Tila
Viestiketju on suljettu.

PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
Kolmonen kiduttaa kyllä katsojia parhaan kykynsä mukaan. Mainoksia tulee maksimaalinen määrä minkä kolmonen kehtaa laittaa. Ihme ettei kesken pelin mainosteta niin, että ruudussa näkyy firman logoja tai selostaja joutuu kertomaan kuka ohjelmaa tukee! Mertaranta oli tänään vielä selostajana, joten kaikki Saksan hyökkäykset olivat VAARallisia + jokainen vastustajan veskarin torjunta oli loistava! Tappion jälkeen meitä hemmoteltiin vielä jollain Pikku G:n hitillä! Jos tämän jälkeen mainostettu Erinin livekeikka (oikea live eikä Vain Elämää tyyppinen "live") olisi alkanut siihen perään, niin kyseessä olisi ollut aika infernaalinen putki!!

YouTube on tietysti olemassa, mutta nyt sieltä piti katsella Ruotsin peliä, koska tällä kertaa oli kaksi suht samantasoista matsia yhtä aikaa.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Jatkoajalla Suomi haki Tolvaselle, Aholle ja Kapaselle kiekkoa vauhtiin. Aho meinasi päästä edellisessä vaihdossa vauhdilla puolustuksen läpi, mutta kiekko karkasi.

Miksi muuten läpiajossa olleen pelaajan pitäisi tulla toisena alas? Eikö kärkimies ota sen kolmannen miehen?
Mikäs tämmöinen läpiajo oli?
 
"He jotka eivät asiosta tiedä, voisivat luulla, että kyse on vain jääkiekosta. Heille vain hymyilen."

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Liverpool. Tool
Ei ehkä ansaittu voitto mutta ansaittu tappio kuitenkin. Marjamäki pitää linjansa ihaltavasti. Joukkueen ylivoimaisesti paras kiekollinen puolustaja, Miro Heiskanen on saanut yv-aikaa turnauksessa tasan 0-sekuntia. Hinta on kova mutta ilmeisesti sen arvoista.
Säteri pelannee loput pelit vaikkei Hussoa tappiosta voikaan syyttää. Pasilan miesten ansiosta tämä joukkue joutaa häviämään loputkin pelit. Ei tunnu missään.
 
Väinö Tanner (SDP): Ei kannata lähteä huutokauppaan kommunistien kanssa. Ne tarjoavat aina enemmän.

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kivi ei ole törmännyt kokskaan vegaaniin liigajoukkueessa. Minkähänlainen gate tästä syntyy..
EIkös tuo ollut jo Tamin kommentin jälkeen ihan selvä juttu?
 
30:00 3-8 "Tää on meidän peli." - 45:19 7-13 - 60:00 17-17 (7m) - 69:59 20-19
#14 Kathlen Ax 12.5.2019

Don't Stop Believin'

Eleekka

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee
Saukkosen kirjoittamaa Juti-kirjaa kutsutaan palkinnoksi?
 
Suomalaiset naiset näyttävät enemmän Boris Jeltsiniltä kuin Boris Jeltsin itse
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Naurattaa kyllä edelleen tämä häiskäsen yyveelle itku vaikka se onkin puhtaasti trollin käsialaa. Ihan kuin Suomen YV olisi ollut jonkinlainen murheenkryyini tämän turnauksen aikana. Hussolle kyllä huutista vielä. Ei se ollut missään maalissa edes lähellä torjuntaa.
 
"He jotka eivät asiosta tiedä, voisivat luulla, että kyse on vain jääkiekosta. Heille vain hymyilen."

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Kivi ei ole törmännyt kokskaan vegaaniin liigajoukkueessa. Minkähänlainen gate tästä syntyy..
Olit eka, hymiö!

Karri Kivi antoi nyt Iikka Kivelle suoraan lapaan, katotaan pistääkö pannumyssytäti tyhjiin? Vai taluttaako joku muu valtakunnan mielensäpahoittajista Curry Stonen someteuraalle?
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Kuopion Palloseura, sympatiat: KalPa
Karri Kivi antoi nyt Iikka Kivelle suoraan lapaan, katotaan pistääkö pannumyssytäti tyhjiin? Kuka valtakunnan mielensäpahoittajista taluttaa Curry Stonen someteuraalle?
Curry on sen verran asiallinen häiskä että teki tuon tahallaan.
 
Pedon rinnassa on sydän ikiroutainen

BANZAI!

Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Naurattaa kyllä edelleen tämä häiskäsen yyveelle itku vaikka se onkin puhtaasti trollin käsialaa. Ihan kuin Suomen YV olisi ollut jonkinlainen murheenkryyini tämän turnauksen aikana. Hussolle kyllä huutista vielä. Ei se ollut missään maalissa edes lähellä torjuntaa.
Näyttää myös siltä, vaikka Marjukkaa onkin kiva syyttää kaikesta, että pelaajilla painaa joku pelko perseessä kun on epävarma moke takana. Joo Latvia peli ei, mutta sekin selittynee sillä, että saatiin semmoinen lentävä lähtö, että vastustaja heitti jo pyyhkeen kehään. Tanskaa ja Saksaa vastaan ei olla päästy karkuun, jolloin maalivahtiin on voitava luottaa. Olisin kokeillut Kilpeläistä tänään, koska nyt jää sitten kokonaan kokeilematta(?), eikai nyt hullukaan ala pelaamatonta mokea enää tässä vaiheessa kokeilemaan, ei edes Marjamäki. Husson edelliset otteet olisivat myös tukeneet Kilpeläisen vuoroa. Sätky on ykkönen.
 

kamrat

Jäsen
Suosikkijoukkue
urheiluseura HIFK
70- ja 80-luku ovat tulleet takaisin.

Kun Suomi jahtasi raivostuttavasti sitä ensimmäistä arvokisamitalia, oli tyypillistä, että hyviä vastaan taisteltiin hienosti ja joskus voitettiinkin, mutta sitten ne pelit, jotka piti hoitaa, olivat tuskaa.

Sitten Suomi alkoi voittamaan juuri ne matsit, jotka pitikin, ja mitaleja rupesi tulemaan.

Nyt on tullut flashbäkki tähän.
 
kamrat.

Barcow

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carolina Hurricanes, Leijonat
Jos ei muuta, niin on Suomi tarjonnut vedonlyöjille pientä lisähilloa lomarahojen päälle. 14 ja 10 kerrointa ollut tarjolla ylimielisestä räveltämisestä, jota Marjamäki kutsuu meidän peliksi.
 
Suosikkijoukkue
Lukko
Onko 1/2- kentän suuren peliajan pelaajat peluutettu jo tässä vaiheessa loppuun? Mun silmään näiden luistelu oli koko pelin ajan väkinäistä, vai oliko sittenkin halutonta?
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Kuopion Palloseura, sympatiat: KalPa
70- ja 80-luku ovat tulleet takaisin.

Kun Suomi jahtasi raivostuttavasti sitä ensimmäistä arvokisamitalia, oli tyypillistä, että hyviä vastaan taisteltiin hienosti ja joskus voitettiinkin, mutta sitten ne pelit, jotka piti hoitaa, olivat tuskaa.

Sitten Suomi alkoi voittamaan juuri ne matsit, jotka pitikin, ja mitaleja rupesi tulemaan.

Nyt on tullut flashbäkki tähän.
Tätä samaahan tämä on ollut pian 10 vuotta. 2009 kisoista tämä jo alkoi, silloin Suomi hävisi Valko-Venäjälle rankkareilla. Seuraavana vuonna tuli turpaan Tanskalta. Sitten olikin parin vuoden tauko ettei hävitty näille "ennakkoon heikommille", toki mukana oli rankkarivoittoa Latviasta yms. ja jälleen 2014 kisoissa tuli turpaan heikolta maalta, silloin Latvialta. 2015 jälleen nihkeä voitto Valko-Venäjästä rankkareilla ja viime vuonna sitten tosiaan tappio Ranskalle ja näissä kisoissa Tanskalle ja Saksalle.

Ei siis mitään erityisen uutta ja ihmeellistä, kyllä Suomikin on saanut jo vuosien ajan painia ihan kunnolla näiden heikompien maiden kanssa. Ennen tuota vuoden 2009 tappiota V-Venäjälle Suomi taisi olla harvoja ns. isoja maita jolla ei ollut vuosiin mitään ongelmaa näitä heikompia maita vastaan, tappioita ei ainakaan juuri tullut. Aravirran ajalta on joku tasapeli Saksalle ja Itävallalle, mutta siinä ne.
 
Pedon rinnassa on sydän ikiroutainen

BANZAI!
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.