Mainos

Suomalaiset NHL:ssä 2015–2016

  • 575 684
  • 1 382

Largo

Jäsen
Tuskin kukaan odotti Crosbylta tälläistä menoa, ja tuskin kukaan odotti Komarovilta maalipörssin top-10 sijoitusta. Cheechoon kohdallahan on yleisesti hyväksytty totuus, että maalipörssin voitto oli enemmänkin Thorntonin ansiota. Jos nyt tartutaan vielä tilastoihin, niin Cheechoo laukoi tuolla kaudella 317 kertaa 17.7 prosentin tarkkuudella, kun uran keskimääräiset lukemat näyttävät 220 laukausta ja 12.8% osumatarkkuutta per kausi. Mitä tulee Daigleen, Zetterbergiin ja kumppaneihin, niin vanha totuushan on, että kukaan ei ole yhtään mitään ennen kuin ottaa ensimmäisen vaihtonsa NHL:n puolella. Junnuja ei voida arvioida pelkkien tilastojen perusteella, koska ero NHL:n ja junnuliigan välillä on niin suuri. McDavidista ja kumppaneista tietää heidän olevan tulevia tähtiä, koska he tekevät pisteensä tiettyjen huippuominaisuuksien avulla, jotka eivät siitä mihinkään lähde vaikka liiga vaihtuisi. Daiglen tapauksessa taisi olla vielä ongelmaa asenteen kanssa, turhautumista ja motivaation puutetta ja luoja tietää mitä vielä lisäksi.
Naulan kantaan. Mä silti ihmettelen hieman tuota laukaus% tuijottamista. On sillä merkitystä joo, mutta ei kai siitä mitään absoluuttista totuutta vielä tehdä? Ja siis niille jotka vierestä ihmettelee, niin en usko Komarovista tulevan mitään maalitykkiä, mutta en ihmettelisi jos hän vakiintuisi sellaiseksi 40-50 pistettä, 15-20 maalia tekeväksi 2-3 ketjun rouhija/voimahyökkääjäksi, joka ylivoimalla tekee pisteitä, tyyliin mainittu Holmström.
 
Aunt Wang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brommapojkarna, John Eichel

Tällä tahdilla Komarov tekisi 37 maalia 162 vedolla täyden runkosarjan aikana. Jos hän vetäisi yhtä monta kertaa kuin Ovechkin viimeisimmällä kaudella jona hän voitti maalipörssin, tarkoittaisi tämä 91 maalia. Leksa viimeistelee tällä hetkellä melkein tuplasti paremmin kuin hallitseva maalikuningas, ja se on aikamoista ylisuorittamista tuollaiselta 3. kentän voimahyökkääjältä. Tällä hetkellä Komarov on NHL-urallaan tehnyt maalin 13% vedoistaan, jos vetoja tulee nykyisellä tahdilla tulevaisuudessakin ja laukaisuprosentti olisi 13, olisi Komarov juurikin tuollainen about 15 maalin 2-3 ketjun hyökkääjä. Se ei ole mikään mahdottomuus, ja on jopa realistista. Tällä kaudella se 25 maalia saattaa mennä rikki riippuen siitä, milloin laukaisuprosentti taantuu aikaisempien kausien tasolle tai vähän paremmaksi.

edit. Onhan sekin myös mahdollista, että Komarov laukoo tulevaisuudessa enemmän ja maali-sarake parantuu sen myötä. Mutta kuten todettu, en Leksan pelityylistä ollut sen paremmin tietoinen ja olemalla oikeassa paikassa oikeaan aikaan siellä maalin edessä ei niitä laukaksia välttämättä edes niin paljon tarvitse tulla. Nyt kuitenkin Leksa on pistämässä omia henkilökohtaisia tilastoennätyksiään uusiksi, niin eiköhän hän vedä muutenkin kuin pelkästään ripareita.
 
Largo

Jäsen
Tällä tahdilla Komarov tekisi 37 maalia 162 vedolla täyden runkosarjan aikana. Jos hän vetäisi yhtä monta kertaa kuin Ovechkin viimeisimmällä kaudella jona hän voitti maalipörssin, tarkoittaisi tämä 91 maalia. Leksa viimeistelee tällä hetkellä melkein tuplasti paremmin kuin hallitseva maalikuningas, ja se on aikamoista ylisuorittamista tuollaiselta 3. kentän voimahyökkääjältä. Tällä hetkellä Komarov on NHL-urallaan tehnyt maalin 13% vedoistaan, jos vetoja tulee nykyisellä tahdilla tulevaisuudessakin ja laukaisuprosentti olisi 13, olisi Komarov juurikin tuollainen about 15 maalin 2-3 ketjun hyökkääjä. Se ei ole mikään mahdottomuus, ja on jopa realistista. Tällä kaudella se 25 maalia saattaa mennä rikki riippuen siitä, milloin laukaisuprosentti taantuu aikaisempien kausien tasolle tai vähän paremmaksi.
Eihän tuo % automaattisesti sitä tarkoita. Ei kai Ovechkinin prosentitkaan koko kauden samassa ollut. Jos Komarov laukoo saman verran kuin Ovie tuolla kaudella, ja tekee puolet vähemmän, jääden "vain" 40,5 maaliin, laukaisuprosentinkin olevan vain puolet siitä, niin eikö se silti olisi hyvä? Pointti: Pelaaja K laukoo kauden aikana 40 kertaa tehden 20 maalia, laukaus% 50. Pelaaja O laukoo 300 kertaa tehden 60 maalia, laukaus% ollessa 20%, kumpi niittää mainetta ja palkintoja? Just saying. Ei se laukaisu% ole se juttu. Vedä perkeleesti ja toivo niiden menevän. Voit tolla mentaliteetilla voittaa vaikka Mauricen.
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Suurin syy Komarovin tämänhetkiseen vireeseen on määrätietoisuus. Leo tehnyt isoja päätöksiä ja mm. lähtenyt isomman/hyökkäävämmän roolin perässä KHL:ään, vaikka ymmärrykseni mukaan Toronto oli hyvin tyytyväinen Komarovin panokseen alaketjuissa. No, Komarov tahtoi isomman roolin ja teki sen mukaan päätöksen, jota monet varmasti ihmettelivät/kritisoivat.

Nyt kun on isossa roolissa NHL:ssä niin pelaa pirun hyvin. Pelaaja tietää mitä tahtoo ja on valmis tekemään kaikkensa sen eteen, se vie eteenpäin.
 
Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
Kyllähän usko menee managereiden ammattitaitoon, jos Komarovista maksetaan ekan rundin varausvuoro. Ei siinä mitään Komarov on hieno ja hyvä roolipelaaja, mutta kun tämä suonenvetokausi on ohi, niin mies palaa tästä maailman tehokkaimmasta maalitykistä takaisin siihen erittäin hyvään kolmoskentän energialaiturin ja ärsyttäjän rooliin.

Onko kukaan tehnyt tilastoa (varmaankin on..), millaisella tasolla ja varmuudella eka kierroksen jälkimmäisen puolikkaan varaukset ovat uraa NHL:ssä tehneet? Eikös "erittäin hyvä kolmoskentän pelaaja" Komarovin erityistaidoilla ja peliälyllä varustettuna ole jo kelpo onnistuminen draftissa, jossa kuitenkin varataan ekan kympin jälkeen enemmän potentiaalia kuin faktista (varmuudella realisoituvaa) taitoa? Ihan mutu-tuntumalla väittäisin, ettei ihan puhtaat huti-lyönnitkään ole tavattomia ensimmäisen kierroksen jälkimmäisellä puoliskolla, puhumattakaan sitten myöhemmistä kierroksista.. Edelleen kyllä pysyn kannassani, että jos eka kierroksen TOP 15 varausta (todennäköinen NHL-uran luova pelaaja) tarjottaisiin (ei varmaan tarjota), niin kaupat olisivat todennäköinen vaihtoehto, mutta eka kierroksen jälkimmäinen varausvuoro... enpä tiedä suostuisinko tai suostutaanko Torontossakaan (toki riippuu myös vuodesta ja kuinka potentiaalisia pelaajia on saatavilla..). ja ennen kaikkea Toronton tämänhetkisestä tilanteesta.

Jos tämä keskustelu on jonkin asian varmistanut allekirjoittaneelle, niin ainakin sen, ettei Komarovin kauppaamisessa taida olla puolin tai toisin järkeä, siitä huolimatta, että Komarov olisi oikein erinomaisen näköinen palanen contenderiin play-offeja ajatellen. En oikein usko, että kukaan on valmis tarjoamaan Komarovista sellaista hintaa, millä Torontossa katsotaan hänen kauppaaminen mielekkääksi. Vielä kun kyseessä on erittäin pidetty pelaaja, miltei fanien suosikki tämänhetkisessä joukkueessa ja veikkaisin, että erittäin paljon myös Babcokin näköinen pelaaja.

Mutta onhan tämä hyvää keskustelua saanut aikaan!
 
Viimeksi muokattu:

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Kyllähän usko menee managereiden ammattitaitoon, jos Komarovista maksetaan ekan rundin varausvuoro. Ei siinä mitään Komarov on hieno ja hyvä roolipelaaja, mutta kun tämä suonenvetokausi on ohi, niin mies palaa tästä maailman tehokkaimmasta maalitykistä takaisin siihen erittäin hyvään kolmoskentän energialaiturin ja ärsyttäjän rooliin.

Pelaajan arvohan on treidi markkinoilla palaajaan taso suhteessa sopimukseen. Komarovilla tuo sopimus on helvetin hyvä, vaikka olisikin kolmosen roolissa,koska 3,2mijoonaa ei ole paha hinta kovan tason kolmosen pelaajasta. Puhumattakaan jos pystyy vetämään ykkösen roolissa kovalla tasolla. Kyllä tuo on kirkkaasti 10 tienoilla tuolla sopimuksella, jota on kolme vuotta jäljellä ja 28v pelaaja parhaassa iässä.

Suonenveto kaudesta sen verran, että maalien osalta ehkä on suonenvetoa on hieman. Kuitenkin taso on hyvin samaa mitä edellis kaudella, nyt pääsee vaan tiettyihin tilanteisiin mihin top6 pelaajat monesti pääsevät kuten yv ja heitelämään tyhjiin pelien lopussa maaleja. 5vs5 pelaamisessa pistetahti on kuitenkin hyvin identtinen edelliseen kauteen verrattuna. Pelattua 60 minuuttia kohti tuo teki viime kaudella 1.71ppg, kun tällä kaudella lukema näyttää nyt 1,84ppg. Pientä nousua siis havaittavissa, mutta perus pelaaminen 5vs5 on hyvin samaa tasoa pisteiden kannalta mitä viime kaudella. Ottakaa kenenkä tahansa top6 äijän pisteistä erikoistilanteet pois, ja viellä 20% 5vs5 pisteistä, koska pienempi peliaka yleensä myös siellä, niin saatte ne pisteet joita nuo tekisi suunnilleen kolmosen roolissa. Sama toimii yhtä hyvin toiseenkiin suuntaan, kun nostetaan kolmosen pelaaja kärkikenttään, niin yhtäkkiä ihmetellään, että huhheijaa suonenveto menossa kun noin pisteitä takoo.
 
Viimeksi muokattu:
Onko kukaan tehnyt tilastoa (varmaankin on..), millaisella tasolla ja varmuudella eka kierroksen jälkimmäisen puolikkaan varaukset ovat uraa NHL:ssä tehneet?

Ainakin Suomessa hämärtyy "ensimmäisen kierroksen varauksen" (vaihto)arvosta puhuttaessa liian usein se, että varausnumeroiden 1 ja 20 välinen ero on valovuosia isompi kuin varausnumeroiden 20 ja 40 välinen ero. Jos jossain vuorolla 29 saa varattua "erittäin hyvän kolmoskentän (sic) energialaiturin", jollaiseksi steegil Komarovin tason määritteli, se on ihan hyvin onnistunut varaus.
 
Viimeksi muokattu:

Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
Ainakin Suomessa hämärtyy "ensimmäisen kierroksen varauksen" (vaihto)arvosta puhuttaessa liian usein se, että varausnumeroiden 1 ja 20 välinen ero on valovuosia isompi kuin varausnumeroiden 20 ja 40 välinen ero. Jos jossain vuorolla 29 saa varattua "erittäin hyvän kolmoskentän (sic) energialaiturin", jollaiseksi steegil Komarovin tason määritteli, se on ihan hyvin onnistunut varaus.

Näin minäkin asian näen! Ei todellakaan ole mitään takeita, että eka kierroksen varausnumerolla 29 varattu tekee edes kelvollista NHL-uraa, saati sitten pääsee Komarovin tasolle. Ymmärrän kyllä, että potentiaalistahan siinä pitkälti maksetaan. Voihan sillä vuorolla löytyä vielä (loppujen lopuksi) ikäluokkansa kärkipelaajakin, mutta tosiaan joskus tuntuu, että varsinkin noita alempien kierrosten varausvuoroja arvostetaan turhankin korkealle.

Mutta mitäs tästä sen enempää kiistelemään. Otin satunnaisesti kolmen 2000 luvun alun draftista (200-2002) eka kierroksen varausvuorolla 15-30 varatut pelaajat, josta saa varmaankin jo jonkinlaista käsitystä. Kuten arvata saattaa, joitain todellisia helmiä löytyy listalta, mutta aika paljon myös ihan "never heard" osastoa. Itse kukin saa arvioida, millaisella prosenttiosuudella saa tuosta haarukoitua selkeästi kovemman NHL-uran tehneitä pelaajia, kuin mitä Komarov on tehnyt jo nyt, vaikka oletettavasti parhaita vuosia on vielä edessä enemmän kuin takana. Ainakin se antaa suuntaa, kuinka "mielenvikaisia" managerit olisivat maksaessaan Komarovin tasoisesta pelaajasta eka kierroksen jälkimmäisen puoliskon hinnan, siis jos maksaisivat?

2000 DRAFT:

15 Artem Kryukov (Forward) Russia Buffalo Sabres
16 Marcel Hossa (Centre) Slovakia Montreal Canadiens
17 Alexei Mikhnov (Forward) Russia Edmonton Oilers
18 Brooks Orpik (Defence) United States Pittsburgh Penguins
19 Krystofer Kolanos (Centre) Canada Phoenix Coyotes
20 Alexander Frolov (Left Wing) Russia Los Angeles Kings
21 Anton Volchenkov (Defence) Russia Ottawa Senators
22 David Hale (Defence) United States New Jersey Devils
23 Nathan Smith (Centre) Canada Vancouver Canucks
24 Brad Boyes (Centre) Canada Toronto Maple Leafs
25 Steve Ott (Centre) Canada Dallas Stars
26 Brian Sutherby (Centre) Canada Washington Capitals
27 Martin Samuelsson (Defence) Sweden Boston Bruins
28 Justin Williams (Right Wing) Canada Philadelphia Flyers
29 Niklas Kronwall (Defence) Sweden Detroit Red Wings
30 Jeff Taffe (Centre) United States St. Louis Blues

2001 Entry draft

15 Igor Knyazev (defense) Russia Carolina Hurricanes
16 R. J. Umberger (right wing)
17 Carlo Colaiacovo (defense)
18 Jens Karlsson (left wing) Sweden Los Angeles Kings
19 Shaone Morrisonn (defense) Canada Boston Bruins
20 Marcel Goc (center) Germany San Jose Sharks
21 Colby Armstrong (right wing) Canada Pittsburgh Penguins
22 Jiri Novotny (center) Czech Republic Buffalo Sabres
23 Tim Gleason (defense) United States Ottawa Senators
24 Lukas Krajicek (defense) Czech Republic Florida Panthers
25 Alexander Perezhogin (right wing) Russia Montreal Canadiens
26 Jason Bacashihua (goaltender) United States Dallas Stars
27 Jeff Woywitka (defense) Canada Philadelphia Flyers
28 Adrian Foster (center) Canada New Jersey Devils
29 Adam Munro (goaltender) Canada Chicago Blackhawks
30 Dave Steckel (center) United States Los Angeles Kings

2002 DRAFT:

15 Jesse Niinimaki (forward) Finland Edmonton Oilers
16 Jakub Klepis (forward) Czech Republic Ottawa Senators
17 Boyd Gordon (forward) Canada Washington Capitals
18 Denis Grebeshkov (defence) Russia Los Angeles Kings
19 Jakub Koreis (forward) Czech Republic Phoenix Coyotes
20 Daniel Paille (forward) Canada Buffalo Sabres
21 Anton Babchuk (defence) Russia Chicago Blackhawks
22 Sean Bergenheim (forward) Finland New York Islanders
23 Ben Eager (forward) Canada Phoenix Coyotes
24 Alexander Steen (forward) Sweden Toronto Maple Leafs
25 Cam Ward (goaltender) Canada Carolina Hurricanes
26 Martin Vagner (defence) Czech Republic Dallas Stars
27 Mike Morris (forward) United States San Jose Sharks
28 Jonas Johansson (forward) Sweden Colorado Avalanche
29 Hannu Toivonen (goaltender) Finland Boston Bruins
30 Jim Slater (forward) United States Atlanta Thrashers
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Mutta mitäs tästä sen enempää kiistelemään. Otin satunnaisesti kolmen 2000 luvun alun draftista (200-2002) eka kierroksen varausvuorolla 15-30 varatut pelaajat, josta saa varmaankin jo jonkinlaista käsitystä. Kuten arvata saattaa, joitain todellisia helmiä löytyy listalta, mutta aika paljon myös ihan "never heard" osastoa. Itse kukin saa arvioida, millaisella prosenttiosuudella saa tuosta haarukoitua selkeästi kovemman NHL-uran tehneitä pelaajia, kuin mitä Komarov on tehnyt jo nyt, vaikka oletettavasti parhaita vuosia on vielä edessä enemmän kuin takana. Ainakin se antaa suuntaa, kuinka "mielenvikaisia" managerit olisivat maksaessaan Komarovin tasoisesta pelaajasta eka kierroksen jälkimmäisen puoliskon hinnan, siis jos maksaisivat?
Aika nihkeää settiä varsinkin noiden vuosien 2001 ja 2002 osalta. Vuonna 2001 noilla sijoilla varatulla on ollut keskimäärin 103 pisteen NHL-ura ja vuonna 2002 107 pisteen. Maalivahteja ja heidän pisteitään ei ole otettu huomioon.
 
Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
Aika nihkeää settiä varsinkin noiden vuosien 2001 ja 2002 osalta. Vuonna 2001 noilla sijoilla varatulla on ollut keskimäärin 103 pisteen NHL-ura ja vuonna 2002 107 pisteen. Maalivahteja ja heidän pisteitään ei ole otettu huomioon.

Ihan satunnaisesti otin nuo kolme vuosikertaa sillä ajatuksella, että kyseisten ikäluokkien pelaajat ovat vielä niminä tuttuja valtaosalle kirjoittajista, mutta kuitenkin, että draftista on kulunut tarpeeksi kauan, jotta reilu , tasonsa ja paikkansa näyttänyt vertailu voidaan tehdä. Varmasti löytyy vuosia, jolloin parempiakin pelaajia on löytynyt noilta sijoilta, mutta totta on, että yllättävänkin paljon taso tippuu verrattuna TOP15 pelaajiin? Aivan kuten Kirjoittelija tuossa edellä viittasikin. Eli kyllä se hiukan siltä näyttää, että käsite "ykköskierroksen varaus" on hiukan turhan lavea pelaajan realisoitunutta potentiaalia arvioitaessa!

Olihan siellä hutilyöntejä TOP15:ssakin, ainakin noiden vuosien osalta, mutta valtaosa TOP15 varatuista pelaajista on kuitenkin tehnyt ihan kelpo uran!
 
Aunt Wang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brommapojkarna, John Eichel
Eihän tuo % automaattisesti sitä tarkoita. Ei kai Ovechkinin prosentitkaan koko kauden samassa ollut. Jos Komarov laukoo saman verran kuin Ovie tuolla kaudella, ja tekee puolet vähemmän, jääden "vain" 40,5 maaliin, laukaisuprosentinkin olevan vain puolet siitä, niin eikö se silti olisi hyvä? Pointti: Pelaaja K laukoo kauden aikana 40 kertaa tehden 20 maalia, laukaus% 50. Pelaaja O laukoo 300 kertaa tehden 60 maalia, laukaus% ollessa 20%, kumpi niittää mainetta ja palkintoja? Just saying. Ei se laukaisu% ole se juttu. Vedä perkeleesti ja toivo niiden menevän. Voit tolla mentaliteetilla voittaa vaikka Mauricen.

Voidaan jatkaa väittelemistä hautaan asti, mutta tyydyn nyt tälläiseen ratkaisuun. Laukaisuprosentti on hyvä tilasto, mutta ei kaikki kaikessa. Jotkut osuvat maaliin, toiset eivät. Pelityyli vaikuttaa. Leksa voi tehdä 30 maalia ja siihen voi mennä joko 300 laukausta tai 150 laukausta, ihan sama kummin käy niin hän selkeästi osaa tehdä maaleja. Kelpaako?
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
On tuo Barkov kyllä vaan huikea ukkeli. Ura ole edes kunnnolla vielä alkanut (NHLssä) ja suorittaa illasta toiseen moisella tasolla. Pakko nostaa hattua.

Huomaa kyllä, että nyt on saanut vetää suhkot terveenä ja punttia on tullut erilailla nostettua. Hienosti on vysiikkakehityskin pojalla toteutettu Niämis Villen ja muiden kumppaneiden toimesta. Ei ole mikään raketti, mutta ei myöskään mikään hitain kaikista. Voimaa on enemmän kuin pienessä kylässä ja pärjää kyllä väännöissä todella hyvin. Osaa myös suojata kiekkoa ja ennenkaikkea jakaa sitä eteenpäin. Laukauskaan ei ole se heikoin niin saisi sitäkin useammin käyttää.

Parit namuttelusyötöt ja kolmaskin maali viime yönä lähellä. Huhhuijjaa.. Nätisti karvasi kiekon pois toisessa maalissa ilmasta. Sitten nopeat potkut ylöspäin ja seinäsyöttökäyttö Hubertaulla ja suoraansyötöstä veto maaliin. Ei paljon paremmin olisi tuotakaan tilannetta voinut käyttää. Jännä nähdä missä Barkov menee 1-3 vuoden päästä. Kun vielä hieman massaa/räjähtävyyttä ottaa ja luultavasti laukausta kehitetään kanssa. Tulee olemaan melko kombakti paketti sitten kasassa.
 
B4rre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks ja CBJ (tyttöystäväjoukkue)
Ei ole mikään raketti, mutta ei myöskään mikään hitain kaikista.

Sitten nopeat potkut ylöspäin...

Erityisesti NHL:ssä, ja toki jääkiekossa noin yleensäkin, tuo lähtönopeus eli ne pari-kolme ensimmäistä potkua ovat ne ylivoimaisesti tärkeimmät. Nehän lähtevät Barkovilta suhteellisen räjähtävästi, kuten esim. tuosta viime öisestä koosteesta pariin kertaa hyvin käy ilmi.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Erityisesti NHL:ssä, ja toki jääkiekossa noin yleensäkin, tuo lähtönopeus eli ne pari-kolme ensimmäistä potkua ovat ne ylivoimaisesti tärkeimmät. Nehän lähtevät Barkovilta suhteellisen räjähtävästi, kuten esim. tuosta viime öisestä koosteesta pariin kertaa hyvin käy ilmi.
Kyllä kyllä. Kuten itsekkin sanoin niin nopeat potkut ylöspäin josta se toinen maali sit syntyi. Mutta kokonaisuudessaan voisi olla nopeampikin mutta kyllähän tuo kokoisekseen hyvin liikkuu. Sananmukaisesti. Varmasti juuri tuohon ekoihin potkuihin Barkov on panostanut nuissa treeneissään. Tuolla kropalla kun pystyy hyvin suojaamaan sitten liu-ussa kiekkoa. Sähäkkä on varmasti juuri tuo lähtöpotkut ja muukin tekeminen kun tarve vaatii. Muutenhan Barkov on sinällään aika eleettömän näköinen pelaaja. Kaunista katseltavaa se on silti.
 
Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Onko kukaan tehnyt tilastoa (varmaankin on..), millaisella tasolla ja varmuudella eka kierroksen jälkimmäisen puolikkaan varaukset ovat uraa NHL:ssä tehneet? Eikös "erittäin hyvä kolmoskentän pelaaja" Komarovin erityistaidoilla ja peliälyllä varustettuna ole jo kelpo onnistuminen draftissa, jossa kuitenkin varataan ekan kympin jälkeen enemmän potentiaalia kuin faktista (varmuudella realisoituvaa) taitoa? Ihan mutu-tuntumalla väittäisin, ettei ihan puhtaat huti-lyönnitkään ole tavattomia ensimmäisen kierroksen jälkimmäisellä puoliskolla, puhumattakaan sitten myöhemmistä kierroksista.. Edelleen kyllä pysyn kannassani, että jos eka kierroksen TOP 15 varausta (todennäköinen NHL-uran luova pelaaja) tarjottaisiin (ei varmaan tarjota), niin kaupat olisivat todennäköinen vaihtoehto, mutta eka kierroksen jälkimmäinen varausvuoro... enpä tiedä suostuisinko tai suostutaanko Torontossakaan (toki riippuu myös vuodesta ja kuinka potentiaalisia pelaajia on saatavilla..). ja ennen kaikkea Toronton tämänhetkisestä tilanteesta.

Varausvuorojen arvo on aina paljon korkeampi ennen varaustilaisuutta.
 
Konnamuori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se mikä johtaa.
Jonkinlaisen kuvan saisi, jos vaikka vertaisi ensimmäisellä kierroksella 15 joukossa ja sen jälkeen ekalla kiekalla varattuja suomalaisia ja näiden uria.
 
B4rre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks ja CBJ (tyttöystäväjoukkue)
@Prof. Puck Esimerkiksi tästä artikkelista saa jonkinlaisen käsityksen siitä, minkälainen todennäköisyys on varata top 9 hyökkääjä ykköskierroksen jälkimmäisellä puoliskolla. Puhtaasti keskiarvolla laskettuna varausvuoroilla 15-30 ei saa top 9 hyökkääjää tai top 4 puolustajaa.
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Tuosta artikkelista, sen esimerkeistä, saa kuvan, että suomalaiset ovat olleet verrattain usein varaushuteja. Radulovin keississä vielä erikseen tulevat esille nimet Jesse Niinimäki ja Riku Helenius. Mutta oliko Aki Berg huti? Toisaalta kumpikin Koivu on merkattu onnistujiin. Ari Ahonen taas oli vähän olosuhteiden uhri, mutta entä Riihijärvi. Elomo nyt oli huti, se tiedetään jo Turussakin. Ja Tukonen. Maiden välinen vertailu olisi mielenkiintoista luettavaa ja mitä Johtava siitä sanoisi.
 
Duffeldof

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars, TPS
Statistically Speaking: Expected value of NHL Draft picks - Article - TSN

Tuossa uudempi versio Cullenin artikkelista.

Näpyttelin artikkelin arvot Google sheetsiin ja loin käppyrän.
View image: draftgraphmuokattu

Tuossa vertailussa on huonua subjektiivisuus. Esim. noissa arvoissa pickit #16-30 näyttää suhteellisen korkeaksi arvotetuilta vs. #6-14. Selityksenä voisi olla esim. alkupään varauksien aikainen hypetys vs. keskiverto ura saa Cullenin antamaan huonon arvosanan siinä missä ekan rundin vika pickki keskiverto urallaan saa vähän paremman.
Toki voi se johtua ihan joukkueiden draftaamisistakin. Parhaat jengit saa pienimmät varausnumerot joten osannevat keskimäärin varailla hieman paremmin kuin pienempiä pickkejä saavat huonot jengit. Alkupäässä sitten kuka tahansa osaa pickata McDavidit ja Crosbyt niin siellä ei pääse eroja tulemaan.
Sama efekti näkyy myös toisella kierroksella jossa pickien rankkaus ei mene kovin lineaarisesti.

Hain netistä myös muita tilastoanalyysejä pickien arvoista ja käppyrät asettuivat aika pitkälti samaan mitä Cullenilla.

Tiivistettynä pickkien arvon voisi keskimäärin jakaa seuraavasti :
1st round: #1-5 älyttömän arvokkaita. No brainer valintoja joissa ei käytännössä voi osua hutia.
#6-15 arvokkaita pickkejä, mutta kermat on jo kaavittu päältä
#16-30 ei välttämättä kovimpia talentteja, mutta kovalla prosentilla änäri tason kavereita
2nd round: #31-60 selkeästi parempia pickkejä kuin kolmos kiekalla
3rd round: #61-90 näillä pickeillä saa vielä jonkin verran enemmän valueta nelos rundiin verrattuna
4-7th round: Pickin numerolla ei enää juurikaan väliä. Näillä sijoituksilla alkaa hakuammunta jossa pickkien määrä > pickkien sijoitus.

Treidien kannalta keskiverto vuotena kannattaisi ehdottomasti treidata esim. kaksi 2nd round pickkiä top 5 pickkiin.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Treidien kannalta keskiverto vuotena kannattaisi ehdottomasti treidata esim. kaksi 2nd round pickkiä top 5 pickkiin.

Eihän tuossa nyt ole vuodella mitään väliä. Oli kyseessä sitten heikkotasoinen, kovatasoinen tai keskiverto vuosikerta, niin ainahan tuollainen kauppa kannattaisi tehdä. Mutta eihän kahdella 2nd rounderilla päästä lähellekään top-5 pickiä, vaikka kärjen osalta taso ei olisikaan mikään korkeatasoinen. Ei vaikka nuo 2nd rounderit olisivat vuorot #31 ja #32.

Top-5 pickejä ei tänä päivänä enää kaupata pois. Palkkakatto ja järki joukkueiden rakentamisessa takaavat sen käytännössä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana top-5 picki on vaihtanut omistajaa vain kaksi kertaa: Leafsin Kessel-kaupassa vuotta etukäteen antama picki oli lopulta vuoro #2; ja Leafsin noustessa vuorolta #7 vuorolle #5 varaamaan Luke Schennin ja tuokin pieni nousu maksoi 2. ja 3.kierroksen vuorot. Tuon 2008 vuoden jälkeen top-10 vuorot ovat muutenkin olleet harvinaista kauppatavaraa ja vaihtuneet vain jo nuoriin tähtipelaajiin: Kessel, Carter, J.Staal, Schneider ja Ryan.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Ihan muuten mielenkiinnosta, mitä Vancouver teki aikanaan saadakseen 1. kierroksen #2 ja #3 pickit, joilla varasivat Sedinin veljekset?

Kummallinen drafti ollut muutenkin tuona vuonna. Islandersilla on ollut 3 TOP10-pickiä ja kenestäkään ei lopulta kuoriutunut mitään mullistavaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös