Tässäpä painokas puheenvuoro, kiitän sinua ketjun tason nostamisesta!Muistakaa tämä, Matiaskin on ihminen, hän halusi vain iloa, valoa ja hauskuutta tämän synkkyyden keskellä.
Rasistinen Seiska lehti pitää kieltää lailla, ja jo painetut lehdet polttaa roviolla.
Niin siis about 24 tunnin sisällä uutisesta pitäisi käydä läpi Rydman-saaga maanisella pikakelauksella? Ihan selkeästi tämän tyypin toiminta vaikuttaa moraalisesti paheksuttavalta. Sitten on niitä henkilöitä, jotka ovat vähän relativistisempia näissä asioissa, eli paheksunta riippuu lähinnä siitä, onko toimija konservatiiivi, liberaali tahi vasemmistolainen.Jäädään odottelemaan Hesarin juttua siitä, onko Mäkynen pitänyt kämmentä neidin reidellä tai tarjonnut hänelle shampanjaa. Dramaattista olisi vielä jos hän olisi kertonut toimittavansa naisen omaisuutta naisen osoitteeseen.
Selvää groomingia ja heikompien hyväksikäyttöä valta-asemassa. Nyt saatiin Ryydmanille Bätmän.
No minusta tässä media rikkoo oikeutta yksityiselämään, mikä on hyvin merkittävä yksilönoikeus. Jos Halla-aho olisi leimaantunut konservatiivisia perhearvoja ajavana poliitikkona niin sitten varmasti olisi ollut uutisointi paikallaan. Mutta sentään siihen syntiin hän ei ole syyllistynyt (vaikka todella moniin muihin). Kyllä poliitikoilla ja julkisuuden henkilöillä tulisi pitkälle olla vapaus olla elää omaa normaalia arkielämäänsä.Kun ihminen elää julkisuudessa ja julkisuudesta, on hänen yksityiselämänsä varjelu heikompaa kuin tavallisten pulliaisten. Ei Halla-ahon kohdalla ongelma ollut itse uutisointi, vaan se, että se oli Suomen Kuvalehden ykkösjuttu. SK:lla rima täytyy olla korkeammalla kuin iltapäivälehdillä, joiden lukijakunta tällainen odotetusti kiinnostaa.
Veikkaan perinteistä tunnustusta: Sisällä oli, mutta en liikuttanut.Jäädään odottelemaan Hesarin juttua siitä, onko Mäkynen pitänyt kämmentä neidin reidellä tai tarjonnut hänelle shampanjaa. Dramaattista olisi vielä jos hän olisi kertonut toimittavansa naisen omaisuutta naisen osoitteeseen.
Tismalleen samaa mieltä. Tuollaiset naisseikkailut ovat sinällään inhimillistä, mutta tämän einarin pitäisi edustaa demarien tulevaisuutta ja terävää kärkeä, niin sitten painetaan yöelämässä vailla huolta huomisesta, vaikka juuri on edellisestä puolueen bilekohusta päästy ja vaalit tulossa.Eniten tässä hämmästyttää Mäkysen tyhmyys. Vaasan asukkaista tasan jokainen tietää ja tunnistaa Mäkysen kilometrin päästä, ja sä kaupungin suosituimmassa yökerhossa avoimesti pokailet ja juotat humalaan nuoria likkoja. Ihan oikeasti, ei helvetti.
Siis mikäs tuo juttu oli? On jotenkin mennyt ohi.vaikka juuri on edellisestä puolueen bilekohusta päästy
Hieman on palstalaisilla opeteltavaa tuon valta-asema-termin käytössä. @SergeiK
Osittain samaa mieltä:Termiähän on tapana käyttää aina itselle sopivasti milloin kuvaamaan sopivien ihmisryhmien keskinäisiä ”valtasuhteita”, milloin henkilöiden välisiä todellisia valtasuhteita esim. työsuhteessa. Tämän tietänet aivan hyvin ja tuolta osinhan kolmekymppinen mieskansanedustaja ja julkkis on toki selvästi identiteettipoliittisesti katsoen valta-asemassa nuoreen opiskelijaneitoon nähden.
Itse en ole koskaan perustanut tästä löyhästä valta-asemadiskurssista mutta minkäs teet, kyllä se on jo vakiintunut julkiseenkin keskusteluun.
Päälleliimatun väkinäiset vertailut case-Rydmaniin nyt ovat minustakin aivan turhia. Mäkysen käytös on moraalisesti arveluttavaa ja uutisoinninkin arvoista mutta Rydmanin tapaukseen on näillä tiedoilla merkittäviä eroja.
Eniten tässä hämmästyttää Mäkysen tyhmyys. Vaasan asukkaista tasan jokainen tietää ja tunnistaa Mäkysen kilometrin päästä, ja sä kaupungin suosituimmassa yökerhossa avoimesti pokailet ja juotat humalaan nuoria likkoja. Ihan oikeasti, ei helvetti.
Poliitikkomiehiä läpi puoluekentän usein yhdistää se, että ovat a) mulkkuja tyyppejä ja b) osin kohdasta a) johtuen ovat nuoruudessaan olleet pahasti sivuraiteella mitä tulee hameväen keskuudessa menestymiseen. Sitten, kun poliittisen menestyksen myötä tulee statusta ja ihailua (usein nuorempien) naisten suunnalta, niin p*llunhimo sumentaa ajatukset. Lisätietoja voi kysellä vaikkapa Rydmanilta, Aallolta, Mäkyseltä, Kärnältä tai sitten old school -puolelta vaikka Kimmo Sasilta ja Zysseltä.Ei pelkästään tämä Mäkysen keissi, vaan ihan yleisellä tasolla en lakkaa ihmettelemästä miten poliitikoilla(kin) tuppaa unohtumaan ikiaikainen fraasi vallasta ja vastuusta. Joko ollaan tyhmiä tai sitten ei vaan välitetä. Kumpikaan piirre ei varsinaisesti imartele.
Yksinkertaistat asioita ja ihmisiä. Esimerkiksi Ilkka Kanerva oli koko aikuisen elämänsä erittäin kova naistenmies, mutta hän oli myös erittäin pidetty ihminen monenlaisissa erilaisissa piireissä.Poliitikkomiehiä läpi puoluekentän usein yhdistää se, että ovat a) mulkkuja tyyppejä ja b) osin kohdasta a) johtuen ovat nuoruudessaan olleet pahasti sivuraiteella mitä tulee hameväen keskuudessa menestymiseen. Sitten, kun poliittisen menestyksen myötä tulee statusta ja ihailua (usein nuorempien) naisten suunnalta, niin p*llunhimo sumentaa ajatukset. Lisätietoja voi kysellä vaikkapa Rydmanilta, Aallolta, Mäkyseltä, Kärnältä tai sitten old school -puolelta vaikka Kimmo Sasilta ja Zysseltä.
Ja siis täysmulkkuus on poliittisessa viitekehyksessä hyvä piirre, jos halajaa menestystä.
Päivänselvä hunaja-ansa tämä.
Mutta noin puhtaasti mulkulla ajatellen kunnioitukseni Mäkystä kohtaan päinvastoin nousi tästä.
Siis se, että noin about feministisen puolueen varapuheenjohtaja paljastuu vähän niinkuin Pelimieheksi. Ihanan inhimillistä, tykkään!
Eihän tässä nyt missään tapauksessa ole kyse Mäkysen panemisesta vaan panemisesta tulevat seuraukset. Jos joku perushortonomi erehtyy väärään petiin niin silloin käydään normaalisti sisäiset yt neuvottelut ja elämä jatkuu.Kaksi aikuista ihmistä on köynyt puheiden mukaan panemassa ja maailma pysähtyi. Tähän kun luettelisi vaikka kaikki bändit, joiden jäsenet on panneet teinityttöjä idolistatuksella. Vaikka eihän se nyt fanitusta häiritse, että 40-vuotiaat perheenisät panee teiniä. Aikamoista nolla kauhistelua tämä.
Eniten tässä hämmästyttää Mäkysen tyhmyys.