Huh huh, täystyrmäys. Eipä tee paljoa mieli kirjoitella tuosta, mutta yritetään jotain.
Blues oli täysin alistunut ja turhautunut joukkue oikeastaan kaikilla mittareilla. Viime peli taisi vaikuttaa täysin väärällä tavalla joukkueen vireystilaan, tämä näkyi heti ensimmäisestä vaihdosta lähtien. Käyn vaikka pelin maalit läpi, niin siitä oikeastaan selviää koko Bluesin pelin ontuvuuden kirjo.
- 1-0 Richards. Penner heittää kiekkoa kulmaan. Richards heittelee Oshien epätyypillisesti maalin taakse kuin rukkasen, Shattenkirk kiekkoon, mutta antautuu taistelutta Pennerille. Tämän jälkeen hän antaa Pennerin kirjaimellisesti kävellä maalille, Richards iskee karat sisään. Alistunutta ja laiskaa peliä koko Bluesin viisikolta, kliseisesti sanottuna pää oli vielä pukukopissa, viime pelissä tai viime sarjassa.
- 2-0 Kopitar. Kings iski alivoimalla, taas. Nyt tosin maalissa ei ollut heidän omaa hyvyyttään kuin toteutuksessa, niin ison lahjan antoi puolestaan antoi Colaiacovo. Carlo oli yksin omalla alueellaan, Brown karvasi yksin päälle. Colaiacovo olisi voinut tehdä oikeastaan mitä vain muuta kuin syöttää kiekon päin Brownia. Dustin kiitti, syötti ja Kopitar veivasi upeasti limpun rysään. Älytöntä ja kurintonta peliä. Colaiacovolta älytöntä, kuritonta muulta viisikolta kun odottelivat ilmeisesti hyökkäyssiniviivalla nätissä rivissä että kyllä Carlo hoitaa.
- 3-0 Carter. Neloskentän hyökkäyspään aloitus, kaikki hyökkääjät lähtevät ylös ja kellahtavat yhtäaikaisesti kumoon. Kukaan ei jää varmistamaan. Penner ja Carter iskevät nopeasti vastaan, maailmanluokan Jeff syöttää ensin Polakin mailaan ja siitä Romania kasvoihin, ottaa karkin ja kuittaa. Toistamiseen sarjassa nähty hyökkäysaloituksen kurittomuus kääntyi epäonnisten sattumusten summaksi.
- 4-0 Kopitar. VOI LUOJA. Ykköskenttä katseli koko vaihdon tulostaulua ja odotteli ensimmäistä erätaukoa. Kirjaimellisesti. Brown piti koko perässä juossutta, anteeksi, selkä pystyssä kävellyttä nelikkoa täysin pilkkanaan ja antoi kiekon maalin eteen kurvanneelle Kopitarille. Turha varmaan kertoa, että Anze oli unohtunut näiltä surffareilta merkata totaalisesti.
- 4-1 McDonald. Pientä hyvää Bluesillekin. Andy heitti päätykiekon, Backes oli aikaisemmasta poiketen melkein jopa hyvällä ajoituksella karvaamassa, sai tuurilla Mitchellin mailan yli hypänneen kiekon ja löysi Andyn maalilta. Onnekas pomppu, mutta ensimmäisen kerran tässä sarjassa karvauksen ajoitus oli edes vähän liki. Sama karvausvahinko tuli heti perään seuraavassa vaihdossa jopa kolmen hyökkääjän yhtäaikaisena aivopieruna, mutta siihen se melkein jäikin.
- 5-1 Williams. Juoksua omassa päässä, osa kolme. Brown teki jälleen hyvää karvaustyötä, otti kiekon Polakilta ja lähetti viivaan. Sobotka ajoi Brownia ja itsensä ulos tilanteesta. Polak oli sillä aikaa valunut maalille, ja lopulta sen ohi kun Brown nappasi päädystä kimmonneen vedon ja syötti maalilla jostain kumman syystä vapaana olleelle Williamsille. Kuritonta peliä jälleen koko viisikolta. "Ei ole mun mies, kyllä kaveri tuon hoitaa."
- 5-2 D'Agostini. Onnistunut karvaus, osa 1. Voynov yritti lähteä nostamaan jalalla peliä, tämänkin sarjan paras Blues McDonald karvasi kiekon, lopulta limppu D'Agostini joka kiitti viltistä nostamista ampumalla yläressuun. Ensimmäinen kerta tässä sarjassa, kun Kingsin lähtö maalintakaa saatiin noin täydellisesti murenemaan.
Oikeastaan nopeana tiivistyksenä pelistä voisi sanoa sen, että Kings oli päässyt pelillään täysin Bluesin äijien pääkoppaan sisälle. Ensimmäisen pelin luokaton avauspeli oli turruttanut aivot entisestään, ja kaikki haluttiin kentällä tehdä yksin itselle, ei jenginä joukkueelle. Pelikaveriin ei enää luoteta, vaan mieluummin kuskataan kiekkoa yksin päin puolustusta kuin lainataan viereen.
LA sai edelleen luvattoman helposti karvauksen onnistumaan, kahdella äijällä päätyyn, jossa Blues teki järjestäen pakki-pakin. Peli jäätyi siihen tai laidan kautta ruiskaisuun, jossa kiekkoa odotti Blues jätkän lisäksi aina Kingsin mies. Keskusta jäi taas hyödyntämättä, koska sentteri ei tarjonnut siihen riittävästi apuja. Bluesin puolustuksen riittämättömyys tulee tässä sarjassa karulla tavalla ilmi. Pienet pakit eivät voi ottaa karvaajaa iholle, vaan heittävät hätäpaskaa eteenpäin. Polakilla ja Jackmanilla taasen ei käsien nopeus riitä kiekon kanssa operoimiseen. Syöttö viipyy, ja on paineen alla yleensä luokaton. Kun kiekko jostain syystä saadaan hyökkääjille asti, odotellaan sitä seisovilla jaloilla ja tuloksena on avuton ruiskaisu päätyyn. Seisovilta jaloilta lähteneet hyökkääjät ovat auttamatta jäljessä karvauksestaan ja näin kiekko onkin välittömästi toisessa päässä Kingsin hallitun hyökkäyksen merkeissä. Hyökkääjistä vain McDonaldin henkilökohtainen taito ja nopeus riittää tuomaan pelivälineen ylös tilanteessa kuin tilanteessa. Täysin suvereenissa vireessä on tuo sälli joukkueen pelityylistä ja vastustajan hyvyydestä huolimatta.
Tämä sarja oli tässä, jollei Hitchcock pysty mitenkään reagoimaan Kingsin hienosti organisoituun peliin. Ja turha sitä on varmaan odottaa, sillä tuo avauspeli on ollut oikeastaan koko kauden tuollaista. Runkosarjassa se on vain riittänyt, että joukkue on keskittynyt riistojen kautta lähtevään nopeaan hyökkäyspeliin, kun vastustajien pakat eivät ole olleet näin organisoituja.