Mutta jos katsotaan yleisesti koko politiikan 2000-lukua, niin aitoja ”valtiopäämiehiä” ei ole montaa näkynyt sitten Lipponen/Halonen/Niinistö/Vanhanen -aikojen. Jopa Katainen ja Urpilainen vaikuttavat asiansa osaavilta valtiomiehiltä nykypopulaan verrattuna. Tämä koskee ihan tasaisesti kaikkia puolueita. No, en Jutasta nyt tiedä, mutta ansaitsi ehkä hiukan liikaa paskaa niskaansa suhteessa tekoihin.
Onko joskus ollut sellainen aikakausi, että aikalaiset ovat kehuneet vallassa olevia poliitikkoja?
Sikäli kun muistan, Kataista ja Urpilaista haukuttiin oikealta ja vasemmalta. Lipponen ja Niinistö saivat nauttia Nokia-vuosista, mutta ei heitäkään mitenkään poikkeuksellisesti rakastettu. Niinistön suosio taisi nousta vasta sen jälkeen, kun ei ollut vastuussa talouspolitiikasta.
Halosta on kritisoitu aina. Vielä tänä päivänäkin puhutaan "muumimammasta", joka teki tuhoja Suomen ulkopolitiikalle.
Turhan usein näissä kritiikeissä käsitellään vain sitä, miltä joku päätös itsestä tuntuu. Eli siis arvioidaan onnistumisia siltä pohjalta, sopiiko joku poliittinen päätös omaan ideologiaan.
On aivan selvää, että esim. Marin ei ilman kritiikkiä selviä koronasta. Kriisitilanteessa virheitä sattuu, ja somen kirsikanpoimijat keksivät kyllä teorian virheiden syyksi.
Voi olla, että Marin ehtii vielä flopata. Omaan silmään näyttää kuitenkin siltä, että hänellä on poikkeukselliset johtajan taidot. Enkä tarkoita tällä sitä, että kannattaisin jotain demariaatetta tai uskoisin Marinin olevan kaikkien alojen asiantuntija. Ei hänen tarvitsekaan olla. Pääministerin tärkein tehtävä on kuitenkin loppuviimeksi johtaminen, jota tukee hyvä julkisuudenhallinta.
Demareilla kyllä riittää ministerikelpoisia edustajia, mutta on toinen asia, sopiiko ideologia miten hyvin olosuhteiden vaatimuksiin. Tässä on kansansuosiollakin iso osansa, sillä jos päätökset ovat epäsuosittuja, joutuu hallitus ongelmiin. Postin ja Veikkauksen kanssa tehty sekoilu sai alkunsa siitä, että kansa halusi "työehtoshoppailua" kuriin.