Näin ensimmäisen ottelun alla on tavallistakin enemmän kysymysmerkkejä ilmassa. Joukkueet eivät kohdanneet runkosarjassa kertaakaan ja kohtaamiset ovat viime vuosina jääneet muutenkin vähiin. Boston on noita pelejä hallinnut, mutta Chicagon mestaruuskautena molemmat pelit päättyivät Blackhawksin voittoon. Hawks voitti yleensä tiukan läntisen konferenssin lähes näytöstyyliin, mutta siitäkään ei voida päätellä juuri mitään, koska yhtään konferenssien välistä peliä ei ole nähty. Blackhawks on pelannut yhden pelin, mutta sai kahden pelin Kalifornian reissua lukuun ottamatta pelata muut 15 ottelua Minnepolis–Chicago–Detroit-akselilla. Raskain seitsemän ottelun sarjaan osui onnekkaasti vielä lyhin etäisyys. Kaksi kevään kolmesta O6-ottelusarjasta on jo venynyt legendaarisesti seitsemännen pelin jatkoajalle ja se ei ole mitenkään mahdoton ajatus lähtökohtaisesti tasaisessa finaalisarjassakaan.
Penkin takana seisoo kaksi valmentajavelhoa, joiden shakkimatsi tuonee ottelusarjaan yhden mielenkiintoisen piirteen lisää. Julien peittosi jo Randy Carlylen, John Tortorellan ja Dan Bylsman joukkueet. Quenneville löysi niin ikään lääkkeet Mike Yeon, Mike Babcokin ja Darryl Sutterin joukkueita vastaan. Detroitista oli tullut Quennevillelle jonkilainen mörkö, jonka kaataminen mahtoi tuntua jo lähes henkilökohtaiselta mestaruudelta. Viiksekkään valmentajan uralla oli nimittäin Detroitia vastaan viisi ottelusarjan tappiota kolmen eri joukkueen peräsimessä. Molemmilla valmentajilla on käytössään laaja ja laadukas joukkue, josta löytyy monipuolisia palikoita monenlaiseen käyttöön.
Julien on jo Bruins-valmentajalegendojen joukossa, josta löytyy Art Rossia, Milt Schmidtiä, Harry Sindeniä, Don Cherrya ja muita lajin merkkihenkilöitä. Pudotuspelien tilastoissa Julien on jo ensimmäisenä otteluissa ja voitoissa. Tänä keväänä hänellä on mahdollisuus nousta ensimmäiseksi kahden mestaruuden Bruins-valmentajaksi.
Joel Quenneville voi niin ikään nousta ensimmäiseksi kahden mestaruuden Blackhawks-valmentajaksi. NHL-historian valmentajatilastoissa TOP-10 paikan jo saavuttanut ja useassa aktiivivalmentajien tilastoissa kärkeä pitävä Q on noussut Blackhawks-valmentajien pudotuspelitilastoissa Mike Keenanin ohi toiseksi Billy Reayn taakse. Runkosarjatilastoissa Quenneville tuskin pääsee ohi yli 13 kautta Hawksia valmentaneesta Reaysta, mutta pudotuspeleissä se on vielä mahdollista, mikäli menestys jatkuu tulevinakin vuosina (Reay 117. 57-60, Quenneville 67. 42-27).
Puolustajien kuorma peliaikojen keskiarvojen perusteella on jakaantunut näin:
Blackhawks
Keith (25:42) - Seabrook (21:55)
Oduya (21:35) - Hjalmarsson (22:13)
Leddy (15:23) - Rozsival (18:30)
Brookbank (6:50, 1 peli)
Bruins
Chara (29:21) - Seidenberg (24:10)
Ference (22:23, 8 peliä) - Boychuk (23:20)
Krug (16:14, 9 peliä) - McQuaid (14:55)
Bartkowski (19:46, 7 peliä)
Redden (15:48, 5 peliä)
Hamilton (15:47, 7 peliä)
Chicago on pelannut Keithin pelikieltoa lukuun ottamatta samalla kuusikolla koko pudotuspelit. Peliaika jakaantuu varsin tasaisesti, koska kuusikko on varsin laadukas. Bostonin puolustuksessa neljä pelaajaa on pelannut kaikki pelit ja kahdella paikalla on kiertänyt viisi puolustajaa. Käytännössä kuitenkin pelaava kuusikko lienee sama kuin koko Penguins-sarjankin. Bruins-puolustus on tehnyt 15 maalia kevään pudotuspeleissä eli 30% joukkueen pudotuspelien osumista (15/50). Hieman yllättäen ahnein maalipyssy ei olekaan hurjan lämärin omaava Chara vaan viisi maalia latonut Boychuk ja erityisesti ylivoimalla onnistunut neljän maalin tulokaspakki Krug. Runsaasti hyökkäykseen liittyviltä Blackhawks-pakeilta löytyy kolme kahden maalin puolustajaa, joiden osuus joukkueen maaleista on hieman vaatimattomampi 13% (6/47). Tosin Seabrookin jatkoaikamaali Detroitia vastaan oli sitäkin tärkeämpi.
Kyllähän tällaisessa legendaarisessa Original Six -setissä on hienoa saada Jatkoajan laadukkaat Blackhawks-kirjoittajat mukaan.
Veikkaan että karvaus lähtee aluksi Rangers-sarjan tyylisesti, eli Pens-sarjaa korkeammalta. Boston pyrkii cycleen ja tulee todennäköisesti voittamaan sellaisen pelitavan.
Toisaalta luulen että sellaiseen asetelmaan ei koskaan päädytä. Quenneville ei anna Bostonille niin paljon löysää kuin Bylsma antoi ja Hawksin materiaali on selvästi parempi.
Meillä Blackhawks-kirjoittajilla on tosiaan niin laadukasta keskustelua, että innostutaan välillä täyttämään ottelusarjan ketju keskinäiselläkin kinastelulla.
Isojen Bruins-hyökkäjien kulmamyllytys voi olla myös Blackhawksia vastaan tehokas ase, jos B's saa sillä maalin taustan ja edustan haltuunsa. Noilla alueilla Chicagoa on pystytty horjuttamaan. Toisaalta myllytyksen edellytys on Hawks-päätyyn pääseminen ja siellä pysyminen, mikä voi osoittautua vaikeaksi toteuttaa. Ainakaan väsynyt ja loukkaantunut Kings ei siihen pystynyt riittävän runsaasti ja järjestelmällisesti. Chicago pelaa keskialueen tiiviisti ja liukkaiden puolustajien syöttöpelin pysyessä laadukkaana paine purkautuu varsin nopeasti, kuten myös
TweetyLeaf tuossa edellä kirjoitti. Etenkin Kingsiä vastaan myös Crawford purki painetta avaamalla päätykiekkoja ylös ennen vastustajan karvaajien saapumista paikalle. Bruins-pelaajien - erityisesti puolustajien - puolestaan täytyy olla erittäin tarkkana pelin avaamisessa, sillä Blackhawks rankaisee odottamistaan harhasyötöistä säälimättä. Lisäksi Hawks-hyökkääjät Hossa ja Toews etunenässä ovat ahneita riistämään kiekkoa pahaa-aavistamattomilta vastustajilta.
Runkosarjassa Hawks voitti paljon pelejä ihan vain silkalla kiekonhallinnalla vastustajan päädyssä. Peli oli paikoitellen jopa tehotonta, mutta maalipaikkoja rakentui niin runsaasti, että niistä syntyi riittävä määrä osumia pelien voittamiseen. Pudotuspeleissä Chicago ei ole luonut aivan yhtä runsaasti maalipaikkoja, mutta sen sijaan joukkue on käyttänyt saamansa tilaisuudet hieman tehokkaammin hyväkseen.
EDIT:
Blackhawks-historioitsija Bob Verdi on kirjoittanut jälleen joukkueen kotisivuille
jutun finaalien kunniaksi. Jutussa pääsee ääneen muun muassa molempia joukkueita edustanut Al Secord, joka toimii nykyään Texasissa matkustajalentokoneen perämiehenä American Airlines -yhtiössä. Tämä kovaluisen laitahyökkääjän kommentti oli aika hauska:
"One thing I never understood. Savy, Larms and I were called ‘The Party Line.’ Still don’t know why. Did someone see us crawling around downtown? Not me."
Jutussa kerrotaan myös Chicagon ainoasta pudotuspelisarjavoitosta Bruinsia vastaan keväällä 1975. Boston vei ratkaisevan kolmannen ottelun laukaukset 56-19 kotikaukalossaan, mutta Tony Espositon torjunnoilla pelissä roikkunut Chicago voitti maalisarakkeen 6-4 ja siten myös ottelusarjan.
Blackhawksin kotisivuilta löytyy myös jo ensimmäisen finaalin
Game Notes (PDF 2 MB), josta löytyy runsaasti tilastoja ja muuta mielenkiintoista.