Suomalainen urheilukulttuuri - vaikeuksien kautta häviöön

  • 11 544
  • 81

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Ihan ensimmäiseksi lähtisin vaikkapa väen vängällä koulimaan Suomelle niitä ratkaisu-pelaajia, maalintekijöitä.
- - -
Onko se maalinteko muka sellainen God Given Gift, ettei junnu toiminnasta saada koulittua muutamaa itsekeskeistä ja suoraviivaista ratkaisijaa, mitäh?
- - -
Ensin, kun saatais ukko, joka tekisi maalit, sitten vois miettiä mitä tehdään johdossa.
Löysinpä erään mielenkiintoisen tekstinpätkän. Tälle asialle on ilmeisesti haettu ratkaisua jo lähemmäs viisikymmentä vuotta.

Honkavaara & Wuolio, Jääkiekon Kuvakurssi, 1966

"Ottelutilastoja tarkasteltaessa voidaan havaita, että parempi joukkue saa aikaan yleensä useimmat maalilaukaukset. Tämä teoria piti paikkansa myös MM-kisoissa Tampereella kahta poikkeusta lukuunottamatta. Suomi näet hävisi ottelunsa sekä USA:ta että Itä-Saksaa vastaan huolimatta siitä, että suomalaisten tekemien maalilaukausten määrä oli kummassakin ottelussa vastustajien laukaisumäärää selvästi suurempi."

"Laukaisutaitoa ei siis vielä osoita yleensä laukaisujen kokonaismäärä, ei edes maalivahdin torjumien laukausten määrä, vaan nimenomaan se, kuinka monet maalilaukaukset vievät tulokseen. Innsbruckin olympiakisoissa v. 1964 Neuvostoliitto teki maalin joka kahdeksannella maalilaukauksella. Suomi sen sijaan tarvitsi niitä kokonaista 27 eli ylivoimaisesti enemmän kuin mikään muu A-sarjan maa. Tampereella onnistui Neuvostoliiton vuotta myöhemmin saada joka kuudennella laukauksella kiekko maaliin. Suomen vastaava luku oli viisitoista. Edelliseen vuoteen verrattuna Suomen tulos siis on parantunut, mutta se ei paljon lohduta, kun on todettava, että A-sarjan heikoimmankin joukkueen, Norjan, miltei joka kymmenes laukaus vei maaliin."

"Jos suomalainen jääkiekkoilija oppii paremmin käyttämään hyväkseen tarjoutuvia maalintekotilanteita, nousee Suomi hetkessä maailman johtavien kiekkomaiden joukkoon. On siis todella aiheellista ryhtyä vakavasti miettimään, miten asioita voidaan kohentaa."

Tästä huolimatta maajoukkuevalmentajat tekevät erikoisia ratkaisuja. Ensimmäisenä tulee mieleen tapaus jääkiekosta, kun SM-liigan paras maalintekijä (41maalia/54ott. + 5maalia/10ott.) jätetään pois kevään MM-kisoista. Jalkapallon puolella vuoden 2006 MM-karsintojen paras maalintekijä (8 maalia/11ott.) jätetään pois kesällä 2008 siviilitöppäilyjen takia.

Kyseessä ovat tietysti caset Kai Nurminen/Hannu Aravirta ja Alexei Eremenko jr./Stuart Baxter. Joku case Niinimaa/Summanen World Cupissa 2006 on aivan eri tasoa. Peruspuolustajia (hyviäkin, jos joku haluaa Niinimaan sellaiseksi laskea) Suomella riittää, mutta luontaisia maalintekijöitä ei tässä maassa pitäisi lyödä mihinkään koirankoppiin.

Ruotsin jalkapallomaajoukkueen Lars Lagerbäckin suosio fanien keskuudessa romahti oikeastaan täysin, kun Lagerbäck yritti kouluttaa hyllyttämällä Zlatan Ibrahimovicin. Zlatan ei todellakaan ole mikään maailman helpoin ihminen; toisaalta mun mielestäni mies saa olla vaikka täysi kusipää, kunhan tekee riittävästi maaleja oikeassa paikassa.

Kukas NHL-kiekkoilija (jo lopettanut?) se olikaan, joka sanoi joukkueensa kuntovalmentajalle, että hänen käsitreenikseen riittää se, kun nostaa kädet kohti hallin kattoa XX kertaa kaudessa maalin merkiksi? Missä tällaiset persoonallisuudet ovat suomalaisesta urheilukulttuurista?
 

Juicey

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, G
Kukas NHL-kiekkoilija (jo lopettanut?) se olikaan, joka sanoi joukkueensa kuntovalmentajalle, että hänen käsitreenikseen riittää se, kun nostaa kädet kohti hallin kattoa XX kertaa kaudessa maalin merkiksi? Missä tällaiset persoonallisuudet ovat suomalaisesta urheilukulttuurista?

Brett Hullhan se näin taisi todeta. Suomalaisesta työntekourheilukulttuurista taasen löydät vaikkapa Jesse Niinimaan.

Maalintekijä on tietynlainen persoonallisuus, riittävän tyhmä ja putkikatseinen tehdäkseen vaistonvaraisia ja kylmäpäisiä ratkaisuja tilanteessa. Suomalainen tapa on erilainen, jo koko kulttuurimme poikkeaa tällaisista yksilöistä paljon - enemmän me-henkeä, yhteisöllisyyttä, talkootyötä ja kaverin auttamista. Sooloilija joutuu äkkiä lahjoistaan huolimatta epäsuosioon sen sijaan että näitä lahjoka kukaan lähtisi viemään eteenpäin. Toisaalta tilannehan voi puhtaasti olla ettei kaverilla edes ole mitään maalintekijän luonnetta, vaan on ihan puhtaasti vain kusipää? Aika harva haluaa lähteä tekemään erityistä ja täsmällistä valmennustyötä jo nuoresta pitäen hankalan pelaajan kanssa jolla harjoittelumotivaatio saattaa olla hyvin alhainen, mutta pelaamaan pitäisi päästä kyllä ykkösketjussa ja mielellään vain vastustajan pelialueella.

Toisaalta koska tämä työnteko-urheilukulttuuri perustuu johonkin muihin asioihin kuin siihen mitä tapahtuu urheiluseurassa ja monet urheilijan ominaisuuksista kehittyvät nimenomaan kaikkialla muualla paitsi harjoitustilanteissa niin se näkyy väistämättä myös tavassa ajatella koko pelistä; välttämättä tällaiselle hankalalle persoonalle josta jonain päivänä saattaa kasvaa ratkaisupelaaja ei löydykään pelipaikkaa joukkueista? Myös muut urheilulajit kilpailevat harrastajista ja toisaalta sellainen saattaa tuntua kovin itsekkäästä yksilöstä huomattavasti palkitsevammaltakin. Koko kiekkokasvatuksen kulttuuri kannustaa erilaisten pelaajatyyppien ja persoonallisuuksien seuloutumista myllyn läpi?

Kolmantena voisi ajatella että kuitenkin Suomi ja kiekkopiirit ovat melko pienet ympyrät joissa paljon toistellaan niitä samoja lainalaisuuksia paikkaan katsomatta. Harvoilla junioriorganisaatioilla on edes kovin poikkeavaa "ohjelmaa" tai toisista merkittävästi eroavaa ajattelua itse jääkiekkoilusta tai junnuvalmennuksesta. Ei kai tarvitse olla ruudinkeksijä ettei järjestelmä kokonaisuudessaan silloin myöskään tuota kovin toisistaan poikkeavaa materiaalia, muuta kuin paperilla? Ehkä pienimuotoinen kuppikuntaisuus ja tietynlainen kyräilykulttuurin juurtuminen saattaisi olla jollain tasolla jopa palvelus junnukiekkoilun erilaistumiselle vaikka onhan päivänselvää näin maalaisjärjellä asiaa ajattelevalle että eihän suomalainen juniorituotanto nyt ainakaan hajoilevia rivejä tarvitse. Eihän?

Tää on osa meidän kansallista identiteettiä joka ilmenee myös muunmuassa urheilun kautta. Ei tässä tietysti koko totuus ole, mutta osa siitä. Maalintekijä, ratkaisupelaaja on prototyyppinä tietynlainen persoonallisuus, eikä aina se joukkueen joviaalein kaveri joka tunnetaan amerikkalaisista teinielokuvista, hymyilee leveästi maito-mainoksessa tai opettaa vapaa-ajallaan köyhiä meksikolaisia lukemaan.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tänään kannattaa katsoa YLE TV1:ltä A-Studio klo 21.05 alkaen. Sen yhtenä aiheena on: Miksi suomalaisen urheilijan pää ei kestä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös