Löysinpä erään mielenkiintoisen tekstinpätkän. Tälle asialle on ilmeisesti haettu ratkaisua jo lähemmäs viisikymmentä vuotta.
Honkavaara & Wuolio, Jääkiekon Kuvakurssi, 1966
"Ottelutilastoja tarkasteltaessa voidaan havaita, että parempi joukkue saa aikaan yleensä useimmat maalilaukaukset. Tämä teoria piti paikkansa myös MM-kisoissa Tampereella kahta poikkeusta lukuunottamatta. Suomi näet hävisi ottelunsa sekä USA:ta että Itä-Saksaa vastaan huolimatta siitä, että suomalaisten tekemien maalilaukausten määrä oli kummassakin ottelussa vastustajien laukaisumäärää selvästi suurempi."
"Laukaisutaitoa ei siis vielä osoita yleensä laukaisujen kokonaismäärä, ei edes maalivahdin torjumien laukausten määrä, vaan nimenomaan se, kuinka monet maalilaukaukset vievät tulokseen. Innsbruckin olympiakisoissa v. 1964 Neuvostoliitto teki maalin joka kahdeksannella maalilaukauksella. Suomi sen sijaan tarvitsi niitä kokonaista 27 eli ylivoimaisesti enemmän kuin mikään muu A-sarjan maa. Tampereella onnistui Neuvostoliiton vuotta myöhemmin saada joka kuudennella laukauksella kiekko maaliin. Suomen vastaava luku oli viisitoista. Edelliseen vuoteen verrattuna Suomen tulos siis on parantunut, mutta se ei paljon lohduta, kun on todettava, että A-sarjan heikoimmankin joukkueen, Norjan, miltei joka kymmenes laukaus vei maaliin."
"Jos suomalainen jääkiekkoilija oppii paremmin käyttämään hyväkseen tarjoutuvia maalintekotilanteita, nousee Suomi hetkessä maailman johtavien kiekkomaiden joukkoon. On siis todella aiheellista ryhtyä vakavasti miettimään, miten asioita voidaan kohentaa."
Tästä huolimatta maajoukkuevalmentajat tekevät erikoisia ratkaisuja. Ensimmäisenä tulee mieleen tapaus jääkiekosta, kun SM-liigan paras maalintekijä (41maalia/54ott. + 5maalia/10ott.) jätetään pois kevään MM-kisoista. Jalkapallon puolella vuoden 2006 MM-karsintojen paras maalintekijä (8 maalia/11ott.) jätetään pois kesällä 2008 siviilitöppäilyjen takia.
Kyseessä ovat tietysti caset Kai Nurminen/Hannu Aravirta ja Alexei Eremenko jr./Stuart Baxter. Joku case Niinimaa/Summanen World Cupissa 2006 on aivan eri tasoa. Peruspuolustajia (hyviäkin, jos joku haluaa Niinimaan sellaiseksi laskea) Suomella riittää, mutta luontaisia maalintekijöitä ei tässä maassa pitäisi lyödä mihinkään koirankoppiin.
Ruotsin jalkapallomaajoukkueen Lars Lagerbäckin suosio fanien keskuudessa romahti oikeastaan täysin, kun Lagerbäck yritti kouluttaa hyllyttämällä Zlatan Ibrahimovicin. Zlatan ei todellakaan ole mikään maailman helpoin ihminen; toisaalta mun mielestäni mies saa olla vaikka täysi kusipää, kunhan tekee riittävästi maaleja oikeassa paikassa.
Kukas NHL-kiekkoilija (jo lopettanut?) se olikaan, joka sanoi joukkueensa kuntovalmentajalle, että hänen käsitreenikseen riittää se, kun nostaa kädet kohti hallin kattoa XX kertaa kaudessa maalin merkiksi? Missä tällaiset persoonallisuudet ovat suomalaisesta urheilukulttuurista?