Mainos

Suomalaiset NHL:ssä kaudella 2022–2023

  • 422 441
  • 1 367

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viime pysäkillä konnari passitti junasta ulos Mäenalasen ja Kapasen, jotka laiturilla hymyssä suin pistivät toisilleen fist bumpit että me vittu oltiin siellä, me oltiin siellä, kukaan ei vie tätä enää pois! Luostarinenkin oli jo lähdössä samalla ovenavauksella, mutta hämmästyksekseen konnari työnsikin hänet yhä takaisin junaan. Sen sijaan Barkov työnnettiin tylysti pihalle, Sasha otsa harmistuneesti rypyssä tiedusteli että millä asemalla juna seuraavan kerran pysähtyy, minä tulen siellä sitten takaisin kyytiin. Sebastian Aho jätti tuoppinsa pöytään ja pamautti oven auki potkaisten sisälle junaan, Kotkaniemi hiippaili Aholta tyhjäksi jääneeseen tuoliin, otti Ahon väljähtäneen tuopin ja hihitti Teuvolle että tietkö mä olin tuolla junassa, sä et oo ollut siellä vielä, mä olin, hihihihii. Määttä ja Salo yhä istuvat junassa vaivaantuneen näköisinä, Rantanen ja Hintz ovat pistäneet unimaskin silmilleen ja valmistautuvat pitkään matkaan, Heiskanen ja Lehkonen pälyilevät ympärilleen huomattavasti hermostuneimpina. Laine murjottaa perunasäkissään. Tolvanen, Granlund ja Kakko hengailevat asemalaiturilla ja pälyilevät Teräväisen ja Kotkaniemen baarin suuntaan että pitäiskö meidän tonne mennä, maksaako se vaivaa tässä laiturilla päivystää.

Samaan aikaan Jesse Puljujärvi seisoo Linnanmäellä Toukkajunan jonossa, ja pohtii että oonkohan mä nyt sittenkin muistanut väärin tän juna-homman, olikohan se sittenkin joku muu juna missä sovittiin kesälomalla jätkien kanssa näkevämme.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Mikäs kausi se olikaan, kun Koivun Mikko ja Miettisen Ana rynnivät väkisin sisään 2PPG-vaunun ovista, tilasivat ravintolavaunusta samppanjaa ja Sihteeriopistosta seuraa ja lensivät sitten pihalle heti seuraavalla pysäkillä? Juna paineli muistaakseni tyhjänä kauden loppuun asti vain ne kaikki luksusescortit kyydissään.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Miinuksista ei kyllä voi laittaa ainakaan ottelukoosteen perusteella yhtäkään Sashan piikkiin. Barkov voitti kiekon omilleen vähän ennen jokaista maalia, mutta ei kyllä mitenkään ehtinyt enää paikkaamaan tilannetta kun joukkuekaverit lahjoittivat ne vastustajalle.
Tilasto, tilasto, vale. Aina se ei välttämättä ihan suoraan mene juuri kuten tässä tapauksessa nähtiin. Ei paljon Barkov nuille miinuksille pystynyt ja viimeinen tuli vielä tyhjään maaliin kun omat sössivät kiekon kanssa.

Ristolaiselle toki tuo -3 olisi ollut kaikki hänen syytään ja haukuttu maanrakoon koko pelaaja. Kappa hymC

Nuin muuten hyvin suomalaiset tehotilastoissa, vaikka se maaginen 20 jäi vielä vajaaksi. +38 on ihan kelpo lukema!
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olisi kyllä hienoa kun sellainen puoliunohdetussa alhossaan kaikessa hiljaisuudessa noiden parin mestaruutensa jälkeen pelannut Olli Määttä takoisi nyt legendaarisessa Red Wings -nutussa sellaiset n. 20+50=70 ja nousisi taas vähän isomman profiilin tekijäksi niin suomalaisnäkökulmasta kuin muutenkin.

Kiva että on alkanut hyvin!
 
Ippenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Ilves, Carolina, Colorado ja Florida
Juolevin Ollihan siellä yrittääkin kieroa temppua. AHL-resiinalla lykkinyt jo tuon piste per peli NHL-junan rinnalle ja vähän ohikin. Liekö yrittää sieltä jotenkin epätoivoisesti hypätä kyytiin? Ainakin kuikuili sieltä selvästi siihen malliin. Lisäksi väitetään, että siellä olisi näkynyt säkkikankaankin vilahdus tuon epätoivoisen kuikuilun aikana. Saas nähdä miten tuossa käy…
 
Viimeksi muokattu:

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Robin Salo astui leveä virne kasvoillaan pois junasta, ja juoksi oitis innoissaan baariin missä Mäenalanen oli jo tilannut Robinille tuopin, ja siellä he yhdessä skoolasivat junamatkalleen. Tiskillä on valmiina kaksi muutakin tuoppia, toiseen on kirjoitettu tussilla "Olli" ja toiseen "Eetu".

Granlund nousi samalla ovenavauksella Robinin kanssa pysäkiltä taas junan kyytiin, Tolvanen jäi selittämään baariin Salolle ja Mäenalaselle että olin mäkin siellä hei, mäkin olin siellä hei. Kapanen taputtaa Tolvasta lohduttavasti olalle, hän ymmärtää. Kotkaniemi haluaisi liittyä Sakun ja Robinin junassa matkustaneiden ilonpitoon, mutta ei kehtaa koska viereisellä penkillä istuvaa Teuvoa selkeästi vituttaa kun sillä ei ole vieläkään matkalippua. Barkov seisoo otsa rypyssä laiturilla, huokailee, katselee välillä kelloaan, ja odottaa junan seuraavaa pysähdystä, eikä ota kuuleviin korviinsa baarista kantautuvia pyyntöjä tulemaan tuopille. Kakko on päättänyt liittyä Barkovin seuraksi laiturille, mutta pälyilee kyllä välillä baarinkin suuntaan.

Puljujärvi on päässyt viimein kyytiin Linnanmäen Toukka-junaan, ja hän ihmettelee että missä kaikki ovat, kunnes huomaa että onhan täälläkin tuttuja sentään, tuolla on Haula, tuolla Mikkolan Niko, katos perkele Niemeläinenkin taaimmaisessa vaunussa ja ettei perkele tossa ole Välimäen Juusokin. Laitetta operoiva Tomi Pettinen huutaa että juna lähtee nyt, ja vetää vivusta. Toukka-juna nytkähtää liikkeelle. Jesseä vituttaa. Hän haluaa pois täältä. Muillakin näyttää olevan tylsää, paitsi Niemeläinen näyttää viihtyvän kyllä aivan hyvin. Toukka-junan kaartaessa tunneliin Jesse huomaa, että siellä on Kari Haakana ja Teemu Laakso kärpässienipuvuissa huhuilemassa pelottavasti. Sampo Ranta ja Joona Luoto ovat tunnelissa myös oravaksi ja kärpäseksi pukeutuneina, mutta he eivät eläydy lainkaan yhtä uskottavasti hahmoihinsa kuin roolinsa hyväksyneet Kari ja Teemu.
 
Largo

Ei siinä etteikö palstaan huumoria mahdu, mutta jos ei nyt ihan joka päivä päivitetä tätä junaa tai sitten tehdään sille oma ketju ja toisaalta miksipä ei tehtäisi. Se voisi olla vaikka ”NHL Without a Train”, tai voidaan perustaa sulle ihan oma ”FASlapsi, jatkoajan vuoden mies”-osio.

Junasta sen verran että Laine avasi vasemman silmän sen verran kun kuuli ”Seuraavana, Lempäälä, next stop, Lempäälä” mutta käänsi kylkeään ja otti paremman asennon.
 
Suosikkijoukkue
NHL, Liiga, Leijonat, U20,
Jos ppg-junan tarina jatkuu toisessa ketjussa lupaan kyllä käydä sieläkin tykkäilemässä. Minusta ihan mielettömän hauskaa huumoria, ja melkein yhtä innolla sitä odottaa kun itse pelien tuloksien katsomista. Mitä jos sitä jatketaan jo toisessa ei hassuttelu- , vaan tämän hetken tärkeimmässä ketjussa, eli 20 pisteen seurannan ketjussa?
 
JKyykka

Tai sitten voit jättää lukematta ne viestit, jotka eivät sinua kiinnosta.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Olisi kyllä hienoa kun sellainen puoliunohdetussa alhossaan kaikessa hiljaisuudessa noiden parin mestaruutensa jälkeen pelannut Olli Määttä takoisi nyt legendaarisessa Red Wings -nutussa sellaiset n. 20+50=70 ja nousisi taas vähän isomman profiilin tekijäksi niin suomalaisnäkökulmasta kuin muutenkin.

Kiva että on alkanut hyvin!

Piti kaivaa suomalaispuolustajien yhden kauden piste-ennätykset, tässä top 10:
Reijo Ruotsalainen 73 (1984-85)
Pekka Rautakallio 68 (1981-82)
Risto Siltanen 63 (1981-82)
Kimmo Timonen 55 (2006-07)
Jyrki Lumme 55 (1993-94)
Teppo Numminen 54 (1995-96)
Tapio Levo 47 (1982-83)
Joni Pitkänen 46 (2005-06, 2009-10)
Janne Niinimaa 46 (2000-01)
Rasmus Ristolainen 45 (2016-17)

Ristolaisen jälkeen aktiiveista Heiskasella 36, Lindellillä 32 ja Määtällä 29.
 
Largo

Jäsen
Tai sitten voit jättää lukematta ne viestit, jotka eivät sinua kiinnosta.
Tottakai voin. Minähän vain puollan tätä huumoria ja olen omani kekoon kantanut. Toisaalta, miten viestien lukematta jättäminen onnistuu helpoiten? Mietin vaan kun selaan ketjua ja luen niitä viestejä niin aivan varmasti tulee vastaan viestejä mitkä luen, mutta ne ei välttämättä kiinnostanut minua. Miten tämän pystyy välttämään? Kiitos jo etukäteen, mutta en turhaan odota vastausta, mikäli tämä viesti ei ollut tarpeeksi kiinnostava. Minua ei oikeastaan kiinnostanut sinunkaan viestisi mutta tulipahan luettua sekin.
 
Mikäs kausi se olikaan, kun Koivun Mikko ja Miettisen Ana rynnivät väkisin sisään 2PPG-vaunun ovista, tilasivat ravintolavaunusta samppanjaa ja Sihteeriopistosta seuraa ja lensivät sitten pihalle heti seuraavalla pysäkillä?

Tuo juna on jo kovien miesten paikka, mutta entäpä sitten se Jarno Kultasen kolmen pinnan juna? Se on jo todellinen herrakerho. Ei toki Kultanenkaan pysynyt tuon kyydissä kuin yhden pysäkkivälin, mutta olipahan kyytiä.
 
FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tuo juna on jo kovien miesten paikka, mutta entäpä sitten se Jarno Kultasen kolmen pinnan juna? Se on jo todellinen herrakerho. Ei toki Kultanenkaan pysynyt tuon kyydissä kuin yhden pysäkkivälin, mutta olipahan kyytiä.
Juho Lammikko tuhahtaa tälle, heittää Roy-Bonit katsomoon ja kaivaa povitaskustaan uudet silmilleen.
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Magic Mikellä ois nyt erän verran aikaa painaa kolmas kihaus Jetsin verkkoon ja hatut jäälle. 2+1 nyt kasassa ja kauden saldo komea 3+6 neljännessä matsissa. Cama Rauno!!
 
FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Barkov lunasti lupauksensa ja hyppäsi taas junan kyytiin, ovella vaihtoivat läpsyt Luostarisen kanssa joka juoksi tuuletellen baariin siellä jo valmiina odottavan tuoppinsa luokse. Lehkonen on alkanut alistuneena pakkailemaan kamojaan ja katselee kateellisena Rantasta, joka jo suunnittelee mitä ottaisi junan ravintolavaunusta lounaaksi ja illalliseksi.
 
Nadchal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos ppg-junan tarina jatkuu toisessa ketjussa lupaan kyllä käydä sieläkin tykkäilemässä. Minusta ihan mielettömän hauskaa huumoria, ja melkein yhtä innolla sitä odottaa kun itse pelien tuloksien katsomista. Mitä jos sitä jatketaan jo toisessa ei hassuttelu- , vaan tämän hetken tärkeimmässä ketjussa, eli 20 pisteen seurannan ketjussa?
Kannatan ainakin juna juttujen jatkamista 20 pisteen ketjussa.
Laittamalla nimimerkki "huomioimatta jätetyt" listalle. FASLapsin kirjoitukset ovat huumoripainotteisia, joten "ignore" toimisi varmaan tässä tapauksessa, jos huumoriviestit eivät kerran nappaa.
Pelkkä FASLapsin laittaminen ignoreen ei auttaisi kun täällä muutkin kirjoittaja kirjoittelevat noita. Jos taas alkaa laittamaan muitakin juna juttujen kirjoittelijoita niin koko NHL-osion luettavuus kärsii.

Itsellä käytännössä tämä ketju on ainut paikka josta seuraan kotimaisten pelaajien kuulumisia niin ei oikein kiinnostaisi tippaakaan lueskella päivittäin hassutteluja milloin ketkäkin heittäneet läpsystä vaihtoa.
 
vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Eiköhän tuo ppg-juna puksutele asemien läpi pysähtymättä vähän ajan päästä kun kukaan ei ole poistumassa tai kyytiin tulemassa. Se on luonnollista kun pelejä tulee lisää niin pelaajien ppg asettuu tietylle tasolle ja yksittäisten pelien onnistumiset ei enää heiluttele paljoakaan. Ehkä siellä on joku teuvoteräväinen, joka pyörii juuri siinä rajalla, mutta sehän jää nähtäväksi.
 
Largo

Jäsen
Laittamalla nimimerkki "huomioimatta jätetyt" listalle. FASLapsin kirjoitukset ovat huumoripainotteisia, joten "ignore" toimisi varmaan tässä tapauksessa, jos huumoriviestit eivät kerran nappaa.
Ei minulla ole mitään FASlapsin viestejä vastaan. Todella hauskaa luettavaa. Päivitetään sitten päivittäin, ei mulla mitään sitä vastaan ole.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Minusta nuo ppg juna "hassuttelut" voisi laittaa tuonne 20 pisteenseuranta-ketjuun. Siellä on tuosta hassuteltu enemmänkin niin myös nämä mukahassut letkautukset voisi sinne siirtää.

Ja tämän ketjun pitää "puhtaana" ja keskittyä olennaiseen eli suomalaisten pelaajien suorittamiseen. JOO. Kyllä tuokin seuranta siihen kuuluu, mutta sitten taas ketju täyttyy turhanpäiväisistä viesteistä myös paljon.

Rantaselta kyllä todella kova kauden aloitus - taas - Nyt vaan toivotaan, että ukko pysyy ehjänä ja pitää tason koko kauden läpi. Se ensimmäinen 100p ylitys sitten Selänteen on mahdollista!

Tämä siis vain oma mielipide. Jatkakaa

Ps. ei mitään FASTlasta kohtaan tai hassuttelujaan. Osalle maistuu osalle ei - niin se vain menee
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös