Muuten sama, mutta omasta mielestäni hyvä että hän pelaa täydessä pimennossa. Saa rauhassa kehittyä ja kerätä kokemusta. Valokeiloihin ehtii myöhemminkin ja tällä menolla niihin tulee pääsemään. Vähän sama tilanne kun Barkovilla.
Itse asiassa piti tuohon viestiini sisällyttää, että miehen itsensä kannalta valokeiloista poissapysyminen lienee parempi vaihtoehto. Antoi tuossa taannoin melko tervepäisen haastattelun, jossa totesi, että on tyytyväinen kehitykseensä ja otteiden tasaisuuteen pitää kiinnittää huomiota. Samoin mainitsi, että ensi kesänä on tehtävä edellistäkin enemmän töitä. En olisi kovin yllättynyt, jos se varsinainen läpimurto nähdään ensi kaudella, edellyttäen, että tuo joukkue ympärillä paranee.
Vähän offtopicia alkuun, mutta itse diggasin tuossa pelissä Weberin tekemisistä. Vaikkei äijä mikään chrispronger ole, niin aika huolella kyllä alisti Capsia ja etenkin Aleksanteri Suurta... Itse mehustelin pitkään tuota Rassen syöttöä. Tuosta paikasta moni "kädellisempikin" yrittäisi jo ratkaisua, mutta ei toki Ristolainen. Hidastuksesta muuten näkee, että kaiken hyvän lisäksi oli vieläpä ns. "no-look-pass". :)
Täytyy tuonne Buffalo-ketjuun paremmin kirjoitella jahka ehtii, mutta tosiaan Weber on pelannut erittäin hyvin nämä viime pelit. Aikaisemmin juttelin, että eväät ovat helposti tuollaiseksi aggressiivisemmaksi versioksi Marc Methotista, kunhan vain ymmärtää pysyä lestissään. Tosin Weberin tasonnousussa on kyllä kyse paljolti siitä, että vieressä pelaa kovalla tasolla oleva Ristolainen, joka ottaa sitä kiekollista vastuuta paljon.
Jälleen Ristolaiselta erinomainen peli. Maali miehelle ja minuutteja taas yli 28 kappaletta. Värilaseista voi syyttää, mutta oli ottelun paras kenttäpelaaja ja olisi ansainnut kakkostähden heti Lindbäckin jälkeen. Hienoa katseltavaa tuo pelaaminen, kun jalka on kevyt ja itseluottamus kunnossa.
***
Tuosta keskustelusta suomalaisten pelaamisen tasosta sekä määrästä tuli mieleen eräs asia, kun nyt tässä seurannut kahden melko samassa tilanteessa olevan pelaajan otteita eli ruotsalaisen Johan Larssonin ja suomalaisen Teemu Pulkkisen. Molemmat ovat tehneet kovaa jälkeä AHL:ssä (Pulkkinen toki kovempaa) ja nyt sitten päässeet näyttämään kunnolla NHL:ään asti.
Kaikki kunnia Pulkkiselle ja toivotaan miehelle Suomi-lasien takaa onnistumisia, mutta kyllähän se nyt jotain kertoo, että tuolla boardsien puolella (lähinnä Suomi-nimimerkit) vertailevat miestä Brett Hulliin ja vakavissaan esitetään kysymyksiä, että onko miehellä paras laukaus heti Ovechkinin jälkeen NHL:ssä. Mies on myös jo tuleva maalitykki ja Detroitin tuleva paras maalintekijä. Tosiasiassa kuitenkin pelaa edelleen helppoja minuutteja ja paljon ylivoimaa yhdessä liigan kiekonhallintavaltaisimmissa joukkueissa - eli eipä oikeastaan paremmassa tilanteessa voisi olla.
Johan Larsson on nyt deadlinen tyhjennystä seuranneen suuremman vastuun jälkeen viiteen (5) viime peliin iskenyt seitsemän (7) pistettä (eli viidessä pelissä enemmän pisteitä kuin Pulkkinen on koko urallansa tähän asti tehnyt NHL:ssä) ja tehotilastokin on hienosti +4. Tämä pelaten isoja ja vaativia minuutteja (16-22 minuuttia ottelua kohden) ykköskentässä säännöllisesti vastustajan parhaita vastaan joukkueessa, joka on kiekonhallinnaltaan yksi NHL:n huonoimpia sekä puoli vuotta nuorempana. Huomionarvoistahan tässä on se, että Larsson on enemmänkin puolustussuuntaan profiloitunut kaveri, joka on tähän asti tehoillut lähinnä AHL:ssä (toki otanta on pieni, mutta samahan se on Pulkkisellakin). Tästä huolimatta yksikään ruotsalainen nimimerkki ei ole miehestä Buffalo-kannattajien ulkopuolelta noteerannut millään tavalla ja veikkaanpa, että harva ruotsalainen NHL:ää seuraava edes on varsinaisesti tietoinen kaverista. Kertonee jotain siitä volyymista, millä Ruotsi noita pelaajia puskee ja siitä, kuinka vähästä Suomessa täytyy suitsuttaa.
