Suomalainen keihäänheitto

  • 180 380
  • 811
Tero Pitkämäki 89,09 Paavo Nurmi Games 2015 - YouTube Tuostahan voi katsoa miten liput "lepattavat" n.33 sekunnin kohdalla lipputangoissa. Ehkä sitten sfääreissä oli 20m/s myötäinen joka EI kyllä katsomosta käsin ollut tulkittavissa.
45 sekunnin kohdalla liput kyllä liehuvat jonkin verran, ja siihen ei ihan hento vire kuitenkaan riitä. Ja kun itse olin siellä paikalla, niin voin vahvistaa, että siellä kyllä tuuli jonkin verran. Esimerkiksi katselin kun jonkun päästämä heliumpallo nousi ensin rauhassa ylöspäin, mutta lähti sitten ihan kunnolla tuulen mukaan. Tuulen kanssahan on lähes aina niin, että vaikka järven pintakin olisi aivan tyyni ja puussa lehdet paikoillaan, voi puunlatvojen yläpuolella tuulla arvaamattoman kovasti. Kai sitä sanotaan virtaukseksi.
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Ruudut ja Ässien sylkykupit.
Summa summarum. Väitän siitä huolimatta, ettei se tuulenvire/monsuuni Paavo Nurmi Geimeissä ollut Teron heiton salaisuus, kuten ei ollut Porissakaan. Se ei tietenkään ole epäselvää, että pitkiä heittoja on hankala tehdä huonoissa oloissa.

Koko polemiikki lähti liikkeelle olettamuksesta, että Pitkämäki on tuuleen tuurilla viskova ja Ruuskanen jotain muuta. Näinhän se ei ole.
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Teron eilinen heitto oli hänen uransa vasta 33. pisin heitto.

91.53
91.33
91.23
91.11
90.54
90.33
89.70
89.52
89.43
89.32
89.16
89.09
89.07
89.03
88.99
88.87
88.78
88.71
88.67
88.62
88.61
88.58
88.41
88.27
88.27
88.25
88.19
88.19
88.17
88.01
87.88
87.83

Lähde

Edit. Tuon tilaston mukaan Teron eilinen heitto oli hänen uransa kasivitonen numero 150. Onnea! Zeleznyn lisäksi kukaan muu ei ole pystynyt moiseen. Zetan lukema on 281...

Edit2. Paitsi että Makarovilla on 169.
 
Viimeksi muokattu:

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Pitkämäki on pitkässä kaaressa yksi parhaista, mutta jos arvoidaan viimeiset viisi arvokisaa ja vuotta, ei ole kärjessä. Lähelläkään. Veselyn viiden viimeisen arvokisan sarja 2-1-4-1-4 on omaa luokkaansa. Pitkämäki pääsee kyllä "lähelle" 3-2-5-11-3, mutta onhan siinä eroa eikä voittoja ole tullut.

Tulevissa kisoissa on todennäköisempää että Pitkämäki ei heitä mitalia kuin että heittää. Heiton onnistuminen riippuu myös tuulesta ja kun Pitkämäen heittoja analysoi tältä kesältä, tuuli on merkittävä tekijä. Ei kuitenkaan ratkaiseva.

Pitkämäen kohdalla tällaisessa viiden viimeisen arvokisan tarkastelussa ei sinällään ole mielestäni mieltä, koska kaudet 2011 ja 2012 hän heitti huonommalla tasolla yleisesti kuin vuosina 2005-2010 ja 2013-2015. Jos tarkastelee Pitkämäen onnistumisia näinä vuosina, kun hän on ollut omalla hyvällä tasollaan, niin näiden vuosien arvokisoista Pitkämäki on napannut kuusi mitalia kahdeksasta arvokisasta. Tässä mielessä näkisin mitalin todennäköisyyden olevan vähintään 50 prosentin luokkaa, vaikka toki kisa mitaleista on nyt lähtökohtaisesti kovempi kuin joskus muulloin.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Huomenna siis Tero menee magneettikuvaan... ilmeisesti mm-matka ei kuitenkaan ole vaarassa, enemmänkin pohditaan tuota Kuortanetta.

Harmi jos Kuortane jää välistä, siellä kuitenkin 90m aina mahdollinen.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Aika jännä tsekata Wirkkusen heittohistoriaa kv.tasolla.. ainahan Teemu voi yllättää positiivisesti, mutta empiriaan perustuen...

2013 MM-Moskova: karsiutui finaalista 79,5 metrisellä
2012 EM-Helsinki: ei tulosta karsinnassa
2010 EM- Barcelona: hyvä karsinta 83 metrisellä, kudit jäivät piippuun finaalissa, loppusijoitus kuitenkin viides. Onnistuminen.
2009 MM-Daegu: pääsi finaaliin 79 metrisellä, heitti myös finaalissa samaisen seiskaysin...
2008 Olympia-Peking: 79 metriä tutusti karsinnassa, finaalissa kunnon sijoitus eli viides kasikolmosella.
2007 MM-Osaka: jälleen karsinnassa seiskaysi...finaalissa 12. sija 78 metrisellä...
2006 EM-Göteborg: tuttu 79m karsinnassa, ei riittänyt finaaliin.

Jotenkin tuntuu, että se kolmas mies ikään kuin Suomella kuitenkin vähän uupuu, eli taso ei ihan tuohon riitä. Toki Etelätalolta helvetin kova temppu viime vuonna, silloin oli kolmoisvoittokin lähellä...
 
Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Toki Etelätalolta helvetin kova temppu viime vuonna, silloin oli kolmoisvoittokin lähellä...

Muutaman heiton ajan muistaakseni...
Nyt on kyllä suomalaiset vireessä. Tuleeko MM-kisoistakin Ruuskanen - Pitkämäki duel? Mikä on Rätyn kunto?
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Pitkämäen kohdalla tällaisessa viiden viimeisen arvokisan tarkastelussa ei sinällään ole mielestäni mieltä, koska kaudet 2011 ja 2012 hän heitti huonommalla tasolla yleisesti kuin vuosina 2005-2010 ja 2013-2015. Jos tarkastelee Pitkämäen onnistumisia näinä vuosina, kun hän on ollut omalla hyvällä tasollaan, niin näiden vuosien arvokisoista Pitkämäki on napannut kuusi mitalia kahdeksasta arvokisasta.

Voihan sitä noinkin ajatella. Että pudotetaan pois epäonnistumiset ja katsotaan vain onnistumisia... En kuitenkaan lähtisi tuolle tielle. Vesely heitti Lontoon olympialaisten karsinnassa 88.34 ja voitti karsinnan. Kisassa heitto levisi ja Vesely putosi yllätykseksi kokonaan mitaleilta. Jos Vesely olisi heittänyt tässä kisassa omalla normaalilla hyvällä tasollaan, hän olisi heittänyt kultaa kolmannen kerran viiden vuoden aikana. En kuitenkaan menisi sanomaan, että unohdetaan tuo epäonnistuminen ja katsotaan vain hänen onnistumisiaan. Veselyn saldo arvokisoista (5 vuotta) on niin kova, että jotain muuta täytyy teidän nyt keksiä saadaksenne Pitkämäen - joka ei ole edes voittanut yhtään arvokisaa ko. aikana - paremmaksi. Epäonnistumisia löytyy kaikilta.

Itse näen niin, että jos voittaa ko. aikana kahdet arvokisat ja mitalia pukkaa voittojen lisäksi ja huonoin sijoitus on neljäs, ei kannata edes keskustella pääseekö joku nolla voittoa heittänyt samalle tasolle viimeisen viiden vuoden aikana. Mutta kuten jo aiemmin totesin, saahan sitä vaikka Liigastakin maailman parhaan kiekkosarjan jos viitsii sopivasti rakentaa arviot.

Pekingin kisoista sen verran, että vähän epäilen kestääkö Pitkämäki painetta minkä Ruuskanen lyö. Vaikka kavereita ovatkin. Mitä tulee suomalaiseen keihäänheittoon tällä hetkellä, Ruuskasen ja Pitkämäen jälkeen on tyhjää. Kovin kauan ei tuo kaksi enää pysty heittämään huipputasolle, joten on mielenkiintoista nähdä, nouseeko Suomesta heidän jälkeensä enää heittäjiä maailman huipulle. Vai käykö samoin kuin suomalaisen kestävyysjuoksun.
 
Viimeksi muokattu:

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...Mitä tulee suomalaiseen keihäänheittoon tällä hetkellä, Ruuskasen ja Pitkämäen jälkeen on tyhjää. Kovin kauan ei tuo kaksi enää pysty heittämään huipputasolle, joten on mielenkiintoista nähdä, nouseeko Suomesta heidän jälkeensä enää heittäjiä maailman huipulle. Vai käykö samoin kuin suomalaisen kestävyysjuoksun.

Tavallaan totta ja tässä on asia mistä itsekin olen kirjoitellut. Mutta toisaalta taas en usko, että mitään lopullista kuoppaa tulee. Tero lopettanee Rion jälkeen, Ronssi saattaa jatkaa tuosta vielä pari vuotta. Tämä antaa 3-4 vuotta aikaa, että seuraavat kundit saadaan pysyvästi yli 80m miehiksi.

Eikö sillä suurta väliä ole, mikäli vuoden tai pari ollaan alamaissa. Näin kävi Parviaisen huippuvuosien jälkeen 2002-2004, sitten 2005 Pitkämäki heitti itsensä huipulle.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki

Lyhytaikainen heikko suoritustaso ei olisi mitenkään järkyttävää, mutta surkeuden jatkuessa pidempään vaikutukset heijastuisivat koko Suomen yleisurheiluun, jonka veturi keihäänheitto on. Saattaisi monelta jäädä ne eliittikisat katsomatta telkkarista, kun ei olekaan odotettavissa sitä yli 85 metrin kaarta lähetyksen loppupuolella. Ja katsomot ihan kentällä ammottaisivat tyhjyyttään.

Elämme siis koko yleisurheilun kannalta jännittäviä aikoja.
 
Toivotaan kuitenkin, että välikausi jää lyhyeksi. Aina on toivoa, että Etelätalo saa itsensä kuntoon, onhan kaverissa potentiaalia. Ja minua kiinnostaa pala tuo Sirviön kehitys, varmaan tuntui älyttömän hienolta ottaa sm-pronssi konkarien nokan edestä.
 
Burns Red

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Los Angeles Kings, HIFK, ManC
Mikä mahtaa olla Laaksosen ja Lehtosen tilanne. Siinä kuitenkin -90 ja -89 heittäjät joilla luulisi vielä olevan uraa edessä ja mahdollisia huippujen korvaajia Etelätalon ja Sirviön ohella. Peltomäkikään tuskin sanonut viimeistä sanaansa vielä. Laaksonen ja Lehtola eivät ole tainneet kilpailla hetkeen? Molemmat jo 83+ kuitenkin heittäneet niin jotain voisi kai odottaa.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Tavallaan olemme me suomalaiset taas tässäkin ketjussa osoittaneet hyvin oman suomalaisuutemme ;)

Tällä hetkellä on kaksi suomalaisheittäjää, joiden kohdalla voidaan puhua realistisesti jopa kaksoisvoitosta mm-tasolla. Viikonlopun sm-kisoissa nämä kaverit heittivät kasikasin ja kasiysin...

...mutta tietysti me masentelemme jo sitä, että pian ei ole ketään ja suomalainen yu menee alaspäin. Tätä ennen yksi nimimerkki kävi toteamassa Teron uran perustuvan itse asiassa tuuriin ja olosuhteisiin ja toinen epäili ettei Terolla pää kestä ottaa kultaa.

Ja kovan palautteen sai myös väittämällä, että Tero olisi maailman ykkösheittäjä (jota hän monissa alan äänestyksissä myös on), sitten sai lukea perustelut, miksi suomalainen ei saletisti ole maailman ykkösheittäjä :)
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
...mutta tietysti me masentelemme jo sitä, että pian ei ole ketään ja suomalainen yu menee alaspäin. Tätä ennen yksi nimimerkki kävi toteamassa Teron uran perustuvan itse asiassa tuuriin ja olosuhteisiin ja toinen epäili ettei Terolla pää kestä ottaa kultaa.
Boldaus oma.

Minusta ei kannata pahoittaa mieltään tuosta @TomiP :een kommentista. Hän on jo useaan kertaan näyttänyt asenteellisuutensa muutamia urheilijoita kohtaan(Mäkäräinen, Ahonen ja nyt Pitkämäki).

Jos nyt itse keihäänheittoon otan kantaa, niin näyttäähän tämä hyvältä Pekingiä ajatellen. Ainoat huolenaiheet itselleni ovat Teron kunto ja Antin suoritusvarmuus.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...

Jos nyt itse keihäänheittoon otan kantaa, niin näyttäähän tämä hyvältä Pekingiä ajatellen. Ainoat huolenaiheet itselleni ovat Teron kunto ja Antin suoritusvarmuus.

Mielestäni voi olla aika huoletta, uskon sataprosenttisesti Ronssia, kun tämä kertoi YLEn haastiksessa että elokuu on hänellä vahva kuukausi ja tulokset tuppaavat vain parantumaan. Tästä meillä on tarpeeksi näyttöä aiemmilta vuosilta.

Näin fanipoikana on muuten todella ärsyttävää, mikäli Tero ei perseensä takia pysty Kuortaneella heittämään. Tuskin olen ainoa, joka näiden loistavien kisojen jälkeen on kieli pitkällä venttaillut Kuortanetta, jossa kerrankin saataisiin niitä olosuhteita huippuunsa, olettaen ettei ala satamaan.

Edit. Veselyn lyömiseen riittää, kun heittää kasiysin, mies on takonut vuosikaudet tuota kasiseiskaa, kasikasia parhaimmillaan. Teron ja Antin potentiaali on pidemmissäkin heitoissa.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Voihan sitä noinkin ajatella. Että pudotetaan pois epäonnistumiset ja katsotaan vain onnistumisia... En kuitenkaan lähtisi tuolle tielle. Vesely heitti Lontoon olympialaisten karsinnassa 88.34 ja voitti karsinnan. Kisassa heitto levisi ja Vesely putosi yllätykseksi kokonaan mitaleilta. Jos Vesely olisi heittänyt tässä kisassa omalla normaalilla hyvällä tasollaan, hän olisi heittänyt kultaa kolmannen kerran viiden vuoden aikana. En kuitenkaan menisi sanomaan, että unohdetaan tuo epäonnistuminen ja katsotaan vain hänen onnistumisiaan.

Eihän tässä Pitkämäen epäonnistumisia unohdetakaan, vaan huomioidaan se, että jos koko kyseisenä kesänä Tero ei ollut omalla tasollaan, niin ei silloin arvokisoistakaan odotukset olleet samaa luokkaa. Esimerkiksi jos mietitään Helsingin EM-kisoja, niin Pitkämäki oli tuona kesänä heittänyt neljä kisaa ennen EM-kisoja ja vain yhdessä päässyt päälle 80 metrin tulokseen. Noista lähtökohdista jo karsinnan selvittäminen oli erittäin haasteellinen urakka ja mitali olisi vaatinut aivan nappionnistumista. Sama pätee Daegun MM-kisoihin, kun tuona kesänä Pitkämäki ei ollut moneen kuukauteen päässyt päälle kasikympin tulokseen ennen MM-kisoja.
 
Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei lähde Wirkkala kisoihin, reidestä löydetty repeämä, joten Ari (78m) Mannio lähtee matkaan.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Ei lähde Wirkkala kisoihin, reidestä löydetty repeämä, joten Ari (78m) Mannio lähtee matkaan.

Hyvä tietysti, että asia saatiin selville jo nyt, eikä käy kuten em-Helsingissä, jossa Wirkkalalla jäi karsintakin kesken. Sitten toisaalta harmillista, sillä Wirkkalalla olisi varmaan ollut potentiaalia heittää sinne 83-84 metriin, näinköhän Manniolla tuohon rahkeet riittävät.

edit. toivottavasti ei tule lisää repeämä-uutisia tänään, Pitkämäkihän on tänään niissä magneettikuvissa.
 
Mikä mahtaa olla Laaksosen ja Lehtosen tilanne. Siinä kuitenkin -90 ja -89 heittäjät joilla luulisi vielä olevan uraa edessä ja mahdollisia huippujen korvaajia Etelätalon ja Sirviön ohella. Peltomäkikään tuskin sanonut viimeistä sanaansa vielä. Laaksonen ja Lehtola eivät ole tainneet kilpailla hetkeen? Molemmat jo 83+ kuitenkin heittäneet niin jotain voisi kai odottaa.
Laaksosen akilesjänne katkesi talvella, minkä vuoksi kesän kisat ovat jääneet väliin. Oli tuota ennen elämänsä parhaassa kunnossa. Kuntoutuminen on edennyt hyvin ja heittelee jo kevyesti.

Lehtolalla kyynärpäätä on operoitu useampaan kertaan ja viimein näyttäisi, että se on tullut kuntoon. Todennäköisesti heittää jo loppukaudesta kisaa. On heitellyt nyt reiluja seiskakymppisiä treeneissä ja voi hyvinkin heittää kasikympin tietämille loppukauden kisoissa.

Kumpaakaan kaveria ei kannata unohtaa. Ihmisen muisti on vaan tunnetusti lyhyt..
 
Burns Red

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Los Angeles Kings, HIFK, ManC
Laaksosen akilesjänne katkesi talvella, minkä vuoksi kesän kisat ovat jääneet väliin. Oli tuota ennen elämänsä parhaassa kunnossa. Kuntoutuminen on edennyt hyvin ja heittelee jo kevyesti.

Lehtolalla kyynärpäätä on operoitu useampaan kertaan ja viimein näyttäisi, että se on tullut kuntoon. Todennäköisesti heittää jo loppukaudesta kisaa. On heitellyt nyt reiluja seiskakymppisiä treeneissä ja voi hyvinkin heittää kasikympin tietämille loppukauden kisoissa.

Kumpaakaan kaveria ei kannata unohtaa. Ihmisen muisti on vaan tunnetusti lyhyt..

Kiitoksia infosta! Jos hieman mehustelee ennakkoon jo, niin tässä voi olla jo ensi kaudella pari varteenotettavaa kaveria taistelemaan tuosta ns. kolmospaikasta suomessa. Toki tasaisuutta vaatisi ja muutaman 84+ heiton, että tuosta sijasta voisi taistella Etelätalon, Mannion ja Wirkkalan kanssa tasapäin. Odotukset on ollut ainakin itsellä korkealla näiden kahden suhteen.
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Ruudut ja Ässien sylkykupit.
Niinhän siinä sitten kävi, että Mannio kisalipun lunastaa. Ei tarvitse ainakaan isä-Mannion spekuleerata sitten. ;) Jotain tarttis tuohon kyllä löytää ja se levoton puristaminen saada tekemisestä pois, jotta nähtisiin kaikki ukot finaalissa. Pitkämäen kuvauksia odotellessa...

Laaksosen akilesjänne katkesi talvella, minkä vuoksi kesän kisat ovat jääneet väliin. Oli tuota ennen elämänsä parhaassa kunnossa. Kuntoutuminen on edennyt hyvin ja heittelee jo kevyesti.

Lehtolalla kyynärpäätä on operoitu useampaan kertaan ja viimein näyttäisi, että se on tullut kuntoon. Todennäköisesti heittää jo loppukaudesta kisaa. On heitellyt nyt reiluja seiskakymppisiä treeneissä ja voi hyvinkin heittää kasikympin tietämille loppukauden kisoissa.

Kumpaakaan kaveria ei kannata unohtaa. Ihmisen muisti on vaan tunnetusti lyhyt..

Sampo Lehtolan tilanteen tiesin aika tarkalleen, mutta Laaksosen tilanteesta oli hyvä saada päivitystä, kiitokset tuosta. Oli tosiaan hienossa kunnossa ennenkuin napsahti.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
YES! Eli Teron perse on kunnossa. Saattaa heittää myös Kuortaneella. Mitalihaaveet siis eivät ole vaarassa.

Huvittavaa, että tällä hetkellä 25% Suomen koko mm-jengistä on miesten keihäänheittäjiä, 3/12. Toki täydennystä saattaa olla tulossa.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Toden totta, nyt on tilanne semmoinen että Pekingistä on ihan realistisesti 2 mitalia odotettavissa keihäänheitossa. Jos olosuhteet ovat vähänkään suosiolliset, niin alle 85 metrisellä ei mitalia tule saamaan, näin uskaltaisin väittää. 87 metrinen voi jo ruveta riittämään ja kultamitali heitto saattaa hyvinkin kantaa päälle 90 metriä Pekingissä.

Aina näissä keihäsfinaaleissa melkein joku yllättää, mutta tällä hetkellä voitosta mielestäni realistisimmin kamppailee Yego, Ruuskanen, Pitkämäki ja Vesely. Kaikilla on potentiaalia heittää se 89-90 metriä finaalin paineistetussa tilassa ja ihan oma mutu on että tuossa haarukassa se voittoheitto tulee olemaan. Se Walcott ilmeisesti sittenkin tulee kisaamaan, mutta kunto ei ole tällä hetkellä ihan huipussaan?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös