Mainos

Spotify – suosittele hyvää musiikkia!

  • 178 560
  • 727

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Itsekin uutena Spotify-käyttäjänä tätä aihetta sivuten ja lainaten kysyn samaa. Alkaa ärsyttää kun valitset sieltä jonkun artistin albumin, jota haluat kuunnella sillä ilmais-satunnaissoitolla, niin kahden-viimeistään kolmannen biisin jälkeen tulee joku random-biisi ihan eri artistilta. Todella kivaa. En kuuntele kuin satunnaisesti autossa, joten luulin pärjääväni tuolla ilmas-Spotifyllä, mutta haluaisin kuitenkin päättää edes bändin.

Btw. luin tästä ketjusta jotain tarjouksia tuosta premiumista, onko noita vielä olemassa ja mistä mahdollisesti saisi?
En ole koskaan maksanut Spotifysta, mutta parikin kertaa olen saanut viikoksi ilmaisen premiumin. Täytyy sanoa ettei tuo ongelma katoa edes ilmais-premiumilla. Laitoin jälleen satunnaistoistoksi erään bändin koko tuotannon. Tuloksena pyöri ehkä maksimissaan 7 eri biisiä. Koomisinta oli että pari kertaa neljä peräkkäistä biisiä meni kahdella eri kappaleella, vuorotellen molempia. Ja tulipa joskus kuultua tilanne jossa sama raita soi kahdesti peräkkäin. Ei saatana. Puhumattakaan siitä että ehkä noin kymmenen biisin jälkeen alkaa soida jotain "suositeltuja biisejä". Alussa selviää ihan vain skippaamalla, paluu tapahtuu takaisin alkuperäiseen bändiin. Mutta vähän kerrassaan näitä vierailevia artisteja alkaa soimaan enemmän, ja lopulta huomaat ettei hetkeen ole tullut yhtään alkuperäisen artistin kappaletta. Vituttaa. Eipä kiinnosta maksaa tuosta.

Outoa on, että noin vuosi sitten ladatessani Spotifyn ehdin jo miettiä miten loistavia soittolistoja se tekee. Samaisen artistin tuotannosta vedettiin aina albumilta albumille. Biisit vaihtelivat todella paljon, eikä sama biisi soinut kahta kertaa ennen kuin lista oli käyty ainakin lähes läpi, ellei jopa kokonaan. En tiedä mikä ja miksi tämä meni pieleen, mutta en aio kyllä premiumiin laittaa rahojani mikäli samat ongelmat vaivaavat sielläkin.
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Tuo Shuffle on kyllä todella surkea. Koitin esim. Kuunnella Linkin Parkkia satunnaistoistona niin se soitti vain kahta uusinta levyä. Sama ongelma aina.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Soittolistoja Spotify laatii mielestäni aika hyvin sen perusteella, mitä itse on hakenut. Nyt esim. on tullut kuunneltua paljon norjalaisia bändejä Kvelertakin vanavedessä, ja tuonne soittolistaan ilmestyy vähän väliä tuoreita naamoja. Myös toinen paljon kuuntelussa oleva paketti on Insomnium-tyylisen metallin ympärille rakentunut kokonaisuus.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Voi hevosen perse sentään. Olin suurella harkinnalla ja rakkaudella luonut tulevaa viikonloppua ja pyörälenkkejä jne varten Spotifyhin soittolistan missä oli melko helvetisti musiikkia. Nyt tuossa soittolistassa on enää jäljellä artistit ja yhtyeet alkavat t-ä -kirjaimella eli aakkosten alkupuoli soittolistasta on hävinnyt johonkin. Varmaanhan mä olen ton ite kämmännyt, mutta miten helvetissä? Aamulla lisäilin vielä soittolistaan musaa ja sit päivitin Spoifyn, niin sen jälkeen siellä ei enää noita aakkosten alkupään ja keskivaiheen esiintyjiä ollut. Vittuperkele!

Muutenkin Spotify on viimeaikoina kannettavalla tökkinyt melkolailla ja välillä on avannut vain mustan ruudun ja sen jälkeen on koko kone kaatunut. Windows 10 on käyttiksenä. Vittuperkele tähänkin!
 

Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Soittolistoja Spotify laatii mielestäni aika hyvin sen perusteella, mitä itse on hakenut. Nyt esim. on tullut kuunneltua paljon norjalaisia bändejä Kvelertakin vanavedessä, ja tuonne soittolistaan ilmestyy vähän väliä tuoreita naamoja. Myös toinen paljon kuuntelussa oleva paketti on Insomnium-tyylisen metallin ympärille rakentunut kokonaisuus.

Tämä on mielestäni Spotifyn paras ominaisuus. Varsinkin tuo Discover Weekly -soittolista ehdottaa aivan erinomaista musiikkia bändeiltä, joista en olisi ikimaailmassa muuten edes kuullut. Nykyinen suosikkini Vulfpeck löytyi tuolta listalta ja muutenkin se on poistanut sen ongelman, että kun itse joutuu valitsemaan mitä musiikkia kuuntelee niin jumittuu niihin vanhoihin tuttuihin juttuihin jotka ovat osin jo tylsiäkin. Discover Weekly on vähän niinkuin radio, joka soittaa vain hyviä biisejä.
 

BileTooth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tämä on mielestäni Spotifyn paras ominaisuus. Varsinkin tuo Discover Weekly -soittolista ehdottaa aivan erinomaista musiikkia bändeiltä, joista en olisi ikimaailmassa muuten edes kuullut. Nykyinen suosikkini Vulfpeck löytyi tuolta listalta ja muutenkin se on poistanut sen ongelman, että kun itse joutuu valitsemaan mitä musiikkia kuuntelee niin jumittuu niihin vanhoihin tuttuihin juttuihin jotka ovat osin jo tylsiäkin. Discover Weekly on vähän niinkuin radio, joka soittaa vain hyviä biisejä.
Muuten joo, mutta välillä tuo menee aivan sekaisin, jos kuuntelee jotain normaalista poikkeavaa tai porukalla oman spotifyn kautta muut ihmiset laittavat musiikkia tms. Sitten kun niitä discovereja kuuntelee, alkaa itseään ruokkiva kierre. Siellä on musiikkia, mitä ei välttämättä kiinnosta kuunnella, mutta koska se discover weekly on pyörinyt soittimessa, spotify kuvittelee, että tykkäät niistä. Tuo kai pitäisi jotenkin nollata luukuttamalla viikko vain sitä omaa lempimusiikkia, että spotify taas ymmärtäisi mistä sitä tykätään.
 

Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Joo näin on, joskus tuli istuttua iltaa isommalla porukalla ja soitettua ketään ärsyttämätöntä geneeristä poppista ja sen jälkeen soittolistalle alkoi ilmaantua "Popeda on paras" ja muuta vastaavaa. Sen sai nollattua kun soitteli hetken aikaa omia suosikkeja. Sen jälkeen olen vastaavissa tilanteissa hoitanut musiikin Youtuben kautta.
 

Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tuli saatua joululahjaksi vehkeet joilla voisi kuunnella musiikkia. Meinasin hommata tuon Spotify-premiumin, mutta en oikein löydä tietoa että onko tili laitekohtainen. Eli tarkoitus olisi kuunnella musiikkia puhelimesta, tabletilta ja tietokoneelta; riippuen vähän tilanteesta. Eli pärjäänkö yhdellä premiumilla, vai pitääkö ostaa kolme, vai olisiko fiksuinta ostaa perhe-premium?
 

Hauntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, TPS, Varjomodet
Eli tarkoitus olisi kuunnella musiikkia puhelimesta, tabletilta ja tietokoneelta; riippuen vähän tilanteesta. Eli pärjäänkö yhdellä premiumilla, vai pitääkö ostaa kolme, vai olisiko fiksuinta ostaa perhe-premium?

Ei ole laitekohtainen, toki ainoastaan yhdellä laitteella voi kuunnella kerrallaan.
 

regularflex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
@Remy Martin spotify tili ei ole laitekohtainen, eli voit kirjautua miltä vain laitteelta omalle tilillesi ja luukuttaa musiikkia huoletta. Uusille premiumin tilaajille näyttäisi olevan 3kk vain 0,99€.
 

Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
@Remy Martin spotify tili ei ole laitekohtainen, eli voit kirjautua miltä vain laitteelta omalle tilillesi ja luukuttaa musiikkia huoletta. Uusille premiumin tilaajille näyttäisi olevan 3kk vain 0,99€.
Ei ole laitekohtainen, toki ainoastaan yhdellä laitteella voi kuunnella kerrallaan.

Kiitokset nopeista vastauksista. Tuo tarjous osuikin silmiini ja siitä sain ajatuksen premiumin hommaamisesta.
 

scholl

Jäsen
Olen näin vanhemmalla iällä satunnaisesti alkanut kuunnella musiikkia. Se ei tarkoita sitä, että mökä raikaa korviini yhtä mittaa, mutta satunnaisesti kuuntelen jotain. Esim. viime vkl katsoin televisiosta Grammygaalan. Spotifyn otin syksyllä uudelle läppärilleni, kun tässä lukee harman / kardon, niin ajattelin, ettei ole ihan paskaa, joten joskus kuuntelen jotain. Olohuoneessa puolestaan on sellainen harman / kardon ulkoinen kovaääninen, johon voi laittaa musaa tulemaan bluetoothilla kännykästä. Stereoita en käytä enää juurikaan ollenkaan ja cd-levyt ovat lähinnä autoa varten. Tämä on siis kaikki teoriassa aika kätevää. Olen huomannut Spotifysta sellaisen näppärän listan kuin viikon suositukset. Itsehän en tiedä musiikkien nimiä, en esittäjää tai kappaleen nimeä, joten en osaa hakea mitään. Tämä oli yksi syy aikanaan, miksi pidin iPodia ihan naurettavana laitteena, kun myivät sen ilman musaa. No tässä tulee suosituksia, mutta se sisältää riskin. Jos kuuntelee mitä sattuu, niin silloin se oma profiili ikään kuin muuttuu ja seuraavan viikon suositukset voivat mennä huonompaan suuntaan. Kannattaa siis sen suhteen olla aika tarkkana.

Sanoisin, että Spotify korvaa dj:t kokonaan. Tollaiset listat ovat helppoja. Laittaa vain sellaisen soimaan, eikä tarvitse tehdä itse mitään. Siinä mielessä on hyvin kumma, kun lehdessä luki, että se kuollut svedu-dj oli tehnyt 16 tuntisia työpäiviä. Miksi hitossa hän rähki turhaan, kun Spotify tekee koneellisesti kaiken sen mitä hän tekee tunkemalla levyjä cd- tai levysoittimeen. Vähän sama ero kuin siinä, että lapioisi hiiliä pannuhuoneessa, jotta taloon tulee lämpöä verrattuna siihen, että se lämpö tulee kaukolämpöputken avulla.
 
Joo näin on, joskus tuli istuttua iltaa isommalla porukalla ja soitettua ketään ärsyttämätöntä geneeristä poppista ja sen jälkeen soittolistalle alkoi ilmaantua "Popeda on paras" ja muuta vastaavaa. Sen sai nollattua kun soitteli hetken aikaa omia suosikkeja. Sen jälkeen olen vastaavissa tilanteissa hoitanut musiikin Youtuben kautta.

Ja sitten käy niin, että YouTube alkaa kuvitella, että pidät Popedasta. Jonkin verran kun tulee sieltäkin musiikkia kuunneltua, ei sekään ole hyvä asia. Mutta kyllä mäkin silti ennemmin turvautuisin YouTubeen kuin Spotifyhin, jos haluaisin vaikka selvittää, miltä kuulostaa Cheekin uusi levy.

Olen minäkin löytänyt Spotifyn suositusten kautta monta uutta suosikkia mutta välillä niitä viikon suosituksia kuunnellessa alkaa vähän ärsyttää se, jos kaikki suositellut biisit ovat kovin saman tyylisiä. Työkaverille vähän naureskelin, kun hän väittää kuuntelevansa musiikkia monipuolisesti, ja Spotifyn viikon suosituksissa hänellä oli pelkkää metallia. Jos musiikkimaku olisi oikeasti monipuolinen, kyllä Spotify suosittelisi jotain muutakin.

Stereoita en käytä enää juurikaan ollenkaan ja cd-levyt ovat lähinnä autoa varten.

Mihin sä autossa CD-levyjä tarvitset, kun Spotify toimii sielläkin?
 
Viimeksi muokattu:

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Jos haluan Spotifyn arpovan minulle musiikkia, laitan artisti- tai biisiradion päälle. Ihan randomia en kuitenkaan halua kuulla, kun pääosa kuluttajista kuuntelee kuitenkin jotain mainstreamia, mikä on suomeksi sanottuna silkkaa paskaa.
 

Nadchal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olen huomannut Spotifysta sellaisen näppärän listan kuin viikon suositukset. Itsehän en tiedä musiikkien nimiä, en esittäjää tai kappaleen nimeä, joten en osaa hakea mitään. Tämä oli yksi syy aikanaan, miksi pidin iPodia ihan naurettavana laitteena, kun myivät sen ilman musaa. No tässä tulee suosituksia, mutta se sisältää riskin. Jos kuuntelee mitä sattuu, niin silloin se oma profiili ikään kuin muuttuu ja seuraavan viikon suositukset voivat mennä huonompaan suuntaan. Kannattaa siis sen suhteen olla aika tarkkana.
Jos viikon suositukset lista alkaa tuntua viikon aikana suppealta niin kannatta katsastaa myös "Your Daily mix:t" sekä "Release Radar" listat, nämä löytyvät Your Music valikon takaa (en tiedä tarkkoja nimiä suomenkielisellä käyttöliittymällä). Release Radar päivittyy aina perjantaisin uudella musiikilla ja ei pidä sisällään pelkästään oman kuunteluprofiilin mukaista musiikkia. Jostain luin artikkelin että tältä listalta globaalisti kerättyä dataa skippauksista/uudelleen kuunteluista käytetään siihen miten biisejä jatkossa tullaan käyttämään muilla spotifyn listoilla.

Itse en kyllä ole täysin tyytyväinen mitä Spotifyn listat tuovat itselle kuunneltavaksi. Esim. itse kuuntelisin mielummin videolla Youtube.com - Rappers back in the days VS. Rappers now esiintyvän back in the days tyylistä puhemusiikkia mutta listat ovat vähintään puolillaan videon now tyylistä. Ehkä en skippaile riittävästi tai sitten Spotify myy näkyvyyttä artisteille kuuntelutottumuksista huolimatta.
 

Nosebleed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, San Jose Sharks
Tekeekö muilla koskaan Spotify sitä PCllä, että käynnistyy Windowsin yhteydessä vaikka asetuksissa on valittu ettei käynnistyisi? Ei ole auttanut vaikka kokeilee muitakin vaihtoehtoja. Lisäksi käynnistyessään aloittaa aina samasta soittolistasta, samasta biisistä ja sama toistojonokin on odottamassa vaikka on kuunnellut läpi ne biisit silloin ekalla kerralla kun ne sinne lisäsi (samat shuffletkin odottaa) ja vaihtanut sen jälkeen soittolistaakin pariin kertaan ennen kun laittanut Spotifyn/koneen kiinni. En tiedä johtuuko tuo siitä, että osa musiikistani tulee ulkoiselta kovalevyltä vai mistä kun kellään kaverilla ei tee tätä. Olen koittanut asentaa pariinkin kertaa Spotifyn uusiksi, mutta sama ongelma jatkuu.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Tekeekö muilla koskaan Spotify sitä PCllä, että käynnistyy Windowsin yhteydessä vaikka asetuksissa on valittu ettei käynnistyisi? Ei ole auttanut vaikka kokeilee muitakin vaihtoehtoja. Lisäksi käynnistyessään aloittaa aina samasta soittolistasta, samasta biisistä ja sama toistojonokin on odottamassa vaikka on kuunnellut läpi ne biisit silloin ekalla kerralla kun ne sinne lisäsi (samat shuffletkin odottaa) ja vaihtanut sen jälkeen soittolistaakin pariin kertaan ennen kun laittanut Spotifyn/koneen kiinni. En tiedä johtuuko tuo siitä, että osa musiikistani tulee ulkoiselta kovalevyltä vai mistä kun kellään kaverilla ei tee tätä. Olen koittanut asentaa pariinkin kertaa Spotifyn uusiksi, mutta sama ongelma jatkuu.
Kyllä samoilla alustoilla tätä tekee ajoittain. En myöskään ole saanut ongelmaa korjattua.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Ei minulla suositeltavaa musiikkia ole, mutta nykyisellään kirosanat on useista englanninkielisistä kappaleista sensuroitu. Olen sallinut loukkaavan sisällön ja kaikkea. Eikö tuota saa mitenkään pois, siis, kirosanoja kuulumaan? Mistä voi kuunnella nyt biisit sellaisena kuin ne pn tarkoitettu kuunneltavaksi?

Menee vähän fiilis kuunnella noita biisejä.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En vaan saa tuota spotify radiota toimimaan haluamallani tavalla. Yritän siis luoda soittolistaa omista suosikkibändeistä, jotka kaikki kyllä melkein jonkun sortin metalli/rock-genressä, mutta ei vain lähde. Luon siis aluksi soittolistan, johon laitan haluamani yhtyeitä ja sitten luon näistä radiokanavan. Käytännössä se menee aina siihen, että vaikka siellä olisi esim. Metallicaa tai Scorpionsia, niin kun sinne laittaa sitten Amorphiksen, niin alkaa tämän jälkeen soittamaan pelkkää tuota genreä. Unohtaa kokonaan muiden olemassaolon. Rasittavaa.

Kokeilin samaa youtube musicilla ja se ymmärsi heti mistä on kysymys.
 
Viimeksi muokattu:

Andji

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kulloinkin minkäkin liigan hallitseva mestari
Onkos kellään sellaista ongelmaa ollut Spotifyn kanssa, että rekisteröitymisessä käytetty sähköpostiosoite olisi lakannut toimimasta eikä näin ollen pääse kirjautumaan sisään, kun ei muista Spotifyn salasanaa, eikä salasanaa pysty vanhentuneeseen sähköpostiosoitteeseen palauttamaan? Tai olisiko jossain ohjeet siihen, miten kännykän applikaatiossa tuon vaihdon pystyisi tekemään? Olen melko pitkään jo ohjeita etsinyt netistä enkä ole hyödylliseen tietoon törmännyt. Ohjesivut antavat vastauksia vain siihen, miten sähköpostiosoitteen pystyy muuttamaan, jos on jo kirjautunut sisään.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onkos kellään sellaista ongelmaa ollut Spotifyn kanssa, että rekisteröitymisessä käytetty sähköpostiosoite olisi lakannut toimimasta
En ole, mutta kaikissa ongelmatilanteissa olen saanut ratkaisun hetkessä ottamalla yhteyden Spotify Caresiin.
 

Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tuli positiivinen yllätys vastaan spotifyssa, listoilta löytyy nyt melkein kaikki kultaisen 2000-luvun alun kovat hcpunk Suominimet. Nyt mennyt pari päivää kuunnellessa Endstandia, Down my Throatia ja Boltia. Ai että!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös