Suomalaiset NHL:ssä kaudella 2018–2019

  • 622 442
  • 1 475

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kova viesti eiliseksi viestiksi.
Nojoo, tätä mietin kanssa aamulla, että aika nopeasti pelaaja saa mainettaan tahrattua ja vietyä tiettyyn suuntaan jos vielä jatkaa, ehkä kannattaisi jättää jarkkotuutumaisen roolin hakeminen nyt samantien sikseen ja jatkaa ennen viime yötä nähdyllä mallilla mieluummin.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
No enpä minäkään ole Lindelliltä tuommoista aiemmin nähnyt. Jos jää uran ainoaksi tapaukseksi, niin ei kiinnosta kiviäkään moinen jatkossa. Sai tuosta jäähyn, eli jos Lindell haluaa olla älykäs pelaaja niin todennäköisesti ei hanki joukkueelleen alivoimia enää jatkossa.

Tottakai tajuan että sillä on merkitystä mutta on vain liioittelu sanoa että ilman näitä Dallas ei olisi pleijareissa. Mitä jos väitän että Benn, Sequin, Radulov etc onkin oppinut puolustamaan paremmin?

No ei olisi. Jos meinaat kahta puolustajaa, jotka ovat pelanneet 25 minuuttia. Kukaan muu ei olisi noita minuutteja yennyt kantamaan vastaavalla tasolla. Ilman Miro Heiskasta Dallas ei ollut pudotuspelijoukkue. Ja ilman Lindelliä varmastikin vieloä kauempana viivasta.

Canes johtaa sarjaansa 2-0 vaikka ykkösvahdista lähtien on pari tärkeää äijää telakalla. Joukkueista löytyy tai pitäisi löytyä aina uusia vastuunkantajia. Samalla tavalla Dallasissa olisi joku mahdollisesti noussut jos suomalaiset olisi epäonnistunut.

Carolinalla ei ole mitään tärkeää heidän puolustuspäästään telakalla. Mitäs jos otettaisiin heiltä Slavin ja Pesce pois, eikö vaikuttaisi mitään?

Carolinalla tasonnostajia joo löytyy lyhyellä tähtäimellä. Mutta nyt oli kyse pudotuspelipaikasta ja 82 matsin tasosta. Aivan selvää on että noin kovia minuutteja hyvällä tasolla vetäneet pakit antavat nostetta Starsille ja jotkut muut hupiukot tilalla taasen olisivat ongelma omassa päässä. Taylor Fedun, Julius Honka tai Jamie Oleksiak 25 minuutin peliajalle vaan. Ei varmaan olisi eroa pistetaulukossa.
 
Viimeksi muokattu:
No enpä minäkään ole Lindelliltä tuommoista aiemmin nähnyt. Jos jää uran ainoaksi tapaukseksi, niin ei kiinnosta kiviäkään moinen jatkossa. Sai tuosta jäähyn, eli jos Lindella haluaa olla älykäs pelaaja niin todennäköisesti ei hanki joukkueelleen alivoimia enää jatkossa.

Sai jäähyn, mutta samalla hankittua Bortuzzolle jäähyn eli tasan meni.
 
Suosikkijoukkue
Stadin kingi
Näin vasta äsken videon tapaus Lindellistä ja vaikea oli uskoa näkemääni todeksi, sen verran suoraselkäisenä olen äijää pitänyt Jokereiden junnuvuosista lähtien. Kolmas poikkari edestäpäin tuli sen verran kovaa ja yllättäen, että siinä ei välttämättä hirveästi filmiä ollut. Sen sijaan kaksi ensimmäistä lyöntiä selkään oli kuitenkin pellehyppyjä. Myötähäpeän tunne valtasi mielen. Tammisen sanoin: Vittu mä häpeän, mä häpeän. Mikäli Esa haluaa jatkossa vielä saada vastustajan kunnioituksen, ja kaikkien muidenkin kiekkoihmisten, niin enää koskaan, siis ei koskaan häpeällinen filmailu missään suhteessa voi toistua. Aika on nyt Lindellin ystävä ja ihmiset unohtavat näkemänsä ajan kanssa, kunhan filmailu ei enää toistu.
 
Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL

Mun mielestä Esa ei koittanut myydä tuossa niitä iskuja. Lähinnä demonstroi todella näyttävästi miten hölmö tuo crosschecking -sääntö on. Luulen, että tarkoituskin oli näyttää naurettavalta.

Ymmärrätte kaikki varmaan, että Bortuzzo vetelee poikkarilla kiekotonta pelaajaa tuossa tilanteessa sellaiset 5 kertaa (videolla ei näy kaikkia)?
 
Viimeksi muokattu:

Scipio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers

Olen yllä olevan kanssa täsmälleen samaa mieltä. Itse kun näin videon ensimmäistä kertaa niin koin asian juuri noin. Eli demonstroidaan älytöntä poikkarin käyttöä. Toki demo meni liian pitkälle ja sukeltamisjäähy oli täysin oikea tuomio. Mutta nyt on Lindell tuomittu, niin Amerikassa, kuin täälläkin täydeksi kusipää-potkupalloilijaksi, joka ei kuulu kaukaloon. Mielestäni temppu oli kuitenkin enemmän hauska kuin mitään muuta.
 
God #88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, #88, Saipa
Mun mielestä Esa ei koittanut myydä tuossa niitä iskuja. Lähinnä demonstroi todella näyttävästi miten hölmö tuo crosschecking -sääntö on. Luulen, että tarkoituskin oli näyttää naurettavalta.

Ymmärrätte kaikki varmaan, että Bortuzzo vetelee poikkarilla kiekotonta pelaajaa tuossa tilanteessa sellaiset 5 kertaa (videolla ei näy kaikkia)?
Laskeppa monta kertaa Lindell vetää seuraavassa pelissä kiekotonta poikkarilla.
 
No joo, Lindell ei kyllä koskaan ole ollut mikään jarkkoruutumainen pellehyppääjä. Itse asiassa uskon asian olevan juuri kuten kirjoitat
 
Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Laskeppa monta kertaa Lindell vetää seuraavassa pelissä kiekotonta poikkarilla.
Ei sekään oikein ole. Poikittaisen käyttäminen on suht turha hommeli kiekossa. Hauska miten jos joku vetäisee kirvestyyliin toista pelaajaa mailalla, se on kamalinta ikinä, mutta poikkari on vaan govaa pellailua. Mailaa ei saa käyttää aseena, paitsi että saa.

Miten vitussa tällaisesta kärpäsestä saatiin härkänen ylipäätään? Sosiaalisen median reaktiot tähän ovat naurettavampia kuin vaikkapa tahalliseen toisen pelaajan loukkaamiseen.
 
Viimeksi muokattu:

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Mä en ole vieläkään päässyt yli Esagatesta. Ei vaan mene järkeen. Ja vielä noin pirun heikot filmit. Voihan niille jotain selityksiä kehitellä, mutta filmi on filmi. Kertaa kolme.
 
Cliffer666

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Jokerit, Järvenpään Haukat
...
 
Liitteet

  • FB_IMG_1556647356347.jpg
    FB_IMG_1556647356347.jpg
    50,6 KB · kertaa luettu: 631

Majoneesi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Україна
Katoavaista se on maine. Lindellillä kolme täyttä kautta ”tarunhohtoisessa” tinkimättömästi suorittaen kovalla intensiteetillä ja kovaakin pelaten.

Yksi filmi ja jäätävä dissaus.

Melkoisen armotonta, mihin tahansa työelämään tai yleensä elämään peilaten. Ajan kuva.
 
Viikon päästä kukaan ei muista. Se on nykyaikaa. Loukkaannutaan tai vouhkataan jostain vähän aikaa ja unohdetaan koko homma.
 
myhyjukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Näin vasta äsken videon tapaus Lindellistä ja vaikea oli uskoa näkemääni todeksi, sen verran suoraselkäisenä olen äijää pitänyt Jokereiden junnuvuosista lähtien. Kolmas poikkari edestäpäin tuli sen verran kovaa ja yllättäen, että siinä ei välttämättä hirveästi filmiä ollut. Sen sijaan kaksi ensimmäistä lyöntiä selkään oli kuitenkin pellehyppyjä. Myötähäpeän tunne valtasi mielen. Tammisen sanoin: Vittu mä häpeän, mä häpeän. Mikäli Esa haluaa jatkossa vielä saada vastustajan kunnioituksen, ja kaikkien muidenkin kiekkoihmisten, niin enää koskaan, siis ei koskaan häpeällinen filmailu missään suhteessa voi toistua. Aika on nyt Lindellin ystävä ja ihmiset unohtavat näkemänsä ajan kanssa, kunhan filmailu ei enää toistu.
Ei sitä kunnioituksella pelejä voiteta
 
rpeez

Jäsen
Ymmärrätte kaikki varmaan, että Bortuzzo vetelee poikkarilla kiekotonta pelaajaa tuossa tilanteessa sellaiset 5 kertaa (videolla ei näy kaikkia)?

Tämä, mutta itseasiassa iskuja tuli peräti 7, tässä on hyvä video https://www.youtube.com/watch?v=kg59vM0rGx4. Esa kaatui viidennestä, kuudes ja viimeinen oli divingia. En tiedä olisiko saanut diving jäähyä jos olisi jättänyt pois 6. iskun jälkeisen virnuilun Bortuzzolle, joka aiheutti 7. iskun. Olisiko sitten Bortuzzolle annettu ohje antaa Lindellille kovuutta, koska kyllähän tosiaan Lindell itsekin antaa poikkaria jatkuvasti. Tuon tilanteen perusteella ei tosiaan voi pelleksi haukkua, oli aika poikkeuksellinen tapahtuma kokonaisuudessaan enkä ole koskaan Lindellin nähnyt leikkivän tuolla.
 
SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Pakko syttyä noihin Lindellin kaatuiluihin ihan pelkästään vaan siitä syystä, että se vanha herra mikä Kanadan paikallinen Tami DonCherry onkaan niin vetänyt varmaan pullat lopullisesti väärään kurkkuun asiasta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Gust

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Onhan tosta useasti vitsailtu että se joukkue voittaa aina Cupin jolla ei ole suomalaisia. Nyt kun katsoo jengejä niin seitsmällä jengistä kahdeksasta löytyy suomalainen kokoonpanosta, mutta kuitenkin se ainoa jengi jolla ei ole suomalaista pelaajaa näyttäs olevan se jengi joka pystin vie.

Tosta Lindelistä riittää puhetta tuolla rapakon takana. Linkki Youtubeen. Tossa näyttäs siltä että ton Bortuzzo tapauksen lisäksi Lindell hieman sukelsi myös tossa Maroonin ratkaisumaalia edeltävässä tilanteessa. Onhan tää kun neljä sukellusta yhdessä lätkämatsissa on jutunaihe, suuri häpeä ja asia josta Lindell muistetaan varmaan lopun uraa, mutta sitten jollekin Cristiano Ronaldolle neljä sukellusta ois vaan normipäivä.
 
Naamavelli

Niin, tokihan noin on usein käynyt. Mutta tällä kaudella toisaalta oli paljon huonoja joukkueita joissa ei ole (käytännössä) suomalaisia, kuten Senators, Kings, Red Wings, Rangers, Flyers, Ducks, Coyotes...

Joskus on ollut sellainenkin aika, että suurempi osa suomalaisista runkopelaajista jää ulos playoffseista kokonaan, nyt trendi on aivan toisenlainen.
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Onhan tosta useasti vitsailtu että se joukkue voittaa aina Cupin jolla ei ole suomalaisia. Nyt kun katsoo jengejä niin seitsmällä jengistä kahdeksasta löytyy suomalainen kokoonpanosta, mutta kuitenkin se ainoa jengi jolla ei ole suomalaista pelaajaa näyttäs olevan se jengi joka pystin vie.
.
Tätä toivon. Ja sori, leijonatatuointiurpot, en toivo tätä epäisänmaallisuuttani. Haluan nähdä Bluesin voittavan, koska haluan nähdä Bluesin voittavan. Ihan sama minkämaalaisia siellä pelaa. Tahdon joukkueen voittavan, en kansallisuuksien.

Ja sittenkin, kun Blues lyö Hurricanesin finaaleissa, niin Suomessa iltapäivälehdet repivät otsikoita siitä, että Sebastian ja Teuvo hävisivät. Ei täällä vieläkään oteta vakavasti sellaista joukkuetta, jossa ei pelaa suomalaisia. Ikään kuin se olisi joku kansaa koskeva suoranainen vittuilu, kun ei olla otettu suomalaisia joukkueeseen. No, ehkä siellä NHL-seurojen toimistoilla ei mietitä ensisijaisesti sitä, minkä maan passi pelaajalla on. Ei Kekäläinenkään miettinyt, valitsi olla ottamatta Puljua, ja missä joukkue on nyt?
 
En jaksaisi sun kanssa ehkä kinata tästä samasta asiasta, mutta minun mielestä on aika loogista, että suomalaiset iltapäivälehdet kirjoittavat paljon suomalaisista NHL-pelaajista. Nämä lehdet eivät ole suunnattu ensisijaisesti 80-luvulta saakka NHL:ää seuranneille (kouralliselle) suomalaisille, vaan tavan kansalle, jotka näitä lehtiä edelleen jaksavat lukea. Ihan samalla tavalla kuin 80-luvulta metsästystä harrastaneet eivät lue aiheeseen liittyvistä asioista pääasiassa Iltasanomista, eikä myöskään 80-luvulta saakka brittiläistä indie rock:a diggailevat lue aiheesta Iltalehdestä.

Mielestäni tästä aiheesta ei siis kannata mieltänsä pahoittaa. Kannattaa vain jatkaa alan julkaisujen lukemista ja jättää iltapäivälehdet niille joita säbä-Teuvon tappio kiinnostaa enemmän kuin Tyler Bozakin SC-voitto.

edit: typoja
 
Ei tarvitse kinata. Ymmärrän että ymmärrät, ja kysehän on asiasta jolle kukaan ei mitään kuitenkaan mahda. Ihan sama kuin ihmettelisi, miksi tuo vuori on tuossa ja miksi joki virtaa tuohon suuntaan ja miksi tähdet ovat taivaalla. Niin vain on.
 
jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Kuuluis jo ensi kauden ketjuun, mutta en vielä kehtaa tehdä sellaista. Kivasti tosiaan nyt noita uusia sopimuksia ja huhuja niistä.
Palve - Pittsburgh
Hakanpää - Anaheim
Kaski - Detroit
O.Leskinen - Montreal
Kivihalme - Toronto
Larmi - ?
Turunen - ?
V.Leskinen - ?

Toki suurin osa varmaan tulee pelaa AHL:ssä.
 
Knap

Arttu Ruotsalainen > Buffalo

Leafs-fanit olivat luonnollisesti teloittamassa Kivihalmetta, kun hän sai sopimuksen. Itse olisin innoissani jos tuon tason kaveri tulisi joukkueeseen ilmaiseksi. Tavallaan outo valinta siltä Kivihalmeelta (olettaen, että hän sai valita), kun Toronton puolustus on ihan hyvillä kantimilla (sopimuksellisesti) ja AHL-pakisto myös ihan järjettömän kova. Eli jos alkuun ei lähde rullaamaan, niin mies löytää itsensä nopeasti penkinpäästä myös bussiliigassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös