaa joku Etelä-Afrikan buuri, saako siitä käyttää sanaa white tai boor, vai sanotaanko siitäkin african-american?
 
scholl

Jäsen
Kun kerta otit wikipedian lähteeksi, niin todettakoon sekin, että Wikipedian mukaan "neekeri-sana ja monet muut käsitteet ja mielipiteenilmaukset ovat nykyisin poliittisesti epäkorrekteja."

Jokainen voi itse miettiä onko "poliittisesti epäkorrekti" termi samalla myös loukkaava.

Ei ole. Jos jätetään diplomaatit pois niin jokainen normaali-ihminen on poliittisesti epäkorrekti ainakin puhekielessään. Konsensussuomessa Halosen arvostelu on poliittisesti epäkorrektia.
 
VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sen sijaan on tekopyhää väittää ja selitellä, että "enhän nyt minäkään menisi missään julkisessa puheessa käyttämään termiä neekeri..." samalla kun kirjoittaa julkiseen keskustelupalstaan. Miksi käyttää termiä "täällä", jos ei pysty käyttämään sitä "julkisesti"?
Tarkoitin julkisella puheella esim. Senaatintorilla pidettävää puhetta tai tasavallan presidentin uudenvuodenpuhetta. Eikä siinä ole mitään tekopyhää. Jätin kirjoittamatta, miksi itse käyttäisin muuta termiä. Juuri sen takia, minkä tämäkin ketju osoittaa. Niin monet ihmiset iskevät heti rasisti-leiman, jos käyttää neekeri-sanaa, vaikka sitä käyttäisi täysin vilpittömässä tarkoituksessa.
Eikö neekereillä kuitenkin pitäisi olla itse oikeus määritellä mitä pitävät loukkaavana? Toki neekeri-sanaa voi silti käyttää, jos siltä tuntuu, mutta jotenkin turha yrittää väittää, ettei sen tarkoitus ole loukata, kun on melko selvää, että termi kuitenkin on nykyään loukkaava.
Riippuu siitä, kuinka herkkiä ihmiset ovat. Vastaavasti voisin itse loukkaantua, jos joku kutsuu mua hoikaksi. Voisin pitää sitä loukkaavana terminä. Jos niin suhtautuisin, tekisin itsestäni pellen, koska sehän on fakta. Tietysti jos tiedän jonkun yksittäisen henkilön loukkaantuvan jostain sanasta, en sitä hänen kuullen käytä.
 
LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Tarkoitin julkisella puheella esim. Senaatintorilla pidettävää puhetta tai tasavallan presidentin uudenvuodenpuhetta. Eikä siinä ole mitään tekopyhää. Jätin kirjoittamatta, miksi itse käyttäisin muuta termiä. Juuri sen takia, minkä tämäkin ketju osoittaa. Niin monet ihmiset iskevät heti rasisti-leiman, jos käyttää neekeri-sanaa, vaikka sitä käyttäisi täysin vilpittömässä tarkoituksessa.

Juu juuri näin, vähän sama kun kutsuisin täällä sinua täällä "idiootiksi". Sekin on ihan suomenkielen sana, olen vilpitön, enkä tarkoita sillä mitenkään loukata. Tosin termissä "idiootti" on se hyvä puoli, että siihen ei viitata esimerkiksi Wikipedian "Rasismi"-artikkelissa...

Ja ihan siltä varalta, että missasit pointin: se on ihan sama mitä mieltä sinä olet ko termin korrektiivisuudesta, jos siitä joku toinen loukkaantuu. Ainakin Suomen oikeuslaitos on sitä mieltä, että ko termin käyttö on jossain yhteyksissä rikos - miksi siis ottaa se riski?

Vai onko tämä sitten joku "I choose to execute my right" tai "sananvapauden" puolustuspuhe?

Edelleen palataan siihen englanninkieliseen termiin class...
 
kepardi

Jäsen
Pitää hieman ottaa omia sanoja takaisin, kun näyttäisi että Aki on jättänyt kertomatta asioita. Joka tapauksessa talo on nyt yhtä suurta persoonaa köyhempi. Enkä itse olisi menettänyt yöuniani, vaikka Aki olisi kaikesta huolimatta jatkanut talossa. En tosin menetä yöuniani tämänkään ratkaisun jälkeen.
 
scholl

Jäsen
Itse pitäisin sitä helposti jopa rasistisena, koska siinä mustat yhdistetään heti Afrikkaan.

Kyseenalainenhan termi tietysti jossain määrin on, mutta kyllä siinä tietyt perusteet ovat. Kyseessä ovat siis amerikkalaiset, joiden syntyperä on Afrikassa (eli yleensä orjien jälkeläiset tai sen jälkeen Afrikasta muuttaneet tai heidän jälkeläisensä). Tietysti silloin, jos rodut ovat paljon sekoittuneet niin on vaikea määritellä, että kuka on ja kuka ei. Sen sijaan en usko, että tummista kovin moni siellä laittaa pahakseen sitä Afrikkaan viittaamista. Ne kirjat, mitä itse olen lukenut heistä kertoo pikemminkin päinvastaista. Eli Afrikkaa arvostetaan ja kunnioitetaan syntyperää.
 
Cube

Jäsen
Riippuu siitä, kuinka herkkiä ihmiset ovat. Vastaavasti voisin itse loukkaantua, jos joku kutsuu mua hoikaksi. Voisin pitää sitä loukkaavana terminä. Jos niin suhtautuisin, tekisin itsestäni pellen, koska sehän on fakta. Tietysti jos tiedän jonkun yksittäisen henkilön loukkaantuvan jostain sanasta, en sitä hänen kuullen käytä.
Hoikkuudella ei kuitenkaan taida olla ihan vastaavaa kulttuurihistoriallista painolastia kuin ei-valkoisella iholla.

Eikä tämä ole mikään yritys syyllistää valkoista miestä, kunhan esitin syyn sille miksi mustat ovat yleisesti ottaen "herkkiä" tuollaisen määrittelyn suhteen. Ja edelleen, oikeus loukkaantua siitä on heidän.
 
Cube

Jäsen
Ja ihan siltä varalta, että missasit pointin: se on ihan sama mitä mieltä sinä olet ko termin korrektiivisuudesta, jos siitä joku toinen loukkaantuu.
Painottaisin vielä sitä, että kyseessä ei ole minkään yhden yksittäisen tyypin mielipide, vaan mustat kautta linjan taitavat pitää "neekeri"-sanaa enemmän tai vähemmän loukkaavana, vaikka poikkeuksiakin varmasti löytyy.

Kuitenkin, jos esim. minä pidän "jenkki"-sanaa hieman halventavana amerikkalaisista puhuttaessa (niin kuin pidänkin), niin sen ei pitäisi vaikuttaa mihinkään, jos muut amerikkalaiset eivät ole samoilla linjoilla. Tässäkin mielessä tuo VT:n hoikkuusesimerkki oli aika heikko.
 
Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
No eipä tule kyllä Akia ikävä. Mulla hänen pisteet romahti aika pahasti sinä iltana kun Aki päätti lähteä hiippailemaan heikoilla hangilla. Muutoinhan Aki oli ihan jees tyyppi eikä hän mussa mitään hirveitä ärsytyksen tunteita herättänyt. Mutta kuten sanoin, ei häntä kyllä tule yhtään ikävä.

Äänestyksessä on mun kannalta väärät henkilöt. Tykkään molemmista jollain tapaa. Sitten taas toisaalta ymmärrän kyllä miksi molemmat sinne joutuivat. Kadi on toisaalta tosi iloinen ja positiivinen, mutta sitten toisaalta oikein kunnon kiukuttelija eikä oikein tajua tota ryhmädynamiikan ideaa. Heli taas on tuollainen yltiönegatiivinen tyyppi joka jossain määrin on ihan hauskaa, mutta sitten kun se on koko ajan sellainen, niin se käy jo väsyttämään. Muutenhan Heli on tuollainen tomboy joka tulee juttuun poikien/miesten kanssa, mutta ei oikein tyttöjen/naisten kanssa. Ulkonäöllisesti molemmat ovat ok, tosin enemmän pidän Kadista.

Itselläni oikeastaan Piia on ainoa sellainen jonka haluaisin ehdottoman nopeasti ulos talosta. Se ei ulkonäöllisesti sovellu tuonne taloon ollenkaan, on hieman eritasoa kuin oikeastaan kaikki muut siellä. Ja jotenkin muutenkin se vaan ärsyttää mua aika helvetisti. Joten Piia helvettiin sieltä mahdollisimman nopeasti. Sen jälkeen olisin ulostanut sieltä joko Akin, Maxinen tai Helin. No nyt ensimmäinen lähti jo ja viimeinen lähtee mahdollisesti sunnuntaina. Joten meneehän tämä sinänsä ihan hyvin. Eli vaikka ei tuo Kadi vs Heli nyt mitään kovin järeitä tunteita aiheuta, niin huomaan silti aika voimakkaasti toivovani että Heli sieltä lähtisi.

Niin ja toivottavasti taloon tulee vielä yksi uusi tyyppi Akin tilalle. Eniten toivoisin tämän olevan joku Nikon tai Jarkon tapainen "hyvä tyyppi", mutta toki myös joku poikkeuksellisen hehkeä muija sopisi. Mutta yhtään tuollaista tusinatyttöä en tuonne enää tahdo.
 
scholl

Jäsen
Kuitenkin, jos esim. minä pidän "jenkki"-sanaa hieman halventavana amerikkalaisista puhuttaessa (niin kuin pidänkin), niin sen ei pitäisi vaikuttaa mihinkään, jos muut amerikkalaiset eivät ole samoilla linjoilla.

Itse en pidä sitä halventavana, mutten koe, että se tarkoittaa amerikkalaisuutta, vaan sitä on pohjoisista osavaltioista. Vähän sama kuin Suomessa punaiset ja valkoiset. Aika kummalta kuulostaisi, jos vaikka jotain New Orleansin Katrina-uhria kutsuttaisiin jenkiksi.
 
jake styles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Niin ja toivottavasti taloon tulee vielä yksi uusi tyyppi Akin tilalle. Eniten toivoisin tämän olevan joku Nikon tai Jarkon tapainen "hyvä tyyppi", mutta toki myös joku poikkeuksellisen hehkeä muija sopisi. Mutta yhtään tuollaista tusinatyttöä en tuonne enää tahdo.

Mieluiten mahdollisimman hankala kusipää.
 
Ulkomailla black on sen verran lyhyt sana, joten siellä sellaista on helppo käyttää. Toki täällä on joskus esitetty jotain vaihtoehtoisia sanoja kuten tummukka, mutta ne kuulostavat mielestäni naurettavilta.

Jos black on helppokäyttöinen ja hyväksyttävä termi tummaihoisista, niin miksei täällä voida käyttää saman sanan suomenkielistä vastinetta? Huom. kyseinen sana on meidän kielessämme jopa lyhyempi kuin neekeri. Jotkut tuntuvat perustelevan neekeri-sanan käyttöä sillä, että se on lyhyempi sana kuin tummaihoinen ja siten helpompi käyttää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös