Su 18.9.2016 Otteluseuranta

  • 120 255
  • 1 298
Tila
Viestiketju on suljettu.

Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Tämän pelin perusteella Sebastian Aho kuuluu vilttiin. Eihän kukaan Suomesta ole loistanut, mutta Aho ei ole tehnyt yhtään onnistunutta ratkaisua ja näyttää siltä, että pelkäisi näitä ikätovereitaan valkoisissa paidoissa.
Naurettavaa alkaa Ahoa teilaamaan noin. Aho hankki omalla osaamisellaan sentään yhden ylivoiman ja se on jo saatanasti parempi suoritus kuin esim. Lehterältä, Jokiselta etc..
 

MAKE #89

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pientä piristymistä havaittavissa viimeisillä minuuteilla. Ei sillä että mitään merkitystä muuta kuin itseluottamuksen kannalta. Silti vain kourallinen vaihtoja jossa Suomi on pelannut vaaditulla intensiteetillä.
 

k0l1kk0

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sitten kannattaa tutustua vähän paremmin lajiin jääkiekko. Suomella on ennakkoon koko kisojen paskin rosteri. Tuloskin näköjään ihan sen mukainen.

Joo suosittelen että tutustut. Jääkiekko kun on muutakin kuin nimiä paperilla. Ja varsinkin Suomi on sen monesti näyttänyt. Plus paperilla pidän Tsekkiä heikompana. Enempää en teikäläisen viesteihin vastaa. Sinun taso nähty jo.
 

Ralph

Jäsen
Saadaankohan me ikinä tietää onko Suomen maalibiisi "WÄÄ ainakumälämää"?
Jos vikassa pelissä Venäjää vastaan kummallaan ei ole mitään panosta ja Sergei Bobrovski on maalilla, niin kyllä siinä pelissä verkko heiluu ja paljon.
 

ufon_kaakao

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Sebastian Aho
Aina pitää katsoa positiivisesti: Suomi sai hyvän oppitunnin pelinopeudesta. Nyt ollaan taas astetta valmiimpia turnauksen voittoon.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Ei ole minustakaan Aho ollut lähellekään heikoin hyökkääjä, mutta ainahan täällä omia pelaajia suositaan.
 

Götze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
No, tämä oli meille lohkon pahin vastus. Tässä vielä mitään ole pelattu. Mennään ihan piruuttaan välieriin vaikka siellä sitten tulisikin se noutaja sangen varmasti.
Uskon itsekin, että peli paranee kyllä tuosta. NA:n kanssa tulee olemaan helvetin kiire myös Ruotsilla ja Venäjällä. Tuommoinen ADHD-porukka oli lähtökohtaisesti kaikista vittumaisin vastustaja Suomelle.
 

k0l1kk0

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ristoki uskalsi ottaa kontaktia maalin eessä. Eteenpäin on menty.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Tästä, että Suomi on nyt matsin vikalla kympillä päässyt näennäisesti peliin mukaan ei voi päätellä yhtään mitään. NA säästelee aivan selvästi. Jalka on pois kaasulta.
 

Ralph

Jäsen
Ei ole kyse mistään kärppälaseista, tuolla on paljon paskempiakin suorituksia tänään ja yllätyin ettet sitä ole huomannut.
Yksittäisiä surkeampia suorituksia joo, mutta jokainen muu hyökkääjä on tehnyt ottelussa jonkun hyvän ratkaisun. Ahon ainoa sellainen oli kompastuminen ekassa vaihdossa, josta tuli ylivoima.

Itse en yllättynyt, että vain Kärppä-fani vastaa, kun Ahoa ei kehuta. Toki jos olisin laittanut Ahon tilalle Vatasen, olisi Jyväskylässä traktori jyrähtänyt käyntiin.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
:D AIJJAIJJAI saatana, suomalaisporsas on sammunut katsomoon. Mahaan sattuu, kun naurattaa!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös