Suomalainen mentaliteetti - "Taas meille kävi näin"

[Kuvernööri]

Haluan avata tämän ketjun kun olen itsekin vielä tunnekuohun vallassa jääkiekon takia. Mentaliteetti - asia joka erottaa meidät lähes joka ainoasta yli 200 maapallon kansasta. Tämä aihe on minulle erityisen rakas ja tunteita nostattava, sillä olen jo vuosia tehnyt omaa yhden miehen lobbaustani lähipiirissä tästä aiheesta. Aloitan keskustelun pohjustamisen ranskalaisilla viivoilla:

-Tämä hopea on Suomen paras saavutus koskaan
-Ei Ruotsia vastaan mikään ole varmaa
-Ei vaan uskallettu voittaa
-Taas ne hannuhanhet

Tuota listaa voisi jatkaa loputtomiin. Erityisesti tuo ensimmäinen inspiroi minut avaamaan tämän ketjun. Minusta on suorastaan järkyttävää, että maa joka on kerran voittanut maailmanmestaruuden, voi pitää kahta hopeaa suurempana saavutuksena. (Tähän kohtaan ei sitten tarvitse tarttua turnausten haastavuudesta ja NHL-pelaajien läsnäolosta, se ei ole olennaista, vaan yritän herättää keskustelua siitä miksi kansanluonteemme mahdollistaa tällaisen ajattelun) On todella hämmentävää, että yksi maailman parhaista jääkiekkomaista sortuu tällaiseen ajatteluun. Mutta tämä on vain yksi esimerkki, tämän ketjun keskustelunaihe se ei ole.

Alemmuudentunne, häviämisen pelko, kateus, syyttely.

Vaatimattomuus, ahkeruus, nöyryys, hiljaisuus, periksiantamattomuus.

Urheilu on meille suomalaisille erityisen rakas asia, joka ohjailee onnellisuuttamme. Jos urheilija/joukkue tuo Suomelle menestystä, on hän koko kansan sankari, maamme lähettiläs. Jos urheilija/joukkue epäonnistuu, on hän pettänyt kansan odotukset. Petturi. Tämä näin kärjistäen. Tappion hetkellä urheilijalta odotetaan selitystä. Sen jälkeen tätä pidetään selittelijänä. Oma paha olo puretaan urheilijaan ja koko kansa saa helpotusta kun voi samaistua tuntemaan häpeää tätä urheilijaa kohtaan.

Olen saanut olla eri lajeissa joukkueen jäsenenä ihan puulaakitasolla tosin, joissa muut ovat olleet ulkomaalaisia, itse ainoana suomalaisena. En voi sanoin kuvailla sitä eroa, mikä on mentaalipuolella niin kentällä kuin pukukopissa. Tämä vain harrastelijoiden pelailuissa. Se optimistisuus ja päättäväisyys, hyvä fiilis ja usko, vaikeallakin hetkellä - se puuttuu ihan kokonaan suomalaisesta palloilukulttuurista. Käytän jälleen Ruotsia vertailuna koska se on läheinen naapurimaamme ja saman kokoinen maa - ero on suorastaan järkyttävä.

Olen huomannut että ulkomaalaiset (onpa tökerö yleistys, suotakoon se nyt) ajattelevat usein mahdollisuuksia, suomalaiset onnistumisen tärkeyttä. "Nyt me käännämme tämän pelin", saattaa ruotsalainen sanoa tappion häämöttäessä ja hymyillä päälle. Suomalaiset taistelevat yhtenä rintamana niin perkeleellisesti voittaakseen ja välttääkseen sen tappion.

Ei SAA HÄVITÄ. PAKKO ONNISTUA. Ei kai taas. Taasko me hävitään. Tämäkö on meidän kohtalomme. Aina me hävitään.

Tuon ajattelumallin mukaisesti meillä on kasvanut jo vähintään kolmen sukupolven verran urheilevaa kansaa. Käyttäisin vertailukohtana tässä englantilaista naista - periaatteessa ihan OK mutta kun ei osaa pukeutua ja meikkiä on aivan liikaa. No, eihän tuo raukka nainen voi osata pukeutua oikein, kun on nähnyt muiden pukeutuvan yhtä väärin koko elämänsä ajan. Totta kai se tunkee meikkiä naamaan näyttääkseen kauniimmalta, kun kaikki on aina niin tehnyt. Tuon vertauksen voi omin sanoin ja ajatuksin nyt liittää tähän suomalaista luonteenlaatua käsittelevään aiheeseen.

Olemme olleet pieni maa naapurivallan alaisena. Emme ole erityisen rikkaita, emmekä suosittuja maailmalla. Kukaan ei tiedä meistä. Pieni julkisuus jossainconanobrienissa on meille valtavan tärkeä asia mistä hehkutetaan kuukausitolkulla.

Palaan jälleen urheiluun. Olen usein itsekseni miettinyt, kuinka paljon parempaa urheilumenestyksemme olisi, jos omaisimme terveen itsetunnon ja itseluottamuksen. Kuinka usein se hopea vaihtuisi kullaksi. Kuinka kolmannessa erässä tekisimme itse sen maalin ja pelaisimme itseluottamusta uhkuen. Kuinka tuntisimme olomme varmaksi, että tämä hoituu kyllä - sen sijaan että pohtisimme mielessämme tauotta urheilusuorituksen ollessa vielä käynnissä, että mitenhän tässä nyt käy, ei kai vaan huonosti.

Ollaan nyt hyvänen aika ylpeitä itsestämme. Suomi on aivan uskomattoman hieno maa, eikä meidän tarvitse nöyristellä kenenkään edessä. Urheilukentillä tai elämässä!

EDIT2: eipäs sittenkään laajenneta ajatusleikin puolelle, pitäydytään keskustelussa

 

[Blackie]

Paljon hyviä pointteja avauksessa. Urheilullisena saavutuksena tämä olympiahopea on paljon kovempi juttu kuin 95 MM-kulta, mutta voitto on aina voitto ja yleensä vain voittajat muistetaan. Kyllähän se jotain kertoo, että Suomen finaalisaldo jääkiekossa on 1 voitto ja 7 tappiota. Sattumaa? Tuskin. Silloin kun pelataan suurista asioista, niin kaikki fläppitaulut voidaan heittää romukoppaan. Kaikki nimittäin ratkaistaan henkisellä puolella. Ellei korvien väli ole kunnossa, niin on turha odottaa mitään. Ajattelumallin pitäisi olla sellainen, että PÄÄSTIIN finaaliin eikä JOUDUTTU. Voittamisen pelko on se suurin este megasaavutyksiin mun mielestä. Jatkuvat tappiot finaaleissa kertoo siitä, että ongelmat on syvällä.

 

[Huerzo]

Ollaan nyt hyvänen aika ylpeitä itsestämme. Suomi on aivan uskomattoman hieno maa, eikä meidän tarvitse nöyristellä kenenkään edessä. Urheilukentillä tai elämässä!

Amen. Kuten sanot, niin on iso ero pelaako voittaakseen vai välttääkseen tappion. Perinteinen vesilasi-esimerkki sopii tähänkin - jos on johdossa ottelun puolivälissä, perinteinen suomalainen ajattelutapa lähtee liian usein ideasta "kuinka hukata johto alle minuutissa", kun parempi ja vastustajaa enemmän ahdistava tilanne olisi pohtia "kuinka lisätä johtoa".

Katsaus yritysmaailmaan: on suuri häpeä, jos yrittäjä tekee konkurssin. Toisaalta katson kateelisena Viron suuntaan, jossa valtiojohto asettaa tavoitteekseen olla lähiaikoina Euroopan vauraampien valtioiden joukossa (tulot per asukas). Suomalainen ajattelu lähtee sen sijaan kuinka pitää nykyinen hyvinvointivaltio ennallaan - eli emme uskalla tässäkään tähytä "voittoon" ja olosuhteiden parantumiseen, vaan tavoitteena on hävitä mahdollisimman vähän. Sijoittamisessa on sama juttu: parempi pitää miljoona jemmassa pankkitilillä, kun ne osakkeet ja rahastot kuitenkin aina vain laskevat.

Itsesäälillä on ilmeisesti vapauttava vaikutus. On jokin, joka ei halua meidän voittavan ja olevan aiempaa parempia. Suomi-marionettia vain kiskoo pilvenreunalla sinikeltaisiin pukeutunut Gunnar, joka aivan piruuttaan kääntää kaikki pomput sekä taivaankappaleet meitä vastaan. On maamme pieni ja siksi jää. Tähän on alistuttava ja tyydyttävä. Kohtaloksikin sitä kutsutaan. Miksi siis edes yrittää ja olla voittaja, kun et voi siihen (kohtalo) itse vaikuttaa. Voihan olla aina se pieni Daavid, joka yrittää heittää curling-kiviä Gunnarin rattaisiin...

 

[hätrikki ||]

Olemme olleet pieni maa naapurivallan alaisena.

Sepä se. Milloin hurrien, milloin ryssien pelinappulana. Vallan alla. Se on juontunut se 'lommo muotissamme' esi-isiltämme tähän nykyaikaan asti. Se näkyy kaikessa, se mentaliteetti. Aina ei voi voittaa käännetään koskaan ei voi voittaa tyyliin.

Anyway, tunnustus joukkueelle, joka haastoi ja kaatoi monta isoa päätä. Mutta, ei Selänteelle voittoa. Jokohan alkaa kyllästyttämään maalinsylkijää? Hiljainen hetki hänelle.

 

[Derby]

Kyllähän se jotain kertoo, että Suomen finaalisaldo jääkiekossa on 1 voitto ja 7 tappiota.

Itse asiassa world cup mukaan lukien saldo on 1 - 8. Tämä hopea ei kyllä tunnu missään. Se on hävitty mitali sanoivat urheilutoimittajat mitä tahansa. Niin helvetin monta kertaa ollaan jääty kakkoseksi, niin täytyy vain ihmetellä miten joku voi enää olla tyytyväinen hopeaan?

Hopea on värimme!

 

[Blackie]

Itse asiassa world cup mukaan lukien saldo on 1 - 8.

MM-92, MM-94, MM-98, MM-99, MM-01, WC-04, OK-06. Tuossa on seitsemän. Calgaryssa ei pelattu finaalia. Suomi varmisti hopean voittamalla viimeisessä pelissä Neuvostoliiton.

 

[Mane]

Itse asiassa world cup mukaan lukien saldo on 1 - 8.

Ei ole. Suomella on tosiaan 8 kakkossijaa, mutta Calgaryssa ei mitaliotteluita ollut vaan mitalit ratkaistiin sarjamuodossa. Suomihan nujersi päätösottelussaan kultaa voittaneen Neuvostoliiton ja kirkasti pronssin hopeaksi.

 

[Twite]

Olen usein itsekseni miettinyt, kuinka paljon parempaa urheilumenestyksemme olisi, jos omaisimme terveen itsetunnon ja itseluottamuksen. Kuinka usein se hopea vaihtuisi kullaksi.

... kuinka usein tajuaisimme että se nyt on aika samantekevää miten jossain urheilussa käy. Ei se muuta sinua, minua ja naapuria mitenkään. Tai ei muuttaisi jos meillä olisi hyvä itsetunto ja itseluottamus. Elämän eläminen liian vakavasti ulkoisten tekijöiden, kuten vaikka urheilujoukkueen, kautta on vaarallista.

Tottakai minua harmittaa häviäminen. Ja kyllä, uskon että itsetunto ja itseluottamus vaikuttavat siihen että häviämme. Kuitenkin enemmän merkillisenä pidän sitä että häviäminen vaikuttaa itseluottamukseemme ja itsetuntoomme. Siis myös meidän jotka emme otteluun mitenkään muuten kuin katselemalla osallistuneet.

 

[repe_joke]

Hyviä pointteja on listattu paljon. Tuo voittamisen pelko on ehkä yksi suurimpia. Tai ei oikeastaan se pelko, vaan luotto omiin kykyihin siinä tärkeimmäissä paikassa.
Tässä suhteessa on onneksi tulossa muutos, sillä tuleva sukupolvi ei nöyristele ketään, ja se on oikea asenne. Tästä sukupolvesta jääkiekon puolelta tulee mieleen lähinnä: M.Koivu, T.Ruutu, Niittymäki, O.Jokinen, Pitkänen ja muutamat muut. Nämä nuoret ovat tottuneet voittamaan junnuissa, ja todennäköisesti tekevät sitä myös miehissä, kunhan vanhat pelaajat siirtävät "soihdun" maajoukkueessa eteenpäin.
Täytyy myös muistaa, että tämä nykyinen sukupolvi on saavuttanut urheilunpuolella todella paljon, se tavallaan helpottaa tulevien tähtien työtä. Etenkin joukkue urheilussa tuosta asiasta on hyötyä, kun ei ole sitä ylimääräistä henkistä "ei olla koskaan voitettu" painolastia.

Ja kyllähän Suomesta löytyy myös paljon voittajia. Ja ne voittajat on normaalisti todella huonoja häviäjiä. Siinäpä oikeastaan avain voittamiseen, opi inhoamaan häviämistä.

 

[Twite]

Ja kyllähän Suomesta löytyy myös paljon voittajia. Ja ne voittajat on normaalisti todella huonoja häviäjiä. Siinäpä oikeastaan avain voittamiseen, opi inhoamaan häviämistä.

Kyllä. Mutta muista että häviämisen inhoaminen on eri asia kuin häviämisen pelkääminen. Tuota ei tosin liitutaululle 100 kertaa kirjoittamalla opi.

 

[Tobias]

Katsaus yritysmaailmaan: on suuri häpeä, jos yrittäjä tekee konkurssin. Toisaalta katson kateelisena Viron suuntaan, jossa valtiojohto asettaa tavoitteekseen olla lähiaikoina Euroopan vauraampien valtioiden joukossa (tulot per asukas). Suomalainen ajattelu lähtee sen sijaan kuinka pitää nykyinen hyvinvointivaltio ennallaan - eli emme uskalla tässäkään tähytä "voittoon" ja olosuhteiden parantumiseen, vaan tavoitteena on hävitä mahdollisimman vähän. Sijoittamisessa on sama juttu: parempi pitää miljoona jemmassa pankkitilillä, kun ne osakkeet ja rahastot kuitenkin aina vain laskevat.

Koko tekstisi on niin täydellistä asiaa että harvoin näkee mutta erityisesti tämä kappale kolahtaa kovasti. Tämä kuvaa täydellisesti suomalaista mentaliteettiä. Kuinka pysytään tässä nykytilanteessa, kuinka SÄILYTETÄÄN nykyinen hyvinvointivaltio. Miksi emme pyrkisi parempaan?

Sijoittamisesimerkkisi on loistava. Suomalaiset makuuttavat säästönsä pankkitileillä. Noin 53 miljardia euroa. Koska luullaan, että ne osakkeet vaan laskevat aina. Pitkällä ajallahan tuotto on noin 9% luokkaa. Mutta parempi pysyä nykyisessä, mitäs sitä parempaa hakemaan... suomalainen ajattelutapa kukkeimmillaan.

 

[repe_joke]

Kyllä. Mutta muista että häviämisen inhoaminen on eri asia kuin häviämisen pelkääminen. Tuota ei tosin liitutaululle 100 kertaa kirjoittamalla opi.

Totta. Oikeastaan häviämistä ei voi oppia inhoamaan. Se on luontainen vahvuus/heikkous (tilanteesta riippuen).
Itse kuulun kastiin, jotka vihaavat häviämistä sydän juuriaan myöten. Olen monesti miettinyt, että on hemmetin hyvä, kun en ole urheilija, koska tuo asia ajaisi minut todennäköisesti hulluksi, jos menestystä ei tulisi.

Ideaalitilannehan olisi se, että suorituksen aikana ei mieti ollenkaan voittamista tai häviämistä, vaan keskittyy suoritukseen. Jos häviää, tekee seuraavaa kertaa kahta kauheammin töitä, jotta voitto irtoaa. Jos taas voittaa, niin työmäärä triplataan, että voittokannassa pysytään jatkossakin.

 

[Hemingway]

Palaan jälleen urheiluun. Olen usein itsekseni miettinyt, kuinka paljon parempaa urheilumenestyksemme olisi, jos omaisimme terveen itsetunnon ja itseluottamuksen.

Tässä asiassa voivat katsojatkin syytellä itseään. Jos heille ei kelpaa kuin voitto, niin miksi joukkuekaan pelaisi vapautuneesti? Nyt pitäisi osata iloita hopeasta ja suunnata seuraaviin kisoihin taas positiivisella mielellä. Vapautunut ja vahvaitsetuntoinen asenne tarkoittaa todellakin sitä, että voitto tai tappio ei ole kuolemankysymys vaan yksi pieni asia muiden asioiden joukossa. Ei siihen koko maailma kaadu, jos pelaa vapautuneesti, ottaa vähän riskejäkin ja sen seurauksena häviää.

Miten muuten tasapäistävästä ruotsalaisesta sossuyhteiskunnasta tulee voittavia yksilöitä?

 

[Hemingway]

Totta. Oikeastaan häviämistä ei voi oppia inhoamaan. Se on luontainen vahvuus/heikkous (tilanteesta riippuen).

Kyllä se minusta heikkous on. Jos pipo kiristää aina päätä kun menestystä ei tule, ei motivaatiokaan voi pysyä kovin korkealla. Tanja Poutiainen on minusta hyvä esimerkki urheilijasta, joka iloitsee heikommistakin sijoituksista, myös pistesijoista.

 

[repe_joke]

Kyllä se minusta heikkous on. Jos pipo kiristää aina päätä kun menestystä ei tule, ei motivaatiokaan voi pysyä kovin korkealla. Tanja Poutiainen on minusta hyvä esimerkki urheilijasta, joka iloitsee heikommistakin sijoituksista, myös pistesijoista.

Itseäni on ainakin aina motivoinut se, että haluan näyttää muille, jos en ole jossain pärjännyt.
Eikä kyse ainakaan omalla kohdallani ole siitä, että pipo kiristää. Olen itsekriittinen, enkä hyväksy itseltäni huonoa suoritusta.

Siinä olet kuitenkin oikeassa, että myös huonommista sijoista, kuin voittoja pitää tuulettaa, jos se voitto ei ole realistinen tavoite.
Kuitenkin siinä vaiheessa, kun voittoon on kaikki edellytykset, niin mihinkään sitä huonompaan ei mielestäni pitäisi olla tyytyväinen.

 

[Panzerfaust]

Kyllähän Suomella on hopeamitskuja suhteessa kultaan jo yli sietorajan.

Varmaan on totta, että valtaosa suomalaisista tuntee kilpailutilanteessa itsensä oudoksi ennakkosuosikin asemassa(ei se kyllä muillakaan kansallisuuksilla mikään etu ole). Ja jonkinlaisen ennakkosuosikin asema väkisin Suomen maajoukkueelle lankesi täydellisesti sujuneen välierän jälkeen.

Enemmän valloittajaluonnetta suomalaisiin kyllä kaipaisi. Vasemmistolainen ja maalainen ajattelutapa syövyttää yhä liikaa kansakuntamme mieliä ja se saattaa vaikuttaa myös junnupelaajien asenteisiin. Ja myöhemmin maajoukkueen otteisiin olympialaisten finaalissa. Tietysti itse olen verenperinnön kannattaja yli ympäristötekijöiden, joten tilanne ei siksi ole kovin lohdullinen.

Aletaan kuitenkin sitten vasta vetää näitä suuria totuuksia kansanluonteesta lätkän perusteella, kun Suomi häviää itsensä tasoiselle tai huonomilleen pelaajille finaalissa. Tänäänkin Ruotsi, vaikka kuinka oli heilläkin finaalipaineet, syöttivät kiekot lapaan huomattavasti paremmalla prosentilla kuin finskit. Mutta näin se paperilla pitikin mennä. Taitavampi joukkue voitti jälleen kerran.

 

[sampio]

Suomen finaalisaldo jääkiekossa on 1 voitto ja 7 tappiota.

Otetaanpa tähän kooste arvokisojen loppuotteluista siitä lähtien, kun Suomi niihin ensimmäistä kertaa pääsi (finaalin voittanut ensin):

-92 MM: Ruotsi-Suomi
-93 MM: Venäjä-Ruotsi
-94 OK: Ruotsi-Kanada; MM: Kanada-Suomi
-95 MM: Suomi-Ruotsi
-96 MM: Tshekki-Kanada; WC: USA-Kanada
-97 MM: Kanada-Ruotsi
-98 OK: Tshekki-Venäjä; MM: Ruotsi-Suomi
-99 MM: Tshekki-Suomi
-00 MM: Tshekki-Slovakia
-01 MM: Tshekki-Suomi
-02 OK: Kanada-USA; MM: Slovakia-Venäjä
-03 MM: Kanada-Ruotsi
-04 MM: Kanada-Ruotsi; WC: Kanada-Suomi
-05 MM: Tshekki-Kanada
-06 OK: Ruotsi-Suomi

Yhteensä arvokisafinaaleja 1992 Prahan kisoista lähtien on ollut 20. Seuraavassa maiden mukanaolot ja voittojen ja häviöiden suhde:

Ruotsi 9 (4-5)
Kanada 10 (6-4)
Venäjä 3 (1-2)
Tshekki 6 (6-0)
USA 2 (1-1)
Suomi 8 (1-7)
Slovakia 2 (1-1)

Ylläolevat tilastot on raavittu kasaan nopeasti ja ulkomuistista (-96 MM-hopeajoukkueen jouduin tarkistamaan), joten korjata saa, jos virheitä löytyy. Tuosta saa kuitenkin jotain kokonaiskuvaa finalisteista. Suomihan on menestynyt loistavasti loppuottelupaikkoja vertaamalla, mutta suhde on murheellinen. Tshekki on ollut aika murhaava, vaikkei ole edes kärkikolmikossa loppuotteluedustuksissa.

 

[Tomppa#74]

Kuvernööriltä hieno avaus ja paljon hyvää tekstiä. Kyllä suomalainen itsetunto tosiaan kaipaa uskoa omaan tekemiseen. Varmistin on helposti kaikessa tekemisessä päällä ja siitä pidetään kiinni. Onneksi löytyy myös näitä Palandereita jotka lähtevät täysillä vetämään, vaikka menestystä ei tulisikaan. Ainakaan periksi ei anneta. Samoin Poutiainen ja monet muut nuoremman polven urheilijat ovat varmasti näissä asioissa jo astetta kovempia. Toki näitä väkisin menestykseen menneitä henkilöitä ja voittajia on vanhemmissakin urheilijoissa, mutta kyllä tämä kiekkojoukkueen esimerkki finaalimatseissa on aika karu saldo katsottavaksi.

Kuten tuonne finaalin ketjuun kirjoitin, näen tämän ison eron kultamitalin ottamisen ja saamisen välillä. Ruotsi tuli finaaliin ottamaan voittoa, Suomi meni saamaan mitalia. Harvoin kovissa paikoissa mitään saamalla tulee. Varmasti on niinkin, että suomalaiset tosiaan miettivät enemmän sitä mahdollista epäonnistumista kuin voittomarginaalin kasvattamista. Usko itseensä ei ihan riitä sinne loppuun saakka. Todella pienistä asioista on kiinni - ihan kuten Mikko Ilosen puttipelikin =). Siellä kuupan sisällä pitäisi muutos saada aikaan.

Kiekon osalta halusin uskoa ja toivoin muutoksen ajan tulleen. Mutta vielä ei sinne saakka päästy.

Miten muuten tasapäistävästä ruotsalaisesta sossuyhteiskunnasta tulee voittavia yksilöitä?

Tässä onkin jännä kysymys. Varmaankin hommaa voisi ajatella niin, että ruotsalaiset ovat tässä "normaalimpia" kuin suomalaiset, joilla herkästi on sitä alemmuudentunnetta ja hiljaista pelkoa. Nöyryyttä ja kovaa työntekoa löytyy, luotettavuutta ja korkeaa tasoakin. Pitäisi saada lisää itseluottamusta ja röyhkeyttä. Pitäisi ottaa, ei "saada".

Lisäys: ehkäpä myös ruotsalainen "konsensus ja kaikkia kuunnellaan" -mentaliteetti aiheuttaa sen, että ruotsalainen uskoo itseensä ja oman vaikuttamisensa mahdollisuuksiin, kun taas suomalainen ajattelee että: "Emmä viitti avata suutani, kun ei kukaan muu kuitenkaan sano mitään. Parempi olla hiljaa.". Hiljaisuus toimii kalastaessa ja kirjastossa, mutta ei juuri muualla.

Lisäys2: Ironista tässä Suomen kiekkotilastossa finaalien osalta on myös se, että Vermon ja jalkahoitojen erikoismies Curre on johdattanut Suomen sen ainoaan finaalivoittoon. Siinäpä lisää pohdittavaa. Ainoastaan ruotsalaisella luotsauksella on viimeinen niitti onnistunut.

 

[sampio]

Minulla on sellainen mielikuva, että siinä missä jossain Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa ollaan positiivisia ja luotetaan itseensä, ja jenkeissä sekä Kanadassa on älytön yritys kaikessa tekemisessä, ollaan Suomessa pessimistisen realistisia. Realismi on hyvästä, mutta sen tulisi olla viitekehys toiminnalle ja ohjata energia oikeisiin kohteisiin, ei masentava este.

 

[Kampeaja]

(Seuraava on luonnollisesti aika rankasti yleistystä, mutta...):

Meikäläisen mielestä me suomalaiset olemme tasan yhdessä asiassa pahasti jäljessä ruotsalaisia kun urheilusta puhutaan: kohdistamme ajatuksemme tulokseen, emmekä suoritukseen. En nyt tarkoita sitä, etteivät naapuritkin palavasti haluaisi voittaa, mutta he lähestyvät tätä mahdollisimman hyvän suorituksen kautta, eivät hampaat irvessä voittoon tähdäten. Itse asiassa tämä paljon irvailtu "teen parhaani, katsotaan mihin se riittää" olisi mielestäni juuri se oikea asenne urheiluun. Jääkiekkokin on "vain" peli, taatusti tulee parempaa tulosta kun lähdetään pelaamaan mahdollisimman hyvin eikä väkisin vääntämään. Niin ja tässä en kuitenkaan tarkoita mitään ihme neppailua ja muniinpuhaltelua, vaan normaalia suomen maajoukkueen aktiivista peliä.

 

[Cube]

Just, just. Löytyihän se vasemmistolaisuus jääkiekkomaajoukkueen tappioihinkin syylliseksi, vaikka maajoukkueen pelaajista varmaan 90% onkin kokoomuslaisia.

Hienoa, että tällaisia asioita pohditaan, mutta jotenkin tuntuu, että nämä teoriat vedetään joidenkin kohdalla aika överiksi.. Poistuuko Tsekki finaaleista voittajana aina siksi, että se on niin uskomattoman oikeistolainen yhteiskunta? Jospa jätettäisiin politiikka suosiolla sivuun tästä keskustelusta.

Kuvernööriltä mielestäni ihan hyvä avausviesti ja siitä allekirjoitan ainakin tuon itsesäälissä rypemisen ("miksi meille aina käy näin?"), joka todellakin saisi jo loppua. Tähänkin finaaliin lähdettäessä monessa Jatkoajan viestissä mietittiin aivan turhaan sitä, miten kamala kohtalo tappio olisi.. Miksi helvetissä tuollaista täytyy ennen finaalia edes miettiä? Pyörivätköhän samat ajatukset myös pelaajien mielessä?

 

[Lucky]

Sijoittamisessa on sama juttu: parempi pitää miljoona jemmassa pankkitilillä, kun ne osakkeet ja rahastot kuitenkin aina vain laskevat.

Tämä ei ole hyvä vertaus. Jos esim. 60-vuotias yrittäjä myy liikkeensä, hänellä ei ole ole mitään järkeä riskeerata koko elämäntyönsä tulokset panemalla se kokonaan yhteen riskiosakkeeseen, vaan hajauttaa se erilaisiin kohteisiin. Riskikohteita voi olla joukossa, mutta sopivassa suhteessa.

Jos taas on 18-vuotias, silloin voi panna yo-rahat riskikohteeseen - joko voittaa tai häviää, mutta jälkimmäinen ei ole iso juttu.

 

[sampio]

Luulenpa, että Huerzo haki tuolla vertauksellaan enemmän yleisluontoista esimerkkiä kuin konkreettista toimintatapaa.

 

[Panzerfaust]

Ironista tässä Suomen kiekkotilastossa finaalien osalta on myös se, että Vermon ja jalkahoitojen erikoismies Curre on johdattanut Suomen sen ainoaan finaalivoittoon. Siinäpä lisää pohdittavaa. Ainoastaan ruotsalaisella luotsauksella on viimeinen niitti onnistunut.

Ironista ehkä, mutta pohtimisen arvoista ei. Suomella oli paperilla 1995 kisojen paras joukkue ja silloin tuli ainoa voitto finaalissa.

Yhdessäkään muussa arvofinaalissa Suomi ei ole ollut esim. kiekolliselta taidoltaan vastustajaa edellä. Silti käsittämättömän monet jaksavat pyöritellä kaikenmaailman huuhaateorioita tappioiden syitä etsiessään.

 

[Lucky]

Tjaa, tässä on erilaisia pelejä. Prahassa '92 lopuottelupaikka oli yllätys ja lauantain rankkarikisan jälkeen valmistautumisaika sunnuntain finaaliin jäi liian lyhyeksi. Kokonaisuutena Leijonat pelasivat nämä kisat yläkanttiin.

Milanoon -94 lähdettiin korjaamaan Lillehammerin tappio välierässä, mutta hävittiin rankkareilla. On myönnettävä, että Kanadalla oli parempi maalivahti, mutta oli myös virhe valita Nieminen ekaksi ampujaksi myös 2. kierrokselle.

-95 MM: kaikki meni putkeen.

-98 MM meni Leijonilta yläkanttiin, Ruotsi oli parempi, ei jäänyt korpeamaan.

-99 MM Tshekki-Suomi ja 01 MM: Tshekki-Suomi: nämä olisi *pitänyt* voittaa

-04 WC Kanada-Suomi: meni Leijonilta yläkanttiin, ei voi valittaa.

-06 OK: Ruotsi-Suomi: mahikset oli, mutta... [/QUOTE]

Katkerin tappio oli Milano, mutta käsittämätön on yhä tuo sauma 99-01 (-00 oli se Pietarin hölmöily).