Jos ihminen pystyy enää 70-prosenttiseen suoritukseen, hänelle tulisi olla mahdollista maksaa vain 70-prosenttista palkkaa. Tällöin työnantajilla ei olisi syytä irtisanoa ikääntyneitä siinä pelossa, että suoritustaso putoaa palkan säilyessä ennallaan. Joillain aloilla tämä onnistuukin, mutta varsin usein ainoa mahdollisuus on maksaa täyttä palkkaa. Ja tällöin työnantaja luonnollisesti vaatii täyden suoritumisen.
Jos palkka perustuisi enemmän objektiivisesti arvioitavaan suoriutumiseen, se alentaisi myös kynnystä palkata kokemattomia nuoria. Taaskaan ei tarvitsisi pelätä, että joutuu maksamaan täyden palkan vajaasta suorituksesta.
Yhtä hyvin se 70-80% työtehoilla toimiva ikääntynyt työntekijä voisi tehdä esim. viikossa kolme päivää duunia, jolloin kahdeksi muuksi päiväksi palkattaisiin se kokematon nuori, joka vähitellen pääsisi sitten täysiaikaiseksi kun työkokemus karttuisi ja ikääntyvä aikoinaan eläköityisi kokonaan. Tätä kutsutaan osa-aikaeläkkeeksi eli juuri siksi, jota Suomessa ollaan nyt rajoittamassa ja ikärajoja kiristämässä.
Siinä ei olisi mitään mieltä, että vanhalle ihmiselle maksettaisiin 70% palkkaa, mutta hän olisi silti paikalla 100% eli joka arkipäivä sen kahdeksan tuntia. Ennemmin tosiaan niin, että jos/kun vanhempi ihminen saa tehtyä täysipainoisesti töitä vaikka sen kolme päivää viikossa, niin hän tekisi sen kolme päivää viikossa sen sijaan, että hänet irtisanottaisiin tai että hän joutuisi sairaseläkkeelle ennenaikaisesti.
Sitä voi jokainen laskeskella, kumpi on kannattavampaa ja järkevämpää yhteiskunnalle: se, että työkykyään menettävä vanhentuva ihminen tekee kuitenkin töitä, mutta vähän vähemmän ja kenties vähän hitaammin kuin ennen vai se, että häneltä vaaditaan joko-tai-periaatteella joko nuoren kaksikymppisen työtehot tai sitten hänet kenkäistään viisikymppisenä työttömäksi odottamaan seuraavaksi 15 vuodeksi eläkettä.
Kannattavinta yhteiskunnalle olisi tietysti, että suuryritykset pistettäisiin kuriin ja herran nuhteeseen, eli voittojen siirto ulkomaisille sisarfirmoille ja esim. rakennusalojen harmaa talous pistettäisiin kuriin, ja jokaiselta massairtisanomisia harrastavalta firmalta perittäisiin välittömästi takaisin kaikki mahdolliset valtion tuet, kehitys- ja innovaatiorahat sekä muut vastaavat. Eipä tuollaisia tarvitsisi alun perin maksaakaan: jos sitä kerran toimitaan markkinatalouden lakien mukaan, niin ei ole valtion velvollisuus syytää kehitys- ja tutkimusrahoja firmoille, joilla on varallisuutta omastakin takaa.
Eikä se ole tavallisen työntekijän velvollisuus kantaa harteillaan vastuuta koko hyvinvointi-Suomesta ja alistua siihen, että häntä voidaan potkia koko työuran ajan päähän - tai kokonaan pois työuralta - kvartaalisuhdanteiden tai pörssifirmojen keplottelijoiden ahneuksissaan tekemien virheiden takia. Nytkin on Saksaan tulossa kelpo palkankorotuksia työntekijöille, ja tähän pitäisi Suomessakin pyrkiä. Mitään nollakorotuksia ei tulisi suvaita niin kauan kuin kaiken maailman puoskarien palkat, palkkiot, optiot ja kultaiset kädenpuristukset vain kasvavat.
Vartiaisen teorioilla minä sinänsä pyyhin persettäni, päivätorkkusankari pitäisi pistää joskus ihan oikeisiin töihin eikä antamaan joutavia lausuntoja ylipalkatusta huippuvirastaan, johon menee veronmaksajien rahoja syyttä suotta. Jos julkista sektoria pitäisi pienentää, niin aloitetaan Vartiaisen kaltaisista tyypeistä, joilla on puoluemandaatilla hommattu luksusduuni, josta käsin voi arvostella pienipalkkaisia ja ylityöllistettyjä tavallisia kansalaisia. Kas kun ei ole vielä siirtynyt Hevosopiston (vai mikä se nyt olikaan) johtajaksi, tämän valtio-omisteisen tuikitärkeän puljun johtajahan tienaa enemmän kuin pääministeri.