Mainos

Suikkaselle kenkää!

  • 239 256
  • 1 379
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Minä uskon Lauri Marjamäkeen!
Hyvin arveluttavaa alkaa spekuloimaan tuollaisen puolivillaisen huhun pojalta, että joku apuvalmentaja olisi pukukopin syöpä. Vaikka Kaitsua olen kritisoinut syystäkin, niin luotan siihen, että hän kyllä heittäisi pihalle tuollaisen syöpäläisen kopista. On sillä sen verran leveät hartiat.
 

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Nyt on toimistolla pakko herätä ja kenkiä Suikkanen pihalle!

Suikkanen välittömästi pihalle ja Manner jatkaa pääkoutsina niin kauan kuin sopiva korvaaja löytyy (ei valitettavasti kovin montaa ole tarjolla). Jos sopivaa ei löydy, jatketaan Mannerilla kauden loppuun. Toki seuraavan kauden koutsia pitää koko ajan kartoittaa. Eikö se Westerlund ole jossain vaiheessa sanonut, että vielä kiinnostaisi valmentaakin?

Mainitaan nyt vielä se, että harmittaa Suikkasen puolesta eli ei mitään häntä vastaan.

Mannerina en ehkä lähtis tai miettisin tarkkaan, jos haluaa päävalmentajaksi hyvään organisaatioon. Tulevaisuus liikaa kiinni yhden tupla tai kuitti liikkeen varassa, sillä nykyinen sotku on Kaitsun ei Mannerin vika. Jos hän ottaa vastuun eikä onnistu, epäonnistuessa kukaan ei enää palkkaa häntä kärkipestiin.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Ne jotka vaativat Junnolle kenkää, ovat täysin pihalla todellisuudesta. Yksi huono kausi ei muuta sitä totuutta, että pitkällä aikavälillä Junno on tehnyt parempaa työtä kuin yksikään muu toimitusjohtaja Liigassa.
Junnon parhaat kaudet olivat 1996-2008 eli kun Seppo Arponen oli vielä mukana. Sen jälkeen Oulussa on nähty, Alatalo, Haapakoski ja nyt Suikkanen. Lähtökohtaisesti minä ja moni muu oli jokaisen noiden palkkaamista vastaan. Se lisäksi Harri Aholle pedattu iso rooli, vaikka hänen näyttönsä eivät vakuuta. Ulkomaalaisia on käynyt iso liuta ja homma ei ole vuoden 2008 jälkeen toiminut kuin jälkihöryillä vielä 2009 ja sen jälkeen vain syksystä 2013 kevääseen 2016. Talouspuolella Junno on tietenkin etevä, sen roolin hän voisikin vielä ehkä hoitaa, mutta mihinkään muuhun toimintaan ja päätöksiin hänen ei pitäisi enää liittyä. Eikä näköpiirissä ole, että homma toimisi lähiaikoinakaan. Eli vuoden 2008 jälkeen on perseiltu suurin osa ajasta, paitsi talouspuolella.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Juttelin entisen liiga-pelaajan kanssa Suikkasesta ( 3 kultaa SM-liigasta, maajoukkueessa pelannut) ja kertoi kuulleensa, että Suikkasen ongelma on se, että ei anna periksi missään asiassa, vaikka perseelleen menisi. Eikä siis ole kuittailua, vaan ihan mitä entisten ammattilaisten suusta kuuluu.... Hyvä, että koutsi uskoo omaan juttuunsa, mutta ei kai sitä päätä tarvitse hakata urakalla seinään?

Uskon vahvasti että tässä on perää, Suikkanen on kuitenkin niitä ns. wanhan liiton miehiä valmennusfilosofiassaan. Olisin odottanut että Suikkanen pienen tauon jälkeen olisi pystynyt uusiutumaan Kärpissä, pelitavallisesti osin uusiutuikin, mutta ilmeisesti on se sama jääräpää edelleen päätöksissään, toisaalta vaikea sitä perus luonnettaan on muuttaa määräänsä enempää. Varsinkaan johtavat ja kokeneemmat pelaajat tuskin hirveästi tykkää sellaisista jääräpäistä jotka eivät anna päätöksissä löysää pelaajiston suuntaan, eikä muuta periaatteitaan vaikka olisi jo pää osunut toistuvasti seinään.

Useiden suomalaisten valmentajien suusta on kuultu viime vuosina siitä, että valmentaminen siirtyy modernimpaan ja pelaaja läheisempään suuntaan. Suikkanen taitaa olla edelleen yksin siellä norsunluutornissa eikä suostu tulemaan alas, ja kuuntelemaan riittävästi pelaajien mielipiteitä. Eilisen Ilves pelin lehdistötilaisuudessa Suikkanen yritti väkisin kaivaa niitä positiivisia asioita, aivan kuten esim. Miika Elomo teki aikoinaan TPS:ssä, kun peli meni jatkuvasti huonompaan suuntaan. Suikkasen olemuksesta paistoi myös läpi se, että vaikka sanoma oli positiivisen oloinen, niin olemus vaikutti todella lyödyltä, liekki taitaa palaa aika himmeänä näiden vaikeuksien jälkeen. Epäilen vahvasti että Kaitsun eväät alkaa olla syöty, joukkuetta on nyt piiskattu eteenpäin ja Kärpät oli mm. IFK:ta vastaan todella yritteliäs, mutta kun se ei tuota tulosta niin jossain vaiheessa se pelaajiston selkäranka sanoo naps, ja peli menee hengettömään suuntaan.

Ikävä todeta, mutta kyllä Suikkasen Kärppien tiimalasista on hiekka jo lopussa. Vaikea nähdä että tämä laiva enää täysin kääntyy, ainakaan Suikkasen johdolla.
 

TosiKärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Bc Nokia, Arsenal
Mannerina en ehkä lähtis tai miettisin tarkkaan, jos haluaa päävalmentajaksi hyvään organisaatioon. Tulevaisuus liikaa kiinni yhden tupla tai kuitti liikkeen varassa, sillä nykyinen sotku on Kaitsun ei Mannerin vika. Jos hän ottaa vastuun eikä onnistu, epäonnistuessa kukaan ei enää palkkaa häntä kärkipestiin.

Itse näen tilanteen erilailla: Jos Manner ottaisi nyt ohjat käsiinsä, mutta tulos jäisi laihaksi, moni voisi ajatella, että "mitään ei ollut enää tehtävissä". Lisäksi näen, että Kärppien porukassa on aika paljon potentiaalia, kun vielä pari ukkoa saadaan pois sairastuvalta. Jos Manner saisi hilattua Kärpät esim. sääleihin + niistä jatkoon + tappio puolivälierissä esim. Tapparalle hyvän taistelun jälkeen, niin suurin osa näkisi tuon positiivisena suorituksena Mannerilta. Ja onko Mannerille tarjolla lähivuosina pääkoutsin paikkoja muualta? Tuskin ainakaan jonoksi asti.

Manner on meitä palstalla kirjoittelijoita paremmassa asemassa, koska hänellä on parempi käsitys siitä, miksi peli on nyt täyttä kuraa: 1) Suikkanen ei osaa organisoida peliä ollenkaan vai 2) Ilmapiiri on huono Suikkasen jääräpäisyyden takia vai 3) Joku muu myrkyttää ilmapiiriä vai 4) Pelaajien keskuuteen on syntynyt kuppikuntia. Todennäköisesti joku kombo edellä mainituista + loukkaantumiset + jotain muuta. Näin hän pystyy arvioimaan, mikä olisi hänen mahdollisuus saada kunnon muutos aikaan. Itse näen mahdollisuudet riskejä suurempina Mannerin näkökulmasta.

Näin fanin näkökulmasta oleellista olisi tietää, kuinka paljon Manner on tähän mennessä päässyt peliin vaikuttamaan. Jos on päässyt kunnolla, niin muuttuisiko peli riittävästi pelkän statuksen nousemisen kautta. Kuten aiemmin kirjoitin, en pidä Manneria ykkösvaihtoehtona kääntämään kurssia, mutta silti huomattavasti parempana kuin Suikkasella jatkamista.
 

Aho#5

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllä Suikkanen olisi pitänyt erottaa välittömästi tuon Ilves tappion jälkeen.
Ilveksen marraskuu on ollut sysipaska ja 3 pinnaa Raksilan pisteautomaatista ei tehnyt edes tiukkaa.

HERÄTYS NYT HALLITUS!
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ilveksen foorumilla tälläainen(Pahoittelut jos jo on):

"Sellaisen tiedon kuulin erään kärppäpelaajan isältä että oulussa iso haittatekijä on tällä kaudella ollut toinen apuvalmentajista, joka on ollut silkkaa myrkkyä joukkueen ilmapiirille. Silmitöntä raivoamista, lyttäämistä ja paskanpuhumista selän takana. Suikkanen sanoo yhtä, tämä raivoaa muuta. Yhteistyö ei toimi ollenkaan. Oulusta ei välttämättä olla ensimmäisenä potkimassa päävalmentajaa pihalle vaan joku muu..."
Milloin tämä teksti on kirjoitettu? Ei kai vaan lauantain pelin aikana/sen jälkeen? Toinen apuvalmentajista ei nimittäin lauantaina ollut penkin takana, joten liekköhän kirjoittajalla lähtenyt siitä mielikuvitus hieman laukalle? Tiedäpä näistä.
 

Abdel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Noniin!

Toivottavasti tänään on se päivä kun Suikka lähtee. Jukurit pistää tänään kärppien valmentajan vaihtoon samalla tavalla kuin se jokunen viikko sitten laittoi lukon Vuoren pihalle.

Suikasta täytyy vielä sanoa, että koko olemus on ihan erilainen verraten kevääseen 2012. Millon miehestä on tullut tommone kyyhkänä?
 

Paksuerkkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Suikkanenhan kertoi haastattelussa valmennuksen jaon mutta ei ole mun mielestä missään kommentoinut muuta valmennustiimiä mitenkään. Suikkis kertoi jaosta että hän organisoi hyökkäyksen ja kun ollaan kiekottomia niin se on mamban ja sihvosen vastuulla. Voisko siitä tehdä johtopäätöksiä miksi puolustus toimii ja hyökkäys ei... kyllä minäkin näen Suikkiksen enemmän jyrmynä kuin rentona, rehellinen hän varmasti on ja antaa sitä vittusaatanaa pelaajille rajusti. Marjamäki ei juurikaan pelaajia kommentoinut negatiivisesti julkisuudessa. Suikkis sanoi Tlustystä että "pikku hiljaa sais silläkin alkaa tapahtumaan". Pieniä eroja. En vieläkään myönnä kärpissä olevan kriisi vaan olen täällä pilvilinnassa katsonut pelejä edelleen sillä "alkukankeutta" asenteella ja uskon että tammikuussa tapahtuu... joopati joo
 

Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Tänään kun tulee kuokkaan Mikkelissä, niin Suikkasen aika Kärpissä on ohi.
Kolmas tappio putkeen, mestisrosteria vastaan, niin eiköhän homma ole sillä selvä.
Ja Mikkeliläiset, älkää nyt vetäkö tuosta herneitä nenään, teette meille vain palveluksen. Kiitos!
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Mitä enemmän Kärppien valmennuksesta kuulee, niin sitä enempi haluaa siihen ison remontin. Miksi Manner ja Sihvonen saivat jatkaa eikä Suikkanen koonnut omaa ryhmää? Jos vakavissaan haluttiin pelitapaan muutos, niin miksi nämä marjamäkeläiset ovat vielä penkin päässä? Suikkasella ei ollut näin jälkikäteen mitään mahdollisuuksia onnistua. Ahon pitäisi kantaa tästä sotkusta suurin vastuu, mutta helppo ratkaisu on kaataa kaikki Suikkasen niskaan. Itse kannatan ratkaisua, jossa koko sakki Ahosta Sihvoseen potkitaan pois ja junnuista valmentaja loppukaudeksi. Loppukausi käytetään pätevän urheilupuolen johtajan etsimiseen, joka sitten palkkaa uuden valmentajan ja aloittaa ammattimaisen muutosprosessin edustuksessa. Kärpät vaatii suuremman herätyksen kuin vain Suikkasen potkut.
 

paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Tänään kun tulee kuokkaan Mikkelissä, niin Suikkasen aika Kärpissä on ohi.
Kolmas tappio putkeen, mestisrosteria vastaan, niin eiköhän homma ole sillä selvä.
Ja Mikkeliläiset, älkää nyt vetäkö tuosta herneitä nenään, teette meille vain palveluksen. Kiitos!
No kyllähän tämä kieltämättä on Jukureille niitä pelejä, jotka pitäisi voittaa ihan vaan kylmästi rutiinilla.

Pitääpä tänään seurata Kärppien pelaamista tarkalla silmällä ja etsiä sieltä mahdollisia syitä taaperrukseen. Toki huono henkinen tila väkinäistää viisikkopelaamistakin melkolailla, eli suoriltaan ei voi sanoa ongelmien olevan ainoastaan pelissä tai ainoastaan päässä. Tällä hetkellä varmasti molemmissa, mutta kumpi tuli ensin, siinä iso kysymys. On jäänyt tunne ettei K.Suikkanen itsekään tiedä.
 
H

Hidas_ja_kankea

Mitä suikka vielä tekee valmentajana? Olin toiveikkaan varma potkuista ennen Jukurit matsia. Onnistuiko Suikkanen neuvottelemaan poikkeuksellisen kovat sanktiot sopimuksen purkupykäliin edellisistä potkuista viisastuneena? Oma uskoni parempaan huomiseen loppui 12.11 TPS otteluun ja vähintään sitä seuranneisiin kahteen tappioon. Ei ne harvat voitotkaan ole suuremmin mielialaa nostaneet. Ei enää jaksa ja huvita seurata tätä tragikoomista näytelmää.

Jätän toistaiseksi Kärppien seuraamisen vähemmälle. En pidä itseäni gloryhunterina. Peli on viihdyttävyydeltään Liigan huonoin. Pitääkö seisoa joukkueen takana, tapahtui mitä tahansa? Valitsen tällä hetkellä seisomisen muutoksen takana seuran johdon ollessa norsunluutornissa omahyväisesti pumpuliin kääriytyneenä.

Olen varsin kaikkiruokainen urheilun suhteen. Jatkossa seuraan toisia Oulun palloilusarjoja, joissa löytyy aidosti sympaattisia pohjoisia pikkuseuroja.

Ei tämä ratkaisu henkilökohtaisesti aivan helposti tapahdu. Kalevaa lukemalla olen seurannut Kärppiä 60-luvulta asti ja paikan päällä Raksilassa 70-luvulta.

Pikaista paluuta toivoen. En ihan varma ole vieroitushoidon onnistumisesta.
 

holynordic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Україна
Olen henkeen ja vereen Kärppien puolella, mutta tänään joudun valitettavasti toivomaan koko sydämeni pohjasta, että Jukurit voittaa, koska jokainen voitto (tai edes piste) on kuin tekohengitystä Kaitsulle, jonka turvin saadaan taas lisää aikaa puuhastella päävalmentajan penkillä. Mitä syvemmälle suohon upotaan, sen todennäköisempää potkujen saanti (toivottavasti) tulee olemaan.
 

Yeap

Jäsen
Kyllä oma epäilyni jo alkoi kun kuulin että Suikkanen on Kärppien seuraava valmentaja. Vähintäänkin tämä uhkakuva näytti jo toteutuneen ensimmäisissä harkkapeleissä, hävittiin jokaiselle liigaporukalle (Ässät, Kalpa ja Sport). Viisi tehtyä maalia ja yksitoista päästettyä ja ensimmäisessä pelissä ei tehty maaleja ollenkaan. Taisi Suikkasenkin sokeuttaa nämä kohtuudella suoritetut CHL-pelit. Varsinkin kun Keski-Euroopassa pelataan ihan erilaista lätkää. Osaksi näillä CHL pelien menestyksellä lähdettiin etenemään liigassa.
 

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mitä enemmän Kärppien valmennuksesta kuulee, niin sitä enempi haluaa siihen ison remontin. Miksi Manner ja Sihvonen saivat jatkaa eikä Suikkanen koonnut omaa ryhmää? Jos vakavissaan haluttiin pelitapaan muutos, niin miksi nämä marjamäkeläiset ovat vielä penkin päässä? Suikkasella ei ollut näin jälkikäteen mitään mahdollisuuksia onnistua. Ahon pitäisi kantaa tästä sotkusta suurin vastuu, mutta helppo ratkaisu on kaataa kaikki Suikkasen niskaan. Itse kannatan ratkaisua, jossa koko sakki Ahosta Sihvoseen potkitaan pois ja junnuista valmentaja loppukaudeksi. Loppukausi käytetään pätevän urheilupuolen johtajan etsimiseen, joka sitten palkkaa uuden valmentajan ja aloittaa ammattimaisen muutosprosessin edustuksessa. Kärpät vaatii suuremman herätyksen kuin vain Suikkasen potkut.

Itse tuolla jo aiemmin kirjoitin, että valmennuksessa olisi pitänyt tuulettaa kunnolla, eli samaa mieltä olen kanssasi. Toisaalta, kun Kärpillä menee näin pirun huonosti, niin sen verran on pakko ollut tulla vastaan vanhaa valmennusta, että jos se pelastaa tämän kauden Laten vanhoilla opeilla Mannerin komennossa niin, ettei tarvitse silmiään hävetä Kärppien kausimunauksista, niin fine. Jos näyttää, että Manner kykenee johdattamaan lupaavasti seuraavaakin kautta ajatellen, niin annetaan mahdollisuus. Joskushan niiden kakkosvalkkujenkin on päästävä kokeilemaan ja aina se on riski heille. Manner kuitenkin tietää jo pitkältä ajalta Kärpissä homman nimen ja näkee puutteetkin paremmin. Eli Suikkanen saa lähteä ja Manner tilalle. En oikein usko tuohon huhuun sisäpiirin syövästä, että se ainakaan Manner olisi. Jos siinä on perää, että sellainen on olemassa, niin tyyppi sitten helvettiin ja vähän äkkiä. Yksikään ei Kärppiä suurempi, ei millään tasolla!
 

1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jätän toistaiseksi Kärppien seuraamisen vähemmälle. En pidä itseäni gloryhunterina.
Älä vedä hernettä nenääsi, mutta eikös juuri glory-hunterit ilmaannu paikalle, kun joukkueella menee hyvin ja kun menee huonosti, niin jätetään joukkue oman onnensa ojaan? Uskon, että olet kuitenkin pohjimmiltasi kaltaiseni ikihonka, joka seisoo joukkueen takana meni syteen tai saveen? Henkilökohtaisesti aion katsoa edelleen kaikki Kärppien pelit ja se pieni optimisti minussa etsii jatkuvasti niitä pieniä, hyviä asioita, joilla peli on mahdollisesti mennyt eteenpäin. Vähän niitä on tällä kaudella ollut, mutta on kuitenkin.

Junnon parhaat kaudet olivat 1996-2008 eli kun Seppo Arponen oli vielä mukana.
Erittäin hyvin sanottu. Legenda kertoo, että Alatalo hommattiin tänne vedonlyönnin perusteella. Haapa-Mikko selkäänpuukotettiin ja Aravirtahan ajatteli vain itseään ja sitä mestaruuden tuomaa gloriaa itselleen. Marjamäki oli täysosuma ja Suikkanen nyt yrittää tsempata joukkuetta parempiin suorituksiin.Kamoon pojat!

Olen edelleen sitä mieltä, että Mikko Manner olisi sopiva mies päävalmentajaksi. En keksi yhtään syytä, miksi ei? Taktinen tieto on (ja taito soveltaa sitä), pelaajat tykkäävät ja seurahohtokin on osoittanut uskomatonta kärsivällisyyttä ikinä. Paljon paremmat lähtökohdat ottaa seuraava askel uralla, kuin esim. Haapakoskella ikinä.
 
H

Hidas_ja_kankea

Älä vedä hernettä nenääsi, mutta eikös juuri glory-hunterit ilmaannu paikalle, kun joukkueella menee hyvin ja kun menee huonosti, niin jätetään joukkue oman onnensa ojaan? Uskon, että olet kuitenkin pohjimmiltasi kaltaiseni ikihonka, joka seisoo joukkueen takana meni syteen tai saveen? Henkilökohtaisesti aion katsoa edelleen kaikki Kärppien pelit ja se pieni optimisti minussa etsii jatkuvasti niitä pieniä, hyviä asioita, joilla peli on mahdollisesti mennyt eteenpäin. Vähän niitä on tällä kaudella ollut, mutta on kuitenkin.

Heh sentään kun et kovin paljoa tuossa väärässä ole. Itse myös epäilen onnistumista. Sepä sitten nähdään tänään 18:30 kuinka seuraamisen kanssa käy.

Mielelläni katselisin pientä eteenpäin menemistä, jos joukkue olisi rakennettu kolmen vuoden projektiksi suunnitelmallisesti. Nyt sitten isolla rahalla ollaan ajettu päin betoniseinää. Joku ummikko räkänokkakin olisi onnistunut paremmin kasaamisessa (seuran toiminta kokonaisuudessa eikä pelkästään UTJ). Simpanssi heittämässä tikkaa, ei osumatarkkuus olisi voinut huonompi olla. Sekin olisi ollut hyvä juttu, jos Manner olisi nimetty vt päävalmentajaksi ja menty hänellä loppukausi. Jotain positiivista signaalia olisi antanut, jonka jälkeen olisi voinut katsella pientä edistymistä ja peilata tilannetta tulevaisuuteen.

Puoliso naputtaa "Kuinka sä voit katsoa tuota paskaa?". Hänkin on sentään useita vuosia kuljettanut varustekassia ja ollut vapaaehtoistyössä seuran eteen.
 

Anyman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, 616, kuoleman piiskatanssi...
Hu-oh, ootin jo että tänä aamusella olis ollut lehdessä juttua Sukkasen lähdöstä, mutta kun ei niin ei... jos sitten keskiviikkona.
 

manemies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Hu-oh, ootin jo että tänä aamusella olis ollut lehdessä juttua Sukkasen lähdöstä, mutta kun ei niin ei... jos sitten keskiviikkona.

Samma här. Joka aamu saa heti herättyään tarkistaa uutiset että 'joko nyt?', mutta kokoajan saa pettyä. Nooh, tänään kuokkaan Jukureilta ja ties vaikka huomenna olisi hyvä aamu herätä !
 

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olen edelleen sitä mieltä, että Mikko Manner olisi sopiva mies päävalmentajaksi. En keksi yhtään syytä, miksi ei? Taktinen tieto on (ja taito soveltaa sitä), pelaajat tykkäävät ja seurahohtokin on osoittanut uskomatonta kärsivällisyyttä ikinä. Paljon paremmat lähtökohdat ottaa seuraava askel uralla, kuin esim. Haapakoskella ikinä.

Minulla ei ole mitään Mannerta vastaan, mutta hän ei tunnu erityisen hyvältä vaihtoehdolta. Taktisesta tiedosta ja taidosta soveltaa sitä en pysty sanomaan mitään. Pelaajat ehkäpä tykkää, mutta niinhän ne tykkäsi Alatalosta ja HaapaMikostakin. Voi olla, että kyseessä on pätevä valmentaja, mutta mielestäni hänen pitäisi näyttää osaamistaan vaikkapa Mestiksessä ennen kuin häntä uskaltaisi ottaa Kärppien päävalmentajaksi. Harmi Mikon kannalta, mutta näin asia näen.

Jos Suikkanen potkitaan pois tarvittaisiin tilalle kokenut valmentaja joka pystyy luomaan pelaajiin itseluottamusta. Eipä taida tosin näitäkään valmentajia olla vapaana Erkkaa lukuunottamatta. Pelkään myös sitä, että nimettömällä valmentajalla olisi vaikeampi houkutella pelaajia ensi kauden joukkueeseen. En muutenkaan tykkää siitä kuviosta, että päävalmentajan erottamisen jälkeen kakkosvalmentaja nousee ykköseksi, sillä kyllä hänkin on ollut mukana epäonnistumassa. Toki Manner saisi kaiken tuen myös itseltäni mikäli tuohon ratkaisuun kuitenkin päädyttäisiin.

Suikkasen puolustukseksi pitää sanoa, että onhan tuolla rosterissa puutteensakin. Tänäänkin puolustuksessa on Mikkola, Mäkelä, Ronkainen, Niemelä ja Siikaluoma eli ykkösparin jälkeen on kyllä aika kevyttä ainakin paperilla. Uskomatonta että se pakin hankinta ei ole onnistunut vieläkään.
 

kärppä73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Montreal Canadiens
Suikkanen tuskin saa kenkää kesken kauden. Todennäköisesti ns loputon luotto seurajohdon taholta, kuten Aravirralla aikoinaan.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Suikkanen tuskin saa kenkää kesken kauden. Todennäköisesti ns loputon luotto seurajohdon taholta, kuten Aravirralla aikoinaan.
Aravirran ongelma oli se että missään vaiheessa se ei ollut ihan niin paska että kenkiminen olisi ollut perusteltua. Kausilla 2011-12 ja 12-13 Kärpät rimpuili kuitenkin siinä kuuden parhaan tuntumassa, mutta floppasi sitten ihan loppumetreillä ja putosi sääleihin. Suikkasen kohdalla taas ollaan oikeasti niin paskoja, että kenkiminen olisi ainoa oikea ratkaisu.
 

Teroin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Junnon Kärpät
Aravirran ongelma oli se että missään vaiheessa se ei ollut ihan niin paska että kenkiminen olisi ollut perusteltua. Kausilla 2011-12 ja 12-13 Kärpät rimpuili kuitenkin siinä kuuden parhaan tuntumassa, mutta floppasi sitten ihan loppumetreillä ja putosi sääleihin. Suikkasen kohdalla taas ollaan oikeasti niin paskoja, että kenkiminen olisi ainoa oikea ratkaisu.

Eikös jompi kumpi Aravirran kausista mennyt siten, että pohjilta noustiin kovaa vauhtia loppukaudesta, ja Dino-Ara pääsi mehustelemaan asialla medialle? Sitten joko sääleissä tai kvartseissa turpaan.

Edit: vai muistelenko Aran ensimmäistä kautta kun Haapa-Mikko sai kenkää?
 

outolintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Muutama sm -liigasta
Eikös jompi kumpi Aravirran kausista mennyt siten, että pohjilta noustiin kovaa vauhtia loppukaudesta, ja Dino-Ara pääsi mehustelemaan asialla medialle? Sitten joko sääleissä tai kvartseissa turpaan.
Aran eka kaudella Ara ja Kärpät suli Backlundiin. Johdettiin 7 peliä jo 2-0, mutta sitten Backlund suli. Pelicans taisi päästä ihan loppuotteluun asti silloin. Oiskoshan ollut neljännesvälierissä se sulaminen? En muista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös