Suomalaiset NHL:ssä kaudella 2020–2021

  • 442 032
  • 1 484

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Rasmus Kuparille siis debyytti viime yönä, jääaikaa sai 10.07 josta yv aikaa 22sek. 1 laukaus, 2 taklausta ja aloitus % 71

Kuparin kaksi ensimmäistä erää meni jännittäessä ja muita katsellessa. Todennäköisesti Kupari halusi välttää virheitä ja pelasi mahdollisimman varovaisesti ja varman päälle ja eihän pelamisesta silloin oikein mitään tahdo tulla. Kahdessa ensimmäisessä erässä laituri Adrian Kempe johtikin ketjun peliä ja pelasi yhteen tutun joukkuekaverin, toisessa laidassa olleen Trevor Mooren kanssa ja Kupari jäi ketjussa aika lailla ulkopuoliseksi. Kolmannessa erässä Kupari jätti kirkkaiden valojen ja "hei, mä pelaan NHL:ssä" -ihmettelyn ja alkoi osallistui peliin ja ketju alkoikin näyttää kolmikolta eikä kokeneelta kaksikolta, joiden mukana pyörii joku tulokas Suomesta.

Hyökkäyspäässä Kuparilla oli yksi hyvä Kempen petaama tekopaikka, mutta veto ei oikein onnistunut (saman tapaisesta tilanteesta Kupari teki AHL:ssä hyvällä vedolla kauden toisen maalinsa ke-to -välisenä yönä). Toinen positiivinen väläys hyvä haasto/ajo maalille, mutta tilanteessa pakki pääsi häiritsemään vetoa. Puolustuspäässä Kupari pelasi luotettavasti ja onnistui aloituksissa, mitkä olivat tulevaisuuden kannalta parempia juttuja kuin NHL-uran ensimmäinen piste jollakin onnekkaalla kakkosyötöllä. Jos Kupari jatkaa kolmannessa erässä nähdyllä tasolla, niin otteluita ylhäällä tulee jatkossakin, vaikka Losin sairastupa tyhjenisikin.

Mayor's Manorin mukaan Kupari pelaa myös toisessa ottelussa St. Lousia vastaan eli olisi mukana pelaavassa kokoonpanossa ensi yönä.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset

Ne välähdykset, jotka itse näin, niin en ihan saanut tuollaista näkemystä. Itseasiassa odotin, että Kupari ihmettelee NHL:n kirkkaita valoja, mutta yllätyin, että itseasiassa sijoittui koko ajan todella hyvin, pystyi vähän pitämään kiekkoa, hoiti puolustusvelvotteita ja jopa Wayne Gretzky tyyppisesti meni sinne minne kiekko oli menossa. Lisäksi voittin aloituksia.

Itseasiassa olen harvoin nähnyt suomalaiskiekkoilijan ja varsinkaan sentterin pelaavan noin hyvää ensimmäistä ottelua vähällä peliajalla. Toki tuosta pitää parantaa aika monta prosenttia vielä, että saa sen vakipaikan NHL:stä ja siitä 2 ensimmäiseen ketjuun jne.

Voi toki olla, että näin vain ne Kuparin hyvät vaihdot.
 
jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Rantanen 2+0
Hintz 1+1
Tolvanen 1+0
Armia 1+0
Heiskanen 1+0
Puljujärvi 1+0
Kiviranta 0+1
Kotkaniemi 0+1
Kakko 0+1
Barkov 0+1

Moneskohan kerta täl kaudella jo kun kierroksen saldo jää 12 pisteeseen. Ainakin kolmas. Ehkä kerran on tullu enemmän pisteitä kierroksessa.
 
Kuhta#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ketterä, Liverpool, Sympatiat Saipalle

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Mayor's Manorin mukaan Kupari pelaa myös toisessa ottelussa St. Lousia vastaan eli olisi mukana pelaavassa kokoonpanossa ensi yönä.

Toisessa ottelussa tuli hiukan enemmän jääaikaa kuin ensimmäisessä (10.07 -> 11.48), mutta vaihtoja oli vähemmän (15->14). Kun kolmannessa erässä McLellan halusi tasatilanteessa varmistaa ainakin pisteen, niin kokemattomalta Kuparilta jätettiin pari vaihtoa väliin ja mentiin kolmella sentterillä. Lyhyeksi jääneellä jatkoajalla Kupari ei päässyt kentälle.

Ottelun ensimmäinen erä ei mennyt Kuparilta ihanteellisella tavalla, St. Lousin toisessa maalissa hän antoi Kempelle syötön turhan eteen ja Blues pakki Bortuzzo sai kiekon haltuunsa. Bortuzzolta hyvä, pitkä avaus hyökkäysalueelle Blois-Walker -kaksikolle, joita vastassa oli yksinäinen Björnfot. Kupari luisteli hyvin puolustuksen avuksi, mutta sen sijaan, että olisi pitänyt oman miehensä Walkerin, menikin toisena miehenä Björnfotin avuksi. Blois sai syötettyä takatolpalle aivan vapaana olleelle Walkerille, joka napautti kiekon tyhjään maaliin. Ihan vastaavanlaisen mokan teki Athanasiou Bluesin ensimmäisessä maalissa, joten ei ihme että Blues oli alle viidessä minuutissa 0-2 johdossa. Bluesin kolmannen maalin syntyessä Kupari istui jäähypenkillä Blaisin koukkaamisesta.

Vaikkei kaksi ensimmäistä ottelua menneet Kuparilla niin kuin Strömsössä, niin eivät ne mikään mahalaskukaan olleet. Ihan ok suoritus ja minä olen näkemääni erittäin tyytyväinen. Kaikkiaan mielipiteeni Kuparista on muuttunut tämän kauden esitysten perusteella. Viime kauden AHL-näyttöjen perusteella ajattelin, että eihän tuosta taida tulla lasta eikä paskaa, vaan muutaman vuoden NHL-AHL-linjan välimaastossa keikkumisen jälkeen kaveri siirtyy pelaamaan KHL:ää. Mutta ilmeisesti vakava loukkaantuminen suoristi Kuparin päätä ja turhanaikaisen junioritähtimäisen neppailun sijaan pelaaminen on alkanut näyttää joukkuelähtöiseltä kahdensuunnan pelaamiselta.

Tommi Seppälän tekemässä jutussa Kupari sanoo juuri niitä asioita, joita häneltä haluan kuulla. Ko. kohdat lihavoituna.

"– Välillä kiekko täytyy heittää nöyrästi päätyyn. Joskus tulee vaihtoja, joiden aikana en saa kiekkoa lapaan ollenkaan. Silloin pelaaminen voi olla vaikka karvauspeliä tai puolustamista ja siihenkin täytyy olla valmis nöyrtymään. Työnteon kautta ne maalipaikatkin tulevat. Olen hieman yrittänyt lisätä taklaamistakin omaan peliini, kun paikka siihen aukeaa.

– Työnteon ja nopeuden kautta taito tulee esiin, kunhan ensin saadaan kiekko omille."

Itse toivon Kuparista kehittyvän tulevaisuuden menestysjoukkueen kolmossentterin, joka pudotuspeleissä joko pimentää vastustajan ykkössentterin tai voittaa vastustajan kolmossentterin plusmiinustilastossa useammalla pisteellä. Losissa tulevaisuuden top 6 -pelaajaksi nouseminen vaatii todella paljon. Ykkös/kakkossentterin paikan valtaaminen vaatii vahvaa tulokaskautta pelaavan Gabriel Vilardin syrjäyttämistä ja sen lisäksi pitäisi pystyä pitämään takanaan viime syksyn kakkosvaraus Quinton Byfield ja nuorten MM-kisoissa loistanut Alex Turcotte. Ja oletuksenahan on, että Anze Kopitar pyörii vielä seuraavat kolme kautta kuvioissa mukana ja tuskinpa häntä pariin seuraavaan kauteen top 6:n ulkopuolelle pudotetaan. Jossakin muussa organisaatiossa Kuparin mahdollisuudet nousta kahden johtavan sentterin paikalle olisivat paremmat.
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Suomalaisten osalta tuntuu, että tällä kaudella tämä vanhempi kaarti on kaikki kokonaan putoamassa kyydistä. Koivu otti ja lopetti, Filppula kävi waiverseissa, Komarov ei mahdu pelaamaan, Vatastakin penkitetään ja hänellä on toistaiseksi yksi syöttö kymmenessä pelissä, Rinteen alamäki jatkuu... Samaan aikaan, kun kokoonpanoihin on noussut yllättävämpiä nimiä ja nuoret ottavat kehitysaskelia, niin nämä kehäketut ovat samaan aikaan astumassa sivuun.
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Nykyään kun nää persoonalliset tuuletukset on juttu niin on käynyt mielessä että joku suomalainen vois kyllä lanseerata uudelleen Timo Nummelin "viulun" käyttöön ennen kuin joku varastaa senkin. Jori Lehteräkin tais alun perin keksiä sen "no move" rankkarin jonka sitten Nikita Kucherov ryöväs käyttöönsä.
 
palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Granlund 1+1

Box score NHL.com:ssa näyttää 1+0.

Voi vittu jos tuo jää nyt tuohon. En tiedä korjasivatko syötön pois vai onko odotettavissa, että se korjataan tuohon Jarnkrokin maaliin, mutta syöttö siitä ehdottomasti Granlundille kuuluu.

Jos tuo jää tuohon, niin ei voi muuta sanoa kuin vittu mitä tuuria Grannylla viime yönä. Se mikä näytti 1+2 -peliltä, kääntyisikin 1+0 -peliksi, koska hipaisi veskaria väitetysti estämisen arvoisesti ja sitten tuossa Jarnkrokin maalissa joku puusilmä vie syötön pois. Jos nimi olisi McDavid niin hän olisi saanut kaksi syöttöä tuohon Calle-pojan maaliin.
 
Ok. Jos näin on että piste on viety niin yhteissaldo jäisi taas kahteentoista pisteesee.
 
Liitteet

  • Screenshot_2021-03-08-07-28-50-997_com.android.chrome.jpg
    Screenshot_2021-03-08-07-28-50-997_com.android.chrome.jpg
    414,6 KB · kertaa luettu: 119

rpeez

Jäsen
Tuosta NSH - Dallas pelistä on sanottava vielä, että oli hieno matsi.

Rinne torjui viime hetkiin asti nollaa, mutta Dallas oli sen verran niskan päällä koko ottelun ja laukauksien määrässä edellä, että saivat puristettua lopulta tasoittavat kolme maalia Rinteen selän taakse.

Heiskanen on nyt ottanut monsteri moodin kun hyökkäys takkuilee ja voittoja pitäisi saada. Melkein sääliksi käy häntä, että hävisivät matsin. Heiskasen peliaika 32,5 minuuttia. Dallas olisi tarvinnut Hintzin kokoonpanoon ja se olisi ollut siinä.
Toisen epäonni on toisen onni; suomalaisittain Eeliltä ja Granlundilta hyvä ilta.

Tuo Granlundin maalivahdin estäminen oli kyllä selkeääkin selkeämpi, tosin vahinko uskoisin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös