Su 21.5.2017 Otteluseuranta (17. kisapäivä, mitalipelit)

Tila
Viestiketju on suljettu.
Kun aika kultaa muistoja vielä pari vuotta, se olikin Antti Pihlström eikä Olli Jokinen, joka takoi Suomelle voittomaalin viimeisellä minuutilla Torinon olympiafinaalissa 2006.
Puhutko nyt siitä turnauksesta, jonka OJ tasoitti aivan lopussa. Jonka jatkoajalla Suomi voitti ajassa 60.10 tehdyllä maalilla. Sundinin maila katkesi aloituksessa Koivua vastaan, Teppo Numminen vetäisi vain maalia kohti ja yllätti Lunkan täysin.
 
Sitä en tajua taas, että miksi hyökkääjien tarjonta on noin heikkoa. Tänään on ollut jonkin verran pelin rauhoittamistakin, mutta pakit jäävät usein aivan yksin hyökkääjien surffatessa keskialueella.
 

joceri

Jäsen
Miro Aaltosen suoritus näissä kisoissa on ollut surkein pitkään aikaan arvokisoissa. Tulee mieleen lähinnä joku Kalle Kerman tai Ville Viitaluoma.
 

Taksari

Jäsen
Eipä ole Savinainenkaan vakuuttanut näissä kisoissa, vaikka oli EHTlla aika hyvä.
 

Tacs

Jäsen
Siellä juostaan kiekon perässä kuin E-junnuissa. Hirveän näköistä.
 
Miro Aaltosen suoritus näissä kisoissa on ollut surkein pitkään aikaan arvokisoissa. Tulee mieleen lähinnä joku Kalle Kerman tai Ville Viitaluoma.
Kalle Kuohukerma oli niitä Jukka Jalosen supervalintoja. Jätettiinkö silloin joku kova maalitykki pois? Tosin Kerma teki maaleja just ennen kisoja peleissä Unkaria vastaan ja oli pakko ottaa mukaan.

KalPan ottelupalaveriin Sami Kapanen toi kahvia, Kalle Kerman.
 

Laitela

Jäsen
Yhtälö ei nyt täsmää: Juhiksen piti olla kevvään mies, nyt menossa kevään viimeinen peli, eikä mies ole pelaamassa. Syttynee sitten ensi keväänä? :)
 

Zoidberg

Jäsen
Miro Aaltosen suoritus näissä kisoissa on ollut surkein pitkään aikaan arvokisoissa.
Samaa mieltä. Veti hyvin EHT:llä, joten odotukset olivat tietenkin jonkinlaiset mutta ei ole saanut oikeasti yhtään mitään aikaan.
 

Hirvonen

Jäsen
Eipä ole Savinainenkaan vakuuttanut näissä kisoissa, vaikka oli EHTlla aika hyvä.
Savinainen kadotti parhaan teränsä jo joskus helmikuussa, sen jälkeen ollut hankalampaa. On kuitenkin Suomen kolmanneksi paras pistemies näissä kisoissa, joten kovin suuresta flopista ei voida puhua.
 

kamik

Jäsen
Yksi venäläinen kolmea suomalaista vastaan, juusto pakittaa turvallisen välimatkan päässä ja tarkkailee tilannetta. Hyvä paikka tuli mutta tällä kertaa Korpisalo oli mies paikallaan.
 

palle

Jäsen
Täällä ihmetellään Korpisalon peluutusta. Säteri päästi eilen neljä maalia selkänsä taakse. Siksi Korpisalo on tänään maalissa.
 
Kalle Kuohukerma oli niitä Jukka Jalosen supervalintoja. Jätettiinkö silloin joku kova maalitykki pois? Tosin Kerma teki maaleja just ennen kisoja peleissä Unkaria vastaan ja oli pakko ottaa mukaan.

KalPan ottelupalaveriin Sami Kapanen toi kahvia, Kalle Kerman.
Kukas toi sokerit ja pullat?
 
Aho, Filppula, Honka ja Lehtonen sekä varauksella Juhis ovat näissä kisoissa olleet ainoat suomalaiset, joiden pelinopeus riittää huippumaita vastaan.
 
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös