Status Quo – pyhä kolmisointu

[Pisin Kääpiö 186cm]

Status Quon tämänkertainen Suomen visiitti alkoi eilen Finlandia-talolta. Tänään on vuorossa Pakkahuone Tampereella ja huomenna vielä Turun Caribia.

Sijoittamalla rahansa Status Quon konserttilippuun tietää aina mitä on luvassa, ikään kuin mäkkärillä kävisi syömässä. Jos yhtye miellyttää, niin keikkapaikalta ei koskaan tarvitse hiihdellä kotiin allapäin. Jos taas keikalta odottaa jotakin viime sesonkien konserttitallenteista poikkeavaa niin siinäpä sitten odotat, ikään kuin etsien samaisen mäkkärin valotaululta jotain sellaista mikä ei sinne kuulu.

Muutaman penkkirivin päästä lavan etureunasta katsottuna Status Quon keikka oli - mikä yllätys - standardia ikämiesten Quota, kaikilla laadullisilla mittareilla. Esiintyminen kesti nettona aika tarkkaan puolitoista tuntia. Kyllä tuohon olisi kohtuudella voinut toivoa vielä lisämittaa, mutta tuo mitta lienee Status Quon vakioitu myyntituote. Jotain vaihtelua noissa keikkaseteissä on viime vuosina sentään ollut, mutta ohjelmisto rakentuu isolta osin samoihin kestohitteihin joita soitetaan vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Ehkä tämä on harhaa, sillä Status Quolla on tällaista tavaraa paljon enemmänkin, ja onhan sitä soitettu ihan viime vuosinakin. Nyt jäivät soittamatta mm. 4500 Times, Paper Plane, Don't Waste My Time, In My Chair, I Saw The Light, Mystery Song ja niin päin pois. Pakolliset kuviot kuten Rockin' All Over The World, Down Down, Rain, Whatever You Want, Roll Over Lay Down, Softer Ride, Hold You Back yms. soitettiin luonnollisesti.

Pitkälle keski-ikäinen yleisö sai rahalleen vastinetta ja, jos ilmaisua voi tässä yhteydessä käyttää, yhtyi riehakkaasti yhtyeen musisointiin seisten. Tässä yhtye on ollut aina parhaimmillaan, perustavaraa peliin ja jengi mukaan talkoisiin.

Ja kyllä, setti alkoi Carolinella.

 

[Pavlikovsky]

Hyvä kirjoitus Kääpiöltä.

Jonkun verran harmittaa, kun ei nyt päässyt yhdellekkään keikalle muiden esteiden takia, vaikka ihan Turussakin asti käyvät. Noh, joka tapauksessa mukava kuulla, että äijät ovat jaksaneet rokata sitä tasaisen varmaa ja tyylikästä boogie ränttä tänttää, mistä Quo on aina tullut tutuksi.

Status Quo tosiaan kuuluu näihin bändeihin, joista tietää aina mitä saa kun keikalle tulee. Muita tällaisia ovat mm. Motörhead, Deep Purple jne. Äijistä tosiaan näkee, että soittamisen riemusta tuota hommaa tehdään ja Quolla on se vannoutunut oma faniryhmänsä vähän joka maassa.
Quota olen itse aika kauankin kuunnellut ja paljon löytyy erinäköistä liveä ja studioalbumia hyllystä, juurikin viime aikoina keikkojen ansiosta ollut Quo enemmänkin soitossa. Jotain todella hienoa tässä bändissä on kun vanhat papat veivaavat Carolinea kitara tukevassa sivuotteessa hieman heiluen edestakaisin, yksinkertaisen hienoa.

Quon kappaleista saisi jos monennäköistä suosikki-settilistaa, joten lienee loogista, että tuota hittirallia jatketaan. Pidän itse myös uudemmista kappaleista, vaikka kyllähän vanha kunnon Paper Plane, Roll Over Lay Down ja Rain kolisee vieläkin lujaa. Sitä en ihmettele yhtään, että yleisön keski-ikä on painunut päälle 50 ikävuoden, tämän ikäpolven rock-nuoriso aikanaan luukutti Quota todella antaumuksella. Sikäli kuulun itse siihen Status Quo-fanien vähemmistöön, että edustan nuorempaa ikäryhmää.

Eikun hyvää keikkaa vaan heille, jotka Pakkahuoneellekin menevät ja huomenna vielä Caribialle.

Niin ja Pisin Kääpiö, soittivatko lujaakin?

 

[Sledge Hammer!]

Status Quo:sta ei tiedä KOSKAAN mitä saa: Francis Rossi leikannut poninhäntänsä pois!! O Tempora, O Mores!

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Niin ja Pisin Kääpiö, soittivatko lujaakin?

Ihan riittävän lujaa, sikäli kun Finlandia-talossa ylipäätään pystyy tai on tapana. Status Quon Finlandia-talon soundit olivat keskivertoa laadukkaammat, jos mittapuuna käytetään tuolla vierailevien saman genren kokoonpanojen äänentoistoa. Jokaista soitinta pystyi ainakin paraatipaikoilta kuuntelemaan erikseen myös volyymin huippukohdissa. Rumpujen soundcheck oli onnistunut todella hienosti, tanakkaa lyöntiä muttei minkäänlaista päällekäyvyyttä.

 

[Paitselo]

Väliin jäi minultakin Finlandiatalon keikka tällä kertaa, mutta lodutukseksi hommasin vähän erikoisemman Quon levyn vuodelta 1996. Älppärin nimi on Don´t Stop ja tällä pitkäsoitolla Quo "coveroi" muiden artistien kuuluisiksi tekemiä vanhoja hittejä.
Levyllä on 15 biisiä ja niistä voisi mainita vaikkapa nämä:

- Get Back (Beatles)
- The Safety Dance (Men Without Hats)
- Proud Mary (CCR)
- Lucille (Little Richard)
- John and Mary (Robert Palmer)

Suosittelen lämpimästi kaikille Quon faneille - levyllä on mukana sellaista tykitystä, että vankemmatkin tyrät rupeavat rytkymään. Varsinkin tuo 80-luvun alun discohitti The Safety Dance on Quon käsittelyssä makoisaa skottihenkistä fiilistelyä.

 

[psychodad]

Janos Valmusen ohella yksi noloimmista koskaan levyttaneista artisteista. Mutta joillekin tuo ranttatantta uppoaa, itse en voi sietaa.

 

[Paitselo]

Janos Valmusen ohella yksi noloimmista koskaan levyttaneista artisteista.

Bändin eka levy 1960-luvulla ja loppua ei suosiolle ole näkyvissä vieläkään vuonna 2010 - aika hyvä suoritus "nololta artistilta". Noh, makuasioitahan nämä ja tästä pääsemmekin ihmettelemään, että kuinka paljon tällä bändillä niitä noloja faneja maailmalla onkaan - fanien "ikähaitari" on ainakin harvinaisen suuri.

 

[psychodad]

Bändin eka levy 1960-luvulla ja loppua ei suosiolle ole näkyvissä vieläkään vuonna 2010 - aika hyvä suoritus "nololta artistilta". Noh, makuasioitahan nämä ja tästä pääsemmekin ihmettelemään, että kuinka paljon tällä bändillä niitä noloja faneja maailmalla onkaan - fanien "ikähaitari" on ainakin harvinaisen suuri.

Sita en kiista etteiko bandi olisi suosittu. En vaan ymmarra miksi. Mutta olihan Matti Nykanenkin aika suosittu artisti joten ihmiskunta ei paase yllattamaan tassakaan tapauksessa.

 

[Paitselo]

Mutta olihan Matti Nykanenkin aika suosittu artisti joten ihmiskunta ei paase yllattamaan tassakaan tapauksessa.

Tästähän saisi aikaiseksi taas loputtoman kiistelyn. Omasta levyhyllystäni löytyy Status Quon lisäksi esim. sellaisia nimiä kuin Emerson & Lake and Palmer, Sibelius, Brahms, Mozart ja Bach - olen kylläkin sitä mieltä, että kaiken musiikin ei tarvitse olla ns. "vaikeata" - ränttätäntälle, sinfonioille ja preludeille löytyy ainakin minun elämästäni ne omat pakkansa ja hetkensä.

 

[Pavlikovsky]

Levyllä on 15 biisiä ja niistä voisi mainita vaikkapa nämä:

- Get Back (Beatles)
- The Safety Dance (Men Without Hats)
- Proud Mary (CCR)
- Lucille (Little Richard)
- John and Mary (Robert Palmer)

Suosittelen lämpimästi kaikille Quon faneille - levyllä on mukana sellaista tykitystä, että vankemmatkin tyrät rupeavat rytkymään. Varsinkin tuo 80-luvun alun discohitti The Safety Dance on Quon käsittelyssä makoisaa skottihenkistä fiilistelyä.

Hmm, tämmöinen ei olekaan tullut vielä vastaan. Proud Mary toki on Quon niin legendaarinen cover, että siitä kaikenlaista liveä löytyy ja hyvä coverointi onkin. Pitääpä yrittää pitkästä aikaa metsästämään ehkä tätä vähän vanhempaa Quota nyt puolestaan, kun oikein vieläpä tätäkin hehkutit, heh.

Aivan Status Quon alkuajoista minulta ei löydykään kuin yksi kokoelma, mutta tuo riittänee sillä bändin suunta ei aivan vielä ollut selvillä n. 2 ensimmäisen levyn aikana. Joka tapauksessa vanhaa Quota ei tunnu ihan joka levykaupassa tarjolla olevan.

Sen takia kyselin tuosta soiton lujuudesta, koska Finlandia-talossa on nähty monennäköistä volyymia ja kaikki bändit sinne eivät sovikaan. Viime kesänä Johnny Winterin keikalla bluesin rytke hieman hajosi ja akustiikassa oli selvästi ongelmia, vaikka hyvä keikka olikin. Hyvä jos soundcheck oli tehty hyvin ja mikään soitin ei painottunut liikaa vaan soundi oli tasainen.

Isäni joskus sanoi, että 70-luvulla Ruisrockissa bändi junttasi niin kovaa menemään, että korvissa soi vielä viikon sen jälkeen ja turva-aitaa kaatui, aikaahan se oli tuokin sitten.

Francis Rossin uudesta lookista olisi mukava myös saada kuvamateriaalia, kuulosti alkuun kovin erikoiselta kieltämättä.

 

[Paitselo]

Joka tapauksessa vanhaa Quota ei tunnu ihan joka levykaupassa tarjolla olevan.

Voin varauksettomasti suositella levyjenkeräilijän taivasta, eli Helsingissä sijaitsevaa Fennica Recordsia - sieltä löytyy Quon(kin) helmiä. Voi tilata myös netin kautta/postitse.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Voin varauksettomasti suositella levyjenkeräilijän taivasta, eli Helsingissä sijaitsevaa Fennica Recordsia - sieltä löytyy Quon(kin) helmiä. Voi tilata myös netin kautta/postitse.

Ja sikäli kun nälkä kasvaa syödessä, niin mm. eBaysta kannattaa tsekata kuinka hirmuinen määrä Quo-roinaa onkaan maailmalla tarjolla. Ja mitä vaan rompetta tietysti. Harvinaisten levyjen, kirjojen yms. metsästykseen nämä suuren maailman nettihuutokaupat ovat ihan omiaan.

Pavlikovsky ja muutkin voivat tutustua Francis "Harmaa Pantteri" Rossin liehumattomaan lettiin vaikkapa Statusquo.co.uk:ssa. Vaan hyvän matkaa seitsemättäkymmenettään käyvän Parfittin letti on vielä suht ennallaan.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Tästähän saisi aikaiseksi taas loputtoman kiistelyn. Omasta levyhyllystäni löytyy Status Quon lisäksi esim. sellaisia nimiä kuin Emerson & Lake and Palmer, Sibelius, Brahms, Mozart ja Bach - olen kylläkin sitä mieltä, että kaiken musiikin ei tarvitse olla ns. "vaikeata" - ränttätäntälle, sinfonioille ja preludeille löytyy ainakin minun elämästäni ne omat pakkansa ja hetkensä.

Kuinka samaa mieltä voinkaan olla. Eri musiikkilajien joukosta löytyy oman lajityyppinsä helmiä, joita ei voi eikä tarvitsekaan laittaa samalle lähtöviivalle. Status Quo on omassa sarjassaan ekstreemi kuningasyhtye, mutta sarjoja on toki paljon muitakin. Ja kun musiikkia on kuunneltu riittävästi, voi aina hakeutua kirjallisuuden pariin. Sieltä vasta, avot, savottaa löytyy.

ELPin Tarkus on muuten eräs all-time suosikkilevyistäni. Poikasena tuo maaginen kansikuva hiillosti mieltä ja herätti kiinnostuksen yhtyettä kohtaan. Mikään jonninjoutava rytmiryhmä ei kykene plaseeraamaan levynsä kanteen vyötiäisen ja panssarivaunun uhmakasta ristisiitosta.

 

[Pavlikovsky]

Ovatkos jatkiksen vannoutuneet Quo-fanit jo kuulleet uutta Status Quon levyä nimeltä " Quid Pro Quo", jota tuossa ylemmässä viestissä viime syksynä mainostin? Spotifysta tämä kyseinen kiekko löytyykin ja ensi kuuntelun jälkeen on pakkosanoa, että kolmisoinnun brittipioneerit ovat tehneet jälleen kerran niin samanlaisen, mutta toisaalta todella rouhean ja juurevan levyn, joka nousee kyllä omassa Quo-asteikossani todella korkealle, ikä on vain numeroita.

Sinkku Rock 'n' Roll 'n' You ei vielä niin tärähtänyt jakeluun niin kovaa kuin olisi odottanut, mutta esimerkiksi Two Way Traffic ja Parfittin laulama Let`s Rock laittavat jalan vipattamaan kunnolla. Myös Better Than That ja Movin On` saavat kuuntelijan asettelemaan ilmakitaraa ja leveämpää haara-asentoa samantien. Levyllä on hyvä äänimaailma ja tuo Rossin ääni se vuodesta toiseen pysyy yhtä omalaatuisen puhtaana ja tunnistettavana. Loppuun väkisin väännetty In The Army Now on tosin aivan turha tekele uudelleen soitettuna ja en tiedä mikä vetovoima tuolla Quon historian ehkäpä huonoimmalla radio nova-biisillä oikein on.

Joka tapauksessa vanhat sedät jaksavat edelleen heilua todella pirteän, raskaan (jos Quon levyistä voidaan puhua) ja hyvin tutunlaisen levyn parissa. Tätä rock-genre edelleen tarvitsee ja toivottavasti vanhat pierut saadaan keikkailemaan Suomeenkin vielä.

Kaivakaa vanhat ruutupaidat pölyttymästä, pukekaa vaaleat farkut ja valkoiset tennarit ylle ja ottakaa erittäin tukeva haara-asento ilmakitaroineen. Quo Is Back!

Tuossa vielä biisejä Youtubesta:

Let`s Rock: http://www.youtube.com/watch?v=aXTra...eature=related
Dust To Gold: http://www.youtube.com/watch?v=nDikf...eature=related
Two Way Traffic: http://www.youtube.com/watch?v=6rMOD...eature=related

Enjoy!

 

[oiler99]

Uusi albumi oli mennyt myös Britannian albumilistan kymmenen kärkeen, vaikka sitä ei ole saatavilla kuin CD-muodossa ja ainoastaan Tescolta, joka on levyn maailmanlaajuinen jakelija ja maailman kolmanneksi suurin alallaan.

Status Quo tuli nähtyä vuosi sitten Oulussa ja ukot vetivät tiskiin sellaisen setin, että siinä jää moni stadioneillakin vetävä jalkoihin (vaikka kyllähän Quokin edelleen stadionbändi on, ei vain ole Suomessa). Jos keikka alkaa Carolinella, niin pieleen ei voi paljoa mennä sen jälkeen!

 

[Pavlikovsky]

Reunionia pukkaa!

Nyt on kolmisoinnun tosifaneilla tämän bändin suhteen syytä juhlaan. Näin koska, vanha Quo parsii klassisen kokoonpanonsa kasaan eli Rossi-Parfitt-Lancaster-Coghlan, jolla yhtyeen kovimmat studiokiekot on äänitetty. Idea tähän reunioon tuli bändin Hello-Quo nimisestä uudesta dokumentista, jossa nähdään myös materiaalia alkuperäiskokoonpanon ensimmäisestä soittosessiosta sitten 80-luvun alun. Reunion meinaa lähteä tien päälle tottakai ja Rossi lupailee uutta studiolevyäkin, vähän samaan tapaan kuin Black Sabbath päätti koota originaalikokoonpanonsa vuosi sitten yhteen.

Sinänsä tilanne erikoinen, sillä huolimatta vanhan Quon comebackista ja levytys/kiertue-aikeista, niin nykyinen Quo-kokoonpano ei häviä mihinkään vaan se toimii tämän klassisen kokoonpanon rinnalla toiminnassa ja myös tämä kokoonpano julkaisee uuden levyn, ilmeisesti mukana tälläkin levyllä ovat Rossi ja Parfitt, sillä eihän tämä levytys muuten olisi Status Quota nähnytkään. Mielenkiintoinen tilanne muutoinkin tuo, sillä samasta bändistä on sekä klassinen sekä nykyinen kokoonpano "hyväksytysti" voimassa samaan aikaan. Vastaavaa ei tule mulle ainakaan mieleen rockin historiasta noin muuten.

Helpollahan tämä reunion ei ole syntynyt, sillä esimerkiksi Alan Lancaster sairastaa ms-tautia, joka hänellä on diagnosoitu 10 vuotta sitten. Muutenkin Rossi juttelee, että yhtyeen kunnioitettavan pitkään jatkunut ura saattaa olla jo kohtapuoliin päätöksessään vedoten keikkailuun vaadittavaan energiaan vanhoilta miehiltä.

Joka tapauksessa klassinen kokoonpano tekee viisi keikkaa Briteissä maaliskuussa 2013:

MARCH 2013
Sunday 10th - Glasgow 02 Academy
Tuesday 12th - Manchester 02 Apollo
Wednesday 13th - Wolverhampton Civic
Friday 15th - London, Hammersmith Apollo
Saturday 16th - London, Hammersmith Apollo

Uudempi Quo-kokoonpanohan on keikkaillut isommillakin stageilla, mutta ehkä reunion kokoonpanon on syytä aloittaa vähän maltillisemmin, kun ei papat ole soitelleet 30 vuoteen yhdessä kolmisointu boogieta.

Anyway, hienoa että brittiläisen rockin vanha dinosaurus jaksaa aktivoitua ehkäpä vielä kerran näin merkittävällä tavalla. Nykyisen kokoonpanon viimeisin levytys Quid Quo Pro oli vakuuttava pläjäys tuttua ja turvallista kolmisointu jytää fenderit totutussa etustondiksessa valkoiset farkut sekä lenkkarit jalassa, joten uskon että vanha/uusi kokoonpano saa vielä bändille ominaista energiaa levyille syntymään. Rossi lupaili tulevilla keikoilla mm. Roadhouse Bluesia, siitä on tosiaan jo yli 30 vuotta aikaa.....

Lisää aiheesta tässä Classic Rock Magazinen linkissä: Classic Status Quo lineup to reunite

 

[Paitselo]

Mielenkiintoinen tilanne muutoinkin tuo, sillä samasta bändistä on sekä klassinen sekä nykyinen kokoonpano "hyväksytysti" voimassa samaan aikaan. Vastaavaa ei tule mulle ainakaan mieleen rockin historiasta noin muuten.

No jotenkuten samanlainen tilanne oli 70-lukulaisella brittiläisellä "glamrock" bändillä nimeltä The Sweet. Bändin laulusolisti Brian Connolly kuoli ja bändi hajosi.
Myöhemmin sitten bändin kitaristi/laulaja Andy Scott perusti bändin nimeltä Andy Scott`s Sweet ja Amerikkaan muuttanut Sweetin basisti/laulaja Steve Priest perusti "ison veden" takana oman bändinsä - kummatkin bändit esittivät Sweetin vanhaa ohjelmistoa. Näin oli olemassa yhtäaikaa kaksi Sweetin biisejä soittavaa Sweetiä eri puolilla maapalloa.
Itse olen kyllä ollut aina sitä mieltä, että alkuperäisen solistin Brian Connollyn kuoleman myötä kuoli myös bändi nimeltä The Sweet.

Enpäs muuten tiennytkään tuosta Alan Lancasterin ms-taudista. Huh huh, kuinkahan mieheltä onnistuu nykykuntoisena ison bassokitaran rääkkääminen plektralla? Siinä voi irrota hikipisara jos toinenkin.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Uudempi Quo-kokoonpanohan on keikkaillut isommillakin stageilla, mutta ehkä reunion kokoonpanon on syytä aloittaa vähän maltillisemmin, kun ei papat ole soitelleet 30 vuoteen yhdessä kolmisointu boogieta.

Eivät yhdessä, mutta kukin tahoillaan. Sekä Lancaster että Coghlan ovat soittaneet omissa kokoonpanoissaan kovasti Quo-tyyppistä musiikkia (mitä muutakaan). Kuten yhtyeen nimikin jo antaa ymmärtää, niin Coghlan's Quo vatkaa samaa vanhaa Status Quon materiaalia tutuilla sovituksilla. Youtubesta löytyy Coghlan's Quon rainoja ihan runsaasti jos kiinnostaa.

Ikää tulee itse kullekin lisää tasaisen tappavaan tahtiin. Jos vanha nelikko haluaa vielä muisteloida yhdessä lavalla, niin nythän se vielä käy kun joka jannussa henki pihisee ja soittokin vielä käy. Taannoisen Suomi-vierailun pohjalta ainakaan Rossin ja Parfittin kuntoa ei käynyt liiemmin moittiminen, vaikka Parfitt on isot pumppuoperaatiot läpikäynyt ikämies, jolla kurkkusyöpääkin kai epäiltiin yhdessä vaiheessa. Rossin habitus taas on muutenkin ikinuorekas, mitä nyt letti leikattiin veke. Lancasterin MS-taudista olin lukenut, mutta MS-diagnoosin perusteella ei vielä pysty yhtään päättelemään millaisessa kunnossa tautia poteva on. Ilmeisesti Lancasterilla ei mene ihan huonosti jos muutaman keikan kiertuekin on tulossa.

 

[Pavlikovsky]

No jotenkuten samanlainen tilanne oli 70-lukulaisella brittiläisellä "glamrock" bändillä nimeltä The Sweet.

Aivan, tuota en tiennytkään, merkittävä täsmennys tähän aiheeseen.. The Sweet on mulle tuttu vain levyhyllystä löytyvän yhden bändin kokoelman verran, joka tekee läpileikkauksen bändin tuotannosta melko perusteellisesti kieltämättä. Myönnän, on jäänyt vähän vähemmälle kuuntelulle.

Paljonhan näitä bändikiistoja on ollut varsinkin näissä pitkän linjan rock-bändeissä, joissa sukset ovat menneet useampaan kertaan ristiin suuntaan jos toiseen ja kaikenlaisia versioita keikkailee ympäri maailmaa esittäen originaalin bändin biisejä. Mieleen nyt tulee ainakin Nazareth ja CCR, joissa ilmeisesti molemmissa homma on saatu joten kuten sovittua jo.

Eivät yhdessä, mutta kukin tahoillaan. Sekä Lancaster että Coghlan ovat soittaneet omissa kokoonpanoissaan kovasti Quo-tyyppistä musiikkia (mitä muutakaan).

Tämäkin uutta tietoa, kiitos tästä Kääpiö. Pitääpäs tutustua youtuben kautta herrojen materiaalin, jota en hetkeäkään epäile etteikö se olisi lähes yhtä Quo-vaikutteista kuin Status Quon oma musiikki itsessään. Sen verranhan tuosta klassisen kokoonpanon hajoamisesta on aikaa, että Coghlan ja Lancaster ovat varmasti ehtineet tahkota studiossa äänitteen jos toisenkin.

Mitä Lancasteriin tulee niin ms-diagnoosi tosiaan pelkästään tautiluokitteluna ei kerro vielä mitään missä kohtaa sairaus on menossa. Lancaster voi olla stagella vielä hyvässä vedossa, vaikka ms-tauti taustalla olisikin. Hienoa joka tapauksessa, että klassikot Quo-levytykset tehnyt remmi saadaan vielä levyttämään ja keikkailemaan yhdessä. Sinänsä en ole Quon musassa antanut haitata läpi vuosien, vaikka Lancaster ja Coghlan ovat puuttuneet hajoamisen jälkeen, sillä Quon musiikki ei perustu täysin yksiin jäseniin, vaan kolmisointu bluesrockia pystyy jauhamaan kyllä muillakin alan hallitsevilla. Kuitenkin, klassikkokokoonpano on aina klassikkokokoonpano. Parfitt ja Rossi eivät sinänsä ole soitannollisesti kuin meiningiltään keikoille yhtään antaneet osviittaa ikääntymiselle, mitä tulee noihin tuoreimpiin videoklippeihin. Komeasti edelleen äijät vetävät aidolla junttaboogie-asenteella keikat ja biisit läpi niin kuin Status Quon pitääkin.

Uskon, että miesten biisikynä on edelleen terävänä mitä tulee studiotyöskentelyyn ja optimistisesti voisi jo nyt todeta, että tuskin tulemme yhtään pettymään mikäli bändi jatkaa (niin uudella kuin vanhalla kokoonpanolla) siitä mihin on jääty levyjen teemojen suhteen.

 

[oiler99]

Status Quohan on myös pukkaamassa elokuvaa ulos ensi vuonna. Leffan nimi on "Bula Quo" ja kyseessä on käsittääkseni Filippiineille sijoittuva komedia jossa yhtye esittää itseään.

Tässä muuten materiaalia tuosta Hello Quo-dokkarilta löytyvästä reunion-sessiosta.

Status Quo - Backwater - YouTube

Status Quo (original line up) - In My Chair - YouTube

Ihan hyväkuntoiselta Lancaster näyttää ja hyvin ukoilla edelleen yhteissoitto pelaa.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Ihan hyväkuntoiselta Lancaster näyttää ja hyvin ukoilla edelleen yhteissoitto pelaa.

Ikä lienee haudannut pahimmat eripurat. Tekisi kieltämättä mieli lähteä paikan päälle katsomaan, jos lipun saisi irti. Suuruusvuosien line up on minultakin näkemättä.

Kuten alunperin, In My Chair on lajityypiltään 'flegmaattinen bluesrock'. Onpas tuo Lancaster kovasti Albert Einsteinin näköinen nykyään.

 

[Paitselo]

Sinänsä en ole Quon musassa antanut haitata läpi vuosien, vaikka Lancaster ja Coghlan ovat puuttuneet hajoamisen jälkeen, sillä Quon musiikki ei perustu täysin yksiin jäseniin, vaan kolmisointu bluesrockia pystyy jauhamaan kyllä muillakin alan hallitsevilla.

Olen hieman eri mieltä, koska Quolla on olemassa biisejä jotka mielestäni vaativat nimenomaan Alan Lancasterin lauluääntä. Mites se nyt menikään ... "keep your eyes on the road and your hands upon the wheel" ... jne. Roadhouse Blues on nimenomaan Alanin ominta alaa.

Let it roll baby, roll ....

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Olen hieman eri mieltä, koska Quolla on olemassa biisejä jotka mielestäni vaativat nimenomaan Alan Lancasterin lauluääntä.

Pitää mainita RB:n lisäksi myös Backwater, toinen Lancaster-klassikko. Samoin myös Rain, Parfittin kirjoittama ja laulama, joka henkilöityy voimakkaasti Parfittiin ja juuri laulunsa vuoksi. Makuasioita nämäkin tietysti, mutta tuollaisiksi nuo teokset aikanaan kasvoivat.

 

[Pavlikovsky]

Olen hieman eri mieltä, koska Quolla on olemassa biisejä jotka mielestäni vaativat nimenomaan Alan Lancasterin lauluääntä.

Hyvä pointti, onhan toki Lancasterin panos esim. juurikin Roadhouse Bluesissa merkittävä. Roadhouse Blues on myö samalla Quon yksi parhaimmista covereista, joita paalujunttaboogien veivaajat ovat ulos sylkeneet. Toki Creedencen Proud Mary sekä Good Golly Miss Molly pääsevät omalla mittapuullani lähelle.

Esitin asian ehkä hieman huonosti, my mistake. Tarkoitin vain, että omasta mielestäni Lancasterin ja Coghlanin eroaminen Status Quosta ei ollut yhtä merkittävä asia kuin vaikkapa jos David Coverdale lähtisi lätkimään Whitesnakesta tai vaikka Lemmy Motörheadista, koska näissä esimerkeissäni ko. orkesterin musiikki henkilöityy vahvasti näihin bändin keulamiehiin. Status Quossa ei ehkä aikanaan niin vahvasti Lancasteriin ja Coghlaniin, mutta jossain määrin kyllä niin kuin Roadhouse Blues ja Backwater tässä otettiinkin hienosti esimerkiksi.

Noh, kuten totesin niin alkuperäinen kokoonpano on aina se alkuperäinen ja nimenomaan se jäsenistö, jolla Quokin on nämä klassikkolevyt sekä biisit väsännyt ja jotka saavat tekemiinsä kappaleisiin sitä alkuperäistä tunnetta sekä energiaa.

Kyllähän tuota vanhaa reunion-jäsenistöä vielä kyllä lähtisi mielellään katsomaan. Status Quolle on Suomessakin keikoille riittänyt aina kuitenkin katsojia esiintymispaikkaan nähden ja nyt kun puhutaan klassikkokokoonpanosta niin kyllä sieltä boogie-faneja saataisiin lisää lehtereille. Caroline, Paper Plane, Again And Again tai Heavy Daze saattaisivat raikua ämyreistä purevan vahvasti, jos ikämiehet vähän innostuisivat lavalla "vielä kerran pojat"-hengessä....

 

[oiler99]

Frantic Fourin brittikeikkojen kysyntä on ollut niin kovaa, että ukot harkitsevat nyt maailmankiertueelle lähtemistä.

Status Quo consider Frantic Four world tour | News | Classic Rock