Su 21.5.2017 Otteluseuranta (17. kisapäivä, mitalipelit)

Tila
Viestiketju on suljettu.

k0l1kk0

Jäsen
Kummasti ruotsalaisia NHL-pelaajia (myös muiden maiden) kiinnosti enemmän kuin suomalaisia.
 

Laitela

Jäsen
En myöskään ymmärrä tätä MM-kisojen jatkuvaa mollaamista. Jos joku ei arvosta, se on heidän ongelmansa. Riittävän moni näyttää antavan turnaukselle arvoa, ja hyvä niin.
 

Thusberg

Jäsen
Huikea ottelu oli kyllä vaikkakin ihme kyllä Vaahteramiehistö jotenkin vain taas pitkästä aikaa suli Ruotsia vastaan kuten silloin vanhempinakin aikoina toisinaan. Toki tällä erää ei tullut mitään 0-9 tappioita tietenkään eikä edes lähimainkaan, mutta sellainen kai olisi ollut vielä pahempi tilanne tavallaan kuin mitä nyt oli noille supertähdiksi kutsutuille pelaajille sellaisinaan on mietitty.

Tosiaan tuo Rangaistuslyöntilaukauskilpailun mollaaminen ratkaisuna on sikäli erikoista, että melko harvoin sellaiselle yleensäkään on jouduttu ja finaalissa ei tosiaan sitten vuoden 1994 jälkeen joten kyllä voisi rauhoittua sen suhteen. Eri asia ehkä jos alkaisi noita Rangaistuslyöntilaukauskilpailuja tulla mestaruuden ratkaisevana sitten ihan joka vuosi ja melkein samalla tavalla taktikoiden. Itsellenikin tuli mieleen välillä, että oliko tosiaan joillekin nimimerkeille ensimmäinen kerta kun tuollaista näkevät kun niin kova ihmettely tai kritisointi oli menossa.

Jatkoajallekin finaalissa meneminen ei ole ollut ihan jokapäiväistä vaikka muuten tietenkin jatkoajalle nykyään mennään enemmän kun tasapelit eivät ole enää olleet hyväksyttäviä ja finaalissa on toki menty useammin kuin rankkareille asti, mutta ei niissäkään 9 vuoteen.

Joskus tietenkin ainakin aikaisemmin itsekin mietin sitä, että mikäli jotain pitäisi tuolle formaatille tehdä niin jalkapallon tyyliin vain kaksiosainen jatkoaika ja sen jälkeen sitten rankkarit.

Olisi sillä formaatilla ollut todella vielä tapahtunutta huikeampi finaali. Ainakin virtaa tuntui riittävän pelaajilla vaikka toisellekin sellaiselle.

Ruotsille kuitenkin kaikki kunnia heikäläistenkin vaikeuksista huolimatta mestaruuden suhteen. Kisatkin olivat enimmäkseen hienot vaikkakin harmitti hieman Slovenian ja Italian heikkous kun vaikka toki tippumaan tulivatkin niin ehkä hieman pirteämpiä olisivat voineet olla. Muutoin ei näissä kisoissa kyllä mitään hirveitä heittopusseja ollutkaan. Italian osalta vielä hymyilytti ainakin mikäli silmäni vain oikein erottivat niin Scandellan haparointi tärkeissä paikoissa.

Kyseinen kaveri on tuottanut vuosien varrella mitä raivostuttavimpia verenpaineen nousuja kohtuuttomiin lukemiin kun on aina päässyt ratkaisemaan maalin nimenomaan vieläpä helkkarin monta kertaa aina Unkaria vastaan juuri siihen pahimpaan mahdolliseen paikkaan MM-kisojen 1-divisioonan puolella...

Ensi vuonna sitten mikäli vain lohkojaot todella ovat Tanskassa oikeat niin onkin periaatteessa ja jälleen ei niin periaatteessa Suomelle kokonaan uuden vastustajan eli Etelä-Korean vuoro tulla voitetuksi. Etelä-Korea tosin on kohdattu Kehitysjoukkueella ja Team Finlandilla eli Suomen C-maajoukkueella itse asiassa aika montakin kertaa 1980-luvulla ja 1990-luvulla. Sisu Teamilla ei ainakaan tiettävästi koskaan, mutta aivan varma en ole kun ei ole kaikkia Sisu Teamin ottelutuloksia vielä tiedossani varmuudella. Korkeintaankin ehkä kerran tai kaksi ehti Sisu Team Etelä-Korean kohdata...
 

Trilisser

Jäsen
Mieluummin rankkarit ratkaisuna kuin onnenpomppu äkkikuolemajatkoajalla paras yhdestä -finaalissa. Jatkoaika pitäisi muuttaa siten, että pelataan 20 minuuttia loppuun asti ilman äkkikuolemaa 3:lla 3 vastaan. Tosin kaikkein paras ratkaisu olisi sarjamuotoisen turnauksen palauttaminen. Ja em. muutosehdotuksellani ei ole tarkoitus suosia Suomea, vaan minusta esim. finaalin tulisi ratketa mieluummin voittajan hyvään suoritukseen kuin häviäjän pahaan virheeseen, virheeseen, joka pahimmillaan ei edes johdu häviäjästä (esim. onnekas pomppu jään epätasaisuuden takia). Sarjamuotoinen turnaus myös minimoisi tuurin merkityksen ja korostaisi hyviä suorituksia kauttaaltaan..
 
Konecny filmaa
Mä taas väitän, että Konecnyä oikeasti osui päähän se ruotsalaisen maila.

Katsokaapa tarkemmin esim. tämä klippi ja pysäyttäkää siihen kohtaan (2 sekuntia), kun lapa on Konecnyn leuan kohdalla:
Sweden vs Canada - Travis Konecny's dive - YouTube

Tuossa valtaosa lavasta on peitossa kainalon alla ja lapa on oikeasti reilusti pidempi kuin miltä se näyttää tuossa kohtaa. Sitten kun se tulee pois kainalon alta, niin lavan koko pituus näkyy ja kun kuvasta hieman mittailee, niin se on täytynyt osua leukaan Konecnyä. Tosin kyllähän Konecny korostaa tuossa itse tuota tilannetta, mutta kyllä se lapa hyvin todennäköisesti on osunut myös leukaan sitä.

Tyyppiä syyllistetään ihan turhaan filmaamisesta (mm. Kurri ) ainakin tuon kuvakulman perusteella.
 

Byvajet

Jäsen
Otin kuvakaappauksen. Keskimmäisessä kuvassa maila on lähimmillään. Reaktio tulee todella myöhään.
Mä taas väitän, että tässä omassa kuvankaappauksessani se maila on jo leuassa. Reaktio tulee toki myöhemmin hieman myöhään ja väritettynä, mutta silti väitän, että osui. Saattaa olla että osa pelipaidasta jäi mailan ja leuan väliin ja näkyy mustana siksi tuo lavan kärki. Mutta kun jatkat tuota lavan linjaa tässä kuvassa, niin se menee suoraan leukaan.
 

Liitteet

Byvajet

Jäsen
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös