Sportin yleisömäärät – täyttyykö Kuparisaari kuin wanhoina hywinä aikoina?

  • 137 012
  • 496

Niksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tiedät sen paremmin. Vai tiedätkö sittenkään?
Lisäksi viime kaudella Sport myi korkeakouluopiskelijoille lippuja 5 eurolla muutamaan otteluun ja kävijöitä riitti. Kun korkeakoulut on täydessä vauhdissa ja taas on tullut uusia opiskelijoita, tulisi seuran huomioida tämä. Enää ei voida myydä korkeakouluopiskelijoille seisomalippuja, koska toista seisomakatsomoa ei ole runkosarjan aikana käytössä eikä heitä voi vain heittää kannattajapäätyyn. Tällä kaudella seura voisi markkinoida joihinkin kotiotteluihin, joissa korkeakouluopiskelijat pääsisivät kympillä istumakatsomoon. Nimenomaan kympillä, ei enempää eikä vähempää. Saattavat silloin sortua ostamaan jokusen tuopin jos toisenkin, joten tästä helppoa rahaa seuralle. Sportilla on kolme keskiviikko-ottelua jäljellä, joita seuran tulisi huomioida täysin ja markkinoida kaikki nuo ottelut korkeakouluopiskelijoille:
Näin kirjoitin 1. päivä lokakuuta vuonna 2015 kello 01:56. Mihin viestini lopulta johtikaan?

Opiskelijapeli keskiviikkona 28.10. - haalarit päällä vitosella matsiin (Linkki johtaa Sportin sivuille)

Keskiviikon Sport - KalPa -ottelu on taas opiskelijapeli! Konsepti on tuttu, haalarit päällä pääset vitosella matsiin. 200 ensimmäiselle lisäksi Sport-haalarimerkki!

Opiskelijoille on varattu oma seisomakatsomo moottoritien päädystä. Lisäksi haalarit päällä on mahdollista ostaa kympillä istumapaikkalippu D-katsomon bronze-paikoille. Samassa yhteydessä lisäksi oma tarjoilupiste.
Meidän toimistolla taitaa sittenkin olla neroja liikenteessä. Vitosella opiskelijoiden seisomakatsomoon ja kympillä saa päädystä bronze-penkin. Järkyttävän hienoa toimintaa! Nyt vaan sitten juotatte opiskelijat halvoilla juomilla humalaan, niin tulee sitä rahaa kassaan. Edelleen saisi kyllä aloittaa pelin markkinoinnin aikaisemmin, mutta en anna sen häiritä. Vielä vähän lisää mainostusta korkeakouluilla/opiskelijakuntien sivuilla, niin täydellistä. Giganttinen littipeukku toimistolle! PAITSI ETTÄ...

Mitä sitten, jos/kun Susi-Jussi tulee kylään, mihin hänet sitten asetetaan? Opiskelijoiden keskelle?-)
 
Viimeksi muokattu:

Sporttia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Tällä hetkellä Sportin katsojakeskiarvo on 3162 ja viime kauden keskiarvoon on vielä kuromista (3369). Toivottavasti orastava voittoputki ja odotus kuumasta Ässät ottelusta saisi väen liikkeelle.

Positiivistä kuitenkin on se, että vain kahdessa pelissä on alle 3000 katsojaa. (16.9 Sport-Pelicans 2543 ja 14.10 Sport-Saipa 2742)

edit. päivänmäärät puuttuivat
 

SPORTTIKOTKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
On tullut lisää kaksi näitä alle kolmen tuhannen yleisömatseja. Toinen toki oli Suomen nuorten finaalin kanssa yhtäaikaa pelattu matsi. Silti mä jaksan ihmetellä, että yleisö ei Vaasassa halliin löydä. Joku jo tuolla Pohjalaisessakin kirjoitti, että huutelut muille yleisömääristä voidaan Vaasassa lopettaa kun ei mekään saada hallia täytettyä.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Kuten jo tossa toisessa ketjussa viittaisinkin, kärsii KalPa ihan samasta ongelmasta. Jännästi vaan heillä ajoittuu noi hyvät katsojamäärät Kapasen peliaikaan. Joku voisi pian vetää tästä johtopäätöksen, että maksava yleisö haluaa nähdä oikeita staroja, ei nykyliigan jätettä. Ehkä meillä ei vaan ole oikeasti sellaisia nimiä, jotka vetäisivät myös muualta, kuin ihan lähimaastosta jengiä lehtereille.

Hieman kyllä huolestuttaa nuo katsojamäärät, vaikka Niemi kertoikin alkusyksystä, että jo 3.000 katsojamäärällä tehdään tulosta. Ei paljon, mutta positiivista tulosta kuitenkin. Jää pian näillä määrillä lisenssin osari lyhentämättä. Jotain pitäs siis tehdä ja hätäseen.

Hiltunen kertoi noin viikko sitten, että tuloksessa ollaan onneksi sentään edelleen plussalla, mutta ei lähimainkaan viime kauden tasolla. No, ehkä ei tietysti joka vuosi voi moisia lukuja tehdäkään, mutta silti. Poffi-paikka tulisi nyt kyllä hyvään saumaan. Ekan kierroksen tuotothan seura saa pitää itsellään.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Kyllähän suurta yleisöä voi tässä asiassa hieman ymmärtääkin. Liiga ei ole samanmoinen kiksi ja status kuin takavuosina, missä joka jengissä näki ainakin 1-2 isompaa tähtipelaajaa. Muinaisessa divarissakin kiekkoili paperilla kovempia nimiä kuin mitä monessa tämän päivän liigajengissä. Tässä mielessä nyky-liigakiekko on viihteenä sellaista 'tahatonta kusetusta', mikäli verrataan menneisiin aikoihin. Mutta mikään ei ole pysyvää, ei edes taantumus. Liigan onneksi esimerkiksi Norjan, Tanskan ym. kakkoskorin kiekkomaat eivät enää vedä, kun muuallakaan Euroopassa ei ylimääräistä rahaa ole. KHL on vielä se piru merrassa.

Osalan ja Komarovin paluuta odotellessa. En sitten tiedä miten suurena lisäarvona suuri yleisö Osalan mahtaisi nähdä. NHL-status kuitenkin jäi puuttumaan - näin kai sen jo melkein uskaltaa sanoa. Kisakoneisiinkaan Osala ei ole onnistunut murtautumaan. Pelit KHL:ssä taas ovat vähän sellaisia, mikä ei suuren yleisön silmissä pelaajan statusta pahemmin nosta. Osala on todella laadukas pelaaja, ei pidä ymmärtää väärin ettäkö vähättelisin Osalan arvoa Sportille. Varoisin kuitenkin odottamasta liikoja sen suhteen, miten Osala itsessään Sportin myyntiä lisäisi.

Hiltunen kertoi noin viikko sitten, että tuloksessa ollaan onneksi sentään edelleen plussalla, mutta ei lähimainkaan viime kauden tasolla.

Toisaalta aiemmin Hiltunen on maininnut, että seuraavinakin kausina pitäisi joka tilikaudella tehdä sen 300-400k euroa voittoa, että voidaan lyhennellä liigaosaketta aikataulussa ilman, että joudutaan nipistämään pelaajabudjetista..
 

Nebelwerfer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
En sitten tiedä miten suurena lisäarvona suuri yleisö Osalan mahtaisi nähdä. NHL-status kuitenkin jäi puuttumaan - näin kai sen jo melkein uskaltaa sanoa. Kisakoneisiinkaan Osala ei ole onnistunut murtautumaan.

3 NHL peliä ja yks MM-kisa kuitenkin plakkarissa, jos ollaan tarkkoja.

Kyllä Osala olisi huikee markkina-pilari Sportille, se on selvä juttu se. Luulen myös että se päivä tulee kun nähdään Osala Sportin paidassa, mutta milloin?
 

Nebelwerfer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Hyvin nuo lauantai Jyppi-pelin liput ovat menneet myyntiin, vasta maanantaina ja esim A9 on aika iso osa paikoista jo myyty. Luulen että häkki tule olemaan suht täynnä lauantaina. Toivotaan näin.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Ihan ok mennyt kaupaksi tikettejä, mutta vielä löytyy ja huomiseksi luvassa vierahia Jyväskylästäki.

Ei poijaat muuta, ku rumpua vaan pärisemään SoMessa ja missä ikinä, että saadaan kunnon lukemat huomenna tauluun.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Edelleen lippuja tarjolla, mutta "indeksi" juoruaa kuitenkin sentään kolmosella alkavaa lukua.

Vähän harmittaa, jos ei perhepäivänä saada halliin lähemmäs neljää tonnia. Oli vastassa, kuka tahansa.
No, eiköhäm tuonne vielä ilmesty random rameja perheineen ihmettelemään tätä perhepäivätapahtumaa ja päädy samalla kuittamaan tiskiltä tikettinsä. Toivotaan ainakin.
 

t.m.a.l

Jäsen
Suosikkijoukkue
SPORT
Miten tuolla oli taas tänään noinkin vaatimaton yleisömäärä? Piti olla lähes loppuunmyyty? Tyhjiä paikkojakin oli taas pilvin pimein...
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Niinpä! Vetää hiljaiseksi kyllä. Tosin kalliit paikat eivät myy, edullisemmat paremmin. Indikoi selvästi, että hinnat ei kohtaamkysyntää. Voi, voi kun saataisiin se laajennus nopeesti käyntiin, voitas pudottaa hintoja,mkun kapasiteetti kasvaisi.
 

SPORTTIKOTKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Miten toi Porin hallin laajennus meni? Ottiko Ässät siis ihan omaa lainaa ja pisti paikat kuntoon vai sekä että kylänsä kanssa? Vaasassa ei yleisökeskiarvoa saada kyllä nostettu tällä hallilla valitettavasti.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Miten toi Porin hallin laajennus meni? Ottiko Ässät siis ihan omaa lainaa ja pisti paikat kuntoon vai sekä että kylänsä kanssa? Vaasassa ei yleisökeskiarvoa saada kyllä nostettu tällä hallilla valitettavasti.
No ainakin alkuperäinen suunnitelma oli, että Ässät ottaisi noin viisi miljoonaa lainaa. Sittemmin oli jossain mediassa puhe, että olisivat ottaneet 5,6m€ lainaa. Omistavat siis nyt hallistakin aika ison siivun,

Muuten kyllä voisi suositella Sportillekin, mutta ensin pitäisi maksaa tuo helvetin typerä osake pois. Kun saisi jostain sen verran ylimääräistä. Muuten tää on kyllä aikamoista väsytystaistelua. Kuka helvetti tuolla viihtyy, kun tänäänkin oli aivan helvetin tukossa käytävät, kun vähänkin oheisohjelmaa Liigan taholta.

Lisäksi pitää nyhtää aivan tolkuttomat lippuhinnat, kun ei ole kapasiteettia, jolla tasata hintoja. Ei hyvä!
 

lumperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Miten toi Porin hallin laajennus meni? Ottiko Ässät siis ihan omaa lainaa ja pisti paikat kuntoon vai sekä että kylänsä kanssa? Vaasassa ei yleisökeskiarvoa saada kyllä nostettu tällä hallilla valitettavasti.
Jos oikein muistan, niin opetusministeriöltä tuli vajaa milli, Ässien osuus 5,5 milliä ja samoin kaupungin osuus eli n. 12 miljoonaa oli arvioitu kustannus ennen remontin aloitusta. Ja lainaa Ässät otti, mutta ei koko tuota remonttiin mennyttä summaa.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Huomenna olisi Ipa vastassa, taas elintärkeät pisteet jaossa ja lippuja myyty sen verran vähän, etten yhtään ihmettelisi vaikka alkais numeroilla 25xx.

On se kivaa, kun Vaasassa vaaditaan laatupelaajia rosteriin ja porukka seuraa matsit sohvalla töllön tai txt-tv:n kautta. Sitten vielä ihmetellään, millä vaikkapa KooKoo repii nimimiehiä rosteriinsa ja vittuillaan, kun Jämsä joutuu turvautumaan jämäpelaajiin.


Mitäköhän tässä pitäs oikeesti tehdä, että saataisiin buumi takasin, tai edes vähän enemmän jengiä, mitä Mestiksessä?
 

Raju Erkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport & Vegas Golden knights & Jokerit
Pitäisi saada juurikin sellainen buumi päälle. Tuntuu, että kukaan ei oikein tosissaan usko Sportin playoff paikkaan, vaan odotellaan jo ensikautta. Lisäksi jotenkin joukkueen tila tuntuu sekavalta tällä hetkellä tai oikeastaan koko kaudella on tuntunut, ihan lähtien noista Gavrus,Spilar,Lucenius sähläyksistä alkaen. Loukkaantumisiakin on ollut paljon ja ollut mitä lie Männikköä ym. Kokoonpanossa.
Ensikaudelle toivoisin, että joukkue rakennetaan ajoissa ja koitetaan pitää samana läpi kauden, mutta pari täsmähankintaa siirtotajalla ei haita. Lisäksi nämä Bertrand-huhut, mitkä on vellonut on sekottanut pakkaa.

Okei, ja ettei unohdu, niin ehkä tärkeimpänä asiana on tuo parin kuukauden kotitappioputki. Ei kaikki jaksa aina mennä katsomaan uutta pettymystä.

Toivottavasti nyt loppukauden ajan porukka jaksaisi käydä hallilla ja uskoa Sportin playoff paikkaan ja siihen, että voittoja alkaa tulla.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Joukkueen heikot esitykset ja sen takia menetetty usko joukkueen menestymismahdollisuuksiin on varmasti suurin tekijä. Nyt seura onneksi reagoi tuolla markkinointivideolla joka kertoo ainakin sen, että seura on tosissaan menossa sinne playoffeihin. Kun saadaan muutama voittokin, niin tuo usko alkaa tarttumaan myös yleisöön.
 

t.m.a.l

Jäsen
Suosikkijoukkue
SPORT
Pitäisi saada juurikin sellainen buumi päälle. Tuntuu, että kukaan ei oikein tosissaan usko Sportin playoff paikkaan, vaan odotellaan jo ensikautta. Lisäksi jotenkin joukkueen tila tuntuu sekavalta tällä hetkellä tai oikeastaan koko kaudella on tuntunut, ihan lähtien noista Gavrus,Spilar,Lucenius sähläyksistä alkaen. Loukkaantumisiakin on ollut paljon ja ollut mitä lie Männikköä ym. Kokoonpanossa.
Ensikaudelle toivoisin, että joukkue rakennetaan ajoissa ja koitetaan pitää samana läpi kauden, mutta pari täsmähankintaa siirtotajalla ei haita. Lisäksi nämä Bertrand-huhut, mitkä on vellonut on sekottanut pakkaa.

Okei, ja ettei unohdu, niin ehkä tärkeimpänä asiana on tuo parin kuukauden kotitappioputki. Ei kaikki jaksa aina mennä katsomaan uutta pettymystä.

Toivottavasti nyt loppukauden ajan porukka jaksaisi käydä hallilla ja uskoa Sportin playoff paikkaan ja siihen, että voittoja alkaa tulla.

Boldaukset omia.

Niin kyllähän se tulee menestymisen myötä se yleisökin hallille. Väittäisin, että porukka vähän jopa pettynyt tuohon sarjataulukkosijoitukseen. Pari sijaa ylemmäs niin olisi heti parempi.

Männiköstä sen verran, että oli noista kokelaista selvästi paras pelaaja (poislukien Garvus) ja parempi, kuin esim. Körkkö tai Kiviranta. Tietenkin otanta pieni, mutta sen ajan mitä pelas, oli mielestäni ihan hyvä ja turhaan haukutaan ja halveerataan.

Joo ja kyllä kotona pitäis vaan pystyä voittamaan enemmän.

Mua on kokonaisuutena potuttanut se, että on pelattu välillä ihan tosi hyvin pitkiäkin jaksoja, mutta jotenkin vain onnistuttu kuitenkin ihan itse sulamaan ja sössimään niitä pelejä. Monessa pelissä fani viedään hyvien peliesitysten ja johtoaseman saattelemana euforiaan ja sit korttitalo rojahtaa lopussa. Se kyllä aika monen uskoa varmasti on alkanut koetella. Ja latistaa intoa laahustaa hallille muitten tönittäväksi kaljat läikkyy vessaan kilometrin jono joka paikassa saa kulkea kylki edellä, että mahtuu jne. Mä väitän että hallin tilat on niin huonot, että porukka ei viihdy!

Ite en omista kausikorttia, koska perhevelvotteet. Käyn "irtopeleissä" aina kun kiinnostaa ja on mahdollista ja saan jonkun messiin. Kävisin "irtopeleissä" myös paljon useammin, jos voisi käsi sydämellä lähteä viihtymään. Peliä on toki kiva katsoa paikanpäältä, mutta siihen se sitten jääkin.

Monesti jäädään paikoilleen vaan sen takia, kun ei kiinnosta jonottaa ja odottaa joka helvetin paikkaan ja kuten Heikin foorumille kirjoitin niin mielestäni ongelma kiteytyy vessojen aivan liian vähäiseen määrään. Jos et pääse vessaan, et juo kahvia, etkä kaljaa oheismyynti kärsii tosi paljon! (Näin moni vaan ajattelee) Sinne jäädään murjottamaan paikoilleen ja odotellaan, että erä alkais.

Kuparisaaresta ei kannattaisi tehdä ollenkaan mitään tyjyyttä kumisevaa isoa hallia, jossa aina on puolet istumapaikoista tyhjillään! Mikään ei ole kurjemman näköistä, kun puolityhjille katsomoille pelailu. Sen sijaan yleisökapasiteettia mielestäni tulisi nostaa vain noin max tuhannella henkilöllä ja panostaa kaikki muu resurssi toimiviin käytäviin myyntipisteisiin kulkureitteihin ja Wc tiloihin.

Todella leveät käytävät, vessoja "metrin" välein, myyntipisteitä paljon. Kenties ottoautomaatti johonkin nurkkaan. Enemmän niitä pieniä pyöreitä pöytiä ja jakkaroita. Tänä päivänä viihtyvyys on kaikki kaikessa. Suomalainen viihtyy silloin, kun saa rauhassa siemailla kaljansa ilman, että joku tönii ja läikyttää bisset päälle tms. Sitten, kun kalja on juotu hän suunnistaa vessaan ja menee ja pääsee kuselle heti, kun siltä tuntuu. Hups aikaa jäi vielä.. Otanpa vielä yhden (kaljan/kaffin) Se on helppo tehdä ensi kerralla päätös että mennäänpä peliä kattomaan, silloin kun ihminen on viihtynyt hän palaa tonteille.

Ensiapua tuohon vessaongelmaan olisi varmasti olemassa, jos kiinnostaa olen Heikin foorumille avautunut aiheesta. Vastausta ei ole vielä tullut.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Joukkueen heikot esitykset ja sen takia menetetty usko joukkueen menestymismahdollisuuksiin on varmasti suurin tekijä. Nyt seura onneksi reagoi tuolla markkinointivideolla joka kertoo ainakin sen, että seura on tosissaan menossa sinne playoffeihin. Kun saadaan muutama voittokin, niin tuo usko alkaa tarttumaan myös yleisöön.
Emmä tiä. Tällästä saatanan taaperrustahan tää on ollut koko kauden ajan näiden yleisömäärien suhteen.
Pitääkö tästä vaan tehdä johtopäätös, ettei jengi ole yksinkertaisesti kiinnostava?

Viime kaudella oli kuitenkin Fleury-Bertrand duo, Gene-Brennan sekoilut, NHL-Toivonen ja olihan meillä vielä EHT-Pessikin. Kait ne vaan sit myy noi nimet, oli sitten parasta ennen päiväys mennyt tai ei.

Toivottavasti ensi kaudella ainakin saadaan joku tai joitain A. Tyrväisi... Nimimiehiäkin jengiin mukaan. Olis nimi sitten mistä tahansa entuudestaan tuttu suurelle yleisölle. Joko hyvässä tai pahassa, kunhan nimi tunnetaan.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Emmä tiä. Tällästä saatanan taaperrustahan tää on ollut koko kauden ajan näiden yleisömäärien suhteen.
Pitääkö tästä vaan tehdä johtopäätös, ettei jengi ole yksinkertaisesti kiinnostava?
Viime kaudella oli uutuuden viehätyskin, joten oli se pudotus ihan odotettavissakin, jos mikään ei oleellisesti muutu. Tulihan tälle kaudelle myös uusi istumakatsomo, joten vaikka keskiarvo onkin n. 100 pienempi, niin yleisötulot eivät välttämättä ole pudonneet ihan yhtä paljon.

Kaikkien ongelmien äitihän on tuo paska halli, josta @t.m.a.l jo kirjoittikin, mutta sille Sport ei tällä hetkellä oikein voi mitään.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Ja paskasta hallista huolimatta Sportin keskiarvo on kuitenkin samalla tasolla muiden pienempien liigaseurojen kanssa. Tämä on siis myönteistä ottaen huomioon, että muilla on kuitenkin paremmat hallit. Ässien hyviin yleisömääriin on ihan turha lähteä vertailemaan. Porissa on vuosikymmenten liigaperinteet, omien perinteiden kunnioitus sekä ennenmuuta myyvä brändi, jolla on kannatusta ympäri Suomea. Sportin voi toki hyvällä täsmätyöllä joskus rakentaa jotain vastaavaa omaperäistä brändiä. Työ on vasta alussa ja surkea halli pistää nyt kapuloita rattaisiin.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Mä olen t.m.a.l:n kanssa samaa mieltä, että ehkä se 6000 katsojan halli on jo liiankin iso näin pienelle paikkakunnalle.

Onhan Synergia Areenakin Jyväskylässä yhtä pieni, mitä meillä nyt ja mestaruuksiakin on sillä saavutettu ja rahaa löytynyt koviin Perrineihin jne. Samoin Kisapuisto taisi olla sekin jopa alle 5000, eikä taida Niiralan monttukaan olla tuota suurempi.

5000 lienee ihan riittävä meille. Tuleepahan sitten enemmän kilpailua lipuista, jos joskus käy niin, että väkeä käy enemmänkin.

Muutenkin hyviä ajatuksia. Viihtyvyys, helppo ja hyvä liikkuvuus ovat aivan ehdottomaia "avainsanoja".

Jos se nyt budjetoitu about 6000 katsojan laajennus/saneeraus on budjetoitu noin 5milliä ja eka tarjous kuppaaja Wasaconilta oli noin 7,5m, niin ehkä hieman vaatimattomampi kooltaan, mutta hyvin suunniteltuna ja viihtyisänä voisi olla lähempänä 4 -5milliä, joka kuulostaisikin jo realistisemmalta toteutuakin joskus.
 

båbby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Muutenkin hyviä ajatuksia. Viihtyvyys, helppo ja hyvä liikkuvuus ovat aivan ehdottomaia "avainsanoja".

Jos se nyt budjetoitu about 6000 katsojan laajennus/saneeraus on budjetoitu noin 5milliä ja eka tarjous kuppaaja Wasaconilta oli noin 7,5m, niin ehkä hieman vaatimattomampi kooltaan, mutta hyvin suunniteltuna ja viihtyisänä voisi olla lähempänä 4 -5milliä, joka kuulostaisikin jo realistisemmalta toteutuakin joskus.

Vahvasti samaa mieltä. Hallin kapasiteetin pitää vastata realistista yleisömäärää/ottelu.. Joku 5k halli olisi juuri loistava. Parempi tunnelma hallissa jos 5k halli ja paikalla 3k-4k henkilöä runkosarjan ottelussa kuin iso ~6k-7k halli jossa saman verran väkeä. Ymmärrätte varmasti pointtini.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Tuolla on toki toinenkin ketju, mutta kun täällä on niin hyvää settiä, jatketaan täällä ja liittyyhän nämä aina yleisömääriinkin.

Niin, eli 5,0m€ oli alkuperäinen budjetti, Wasaconin arvio oli 7,5m€.
Toteutuessaan tämän toimijan kanssa sitten varmaankin tuota Macin arvioimaa 10millin luokkaa.

Sitä en ymmärrä, miksi tekijän pitää olla aina joku paikallinen kuppaaja? Ok, sillä työllistetaan lähialuetta, mutta mielestäni kannattaisi ehdottomasti pollata, mikä taho teki esim Kupittaan rakennustyöt, Metro-arenan jne, koska oletettavasti tästä maasta löytyy tähän rakennusalaan erikoistuneitakin yrityksiä, joilla huomattavasti parempi tuntemus todellisista kustannuksista.

Kiva muuten nähdä, miten Hietalahden stadion vaikuttaa Vepsun yleisömääriin. Jos he saavat uudella stadionilla Ässät-flown Vaasaan, niin silloin kannattaisi välittömästi lyödä rahat tiskiin vaikka Sportin yksin ja kuokka maahan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös