Suomalainen juniorikiekko

[Maple Leaf]

No näitä mielipiteitä liiallisesta tasapäistämisestä on tuonut esiin monet kokeneet kiekkovaikuttajat tänä vuonna. Lisäksi monet suurseuroista eivät ole edes ottaneet käyttöön moista "standardia", miksiköhän ? eikö näiltä nimenomaan pitäisi löytyä sitä osaamista ja näkemystä.

Eiväthän nuo erilaiset eettiset toimintasäännöt sinällään tasapäistä junioreita, koska niidenkin mukaan voi - ja pitääkin - toimia pelaajien yksilöllisyyttä ja lahjakkuutta kunnioittaen. Paljon merkittävämpiä tasapäistäviä tekijöitä juniorivalmennuksessa ovat nimenomaan ne valmentajat, jotka lyhytnäköisessä voitonhimossaan/tappion pelossaan kouluttavat juniorinsa jo pienestä pitäen vain iskemään kiekkoa päätyyn ja kaartamaan vaihtoon.

 

[Quattro]

Mikä tämä Maple Leafin "kiekko päätyyn ja vaihtoon"-syndrooma oikein on? Kyllä kai nyt suurin osa junnuvalmentajista kuitenkin yrittää opettaa junnuille oikeasti peliä. Tässä on taas joku yksittäinen tapaus taustalla, joka on jäänyt hiertämään jonkun mieltä ja sitä tyrkytetään yleisenä totuutena. Melkoista yleisluontoista paskaa taas junnuvalmentajien niskaan!

Se voitonhimo ja voittamisen kulttuurin luominen josta aikaisemmin kirjoitin. Nämä muutamat ideologiat todellakin vaikeuttavat sen opettamista ja iskostamista pelaajien selkäytimeen. En puhu nyt lasten luonnollisesta kisailemisesta, se on todellakin sisäänrakennettuna lapseen. En tarkoita myöskään vanhempien tai valmentajien voittamisen himoa....se ei liity tähän. Vertasin suomalaisia ja pohjois-amerikkalaisia kiekkoilijoita ja kaikki lajia vähänkään seuraavat tietävät millainen voitontahto=tappion vihaamisen kulttuuri rapakon takana vallitsee. SE OPETETAAN HEILLE PIKKUJUNNUNA!! Jos sitä alkaa täällä opettaa ja takomaan päähän, toki lajiteknisen opettamisen rinnalla, on aika äkkiä useiden tahojen hampaissa ja todennäköisesti entinen valmentaja.

Tätä ei nyt pidä missään tapauksessa sotkea valmentajan omaan voitontahtoon, jollainen toki sekin pitää olla olemassa, että pystyy/muistaa/haluaa asiaa tuoda esiin joka harjoituksessa, joka tilanteessa. Näin kuitenkin on toimittava, että se "kiima" tappion vihaamiseen syntyisi. Uskokaa pois.....se ei syty 14-vuotiaana jotain nappia painamalla tai luvan saamisella.

 

[Glove]

Mikä tämä Maple Leafin "kiekko päätyyn ja vaihtoon"-syndrooma oikein on? Kyllä kai nyt suurin osa junnuvalmentajista kuitenkin yrittää opettaa junnuille oikeasti peliä. Tässä on taas joku yksittäinen tapaus taustalla, joka on jäänyt hiertämään jonkun mieltä ja sitä tyrkytetään yleisenä totuutena. Melkoista yleisluontoista paskaa taas junnuvalmentajien niskaan!

Kyllä tämä on aivan liian yleistä toimintaa junnukiekossa, jo sieltä pienimmästä päästä lähtien. Erään valmentajan sanoin:"Voitetaan alueita." Ensin roiskitaan omalta alueelta keskialueelle (valmentaja huutaa:"Pura, pura!"), sitten punaisen jälkeen päätyyn (valmentaja: "Päätyyn, päätyyn!") ja hirveällä tohinalla perään. Muistaakseni ne on kuitenkin maalit, jotka lasketaan lopputulokseen ja enemmän maaleja tehnyt on voittaja.

 

[punainen 3]

Kyllä se junnukiekkoilua on sellasta vauhtia ilman aivoja,tärkeintä on vain kova tempo?missä kiekko ei pysy mukana,laaduttomia syöttöjä/laukauksia.Puhun nyt C-jun ->
Kulmissa pyöritään ja "lötää" heitetään päättömästi vastustajan päätyyn eli annetaan kiekko ilmatteeksi vastustajalle,tätä näkee jopa maajoukkue tasolla miehissäkin aivan liikaa.

Mitä sitten taktista puolta pystyvät nyky junnukoutsit opettamaan?Eikö anneta pelaajien ottaa enemmän vastuuta kiekollisessa pelissä,virheidenkin pelossa,että vaan puretaan eikä opeteta pelaajia kiekolliseen,kontroloitun peliin.
Vauhtia pois ja enemmän taktillista peliä pyrkien voidaan tuottaa pelaajia,tietenkin se vaatii paljon varsinkin pienimmissä seuroissa ,joissa on jopa vaikeata saada laadukasta valmennusta.Eli kaikki toiminta on seurakohtaista..

Peräänkuulutan ehdottomasti Jääkiekkoliiton aluekouluttajien panosta omilla alueilla,ehkä joillakin alueilla se toimii??Nytkö vasta on Aravirta ja Heikkilä ihmeissään nyky junnukiekon tasosta? Missä niiden silmät on ennen ollut???
Tämän ongelman olen tiedostanut jo vuosia siten.prkl!
Kohti maajoukkueiden todellista alamäkeä????

Hyviä laadukkaita kirjoituksia on tullut ..jatkakaa vaan,annetaan liiton mikkihiireillekin enemmän ajateltavaa..

 

[Maple Leaf]

Mikä tämä Maple Leafin "kiekko päätyyn ja vaihtoon"-syndrooma oikein on? Kyllä kai nyt suurin osa junnuvalmentajista kuitenkin yrittää opettaa junnuille oikeasti peliä. Tässä on taas joku yksittäinen tapaus taustalla, joka on jäänyt hiertämään jonkun mieltä ja sitä tyrkytetään yleisenä totuutena. Melkoista yleisluontoista paskaa taas junnuvalmentajien niskaan!

Oletko todella sitä mieltä, että juniorivalmennuksessa "kiekko päätyyn ja vaihtoon" -ajattelua ja virheiden sallimisen jyrkkää minimointia (siis itse asiassa oppimisprosessin hidastamista) esiintyy vain yksittäisenä/yksittäisinä tapauksena/tapauksina? Jos näin, niin meidän näkemyksemme ovat tässä asiassa niin kaukana toisistaan, että niitä on turha edes verrata.

Pitipä ihan kaivaa arkistoista esiin Hannu Jortikan haastattelu Apu-lehdessä 40/2005. Siinä hän toteaa: "Junioritoiminnan perusongelma on se, että joukkueiden pärjääminen on noussut tärkeimmäksi asiaksi. Yksiköiden valikoiminen, kehittäminen ja peluuttaminen ovat menneet väärille raiteille. Jossain C-nuorissa jauhetaan neljällä kentällä ääriyksinkertaista rännikiekkopeliä, jossa virheistä ja riskiyrityksistä rangaistaan. Ei siinä kukaan opi kiekollisia taitoja." - Ilmeisesti me olemme Jortikan kanssa nähneet saman "yksittäisen tapauksen", jota tyrkytämme nyt eri foorumeilla yleisenä totuutena.

Se voitonhimo ja voittamisen kulttuurin luominen josta aikaisemmin kirjoitin. Nämä muutamat ideologiat todellakin vaikeuttavat sen opettamista ja iskostamista pelaajien selkäytimeen.
---
SE OPETETAAN HEILLE PIKKUJUNNUNA!! Jos sitä alkaa täällä opettaa ja takomaan päähän, toki lajiteknisen opettamisen rinnalla, on aika äkkiä useiden tahojen hampaissa ja todennäköisesti entinen valmentaja.

Voisitko tarkentaa, miten nämä eettiset ohjeet vaikeuttavat "voitonhimon" syntymistä? Esimerkiksi Nuori Suomi -ohjelmassa sanotaan näin: "Seurat sitoutuvat pitämään huolta jokaisesta toiminnassa mukana olevasta lapsesta ja nuoresta sekä tarjoamaan heille monipuolisia liikuntaelämyksiä osaavien ohjaajien johdolla. Näiden periaatteiden toteutumisesta sovitaan tarkemmin harjoitusryhmissä ja joukkueissa niissä toimivien kesken." - Miten tämä rajoittaa, vaikeuttaa ja estää "voitonhimon" syntymistä? Miten tämä vaikeuttaa valmentajan toimintaa, etenkin, kun esimerkiksi yllä olevassa sitaatissa vastuuta ja valtaa vielä sysätään nimenomaan harjoitusryhmiin ja joukkueisiin?

Voisitko myös kertoa, mikä on konkreettisesti se kanadalainen/pohjoisamerikkalainen malli, jolla tappion vihaamista "taotaan junnujen päähän", ja miten sen siirtäminen Suomeen saattaisi valmentajat "useiden tahojen" (keiden?) hampaisiin? Olen itse tutustunut jossain määrin kanadalaiseen valmennuskulttuuriin, ja siksi olisikin kiinnostavaa kuulla tarkempi näkemyksesi tästä asiasta.

Tätä ei nyt pidä missään tapauksessa sotkea valmentajan omaan voitontahtoon, jollainen toki sekin pitää olla olemassa, että pystyy/muistaa/haluaa asiaa tuoda esiin joka harjoituksessa, joka tilanteessa. Näin kuitenkin on toimittava, että se "kiima" tappion vihaamiseen syntyisi. Uskokaa pois.....se ei syty 14-vuotiaana jotain nappia painamalla tai luvan saamisella.

Jos toisaalta olet sitä mieltä, että lapset kamppailevat luonnostaan joka tilanteessa, miksi olet huolissasi siitä, että heitä yritetään saada "nappia painamalla" kamppailemaan vasta 14-vuotiaana?

 

[Glove]

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, jossa taito ei riitä suhteessa vauhtiin. Kaikki lähtee ihan siitä mitä harjoitellaan. Jos harjoitellaan asiat väärin niin ne tehdään pelissäkin väärin. Pitää harjoitelle niitä asiaoita joita pelissäkin tarvitaan (luistelu, syöttö jne.) Suomi on muutenkin täynnä hyviä kolmannen kentän vasempia laitureita jotka osaavat lyödä kiekon ränniin.

Kyllä junioripeleissä pitää pelaajalle antaa mahdollisuus epäonnistua eikä virheitä pidä missään nimessä pelätä. Onko sillä loppujen lopuksi mitään merkitystä voittaako joukkue tänään E-junnujen aluesarjassa Perätakalan Pallohaukat vai ei? Tärkeintä on pitkässä juoksussa yksittäisen pelaajan taitojen kehittäminen mahdollisimman korkealle tasolle. Tästä aihiosta on myöhemmin helppo muokata taktisesti älykäs yksilö, josta on joukkueelleen hyötyä.

Joku varmaan muistaa Amsterdamin Ajaxin joukkueen kun Litti vielä pelasi siellä. Palloa pidettiin hallussa ja yritettiin ylöspäin. Jos ei päästy otettiin uusiksi alakerran kautta niin monta kertaa, että päästiin maalintekotilanteeseen. Joukkue saattoi pitää palloa jopa 60-70% peliajasta ja voitti keskimäärin useammin kuin hävisi. Vastaavaa kiekon hallussapitämistä kun näkisi lätkässäkin...

 

[Quattro]

Kuule Maple Leaf, olen ensinnäkin ihan oikeasti sitä mieltä, että junnuvalmentajista hyvin pieni osa opettamalla opettaa tätä pitkä päätyyn ja pois-juttua. Tai sitten useampi sata junnukoutsia on puhunut minulle ihan täyttä paskaa kaikissa käymissämme keskusteluissa. Uskon, että he ainakin yrittävät jotain muuta.....sääli, jos ovat (olemme) noin huonosti onnistuneet.

Vaikeuttamisella tarkoitan sitä, että esim. tätä kyseistä voittamisen tahtoa pitää koko ajan tuoda esiin jokaisessa harjoitteessa ja jokaisessa joukkueen tapahtumassa. En tarkoita yksinomaan ottelun voittamista vaan jokaisen tilanteen ja kamppailun voittamista. Jokaisessa asiassa pitäisi HALUTA olla kaveria parempi/taitavampi/nopeampi ym. Ja valmentajan pitää muistuttaa ja pitää asia pinnalla koko ajan. Käytännössä siis pitää vaatimustaso koko ajan kympissä. Tämä toiminta ei kertakaikkiaan sovi Nuori Suomi-raamien sisään pikkujunnuissa, joissa se siemen olisi kylvettävä itämään. "Ei näin pienenä vielä"....sanotaan...."kyllä sitä sitten vanhempana voidaan enemmän tosissaan ottaa, tämähän pitäisi olla leikinomaista...." Niin pitääkin.... olen sanonut kannattavani NS-ajattelua määrättyyn rajaan asti, mutta siinä samalla pitäisi pystyä viemään sinne selkäytimeen asioita, joita NS ei suoranaisesti kiellä, mutta koska sitä luetaan kuin piru raamattua, niin vaikeata on. Ja ne "tahot" ovat osa vanhemmista, osa hallien kioskeilla seisovista muista "asiantuntijoista", jopa osa liiton ihmisistä.

Punaiselle kolmoselle taktiikoista sen verran, että kiekosta suosiolla luopuminenkin on joissain tapauksissa taktinen teko.....en ehdi tässä yhteydessä sitä syvällisemmin selittämään....

 

[Kiekoton]

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, jossa taito ei riitä suhteessa vauhtiin. Kaikki lähtee ihan siitä mitä harjoitellaan.

Luistelunopeuden merkitys on ilmeisesti ylikorostunut valmennuksessa. Hienona ajatuksena on kova vauhti ja sitten joskus sen kiekon mukanapitämisen oppiminen. Onkohan nyt niin, että kun kiekon hallintaa ja syöttelyä ei ole hitaassakaan vauhdissa opittu, on se liian vaikeaa oppia luisteluvauhdin lisäännyttyä.

Tähän keskusteluun sopii mielestäni loistavasti erään suomalaisen jääkiekkofilosofin lausuma: "Valmennuksessa pitää kehittää pelaajia siinä, missä he ovat hyviä." Löytyisiköhän tuosta se viisastenkivi? Nykyvalmennushan perustuu siihen, että kehitetään pelaajien huonoja ominaisuuksia paremmiksi.

 

[Maple Leaf]

Kuule Maple Leaf, olen ensinnäkin ihan oikeasti sitä mieltä, että junnuvalmentajista hyvin pieni osa opettamalla opettaa tätä pitkä päätyyn ja pois-juttua. Tai sitten useampi sata junnukoutsia on puhunut minulle ihan täyttä paskaa kaikissa käymissämme keskusteluissa. Uskon, että he ainakin yrittävät jotain muuta.....sääli, jos ovat (olemme) noin huonosti onnistuneet.

Suurin osa juniorivalmentajista opettaa varmasti monenlaisia juttuja pelaamisen perusasioista aina taktiikoihin saakka - harjoituksissa. Valitettavasti tämä pedagoginen maltti katoaa monelta ottelutilanteessa, jolloin herää kysymys siitä, kumpi itse asiassa kestää kilpailutilanteen paineen paremmin, 12-vuotias lapsi vai aikuinen valmentaja? ;)

Jokaisessa asiassa pitäisi HALUTA olla kaveria parempi/taitavampi/nopeampi ym. Ja valmentajan pitää muistuttaa ja pitää asia pinnalla koko ajan. Käytännössä siis pitää vaatimustaso koko ajan kympissä. Tämä toiminta ei kertakaikkiaan sovi Nuori Suomi-raamien sisään pikkujunnuissa, joissa se siemen olisi kylvettävä itämään. "Ei näin pienenä vielä"....sanotaan...."kyllä sitä sitten vanhempana voidaan enemmän tosissaan ottaa, tämähän pitäisi olla leikinomaista...." Niin pitääkin....

Edelleenkin: miten Nuoret Suomet estävät vaatimustason ylläpitämisen? Miten leikkimielisyys (pienimmissä junioreissa) estää vaatimustason ylläpitämisen? Kysehän on pohjimmiltaan siitä, miten valmentaja työnsä tekee, miten hän uittaa erilaisiin harjoitteisiin tavoittelemiaan pelillis-pedagogisia asioita, millaista ilmapiiriä hän pyrkii joukkueeseen luomaan, miten hän kykenee vastaamaan varmasti oppimishaluisten lasten odotuksiin ja niin edelleen.

Odotan myös mielenkiinnolla konkreettista vastaustasi aiemmin esittämääni kysymykseeni hehkuttamastasi kanadalaisesta/pohjoisamerikkalaisesta tavasta kasvattaa lapset "voitonhimoon" jo pienistä pitäen.

 

[Quattro]

No niin, nyt puhutaan jo monesta eikä yleistetä suurimpaan osaan. Tottakai joltain joskus katoaa maltti jossain tilanteessa....sinultakin. Olemmehan vain ihmisiä.

Et näemmä oikein halua ymmärtää sanottavaani. Pelillis-pedagogisia (hienosti sanottu, tekee varmaan johonkin muuhun vaikutuksen) asioita jokainen valmentaja ujuttaa omalla tavallaan, niinkuin sinäkin totesit. Mutta se "raaka" vaatiminen on vaikeata toteuttaa käytännössä. Täällä ollaan liian herkkähipiäisiä eikä siihen olla totuttu. Voi tulla vaikka traumoja. Ja tätä näkökantaa se NS tukee. Mene käytännön valmennustyöhön kokeilemaan miten paljon pikkujunnut ja heidän vanhempansa sietävät vaatimista.

Lapset ovat oppimishaluisia, se on kaikkien tiedossa. Mutta koska kaiken pitää olla aina kivaa ja jos sinulta aina ollaan vaatimassa parempaa tekemisen tasoa, niin se ei vaan aina ole kivaa. Et voi oikeasti kuvitella, että se 7-vuotias kiekkoilija ymmärtää, että tämä vaatiminen on minun parhaakseni, kun astun U16 maajoukkueeseen. Eikä sitä ymmärrä hänen isänsä. Sitten C-junnuiässä ihmetellään, kun pelaajat eivät kestä paineita. Ei niitä kukaan yht´äkkiä opi kestämään.

Juuri tätä varten toin aiemmin esiin vaihtoehdon jossa olisi rinnakkain NS-ryhmä ja kilpailullisempi ryhmä siihen oikeasti haluaville.

En "hehkuta" kenenkään tapaa toimia, vähiten omaani, tiedän vain, että siellä toimitaan erilailla. Jos haluat konkreettisen esimerkin, ei ehkä hyvä eikä edes kovin fiksu mutta esimerkki kuitenkin, niin jos maalivahti kesken laukaisuharjoituksen nostaa selän pystyyn ja alkaa hamuilla juomapulloa maalin katolta, niin pelaaja ampuu kylmästi selkään! Pyydän, älä ala retostella tätä esimerkkiä kovin suuressa mittakaavassa.....ilmaisin jo, että en pidä tätä millään lailla hyvänä juttuna. Mutta näinkin siellä vaan mennään....

 

[Musta87]

Luistelunopeuden merkitys on ilmeisesti ylikorostunut valmennuksessa. Hienona ajatuksena on kova vauhti ja sitten joskus sen kiekon mukanapitämisen oppiminen. Onkohan nyt niin, että kun kiekon hallintaa ja syöttelyä ei ole hitaassakaan vauhdissa opittu, on se liian vaikeaa oppia luisteluvauhdin lisäännyttyä.

Jääkiekkovalmennuksessakin pyöritään usein tietynlaista kehää jolloin kulloisenkin ajan "muoti-ilmiöt" saavat vallan (useiden) valmentajien ajattelussa. Aikanaan luisteluvoimaa ja -nopeutta pidettiin ylivoimaisesti tärkeimpänä pelitaitona, myöhemmin seurasivat teränkäytön merkityksen ylikorostuminen, pienpelit ja nyt viime aikoina maalinteon ja yksilöntaitojen (erityisesti kiekonhallinta) painottaminen. Kuluvan kauden aikana nuorten maajoukkueiden toimintaa tarkastelevien tahojen suunnalta on kuultu palautetta siitä, kuinka Nuoret Leijonat eivät pysy luistelussa (nimenomaan suorassa luistelussa) kilpailijoiden vauhdissa. Ollaan siis jälleen palaamassa luisteluvoiman kasvattamiseen jne.jne.

Valmentajan työssä tärkeää olisi paitsi oman vision säilyttäminen siitä, mitä ITSE pitää tärkeänä, myös monipuolinen pelaajan valmistaminen tulevaisuuden haasteisiin. Kuten aiemmin todettiin on mm. jääkiekkoliitto luonut mallia ns. opetusjärjestyksen käytöstä junnukiekossa. Monipuolisen pelaajan kehittäminen lähtee kuitenkin ennen kaikkea oikeiden asioiden opettamisesta oikeassa vaiheessa. F- tai E-junnuissa pelaajan ei tarvitse osata kaksivaiheista karvauspeliä tai ylivoiman pyörittämistä ylä- tai alakolmiolla, vaan monien täälläkin peräänkuuluttamien luistelun, kiekonkäsittelyn, laukauksen ja syötön harjoittelu riittää. Taitava valmentaja pystyy näillä rakennuspalikoilla pitämään harjoitukset mielenkiintoisina myös pelaajille.

Yksi selkeä puute Suomen junnusarjoissa (E-C:n nuoremmat) on valitettavasti liian vähäinen (tasaisten; ns. kovien) pelien lukumäärä. Suhteella neljä harjoitusta / yksi peli ei juniori kehity hyväksi pelaajaksi vaan hyväksi harjoittelijaksi. Pelit ovat kuitenkin pelaajaa eniten kehittäviä tapahtumia kovan vauhtinsa (tasaisessa pelissä huomattavasti kovempi kuin missään harjoituksessa!) vuoksi. Junioreiden peluuttamista aluesarjoissa on perusteltu lyhyemmillä pelimatkoilla ja matalammilla kustannuksilla. Kuitenkin esimerkiksi Keskimaan aluesarjaa pelattaessa pelireissuille kestoa kertyy joskus jopa 12h (esim Jyväskylä - Vaasa, Jyväskylä - Kokkola). Jos oikeasti haluttaisiin muuttaa junnusysteemiä kehittävämmäksi -ja sitä kautta useampia (huippu)pelaajia valmistavammaksi- pelattaisiin vanhaan malliin Suomen Mestaruudesta jo E-nuorista alkaen esimerkiksi turnausmuotoisesti. Turnausviikonloppu kerran kuussa kovien joukkueiden kesken kehittää varmasti lukuisia kertoja paremmin, kuin aluesarjan ottelu lopputuloksella 15-0 yms. kerran viikossa.

Toinen muutosta vaativa seikka on taklaussäännön tarkistaminen. Yhdessäkään muussa ns. kiekkomaassa ei taideta pelata vartalotaklauksen kieltävällä säännöllä yhtä pitkään kuin täällä. Niinkin olennaisen osan kuin taklausten puuttuminen muuttaa peliä täysin väärään suuntaan. Pelin tempo laskee, kun opitaan pitämään kiekkoa hallussa ilman minkäänlaista menetyksen uhkaa, ei opita pitämään päätä ylhäällä; eli katsetta pelissä vaan kiekossa, eikä opita antamaan / vastaanottamaan taklauksia. Taklausten salliminen esim. e-junnuissa tuskin johtaisi mihinkään loukkaantumissumaan vaan pikemminkin päinvastoin. Nuoremmassa päässä kokoerojen ollessa pienempiä ja vauhdin hitaampaa taklausten vastaanottamisen oppiminen varmasti olisi kivuttomampaa kuin c-nuorissa 40kg painavamman pelaajan alle jääminen.

 

[Maple Leaf]

Et näemmä oikein halua ymmärtää sanottavaani. Pelillis-pedagogisia (hienosti sanottu, tekee varmaan johonkin muuhun vaikutuksen) asioita jokainen valmentaja ujuttaa omalla tavallaan, niinkuin sinäkin totesit. Mutta se "raaka" vaatiminen on vaikeata toteuttaa käytännössä. Täällä ollaan liian herkkähipiäisiä eikä siihen olla totuttu. Voi tulla vaikka traumoja. Ja tätä näkökantaa se NS tukee. Mene käytännön valmennustyöhön kokeilemaan miten paljon pikkujunnut ja heidän vanhempansa sietävät vaatimista.

Lapset ovat oppimishaluisia, se on kaikkien tiedossa. Mutta koska kaiken pitää olla aina kivaa ja jos sinulta aina ollaan vaatimassa parempaa tekemisen tasoa, niin se ei vaan aina ole kivaa. Et voi oikeasti kuvitella, että se 7-vuotias kiekkoilija ymmärtää, että tämä vaatiminen on minun parhaakseni, kun astun U16 maajoukkueeseen. Eikä sitä ymmärrä hänen isänsä. Sitten C-junnuiässä ihmetellään, kun pelaajat eivät kestä paineita. Ei niitä kukaan yht´äkkiä opi kestämään.

Juuri tätä varten toin aiemmin esiin vaihtoehdon jossa olisi rinnakkain NS-ryhmä ja kilpailullisempi ryhmä siihen oikeasti haluaville.

En "hehkuta" kenenkään tapaa toimia, vähiten omaani, tiedän vain, että siellä toimitaan erilailla. Jos haluat konkreettisen esimerkin, ei ehkä hyvä eikä edes kovin fiksu mutta esimerkki kuitenkin, niin jos maalivahti kesken laukaisuharjoituksen nostaa selän pystyyn ja alkaa hamuilla juomapulloa maalin katolta, niin pelaaja ampuu kylmästi selkään! Pyydän, älä ala retostella tätä esimerkkiä kovin suuressa mittakaavassa.....ilmaisin jo, että en pidä tätä millään lailla hyvänä juttuna. Mutta näinkin siellä vaan mennään....

Käytin termiä "pelillis-pedagoginen" siksi, että sen käyttäminen on ekonomisempaa kuin kirjoittaa lausetolkulla valmentajan vastuusta sekä pelillisten elementtien opettajana kuin myös juniorin kokonaisvaltaisemman kasvun edesauttajana. Termin tarkoitus ei siis ollut "tehdä vaikutusta" (miksi ihmeessä edes haluaisin tehdä kehenkään "vaikutuksen" virtuaalimaailmassa?), vaan napakoittaa ilmaisua.

Ymmärrän ajatuksesi siitä, että lapsilta tulee vaatia mahdollisimman hyvää suoritusta - tietenkin tulee, muutenhan harjoitteessa ei ole mitään järkeä. Et kuitenkaan viesteissäsi erottele esimerkiksi 7-vuotiasta ja 13-vuotiasta toisistaan, vaan annat ymmärtää, että samapa tuo, kunhan vaaditaan pienestä pitäen. Siitä saa sellaisen käsityksen, että annat piupaut kaikille lapsen moneen kertaan tutkituille ja todennetuille kehitysvaiheille (siis lapsena, ihmisenä). Mitä tarkoittaa mainitsemasi "raaka" vaatiminen, jos harjoituksissasi on esimerkiksi 7-vuotiaita lapsia? Ihan käytännössä?

Ja - ihan oikeasti - kuinka moni 7-vuotiaista valmennettavista(si) tulee pelaamaan esimerkiksi itse mainitsemassasi U16-maajoukkueessa (millä siis itse perustelet 7-vuotiailta "vaatimisen")? Jos todellakin katsot 7-vuotiaita pelaajanalkuja (ja esität heille "vaatimuksia") kenties tulevan ammattilaisuuden perspektiivistä, mekanisoit samalla lapset tekemisen kohteiksi sen sijaan, että he olisivat itse tekijöitä. Ei minua ahdista mainitsemasi maalivahti-juomapullo -esimerkki - tuollainenhan voi tilanteesta ja tunnelmasta riippuen olla lapsista, jopa maalivahdista itsestäänkin jopa hauska juttu - mutta jotenkin minusta tuntuu, että näkemyksesi juniorivalmennuksesta edustaa ajattelua, jossa lapset, lasten oma tekeminen ei ole itseisarvo. Jos ajattelet toisin, olen mielelläni tässä(kin) asiassa väärässä.

 

[Quattro]

En erottelekaan, vaan puhun nimenomaan siitä nuoremmasta päästä ja sen tekemisen vaikutuksista siinä vaiheessa kun ollaan nuorisomaajoukkueissa. Muistaakseni tämänkin ketjun alussa pohdittiin asioita, jotka ovat johtaneet siihen, ettei tähtiä synny ja ettei menestytä kansainvälisesti. Sorry, jos muistan väärin, en jaksa kelata tuonne alkuun.

En anna piuta enkä pauta millekään kehitysvaiheelle. Olen elänyt ne itse, seurannut urheilevien lasteni samat kehitysvaiheet, parin jääkiekkoilijaikäluokan vaiheet luistelukoulusta A-junnuihin sekä kuunnellut nämä kaikki tieteelliset tosiasiat SLJ:n koulutuksissa noin 10 vuoden ajan. En todellakaan anna piutpaut niille!

Ihan käytännön tason vaatimisesimerkkiä en pysty 7-vuotiaille sovellettuna tähän hätään sorvaamaan. Tai pystyn, mutta en halua tehdä sitä ihan ilman miettimistä ja nyt ei ole siihen aikaa. En halua heittää harkitsematonta esimerkkiä jonka joku pystyisi taas käsittämään väärin. Semminkin, kun siitä on jo 10 vuotta aikaa, kun valmennettavani olivat 7-vuotiaita.

Kuinka moni tulee pelaamaan maajoukkueessa....niinpä. Kaikkihan me tiedämme, että kyse on aika marginaalisesta määrästä per ikäluokka. Mutta jos haluamme kehittää lajia siihen suuntaa, että kypsyisi enemmän myös mj-tason pelaajia, niin jotain on korjattava siellä nuoremman pään toiminnassa. Edelleen painotan sitä rinnakkaista kilpailujoukkueen olemassa oloa!! Sinne ei ole kenenkään pakko mennä ja sieltä pääsee hauskanpitoryhmään, jos siltä tuntuu.Tämä mainitsemani voiton tahto ja voittamisen kulttuuri, häviämisen vihaaminen olisi ehkä helpommin nykyään hyväksyttävä ilmaisu, on vain yksi asia. Yllättävänkin vilkas keskustelu siitä heräsikin....kiitokset Maple Leafille!
Niin....laskeskelin tässä samalla....neljä niistä on siellä mj-touhuissa käynyt....samoista pojista, jotka olivat 10 vuotta sitten 7-vuotiaita.

Voin kertoa sinulle Maple Leaf, että tuo kyseinen esimerkki ei ainakaan maalivahdista ole hauska juttu, sellaista tunnelmaa ei löydy mistään!

 

[punainen 3]

satsaukset

Onko nyky-ajan nuoret valmiita ottamaan enään ns.satsauksia vastaan,panostamaan täydellä teholla...n.C-jun iässä missä tämä kilpakiekko pitäis alkaa??Annetaanko helpommin periksi ja siirrytään ehkä halvempiin lajeihin?
Tai jatketaan pleikkarin pelaamista etc...tai pelataan sitten "kaikilla on kivaa -joukkueessa"

Jos sattuis valmentajien vaatimustaso olemaan korkeampi,niin jotkut persoonat ei sitä kestä?Alkaa sellainen "tinttailuvaihe"..jopa lahjakkaillekin pelaajille.Ei pää kestä.Tässä asiassa on niin monta seikkaa aina kyseessä,onhan valmentaja kans osittain kasvattajan roolissa,niinkuin opettajatkin koulussa.

Onko tullut huomattava sukupolvenvaihdos?Onhan tää kiekkoilu muuttunut.Tottakai tämäkin on seurakohtaista.

 

[Glove]

Yksi selkeä puute Suomen junnusarjoissa (E-C:n nuoremmat) on valitettavasti liian vähäinen (tasaisten; ns. kovien) pelien lukumäärä. Suhteella neljä harjoitusta / yksi peli ei juniori kehity hyväksi pelaajaksi vaan hyväksi harjoittelijaksi. Pelit ovat kuitenkin pelaajaa eniten kehittäviä tapahtumia kovan vauhtinsa (tasaisessa pelissä huomattavasti kovempi kuin missään harjoituksessa!) vuoksi. Junioreiden peluuttamista aluesarjoissa on perusteltu lyhyemmillä pelimatkoilla ja matalammilla kustannuksilla. Kuitenkin esimerkiksi Keskimaan aluesarjaa pelattaessa pelireissuille kestoa kertyy joskus jopa 12h (esim Jyväskylä - Vaasa, Jyväskylä - Kokkola). Jos oikeasti haluttaisiin muuttaa junnusysteemiä kehittävämmäksi -ja sitä kautta useampia (huippu)pelaajia valmistavammaksi- pelattaisiin vanhaan malliin Suomen Mestaruudesta jo E-nuorista alkaen esimerkiksi turnausmuotoisesti. Turnausviikonloppu kerran kuussa kovien joukkueiden kesken kehittää varmasti lukuisia kertoja paremmin, kuin aluesarjan ottelu lopputuloksella 15-0 yms. kerran viikossa.

Kovia pelejä saadaan kyllä aikaiseksi, jos halutaan. Eihän kukaan pakota joukkuetta osallistumaan esimerksi aluesarjaan, jossa voitetaan joka toinen vastustaja 15-0. Samalla rahalla voi käydä pelaamassa täsmäpelejä tarpeeksi kovia vastustajia vastaan. Jos niitä ei omasta ikäluokasta löydy, pelataan vuotta tai kahta vanhempia vastaan. Tätäkin liitto yrittää estää vähentämällä alaikäisten pelaajien määrää omissa sarjoissaan, esim. C2 pelaajia saa olla joukkueessa vain 7 C:n valtakunnansarjan karsinnoissa ja itse sarjassa.

Tuo SM-turnausjärjestelmä olisi ihan mielenkiintoinen, mutta kuka määrittää ne kovat joukkueet, jotka sinne saavat osallistua? Pelataanko alueellinen karsinta? Vai osallistuvatko vain liigaseurojen junnut? vai miten? Ja onhan tuo toki kustannuskysymyskin, Suomi pitkä maa ja Helsingistäkin on Ouluun yli 600 km. Jos kustannukset tasattaisiin joukkueiden kesken niin sitten tuo homma olisi ihan OK.

 

[punainen 3]

Tuo SM-turnausjärjestelmä olisi ihan mielenkiintoinen, mutta kuka määrittää ne kovat joukkueet, jotka sinne saavat osallistua? Pelataanko alueellinen karsinta? Vai osallistuvatko vain liigaseurojen junnut? vai miten? Ja onhan tuo toki kustannuskysymyskin, Suomi pitkä maa ja Helsingistäkin on Ouluun yli 600 km. Jos kustannukset tasattaisiin joukkueiden kesken niin sitten tuo homma olisi ihan OK.[/QUOTE]

Olisko suljetun sarjan paikka?? :) (niinku ne meinaa A-junnuille kans) jee jee

 

[Alfredo Garcia]

(niinku ne meinaa A-junnuille kans) jee jee

Tuo täytyy olla vitsi?

 

[punainen 3]

Tuo täytyy olla vitsi?

No,ekan kerran kuulin syksyllä 2004.Mutta ei nyt edetä asioiden edelle,vaikka HIFK:ssa jonkunlaisen tittelin omaava Tom Nybondaksella on omat ideansa? ja tuonut julki uusimmassa Kiekkolehdessä(eli viime viikon,eileen kilahti luukusta uusin nro)Sitä ei sitten tiedä mitä Jääkiekkoliitto asiasta ajattelee;käyppä mulkasemassa lehti.

titteli,-> hän vastaa HIFK:n SM-liigajoukkueen ja sen alaisten juniorijoukkueiden hallinosta sekä junioripuolen operatiivisestä johtamisesta

 

[Maple Leaf]

En anna piuta enkä pauta millekään kehitysvaiheelle. Olen elänyt ne itse, seurannut urheilevien lasteni samat kehitysvaiheet, parin jääkiekkoilijaikäluokan vaiheet luistelukoulusta A-junnuihin sekä kuunnellut nämä kaikki tieteelliset tosiasiat SLJ:n koulutuksissa noin 10 vuoden ajan. En todellakaan anna piutpaut niille!

Huojentava tieto, jonka valossa näyttää siltä, että keskustelumme "vaatimisesta" saattaa itse asiassa olla enemmänkin arvailua ja pyrkimystä lukea rivien välistä toisen mielipiteitä toimintatavoista kuin varsinaista kiistelyä "vaatimisen" tarpeesta ja merkityksestä. Myönnän, että luulin lukeneeni viesteistäsi ylenkatsetta lasten kehitysvaiheisiin, ja olen iloinen siitä, että olin väärässä.

Kuinka moni tulee pelaamaan maajoukkueessa....niinpä. Kaikkihan me tiedämme, että kyse on aika marginaalisesta määrästä per ikäluokka. Mutta jos haluamme kehittää lajia siihen suuntaa, että kypsyisi enemmän myös mj-tason pelaajia, niin jotain on korjattava siellä nuoremman pään toiminnassa. Edelleen painotan sitä rinnakkaista kilpailujoukkueen olemassa oloa!! Sinne ei ole kenenkään pakko mennä ja sieltä pääsee hauskanpitoryhmään, jos siltä tuntuu.Tämä mainitsemani voiton tahto ja voittamisen kulttuuri, häviämisen vihaaminen olisi ehkä helpommin nykyään hyväksyttävä ilmaisu, on vain yksi asia. Yllättävänkin vilkas keskustelu siitä heräsikin....kiitokset Maple Leafille!
Niin....laskeskelin tässä samalla....neljä niistä on siellä mj-touhuissa käynyt....samoista pojista, jotka olivat 10 vuotta sitten 7-vuotiaita.

Nuorimpienkin ikäluokkien valmennuksessa riittää parannettavaa, se on selvä. Itse en näe tasojoukkueita hirvittävänä peikkona, mutta en näe niitä kyllä ratkaisunakaan mielestäni ongelmista suurimmalle, eli taidon oppimiselle/opettamiselle. En usko, että Sinä kuulut tähän joukkoon, mutta kovin monelle valmentajalle ja vanhemmalle ei tasojoukkueiden vaatiminen ole motivoitua ensisijaisesti lapsen parhaalla, vaan tosiasiassa omien menestystavoitteiden saavuttamisella. Se on kovin perverssi tilanne: toinen suupieli puhuu "lasten edusta", kun toisessa suupielessä kuplii aikuisen voitonkiiman vaahto.

Voin kertoa sinulle Maple Leaf, että tuo kyseinen esimerkki ei ainakaan maalivahdista ole hauska juttu, sellaista tunnelmaa ei löydy mistään!

Löytyy kyllä, mutta sillä tarkennuksella, ettei pidä laukoa selkään, vaan persmuksiin...! ;)

 

[Kylkimyyryä]

Mielenkiintoinen artikkeli KL:n viim. nro:ssa 24

Asko Tanhuanpää esitti mielenkiintoisen näkökohdan nuorisomaajoukkueiden valintaperusteista! "Ikävä sanoa, mutta nykypäivän liittovalmentajat kyseenalaistavat suomalaisten juniorien taidot jättämällä todelliset taitopelaajat kerta toisensa jälkeen maajoukkueen ulkopuolelle."
Vaikka kolumnissa otettu esimerkki kieliikin "oma lehmä ojassa" näkökohdan, on teksti kuitenkin lukemisen arvoinen. Siellä on pohdittu monta tälläkin saralla keskustelun alla ollutta asiaa.
Monen valmentajan olisi jo tämän tekstin perusteella syytä itsetarkkailuun ja -kritiikkiin, omia motiivejaan tarkastellessaan.

ps. Laulun sanoin: Antaa kaikkien kukkien, kukkien kukkia vaan...

 

[siffa]

Perustaidoissa junioreilla suurin puute

Katselin tänään TV4:n urheiluaamun teemaohjelmaa suomalaisen juniorikiekkoilun ja -tuotannon tilasta.
Jääkiekon perustaidot ovat nykyisen juniorituotannon heikko osa. Tasapäisiä, keskitason kiekkoilijoita tulee nyt ulos ennätysmäärin Nuori-Suomi järjestelmästä.
Junioreiden perustaitojen heikkoudesta puhuivat mm. Jukka Jalonen, Hannu Jortikka, Hannes Kapanen, Jukka Holtari ja Petteri Sihvonen. Viikolla tähän suomalaisen juniorituotannon tasapäistämiseen puuttui Kari Heikkilä, joka tutustui juniorityöhön Venäjällä ja esitteli sitä TV-haastattelussa.
Jääkiekkoliiton toimintaa oli puolustamassa Kari Savolainen, joka kertoi liiton käynnistämistä toimenpiteistä huippujunioreiden tuottamiseksi.

Jukka Holtari kertoi Espoon Bluesissa tj. Raimo Summasen johdolla käynnistetyn toimenpiteet, jotta seuran laajasta (2000 junioria)junioritoiminnasta saataisiin ulos taitavampia kiekkoilijoita myös edustusjoukkueen käyttöön. Mielenkiintoista seurata, miten Nuori-Suomi rakenteet (mm. kaikki-pelaa, tasapäistäminen, junioreiden vanhempien vaatimukset) murretaan ja palataan systeemiin, joka mahdollistaa riittävät toistot huippujunioreille jo 10 vuoden iässä ja siitä eteenpäin.

 

[upnorth24]

Mielenkiintoista seurata, miten Nuori-Suomi rakenteet (mm. kaikki-pelaa, tasapäistäminen, junioreiden vanhempien vaatimukset) murretaan ja palataan systeemiin, joka mahdollistaa riittävät toistot huippujunioreille jo 10 vuoden iässä ja siitä eteenpäin.

Se on tosiaan mielenkiintoista nähä miten tuosta suomen jääkiekon syövästä (nuori-suomi) päästään eroon. Eroon siitä nimittäin on päästävä. Kuten Petteri Sihvonen taisi siinä ohjelmassa sanoa, niin jääkiekkoihmisten pitää ottaa se oma laji takaisin. Pois sosiaali- ja kasvatusvaikuttajien talutusnuorasta ja kohti omia linjauksia, jotka ovat lajille parhaaksi.
Suomalaisen juniorijääkiekkoilun suurin ongelma on taitavien ja pelejä vaikka yksin ratkaisevien profiilipelaajien lähes täydellinen katoaminen juniorituotannostamme. Tämän ongelman ydin piilee "Nuori Suomi" ja "kaikki pelaa"-järjestelmissä, jotka suosivat heikompi tasoisia ja tasapäistävät paremmatkin heikompien tasolle. Lahjakkaimpia junnuja pitäisi periaatteessa peluuttaa niin paljon kuin he vain jaksavat olla jäällä. Tämä onnistuisi helpoiten pienentämällä joukkueiden kokoa. Näiden lahjakkuuksien tulisi jo nuorena tajuta itse, että he osaavat ratkaista pelejä vaikka yksin jos se on tarpeen. Näistä kokemuksista saatujen onnistumisten elämysten tulisi olla se kipinä, joka herättää lahjakkaan juniorin kehittämään itseään vielä paremmaksi. Jääkiekon tulisi lajina jollain tavalla tukea tälläistä järjestelmää.

 

[Maple Leaf]

Suomalaisen juniorijääkiekkoilun suurin ongelma on taitavien ja pelejä vaikka yksin ratkaisevien profiilipelaajien lähes täydellinen katoaminen juniorituotannostamme. Tämän ongelman ydin piilee "Nuori Suomi" ja "kaikki pelaa"-järjestelmissä, jotka suosivat heikompi tasoisia ja tasapäistävät paremmatkin heikompien tasolle.

Nuori Suomi -systeemit eivät tasapäistä lahjakkuuksia, vaan lahjakkuudet tasapäistetään kieltämällä heitä toteuttamasta lahjakkuuttaan. Ymmärrän toki sen, että Nuori Suomi on "hyvä vihollinen", koska sitä syyttämällä voi pestä kätensä ("me ei voida tehdä mitään"), mutta kukaan ei ole vielä tässäkään ketjussa kertonut konkreettisesti, miten esimerkiksi Nuori Suomi estää lahjakkuuksien valmentamisen?

(Ja toinen, oikeastaan aivan toisen keskustelun aihe on tietenkin ylläolevassakin lainauksessa jotenkin rivien välistä luettavissa oleva usko siihen, että lahjakkuuksia voi "tuottaa". Ei voi. Lahjakkuutta joko on tai ei, ja sitä voi joko jalostaa tai pilata, mutta lahjakkuutta ei voi "tuottaa", oli valmennusjärjestelmä mikä tai minkälainen hyvänsä.)

 

[Musta87]

Nuori Suomi -systeemit eivät tasapäistä lahjakkuuksia, vaan lahjakkuudet tasapäistetään kieltämällä heitä toteuttamasta lahjakkuuttaan. Ymmärrän toki sen, että Nuori Suomi on "hyvä vihollinen", koska sitä syyttämällä voi pestä kätensä ("me ei voida tehdä mitään"), mutta kukaan ei ole vielä tässäkään ketjussa kertonut konkreettisesti, miten esimerkiksi Nuori Suomi estää lahjakkuuksien valmentamisen?

Ongelmat Nuoren Suomen kanssa eivät tulekaan pahimmillaan esiin harjoittelussa -jolloin tasoryhmien luominen on mahdollista myös NS:n puitteissa- vaan peleissä. Kuten upnorth24:n totesi pitäisi ns."parempien" pelaajien saada ansaitsemansa vastuu nuoresta alkaen. NS:han "pakottaa" valmentajat palkitsemaan myös harjoituksista poissaolevia, huonolla asenteella mukana roikkuvia pelaajia samalla peliajalla kuin tosissaan kehitystä haluavia kiekkoilijanalkuja. Miksi junnut pitää opettaa tapaan jossa vastuuta on jaossa samassa määrin, toimit sitten millä tavalla tahansa, eikä kovaa työtä tekeviä ja tunnollisia harjoittelijoita saisi palkita isommalla siivulla peliajasta?

Lopputuloksena pelien aikana tapahtuvasta tasapäistämisestä on se, että "huonommat" putoavat pois tajuttuaan jäävänsä vauhdista ja huiput koska kokevat etteivät saa pelata siinä määrin missä ansaitsisivat. Jäljelle jäävät "2.- ja 3.ketjut" joista taitavimmat kaverit puuttuvat. Ja sitten kysytään miksi Suomesta tulee vain ja ainoastaan kolmosketjujen vasempia laitoja...

 

[Kylkimyyryä]

Tasapäistämistäkö?

Kuten Mable Leaf kirjoitti ei itse NS-systeemi tapa lahjakkuuksia, vaan nimenomaan se ettei valmentajat anna riittävästi vapauksia pelaamiseen ja omien ratkaisujen tekemiseen! Ja väitän että taustalla on nimenomaan valmentajien ja miksei taustalla myös vanhempien sekä seuran halu saada "tuloksia" mahdollisimman nopeasti. Kaikilla on omat motiivinsa tähän lyhytnäköiseen ajattelutapaan.
Tämän vuoksi tuossa aikaisemmin asetinkin kysymyksen millainen on HYVÄ VALMENTAJA.
Epäilen myös onko suomalaisella jääkiekolla varaa menettää yhtään jääkiekon harrastajaa aikana jona harrastustarjonta on näin monipuolista??
Koska väitän että niistä joista ei tule NHL-, liiga-, tai minkään tason pelureita, ovat kuitenkin jossain määrin "kiekkohulluja" tulevaisuudessa , elleivät he ole joutuneet lopettamaan harrastustaan ns. paskan maku suussa.