Henkilökohtainen vitutus Mäkäräisen jäämisestä ilman mitaleja on laantunut, mutta kun katselee kuvia, joissa hän itkee maalialueella yksikseen kisan jälkeen, niin kokee kyllä melkoista sympatiaa häntä kohtaan. Kaisa itse on aiemmin haastatteluissa vähätellyt olympialaisten merkitystä ja puhunut kisoista muiden joukossa, mutta kyllähän sen kaikesta näkee, että lataus oli poikkeuksellisen kova ja jääminen ilman mitalia on aivan järkyttävä pettymys hänelle.
Eipä ollut Kaisalla onnea urallaan olympialaisten suhteen. 2006 häntä ei jostain syystä kelpuutettu koko kisoihin, vaikka virallisen valintakriteeristön mukaan hänet olisi pitänyt valita. 2010 hän oli olympialaisia edeltävässä maailmancupissa Anterselvassa porukan nopein hiihtovauhdiltaan, mutta sairastelu ennen Vancuoveria romutti kunnon täysin ja tyytyminen oli jämäsijoihin. Nyt Sotshissa Mäkäräinen olisi voinut olla rautaisessa hiihtokunnossa ilman noita sairasteluita. Toki kovaa hän kulki nytkin, mutta ei ihan niin hyvin kuin parhaimmillaan. Ja onhan se nyt jo kohtalon ivaa, että uran viimeisessä olympiastartissa putoaa mitalikamppailusta ampumalla viimeisen kudin millimetrin ohi taulusta.
Kerrassaan hieno urheilija Kaisa Mäkäräinen on, jolle menestyksen olympiakisoissa olisi suonut. Toki elättelen toiveita, että hän jatkaisi vielä Korean olympialaisiin asti, mutta ehkä realismia on, että ura päättyy vuoden päästä Kontiolahden MM-kisojen jälkeen. Toivottavasti hän nyt voisi edes kruunata upean uransa voittamalla maailmanmestaruuden kotiyleisönsä edessä.