En tiedä, kuinka moni kommenteillaan tuossa yllä viittaa nimenomaisesti minuun, joten en lähde lainailemaan ketään. Sen verran kohdennan kuitenkin tätä, että sovitaanko Kirjoittelija, ettet lähde enempää viemään tätä henkilökohtaiseen suuntaan. Mulla ei ole tarpeen ketään täällä vetää keskustelun kohteeksi, enkä koe, että minuakaan on.
Niin, myönnän, että ensimmäinen reaktioni Komarovin sopimuksesta oli tyrmistyksen vallassa kirjoitettu. Sen verran ymmärrän kyllä tilannetta, että mikäli hän kokee KHL:ssä kehittyvänsä paremmin ja aikoo testata markkinat ensi vuonna, on ratkaisu varmasti ihan fiksu, kun samassa saa sukanvarteen säästöjä. Myös Lehterällä on vielä vuosia näyttää osaamisensa NHL:ssä, mutta jotenkin aika epätodennäkäiseltä se enää vaikuttaa mun mielestäni. Ymmärrän pelaajien ratkaisut täysin, jos funtsin sitä, että saavat isompaa liksaa, ympäristö on tuttu ja toivottu pelipaikka on varmempi.
MUTTA. Jos minä ajattelen tällaisen ratkaisun tekeviä pelaajia huippu-urheilijoina, en edelleenkään voi täysin ymmärtää ratkaisua. Minun mielestäni huippu-urheilijan yksi keskeisimmistä ominaisuuksista on kunnianhimo ja itsensä haastaminen, eikä nämä ratkaisut sellaisilta vaikuta. KHL on kova liiga, mutta ei siellä enää älyttömiä ole saavutettavaksi kummallekaan. Jollekin Hytöselle ja Antilalle KHL on jo todella kova juttu, ja kaikki kunnia heille, mutta Lehterän ja varsinkin Komarovin vahvuudet riittäisivät NHL:ään, jossa he voisivat haastaa maailman parhaimmat yksilöt ja joukkueet, eivät vain muutamaa satunnaista yksilöä, kuten KHL:ssä. Kuten edellä kirjoitin, taustalla voi olla ajatus vielä NHL-urasta. Yhtä hyvin varsinkin Lehterän pää voi olla jo täysin kääntynyt koko NHL:n suuntaan, enkä voi siitä häntä ihmisenä tippaakaan syyttää jo mainituista syistä. Huippu-urheilijana en kuitenkaan hänen ratkaisuaan arvosta.
Mitä tulee pelaajien kykyjensä todisteluun, niin en nyt tarkoittanutkaan, että kenenkään tulisi muita vakuuttaa kyvyistään. Moni huippu on sanonut, että itsensä haastaminen ja voittaminen on se juttu, mikä ajaa eteenpäin, kunnianhimo olla paras. Voi olla, että esim. Lehterä on mielestään jo ylittänyt itsensä, ja rullailee eteenpäin täysin tyytyväisenä, mikä on ihan jees. Ei häntä silloin muutaman fanin kitinä mihinkään keikauta. Jos hänelle taas jää kalvamaan käyttämättä jäänyt mahdollisuus pelata maailman parhaita vastaan, on sekin hänen henkilökohtainen ongelmansa loppujen lopuksi. Sitä ei vain toivoisi kellekään, kun noin ainutkertaisista jutuista on kyse.
Ehkä mä olen sen verran tavoitteellinen ja määrätietoinen, että mua häiritsee ajatus tuollaisesta oletetusta hannaamisesta. En voisi kuvitellakaan jättää käyttämättä tilaisuutta edetä asiassa, johon mulla on kunnianhimoa. Silloin tärkeintä ei ole todellakaan raha, vaan se, että minä kykenen siihen ja voin saavuttaa sen, minkä haluan. Tällaisia ratkaisuja olen jo muutaman tehnyt ja joudun jatkossakin lähtemään mukavuusalueeltani, koska mua häiritsee ajatus vähempään tyytymisestä. Tämä on mun ajatusmallini ja näin tämän peilaan myös urheilijoihin.
