Sotši 2014 – Hiihto (aseen kanssa ja ilman)

[J.Hotti]

Montakohan tuntia menee siihen, kun Norjan suunnasta tulee ilmoille ensimmäiset epäilykset venäläis -kolmikon doping -epäilyistä?

Norjan suunnalla ollaan aika hiljaa tällä hetkellä jos tämä pitää paikkansa:

Trefaldig OS-mästare har lämnat positivt dopingtest - Nyheter - Idrott - Rysslands röst

 

[Schwein]

Ai ai, toivottavasti pitää paikkansa!

 

[Schwein]

Marit Bjørgens positiva dopingtest var tidningsanka - Nyheter - Idrott - Rysslands röst

Helvetti, ei tainnut pitää paikkaansa.

 

[SamSal]

Porttila ei ainakaan ole vielä twiittaillut mitään. Kestikö pumppu? Oli ankka tai ei.

 

[Urheiluministeri]

Toni Roponen puolustaa vaimoaan ja moittii Dalenia. Ehkä aiheestakin. Mutta minusta tuo on aina jotenkin kiusallista, ja Toni Roponenkaan ei ilmeisesti ole kaikkein helpoin persoona hiihtomaailmassa. â€￾Dalen ei ole puhunut kahteen kuukauteen Ritulle sanaakaanâ€￾ - Ilta-Sanomat.

 

[ile]

Minun mielestä nämä "roposet" ja "jauhojärvet" tuolla jatkuvalla julkisella kritiikillään syövät vaan sitä menestysperustaa, jonka kulmakivenä on joukkuehenki. Minun mielestä tämä on jo aika noloa.

En nyt yhtäkkiä osaa nimet mitään muuta työpaikaa, jossa tällainen olisi mahdollista eduskuntaa lukuunottamatta.

En usko, että asia on noin mustavalkoinen ja voi olla, että Dalenkin avaa vieä sanaisen arkkunsa, kunhan päävalmentajan pesti Suomessa loppuu.

 

[Ahar]

Samaa mietin itsekin. Oikein hyvä kisa oli ja soin kyllä kolmoisvoiton venäläisille kotiyleisön edessä.

Hävettää vähän myöntää, mutta nautin siitä että norski jätettiin ilman mitalia. Olen enemmän russofobi kuin -fiili, mutta näissä hiihdoissa huudan kyllä uskomattoman paljon loppusuorakamppailuissa venäläisten puolesta jos vastassa on näitä Aina Puhtaita norjalaisia.

Suomalaisilta erittäin hyvää hiihtoa. Hieno irtiotto Heikkiseltä, vaikka käytännössä se loppui heti kun Niskanen ei enempää kyennyt jarruttelemaan pääjoukkoa. Kyllä näitä miesten kisoja nykyään mieluummin katsoo kuin naisten kisoja. Yllätyksiä on paljon enemmän.

Henkilökohtaisesti olen syttynyt Niskaseen aivan täysin. Ensimmäiset isot miesten kisat, olympiakulta, viidelläkympillä miettii koko ajan keskeytystä kun ei kulje ja yrittää avittaa joukkuekaveria, ottaa lopulta mahtavan kymmenennen sijan 50:llä, ja on pettynyt.

Tuosta poj.., anteeksi miehestä kuullaan vielä isojen otsikoiden kera. Asenne näyttäisi olevan potenssiin sata verrattuna olympiavoittaja Jauhojärveen.

Lisäksi kaikesta huolimatta toivon, että tuo norjalais -käry -uutinen ei pitäisi paikkaansa.

 

[kaakko]

Henkilökohtaisesti olen syttynyt Niskaseen aivan täysin. Ensimmäiset isot miesten kisat, olympiakulta, viidelläkympillä miettii koko ajan keskeytystä kun ei kulje ja yrittää avittaa joukkuekaveria, ottaa lopulta mahtavan kymmenennen sijan 50:llä, ja on pettynyt.

Täysin samaa mieltä. Niskaselta todellakin onnistuneet kisat ja varmasti meni yli odotusten. Taisi muuten olla joka matkalla paras suomalainen, mille osallistui. Tai en nyt ole pursuitista varma, oliko siinäkin paras suomalainen. Niskasessa täytyy huomioida tuo asenne. Jos tänäänkin valmentajat on huutaneet, että keskeytä vaan, mutta jatkaa silti maaliin kärsien krampeista ja ollen kymmenes niin todella hieno suoritus. Ja on itseään kohtaan erittäin kriittinen, joka varmasti jatkossa tuo tulosta.

Taisi olla jossain iltapäivälehdessä haastattelu, jossa Niskasen entinen valmentaja kertoi Iivon olleen tyytyväinen suoritukseensa vuonna 2009 ja heti perään tänä vuonna nuorten MM-kullan jälkeen :)

 

[N^Miksu]

Niskasessa täytyy huomioida tuo asenne. Jos tänäänkin valmentajat on huutaneet, että keskeytä vaan, mutta jatkaa silti maaliin kärsien krampeista ja ollen kymmenes niin todella hieno suoritus. Ja on itseään kohtaan erittäin kriittinen, joka varmasti jatkossa tuo tulosta.

I. Niskaselta kysyttiin tänään kotimaahan palattuaan, että mikä jäi kirkkaimpana asiana mieleen Olympialaisista. Vastaus: 0.2s tappio.

 

[Petri1981]

I. Niskaselta kysyttiin tänään kotimaahan palattuaan, että mikä jäi kirkkaimpana asiana mieleen Olympialaisista. Vastaus: 0.2s tappio.

Todellinen voittaja-asenne. Häviön silmitön vihaaminen on sellainen asia, mikä yhdistää käytännössä kaikkia urheilun suuria voittajia.

 

[MustatKortit]

Todellinen voittaja-asenne. Häviön silmitön vihaaminen on sellainen asia, mikä yhdistää käytännössä kaikkia urheilun suuria voittajia.

Juuri näin.

Jälkikäteenkin jäi ihmetyttämään palstalla kisojen aikana käyty keskustelu, jossa enimmäinen osapuoli korosti juuri tätä tiettyä voittamisen mentaliteettia ja toiset huutelivat tämän olevan peruspessimististä suomalaismentaliteettia.

Itse kuuluin tuohon ensin mainittuun ryhmään ja ainakin minulle mitalisija sinällään oli toissijainen asia, kunhan urheilijasta näki, että kisoihin oli tultu niin sanotusti "kovat piipussa" ja huippuiskussa tekemään kauden parasta.

Toisille riitti osoittelu siitä, että tämä kuuluisa "kauden perussuoritus" tuli tehtyä ja että siihen pitäisi urheilijan ja meidän penkkiurheilijoiden olla tyytyväisiä, eikä "uhmata" tilastojen taikaa.

 

[Byvajet]

Häviön silmitön vihaaminen on sellainen asia, mikä yhdistää käytännössä kaikkia urheilun suuria voittajia.

Henkisesti tasapainoinen ihminen ei vaadi itseltään sellaista, mitä ei voi saavuttaa.

Oona Kettusen ei toinna lähteä voittamaan aikuisten arvokisoihin ja kauaksi jääneen voiton jälkeen kulkea kyrpä otsassa. Viisaampaa on keskittyä harjoitteluun, tavoitteiden realistiseen ja maltilliseen asettamiseen ja oppia olemaan tyytyväinen kaikkeen kehitykseen. Onneksi Oona tuon näyttää itsekin ymmärtävän.

"Tavoitteet:
Kehittyä vuosi vuodelta mahdollisimman hyväksi
Saavuttaa Euroopan, jopa maailman huippu
2013: 19-v EM-mitali
2014: Aikuisten EM-edustus
2015: Aikuisten MM-edustus
2016: Rion Olympialaiset
Tulevaisuus: Aikuisten arvokisamitali"

Oona Kettunen Minttu Hukka: Oona

Ei kannata Niskasenkaan kuvitella itselleen liian ruusuista tulevaisuutta. Näissä kisoissa toimi sekä suksi että kunnonajoitus. Ehkä avuksi oli myös urheilijalle sopinut ohut ilmanala.

Tulevaisuus ei välttämättä ole yhtä ruusuinen. Mahdollista on, että Niskasesta tulee kestomenestyjä, jopa arvokisoissa, mutta takeita siitä ei ole. Siksi Niskasenkin kannattaa mennä nöyrästi työtä tehden eteenpäin, etsiä parhaat saatavilla olevat resurssit ja toivoa parasta. Jos epäonnistumisten jälkeen pipo rupeaa kiristämään, se ei auta menestymään tulevaisuudessa. Päinvastoin. Vittuuntunut urheilija ei saa itsestään parastaan irti.

Kestävyyshuippu-urheilussa menestyminen perustuu paitsi lahjakkuuteen niin myös analyyttiseen harjoitteluun. Harjoitusmääriä ei voi loputtomiin nostaa, vaikka urheilija kuinka tahtoisi. Jos harjoittelu ei johda tulokseen, ei siinä asenne auta. Siinä tilanteessa täytyy yrittää jotain muuta. Tällöin on avuksi, jos mieli on valoisa ja kykenevä joustamaan erilaisiin vaihtoehtoihin ja kokeiluihin.

Doping mahdollistaa suuremmat harjoitusmäärät, koska palautuminen on nopeampaa. Toivottavasti Niskasesta ei tule yhtä niistä, joille voitto on urheilua tärkeämpää.

 

[MustatKortit]

...
Ei kannata Niskasenkaan kuvitella itselleen liian ruusuista tulevaisuutta. Näissä kisoissa toimi sekä suksi että kunnonajoitus. Ehkä avuksi oli myös urheilijalle sopinut ohut ilmanala.

Tulevaisuus ei välttämättä ole yhtä ruusuinen. Mahdollista on, että Niskasesta tulee kestomenestyjä, jopa arvokisoissa, mutta takeita siitä ei ole. Siksi Niskasenkin kannattaa mennä nöyrästi työtä tehden eteenpäin, etsiä parhaat saatavilla olevat resurssit ja toivoa parasta. Jos epäonnistumisten jälkeen pipo rupeaa kiristämään, se ei auta menestymään tulevaisuudessa. Päinvastoin. Vittuuntunut urheilija ei saa itsestään parastaan irti...

Minulle ei kyllä Niskasen kisojen jälkeisistä lausunnoista jäänyt yhtään sellaista kuvaa, että tässä oltaisiin kuvittelemassa yhtään mitään tai funtsittu sitä ruusuista tulevaisuutta.

Itse koen Niskasen lausuntojen päin vastoin viitanneen juuri siihen, että monien (onnekkaidenkin) sattumien summana superyllätys oli mahdollinen jo näissä kisoissa, mutta mitali jäi harmittavasti 0,2 sekunnin päähän.

Perkele.

Superyllätyshän ja positiivinen sellainen Niskasen hiihto oli joka tapauksessa, vaikka neljänneksi päämatkallaan jäi.

 

[Beltran]

Kestävyyshuippu-urheilussa menestyminen perustuu paitsi lahjakkuuteen niin myös analyyttiseen harjoitteluun. Harjoitusmääriä ei voi loputtomiin nostaa, vaikka urheilija kuinka tahtoisi. Jos harjoittelu ei johda tulokseen, ei siinä asenne auta. Siinä tilanteessa täytyy yrittää jotain muuta. Tällöin on avuksi, jos mieli on valoisa ja kykenevä joustamaan erilaisiin vaihtoehtoihin ja kokeiluihin.

Niin millaisiahan Iivo Niskasen harjoittelumäärät ovat? Ennen Sotshin kisoja luin jostakin kisaliitteestä Krista Lähteenmäestä juttua ja tässä todettiin että Lähteenmäki harjoittelee 700-800 tuntia/vuosi (tarkemminikin sanottiin mutten muista tuon tarkempaa) ja vaikka joku Kowalczyk vastaavasti harjoittelee 1200 tuntia/vuosi, Lähteenmäki ei voi nostaa harjoitusmääriään kuin maltillisesti tyyliin 10% vuodessa. Jotenkin arvelen että I Niskasen harjoitusmäärät on enemmänkin tasolla Lähteenmäki kuin Kowalzcyk.

Siinä olen samaa mieltä että joku "asenne" ei auta, mulle kelpaisi myös suomalainen huippuhiihtäjä joka tekee kovaa tulosta vaikkei "asennetta" olisikaan havaittavissa puheissa. Mitä taas tulee mahdolliseen doping-kiusaukseen niin mikäli I Niskanen on itsensä tuolle tasolle saanut puhtaasti (johon tietysti uskon eikä perusteita muusta olekaan) niin varmasti hän saa Sotshi-kokemuksistaan vahvistusta sille että puhtaana pärjää.

Iivo Niskasen hyvien Sotshi-suoritusten osasyynä on varmastikin se että korkea ilmanala auttoi, samoin suksi ja kuntohuippukin taisi napsahtaa kohdalleen, mutta eiköhän kaikki puhu sen puolesta että vielä toistaiseksi Iivo ei ole hiihtäjänä parhaimmillaan vaan on edelleenkin kehityskelpoinen urheilija. Tilanne vaikuttaa siksikin positiiviselta että viime vuosien menestyneimmät mieshiihtäjämme (Heikkinen, Jauhojärvi ja Nousiainen) ovat olleet tyyliltään "putkauttelijoita" niin että kauteen mahtuu vain muutama todella laadukas kilpailu kärjen tasolla, jos edes sitä. Ei liene perusteetonta arvella etteikö Iivo voisi onnistua useampia kertoja kauden aikana, vielä toistaiseksihan Iivolla ei ole yhtään podium-sijoitusta henkilökohtaisissa kisoissa Maailman Cup-tasoisessa kisassa.

Aivan yhtä valoisalta ei näytä sisarensa Kertun tilanne. Kerttu sijoittui kahdeksanneksi MM-kisoissa jo vuonna 2011 (suksi auttoi aivan älyttömästi mutta silti) mutta lievästi liioitellen tuon jälkeen kehitystä nuorella hiihtäjällä ei juurikaan ole havaittavissa. Toki Kertun arvokisasuoritukset ovat aina parantuneet kerta toisensa jälkeen mutta mitalisijalle ei ole päässyt eikä sellainen ole ollut edes kovin lähellä. Positiivisesti ajatellen myös Kerttu on saanut kaudesta paljon hyviä muistoja joka kannustaa jatkamaan laadukasta harjoittelua ja eiköhän hänenkin aikansa vielä tule. Myös veljensä hyvien onnistumisten läheltä seuraaminen innostaa sekin.

Kärki meillä on valitettavasti kapea. Toivotaan että tulevina vuosina myös hiihtäjät tyyliin Juho Mikkonen, Martti Jylhä, Lari Lehtonen pystyvät nostamaan tasoa, samoin nuoremmat heidän takanaan vaikkapa vain Iivon esimerkin innostamina. Samoin Heikkiseltä, Jauhojärveltä ja miksei Nousiaiseltakin voidaan saada vielä hyviä kausia.

 

[MustatKortit]

...
Aivan yhtä valoisalta ei näytä sisarensa Kertun tilanne. Kerttu sijoittui kahdeksanneksi MM-kisoissa jo vuonna 2011 (suksi auttoi aivan älyttömästi mutta silti) mutta lievästi liioitellen tuon jälkeen kehitystä nuorella hiihtäjällä ei juurikaan ole havaittavissa. Toki Kertun arvokisasuoritukset ovat aina parantuneet kerta toisensa jälkeen mutta mitalisijalle ei ole päässyt eikä sellainen ole ollut edes kovin lähellä...

Muistetaan nyt kuitenkin, että muuan Marit-niminen norski oli vielä about 25-vuotiaana Norjan aina kovatasoisen hiihtomaajoukkueen "bulkkitavaraa".

Sitten tapahtui vasta se lopullinen nousu huipulle. Enkä jaksa alkaa nyt vääntää d-sanasta, jolta osin toki omatkin epäilykset ovat olemassa.. mutta pointti siis oli, että kyllä Kertulla aikaa on.

 

[Roger Moore]

Muistetaan nyt kuitenkin, että muuan Marit-niminen norski oli vielä about 25-vuotiaana Norjan aina kovatasoisen hiihtomaajoukkueen "bulkkitavaraa".

No kyllähän Björgen oli jo 25-vuotiaana moninkertainen maailmanmestari. Eka henkilökohtainen maailmanmestaruus tuli hieman ennen kuin mimmi täytti 25 vuotta, ja Björgen voitti ensimmäisen parisprintin maailmanmestaruutensa hieman ennen kuin täytti 23 vuotta.

Mutta eihän Kerttu siltikään mikään vanha ole. Kesällä tulee täyteen 26 vuotta, ja omasta mielestäni hiihtäjät ovat yleensä parhaimmillaan siinä n. 30-vuotiaina (ja tähän sitten joitakin vuosia eteen ja taakse). Kertulla on ihan hyvin aikaa kehittää omaa tasoaan tämän Olympiadin aikana, ja kun muistetaan että jo tällä kaudella on tullut hyviä tuloksia niin taivas on rajana. Se nyt vaatii tietysti työtä, mutta nyt vaan rohkeasti tavoitteita että ensi vuonna MM-kisoista tulisi jo henkilökohtainen mitali, sitten vuonna 2017 tavoiteltaisiin kotikisoissa maailmanmestaruutta ja sitten n. 30-vuotiaana vuoden 2018 Olympialaisissa voitetaan Olympiakultaa. Kovia tavoitteita, mutta määrätietoisella työllä ja kovalla harjoittelulla se on mahdollista. Hyviä näyttöjä Kerttu on antanut.

Jos nyt vertaillaan Kerttua näihin muihin lähivuosien suomalaisiin huippuhiihtäjiin, niin juurikin esim. Aino-Kaisa Saarisen parhaat vuodet ajoittuivat sille ajalle kun hän oli n. 30-vuotias (on toki noussut takaisin kärkeen nyt), ja sama pätee myös Virpi Kuituseen. Toki Virpi voitti sen ensimmäisen maailmanmestaruutensa jo 25-vuotiaana ja sen jälkeen tulikin se kahden vuoden kilpailukielto, joten siinä mielessä on vähän hankala verrata kun pari vuotta jäi välistä.

Anyway, kyllä ne Kertun parhaat vuodet on vielä edessä.

 

[Taitopelaaja]

Juttelin Krista Lähteenmäen kanssa viime syksynä ja hän kertoi, että harjoitustunteja viime vuodelle kertyy jonkin verran päälle 700 tuntia. Kaisa Mäkäräinen on harjoitellut viime vuodet 700-750 tunnin vuosimäärillä. Justyna Kowalczyk ei suinkaan harjoittele 1200 tuntia vuodessa, vaan harjoitusmäärät ovat olleet 800-900 tunnin luokkaa, mitkä ovat naishiihtäjälle äärimmäisen kovia. Kovempia kuin keskimäärin suomalaisten mieshiihtäjien harjoittelumäärät.

Kerttu Niskasen harjoitusmäärät olivat ennen Val di Fiemmen MM-kilpailuja muistaakseni vain 650 tunnin luokkaa ja tälle kaudelle määrää on nostettu 700 tunnin pintaan. Harjoitusmäärien puitteissa kehitystä on mahdollista siis vielä tulla huomattavia määriä. Kun mennään naisten kohdalla yli 700 tunnin vuosimääriin, niin 10% harjoitusmäärien nosto alkaa olla jo sekin vähän liikaa.

 

[Byvajet]

Kun mennään naisten kohdalla yli 700 tunnin vuosimääriin, niin 10% harjoitusmäärien nosto alkaa olla jo sekin vähän liikaa.

Kun tuo tuntimäärä jaetaan vuoden jokaiselle päivälle, ei siitä tule kuin pari tuntia päivää kohti. Enempää ei kuitenkaan huippu-urheilijankaan kroppa ota vastaan.

Tätä taustaa vasten puheet kovasta asenteesta ja voiton tahdosta urheilijan menestyksen selittäjinä ovat turhia. Harjoittelu perustuu kokemuksiin, tietoon, jo lapsena tai nuorena aloitettuun taustatyöhön ja yksilöllisiin ominaisuuksiin, eikä omaa suorituskykyä voi nostaa tahtomalla tai tekemällä ylimääräistä työtä.

Norjalla tulee olemaan huippuhiihtäjiä jatkossakin, koska Norjassa on laaja harrastajapohja, josta voi poimia parhaimmat. Erot huipulla ovat prosentuaalisesti pieniä, joten menestyksen ratkaisee usein se, kenen kroppa pystyy samalla harjoittelumäärällä parhaaseen tulokseen. Tässä valitettavasti ratkaisee lahjakkuus, synnynnäiset fyysiset ominaisuudet, eikä kansallinen henki tai voitontahto.

 

[Taitopelaaja]

Norjalla tulee olemaan huippuhiihtäjiä jatkossakin, koska Norjassa on laaja harrastajapohja, josta voi poimia parhaimmat. Erot huipulla ovat prosentuaalisesti pieniä, joten menestyksen ratkaisee usein se, kenen kroppa pystyy samalla harjoittelumäärällä parhaaseen tulokseen. Tässä valitettavasti ratkaisee lahjakkuus, synnynnäiset fyysiset ominaisuudet, eikä kansallinen henki tai voitontahto.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että esimerkiksi tuollainen 700 tunnin harjoitusmäärä vuositasolla ei koostu samanlaisista harjoituksista kaikilla hiihtäjillä. Esimerkiksi Reijo Jylhän valmennettavat ovat vuosien ajan vannoneet enemmän pitkäkestoisen perusharjoittelun nimeen, kun taas joidenkin lähestymistapa on päinvastainen. Jokaisen täytyy löytää se oma tie huipulle.

Krista Lähteenmäellähän harjoitusmäärät olivat huipputason hiihtäjäksi todella vähäisiä vielä yli parikymppiseksi asti. Suurin osa tuon ikäisistä hiihtäjistä harjoitteli määrällisesti selkeästi enemmän, mutta Lähteenmäen kohdalla ollaan edetty maltillisesti eikä kiirehditä huipulle. Molempien Niskasten kohdalla pitkät ja useat sairastelut ovat sotkeneet monta vuotta, joten esimerkiksi Iivo Niskasen näin nopea nousu huipulle voi tulla monelle yllätyksenä. Kerttu Niskasella oikeastaan 2012-2013 kausi oli ensimmäinen kokonaisuudessaan onnistunut harjoitteluvuosi ja tämä vuosi on jatkanut samaa trendiä. Uskoisin, että molemmilla on mahdollisuuksia vielä parantaa.

Mielestäni edellä oleva kirjoittaja kuitenkin vähättelee turhan paljon asenteen ja voitontahdon merkitystä. Asennehan nimenomaan heijastuu harjoitteluun ja vastoinkäymisten ylipääsemiseen. Esimerkiksi Iivo Niskasen kohdalla pari aiempaa vuotta ovat menneet pipariksi sairastelujen takia ja Iivo olisi voinut tyytyä kohtaloonsa, mutta oikealla asenteella harjoitteluun ja ruokavalioon on tehty päämäärätietoisesti muutoksia, jotta trendi lähtisi ylöspäin. Colognan kausi meinasi mennä pilalle leikkauksen jälkeen marraskuussa, mutta niin vain sisukas sveitsiläinen kampesi itsensä takaisin laduille ja palasi Sotshista kaksinkertaisena olympiavoittajana. En väitä, etteivätkö kaikki huippu-urheilijat tekisi asioita hyvin, mutta usein tällaiset mestarit tekevät kaikkea vielä enemmän ja paremmin.

Voitontahtoinen urheilija pyrkii koko ajan parempaan ja tekee asiat huolellisemmin ja paremmin. Petter Northug esimerkiksi alkukauden sairastelujen jälkeen ei suostunut kättelemään muita ilman hanskoja ja halusi minimoida uudelleen sairastumisen mahdollisuuden. Tällaisissa tapauksissa kaikki tehdään voittojen eteen ja tulos usein on sen mukainen - ennemmin tai myöhemmin.

 

[Byvajet]

Asennehan nimenomaan heijastuu harjoitteluun ja vastoinkäymisten ylipääsemiseen

Eteenpäin auttaa valoisa ja toiveikas asenne eikä irvistely ja uhoaminen. Urheilija, joka säilyttää toivonsa, säilyttää myös motivaation harjoitteluun ja uskon itseensä. Toivon säilymistä auttaa se, ettei urheilu ole koko elämän mittari vaan ainoastaan osa sitä. Jos koko identiteetti on sidottu urheilumenestykseen, ei mieli kestä vaikeuksien keskellä kasassa.

Hyväksi esimerkiksi kelpaavat keski-ikäiset miehet, jotka potkut saatuaan eivät keksi enää muuta kuin viinan tai itsemurhan. Jos asenne näillä miehillä jo lähtökohtaisesti olisi ollut laveampi ja erilaisia mahdollisuuksia näkevä, olisi sopeutuminenkin uuteen tilanteeseen käynyt kivuttomammin.

Huippu-urheilijan psyyke on ihmisen psyyke. Sitä koskevat samat lainalaisuudet kuin muitakin ihmisiä.

www.duodecimlehti.fi - VUOSIKERRAT

 

[Henkka]

Hiihto: Jelena V - Maastohiihto - Ilta-Sanomat

Epon käyttö sekoittanut Jelenalta pään...

On se nyt kumma ettei tajua, että suomalaiset menestyivät perinteisen matkoilla (+perinteisen osuuksilla viesteissä) ja luistelumatkat olivat sitten varsin vaikeita samoilla hiihtäjillä.

 

[Taitopelaaja]

Eteenpäin auttaa valoisa ja toiveikas asenne eikä irvistely ja uhoaminen. Urheilija, joka säilyttää toivonsa, säilyttää myös motivaation harjoitteluun ja uskon itseensä.

Ehdottomasti näin. En tarkoittanutkaan asenteella ja voitontahdolla sitä, että urheilun täytyisi olla irvistelyä ja uhoamista. Sanotaan, että kehitys loppuu tyytyväisyyteen. Mielestäni on oikea asenne urheilussa olla tyytyväinen vasta sitten, kun on saavuttanut maksimaalisen suorituksen tai ainakin lähelle sitä. Jollain se on olympiavoitto, jollain joku vähemmän merkittävä suoritus. Silloin kun urheilija itse kokee, että koko oma kapasiteetti on ollut pelissä, niin voi olla tyytyväinen.

Viittaan tällä nyt esimerkiksi siihen, että mielestäni urheilijan ei pidä olla tyytyväinen suoritukseensa, mikäli se on ns. ihan ok. Jos ajatellaan vaikkapa, että hiihtäjä sijoittuu maailmancupin kilpailuissa kauden aikana ennen arvokisoja aina tasaisesti sijoille 10-15. Minusta se kertoo jostain muusta kuin kunnianhimosta ja voittamisen halusta, jos urheilija on tyytyväinen sijoittuessaan olympialaisissa samalla matkalla sijalle 14. Meidän katsojien silmiin suoritus voi olla ihan hyvä, mutta parhaaksi hamuavan urheilijan pitäisi aina pyrkiä hieman parempaan kuin ns. tasolleen.

Ja en tarkoita tällä sitä, että neljännentoista sijan jälkeen pitäisi kirves kädessä kävellä metsään riehumaan, vaan sitä että rehellisesti sanoisi, ettei suoritus ollut sitä mitä tavoiteltiin. Tulee vain mieleen esimerkiksi Matti Heikkisen hiihto 15 kilometrillä, jolloin hän vähän puolusteli suoritustaan vertailemalla omaa hiihtoa vaikkapa Sundbyhyn tai Rönningiin, jotka molemmat epäonnistuivat. Todella voitontahtoinen urheilija olisi harmitellut entistä enemmän, kun kaksi mitalisuosikkia epäonnistuu, niin silloin olisi ollut oma paikka iskeä.

Summa summarum. Kaikki lähtee mielestäni omasta asenteesta urheilemiseen ja harjoitteluun. Sen pitää olla terveellä pohjalla, mutta päämääriä pitää olla. Mielestäni on hyvä merkki, että Iivo ei ollut tyytyväinen neljänteen sijaan, vaikka se oli erinomainen suoritus. Ellei mitalin häviäminen 0,2 sekunnilla kaivertaisi mieltä, niin se kertoisi mielestäni jostain muusta kuin absoluuttisesta huippu-urheilijasta.

 

[Byvajet]

Viittaan tällä nyt esimerkiksi siihen, että mielestäni urheilijan ei pidä olla tyytyväinen suoritukseensa, mikäli se on ns. ihan ok.

Näin on. Tärkeää on kuitenkin pystyä jättämään epännistumiset taakseen ja suuntaamaan päämäärätietoisesti eteenpäin. Tulos tulee tekemisen, sitoutumisen ja myönteisen uskon kautta jos on tullakseen. Kielteisyys liittyy epäonnistumisen hetkiin, mutta niihin ei pidä jäädä kiinni.

Myös realismi on tärkeää. Hävityn Ruotsi-pelin jälkeen huipuammattilaiset näyttivät suhtautuvan tulokseen neutraalisti. En silti usko, etteivätkö he olisi kaikkeaan antaneet. Kokeneet konkarit vain tiesivät, että pelattu mikä pelattu, eikä maahan läikkynyttä maitoa kannata jälkikäteen surra. Seuraava peli menikin paremmin.

Suomen naishiihdon taso laajalla rintamalla on maailman kärkeä. Sieltä tulee vielä huippuonnistumisiakin, jos tuuri ei ole poikkeuksellisen huono. Jonkun kohdalla aina natsaa, jos jaksaa punnertaa, kunhan vain tavoitteellista ja myönteistä ilmapiiriä pidetään yllä.

 

[Taitopelaaja]

Myös realismi on tärkeää. Hävityn Ruotsi-pelin jälkeen huipuammattilaiset näyttivät suhtautuvan tulokseen neutraalisti. En silti usko, etteivätkö he olisi kaikkeaan antaneet. Kokeneet konkarit vain tiesivät, että pelattu mikä pelattu, eikä maahan läikkynyttä maitoa kannata jälkikäteen surra. Seuraava peli menikin paremmin.

Kyllä, mielestäni tuo peli kiteytti hyvin sen, että kaikki annettiin, mutta vastustaja oli vain yksinkertaisesti liian vahva. Silloin on turha ruveta märehtimään tulosta pidempään. Toista se olisi, jos joukkue kokisi, että olisi ikään kuin ollut parempi ja normaalilla suorituksella olisi ollut mahdollisuus voittoon. Tosin tuollaisessakaan tapauksessa ei pidä jäädä paikoilleen murehtimaan - varsinkaan jos turnaus vielä jatkuu.

 

[Beltran]

Kyllä, mielestäni tuo peli kiteytti hyvin sen, että kaikki annettiin, mutta vastustaja oli vain yksinkertaisesti liian vahva. Silloin on turha ruveta märehtimään tulosta pidempään. Toista se olisi, jos joukkue kokisi, että olisi ikään kuin ollut parempi ja normaalilla suorituksella olisi ollut mahdollisuus voittoon. Tosin tuollaisessakaan tapauksessa ei pidä jäädä paikoilleen murehtimaan - varsinkaan jos turnaus vielä jatkuu.

Aika mielenkiintoista selittelyä. Iivo Niskanen ei saa olla tyytyväinen 0,2sek tappioon mitalista mutta Ruotsi saa hävitä Kanadalle ja voi silti olla tyytyväinen? Onhan toki lähtökohdat huomioiden Niskasen kisasuoritus huomattavan paljon yllättävämpi kuin Ruotsin jääkiekkomaajoukkueen, jota kuitenkin pidettiin jopa voittajasuosikkina. Kukaan ei taatusti povannut Niskaselle neljättä sijaa kisoissa paitsi ehkä Taitopelaaja joskaan ei ilmoittanut asiasta täällä.

Edelleen analysoit Matti Heikkisen ja Iivo Niskasen sanoja kisan jälkeen, mikä merkitys analyyseilläsi mielestäsi on, antavatko esim jonkinlaisen ennusteen tulevaisuudelle ja jos ei niin mitä sitten? Eiköhän se ole täysin samantekevää mitä Heikkinen maalissa sanoo ja niillä sanoilla ei välttämättä ole suurtakaan merkitystä sille miten hän jatkossa toimii ja harjoittelee.