Suomalaiset NHL:ssä 08-09

  • 208 830
  • 551

Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
Korjataan nyt sen verran, että eipä niitä maaleja ole tullut 35 - 38 kappaletta kuin kaksi kertaa ja kaksi kertaa on jäänyt tuon alle (26 ja 34). Mutta ei silti, palkkansa OJ on ansainnut eikä mitenkään ole ylipalkattu. Kai silti lehti voi tehdä jutun ilman OJ:n kuvaakin, ei se niin nätti kaveri ole?

Joo no lähinnä se vaan kertoo miten Suomessa käsitellään tiettyjä täysin eri tavalla. Kipper ja Timonen kuuluvat liksansa ja näyttöjensä perusteella kuvaan, mutta Jokista siihen ei sitten voinut laittaa.
 

tomageeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Canadiens, Suomi, finska nhl spelarna
Joo no lähinnä se vaan kertoo miten Suomessa käsitellään tiettyjä täysin eri tavalla. Kipper ja Timonen kuuluvat liksansa ja näyttöjensä perusteella kuvaan, mutta Jokista siihen ei sitten voinut laittaa.

Sikäli olen samaa mieltä, että Jokinen on helposti palkkansa ansainnut, Kipper ja Timonen pelaavat toki niin eri roolissa kuin Jokinen, että palkkoja on hankala vertailla. Kuitenkin sanoisin että näistä kolmesta Jokinen on ns. "alipalkatuin". Siltikin tilastokuvailusi ovat hieman yläkanttiin arvioituja, vuodesta 2003 OJ on tehnyt keskimäärin 34 maalia ja 75 pistettä kaudessa jos nyt aletaan pilkkua tarkastelemaan *tähän hymiö*. Ei siinä, kyllähän tuollaisilla keskiarvoilla 5-6M$*kaudessa on ihan normipalkka.
 

ori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Jokinen alipalkattu

Jokisen Olpo on kylla melkoisen alipalkattu hanen pistetehtailuunsa nahden silla viimeisen 3 kauden aikana mies on kasannut NHL:ssa 15. eniten pisteita ja 11. eniten maaleja. Kohtalaisen hyvat pisteet 5 milj. miehelle.
Toki Timonen ja Kipperi ovat tarkeita pelaajia joukkueelleen, mutta niin on myos Jokinen nuoressa 'Yotesin jengissa. Eika Kipperilla ja Timosella nayttoja juuri sen enempaa antaa isomman palkkansa tueksi.
 

Jazerman19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Masan Massiivinen, sympatiat Leafs
Eika Kipperilla ja Timosella nayttoja juuri sen enempaa antaa isomman palkkansa tueksi.

Ei juuri nyt, mutta silloin kun Kipper sopimuksesta neuvotteli, niin edellinen kausi oli mennyt ihan ok ja sitä edelliseltä kaudelta oli kaapissa Vezina- ja Jennings-palkinnot sekä valinta All Stars peleihin 06 ja 07, ja valinta maalivahdiksi 05-06 All Stars kentälliseen. Toki nykykunnossa Kipper ei ole puoliakaan sen arvoinen kuin sopimus edellyttää.
 
Aika jännä juttu oli Iltalehden nettilehdessä tässä vähän aikaa sitten. Oli NHL:n suomalaisten palkat järjestyksessä ja kuvassa ei ollut Jokista, vaikka kuvassa oli kolme henkilöä järjestyksessä 1. Kipper 2. Timonen 3. Koivu. Ja kaikkihan tietää, että Jokisen reilut 5 miljoonan dollarin palkka olisi kuulunut kolmannelle sijalle ja näin ollen kuvaan. Listassa itse jutussa tämä oli tehty oikein, mutta ei kuvassa.

No nyt on ilopissin paikka! Tulosruudussa tuli äsken juttua Jokisesta, oli kuvaa ja ääntä samassa paketissa. Jutussa jopa kehuttiin Jokista, aloittanut kautensa kuulemma yhtä hyvin kuin on totuttu Floridan kausinakin. Ollin ja Wäinön yhteinen unelma on playoff-paikka.
 

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Mukavasti ovat suomalaiset aloittaneet tämän kauden.

Päällimmäisenä tietysti nousevat mieleen Koivun veljesten hyvät otteet ja maalivahtien esitykset. Miettinen on noussut aivan uusiin sfääreihin nuoremman Koivun rinnalla. Myös Timonen, Pitkänen ja vanhempi Jokinen ovat aloittaneet ihan tasollaan.

Ihmeempiä yllätyksiä eikä pettymyksiä ei ole tullut. Selänteeltä olisi tietysti hyvien harjoitusotteluiden jäljiltä voinut odottaa kovempaa aloitusta, mutta eipä siellä Anaheimissa ole muutkaan kovin hyvin onnistuneet.

Eiköhän tästä ihan mielenkiintoinen kausi suomalaistenkin osalta saada. Vielä jos hyvin kautensa AHL:ssä aloittaneet Leino ja Pesonen saisivat näyttöpaikan NHL:ssä.
 

Old Ray

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens
Lauri Korpikoski farmiin

Ei voi sanoa muuta kuin että voi perskele. Noh, ei muuta kun nöyrästi jatkaa töiden tekemistä on pian uuden visiitin aika.

Eipä tuossa Rangersin kannalta oikeen muuta voinut. Korpikoski sai varsinkin ensimmäisissä otteluissa paljon vastuuta, mutta kaveri ei vaan hyödyntänyt tilaisuutta. Esimerkiksi laukauksia on lähtenyt Korpikosken lavasta aivan liian harvoin. Taisi lähteä ainoastaan yksi seitsemässä pelissä, lisäksi pelaaja on kerännyt -3, vaikka on ollut joukkueessa, joka on haalinut jo suht monta voittoa.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ville Peltonen: 2008-2009 8 0 0 0 -3 2

Kertokaas joku sarjaa/joukkuetta paremmin tuntevat, että mikä on Peltosen tilanne ja syy näinkin vaisuihin otteisiin?
 

thego

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville
Kertokaas joku sarjaa/joukkuetta paremmin tuntevat, että mikä on Peltosen tilanne ja syy näinkin vaisuihin otteisiin?

No ensinnäkin peliaikaa tullut vain vajaa 12min/peli joista ylivoimalla 3sekuntia pelia kohden. Sen sijaan alivoimaa Ville on pelannut yli neljänneksen tuosta ajasta.

Toisekseen Floridalla ei mitenkään kehuttavasti ole mennyt. Neljä voittoa kahdeksasta pelistä ja vain 19 tehtyä maalia.

Kolmas ja ehkä tärkein asia. Villellä on ikävä OJ:tä.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Voisiko joku AHL:llää tarkemmin seuraava valaista tietämätöntä. Haluaisin tietää miten herrat Pesonen & Leino ovat tähän mennessä pärjänneet AHL:ssä?

Hyvinhän niillä kummallakin ainakin pisteiden valossa menee:

Ville Leino 6gp 4+5=9
Janne Pesonen 7gp 2+7=9

Ilmeisen reilusti peliaikaa molemmilla hyvä mahdollisuus päästä kokeilemaan ylhäällä vielä tämän kauden aikana.
 

Nakkikastike

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Mikko Pukka & Valencia CF
Pelaa neloskentässä sen vähän päälle 5min per peli. Ei riitä vauhti.

Mielestäni Villen kohdalla fiksuin ratkaisu olisi paluu Eurooppaan, esimerkiksi Sveitsiin missä olisi varmasti maksukykyisiä joukkueita värväämään Peltosen tasoinen kaveri.
 
Viimeksi muokattu:

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Ville Peltosen kohdalla viimeistään viime kevään MM-kisoissa alkoivat hälytyskellot soida. Vauhti ei riittänyt oikein millään ja muutenkin Villeltä heikko turnaus, ainoastaan alivoimalla raastoi hyvin. Hänen kohdallaan tilanne on se, että Florida on lähes ainoita seuroja joihin hän edes mahtuu kokoonpanoon. Ainut plussa, mitä hän pystyy joukkueelleen tuomaan, on hyvä alivoimapelaaminen.

Tämän takia pudottaisin Peltosen viimein pois myös maajoukkuekuvioista. Tietysti kaikki riippuu siitä, ketä pelaajia on saatavilla, mutta Peltoselle ainut toimiva rooli maajoukkueessakaan ei taida olla enää kuin kolmos- tai neloskentässä.

Leino ja Pesonen ovat molemmat aloittaneet vahvasti farmissa. Taitojen puolesta heillä molemmilla olisi edellytyksiä pelata jo nyt NHL:ssä, mutta heidän joukkueisiinsa on vain älyttömän vaikea murtautua. Omassa rakingissani (lähinnä maajoukkuetta ajatellen) he menevät jo Jussi Jokisen, Ville Peltosen, Petri Kontiolan ja parin muun pidempään Pohjois-Amerikassa pelanneen suomalaisen ohi.
 
Pelaa neloskentässä sen vähän päälle 5min per peli. Ei riitä vauhti.

Peltonen pelaa sentään keskimäärin reilut 12 minuuttia per peli. On se silti ihan totta, että aika ajaa Peltosen ohi vääjäämättä. Olisi silti mielenkiintoista nähdä Peltonen ensi kaudella SM-liigassa.
 

Ottomaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit forever ja muulloin HIFK
Pittsburghin fanifoorumilla kirjoitellaan, että Pesonen olisi nostettu Pensien riveihin loukkaantumisten takia. Seura ei ole antanut mitään virallista tiedonantoa Pesosen nostosta mutta Pesonen ei pelannut viime yön AHL-kierroksella.
 

Doaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arizona Coyotes, Shane Doan
Pittsburghin fanifoorumilla kirjoitellaan, että Pesonen olisi nostettu Pensien riveihin loukkaantumisten takia. Seura ei ole antanut mitään virallista tiedonantoa Pesosen nostosta mutta Pesonen ei pelannut viime yön AHL-kierroksella.

Liittynee varmasti Sidney Crosbyn loukkaantumiseen, joka tapahtui Coyotesia vastaan. Sid törmäsi Doanin kanssa, eikä palannut enää sen jälkeen peliin.

Hienoa jos Pesonen pääsee näyttämään kykynsä myös the show´ssa!
 

TKH

Jäsen
Mainitaan, että Selänne nousi tasoihin Guy LaFleurin kanssa kaikkien aikojen maalilistalla. Selänteellä on nyt 560 maalia, joka riittää kaikkien aikojen listalla sijaan 20. Lähimpänä edessä ovat Nieuwendyk 564 ja Bossy 573 maalillaan. Tämän jälkeen edessä olisi 600 maalin rikkominen ja Kurrin 601 maalin ohittaminen. Tälle kaudelle se on liian kova raja rikottavaksi, mutta ensi kaudella sitten. Selänteeltä puuttuu muuten enää 31 pinnaa 1200 pinnasta.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
En tiedä olenko täysin tuulesta temmannut, mutta sellainen fiilis on, että Peltonen olisi jossain haastattelussa ilmaissut ettei kiinnostusta ole enää pelata SM-liigassa...
Jos näin on niin sittenhän se on ihan saletti, että Ville ei enää Suomessa pelaa. Muistaakseni nämä "pelaan Suomessa vain JYPissä"-tasoiset lupaukset ovat pidetty aina.
 

Miksu00

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pittsburghin fanifoorumilla kirjoitellaan, että Pesonen olisi nostettu Pensien riveihin loukkaantumisten takia. Seura ei ole antanut mitään virallista tiedonantoa Pesosen nostosta mutta Pesonen ei pelannut viime yön AHL-kierroksella.

Nostettiinhan se ja pääsi pelaamaankin. Peliaikaa ei kyllä kertynyt kuin vajaa 10minuuttia, ei tehopisteitä ja pakkasella yhden maalin verran. Hienoa kuitenkin, että pääsi kuitenkin jo näin alkukaudesta ylös, saa nähdä saako jatkaa ylhäällä, Crosby kuitenkin pelasi tuossa matsissa.
 

Tumpero

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS-kannattajat.net
Anssi Salmela puolestaan nostettu ylös ja saanee näyttöpaikan yön kotiottelussa Buffaloa vastaan.
 

odwaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa ja Pena
Selänteellä on nyt 560 maalia, joka riittää kaikkien aikojen listalla sijaan 20. Lähimpänä edessä ovat Nieuwendyk 564 ja Bossy 573 maalillaan. Tämän jälkeen edessä olisi 600 maalin rikkominen ja Kurrin 601 maalin ohittaminen. Tälle kaudelle se on liian kova raja rikottavaksi, mutta ensi kaudella sitten.
Äläs sano, ei tuosta Selänteestä koskaan tiedä. Nihkeä kauden alku ja taas kerran näytti että vanhuus iskee. Niin se vaan laittoi viikossa seitsemän kertaa kiekon maaliin ja taas vaikuttaa ihan erilaiselta. Viimeksi täydellä kaudella 48 maalia ja nyt melkein 70 peliä jäljellä, joten välttyessään loukkaantumisilta jopa mahdollinen tuo 601. Mutta ei se varmaan malta lopettaa jos ei 600 mene rikki, joten tosiaan viimeistään ensi kaudella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös