Mainos

Sosialidemokraatit – SDP

  • 1 551 173
  • 12 095
Minulla on yksi läheinen, jolle työpäivän ensimmäiset tunnit ovat vaikeita ja tehottomia, mutta kuusi viimeistä saa tehtyä kovastikin.
Itse en koe mitään eroa kuuden tai yhdeksän tunnin välillä, mutta siinä on iso ero jos töihin pitää herätä (kuten tänään) 5:20 eikä esimerkiksi tuntia myöhemmin.

Torkut päivän sisällä auttaisi luultavasti useimpia meistä saamaan vuositasolla enemmän aikaiseksi.
Jos kyseinen henkilö tekisi kuusituntista päivää, mikä takaa etteivät kaksi ensimmäistä tuntia ole edelleen tehottomia?
Ainoa vaikutus olisi että tehokas työaika laski 2 tuntia päivässä.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Minulla on yksi läheinen, jolle työpäivän ensimmäiset tunnit ovat vaikeita ja tehottomia, mutta kuusi viimeistä saa tehtyä kovastikin.
Itse en koe mitään eroa kuuden tai yhdeksän tunnin välillä, mutta siinä on iso ero jos töihin pitää herätä (kuten tänään) 5:20 eikä esimerkiksi tuntia myöhemmin.

Torkut päivän sisällä auttaisi luultavasti useimpia meistä saamaan vuositasolla enemmän aikaiseksi.

Itse olen toisinpäin: aamulla tehokkain ensimmäisten tuntien ajan. Tämä on hankalaa, jos on jonkinlaista palaveria iltapäivästä. Siinä kohtaa on jo aika nuupahtanut aamun tehokkuudesta. Moni työni onneksi ei ole vaatinut muiden aikataulujen mukaan tekemistä, ja liukuva työaika on minulle se suosiollisin.
 
Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Jos kyseinen henkilö tekisi kuusituntista päivää, mikä takaa etteivät kaksi ensimmäistä tuntia ole edelleen tehottomia?
Ainoa vaikutus olisi että tehokas työaika laski 2 tuntia päivässä.

Ilmeisesti tässä tapauksessa kuuden tunnin työpäivässä ei ole olemassa kahta ensimmäistä tuntia - selkeä ero kahdeksan tunnin työpäivään, jossa nämä kaksi ensimmäistä tuntia ovat siis vahvasti läsnä ja aiheuttavat mitä monimuotoisempia ongelmia.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Elämme suurinta työelämän murrosta sitten kehruujennin aikojen. On selvää, että näitä nykykäutäntöjä tullaan jossain vaiheessa muuttamaan, vain ajan kysymys.

Manuaaliset työt tehdään enenivissä määrin robortien avulla, ja toimistotyöt voi ihan hyvin tehdä etänä. Esim. minulla on läppärissä kaikki mitä tarvitsen töideni tekemiseen, lankapuhelimesta lähtien. Toimistolle fyysisesti minun ei periaatteessa tarvitse mennä koskaan.

Oliko nyt Oxfordin yliopisto, jossa testailevat maatilan pyörittämistä robottien avulla. Ideana siis, että robotit tekee aivan kaiken viljan kylvämisestä lopputuotteeseen. Tehtaat ja varastot automatisoituu todella nopeasti, joten jossain vaiheessa nykysysteemi on pakko uudistaa. Automatisoinnin myötä tuotanto pysyy samana, vaikka ihmistyötunteja vähentäisikin.
 
Eikö päästöjen kannalta pitäisi mennä toiseen suuntaan - osan suhteen siis? Ihmiset pellolle härkien kanssa vetämään auraa ja viljelemään maata täysin manuaalisesti. Kestävää ja ekologista ruoantuotantoa sekä extraball bonuksena kaikille töitä. Näin SDP:n työllisyystavoitteetkin täyttyisivät kuin taikaiskusta. Automatisointi ei kuitenkaan per se automaattisesti ole oikotie onneen - ellei tuotannon tehostaminen ja ihmistyötuntien minimointi / eliminointi ole sen (ainoa) primääri päämäärä.

Monet (toimisto)töistä tosiaan nykyäänkin voidaan tehdä siten ettei muita tarvitse vaivautua koskaan näkemään - kommunikoinnin voi hoitaa pikaviestimien ja emaillin kautta. Puhuminen ihmisille on muutenkin täysin yliarvostettua. Sitten voidaan miettiä miten tämä kaikki vaikuttaisi psyykkeeseen pitkällä aikavälillä tarkastellen - ihminen on kuitenkin sosiaalinen eläin. Wilsonin kanssa tosin voi aina jutella.

Hieno läppäri muuten kun lankapuhelinkin on integroitu. Mikä malli on kyseessä?
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Automatisointi ei kuitenkaan per se automaattisesti ole oikotie onneen - ellei tuotannon tehostaminen ja ihmistyötuntien minimointi / eliminointi ole sen (ainoa) primääri päämäärä.

Primääripäämäärä on markkinataloudessa omistajan voiton kasvattaminen. Automaatiota lisätään, samoin AI palveluja, koska halutaan pienemmällä pääoman määrällä isompia voittoja. Siinä sen kummempaa tarkoitusta ole.

Se, mihin se johtaa, ihmistyön vähenemiseen ja tuotannon tehostumiseen, on ne asiat, johon yhteiskunnan on syytä ottaa kantaa.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
No kyllähän tässä ideologinen painotus näkyy.. Siis vaikka en esittänyt, että IMO tarvittaisiin 6h työpäivä, vaan toin esiin, että se voi alakohtaisesti olla tuottavuuden kannalta hyvä juttu, on nämä kokeilut ja tulokset jotenkin pyrittävä selittämään ideologisesti vääriksi. Syyt ovat aina jossain muualla tai EU hanke tai AY liike tai…

Kyse on oikeasti tuottavuudenkasvun ”hedelmistä” joita on koko viimevuosisata käytetty työajan lyhentämiseen palkkasumman kasvattamisen lisäksi. Mikä ihmeen oimituisuus olis siinä, että tämä kehtiys myös jatkuu? Koska ”otsasi hiessä on sinun leipäsi ansaittava”?

Palataan jälleen arvoasetelmaan, onko yhteiskunnan tarkoitus lisätä taloudellista kasvua ja toimeliaisuutta, vai ihmisten hyvinvointia? Kuten kaikki toivottavasti tietää, on talouden kasvu ja onnellisuuden kasvu erottautuneet länsimaissa toistaan jo ajat sitten, Suomessa laskutavasta (mittarista) riippuen 80 –luvulla tai 90 –luvulla.

Eli kaiken tuottavuuden kasvun tuoman lisäarvon sijoittaminen rahaan ei lisää onnellisuutta.. joka ainakin Mulle on se yhteiskunnan päätavoite, ihmisten onnellisuuden ja tyytyväisyyden lisäämine. Ja kas tässä pohjoismaiset sosiaalidemokratiat on ollu menestyksekkäitä vrt mihin tahansa muuhun maailmaan.

Tuottavuus kasvaa lopulta automaation ja AIn kautta edelleen, mutta yhä vähemmällä ihmistyöpanoksella. Tähän ilmeisesti ei pidä varautua ja tätä tukevia yhteiskunnallisia muutoksia ajaa, koska se on vaan ideologisesti väärin, että saman saa vähemmälläkin työllä.

Kutsumusammatti sitten erikseen, kuten Yrittäjät, jotka tekee sitä mitä he intohimoissaan haluavat. Heille vapaa-aika on yhtä työn kanssa (tai jos ei ole, onkohan oikealla alalla yrittämässä?)

Kun työelämän historiaa katsoo, voi olla, että haaveilija-Marinin visiot eivät ehkä sittenkään ole hölmöimmästä päästä, vaikka niin annetaan ymmärtää.
- Jari Rauhamäki, Insinööriliiton viestintäpäällikkö
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
No kyllähän tässä ideologinen painotus näkyy.. Siis vaikka en esittänyt, että IMO tarvittaisiin 6h työpäivä, vaan toin esiin, että se voi alakohtaisesti olla tuottavuuden kannalta hyvä juttu, on nämä kokeilut ja tulokset jotenkin pyrittävä selittämään ideologisesti vääriksi. Syyt ovat aina jossain muualla tai EU hanke tai AY liike tai…

Kyse on oikeasti tuottavuudenkasvun ”hedelmistä” joita on koko viimevuosisata käytetty työajan lyhentämiseen palkkasumman kasvattamisen lisäksi. Mikä ihmeen oimituisuus olis siinä, että tämä kehtiys myös jatkuu? Koska ”otsasi hiessä on sinun leipäsi ansaittava”?

Palataan jälleen arvoasetelmaan, onko yhteiskunnan tarkoitus lisätä taloudellista kasvua ja toimeliaisuutta, vai ihmisten hyvinvointia? Kuten kaikki toivottavasti tietää, on talouden kasvu ja onnellisuuden kasvu erottautuneet länsimaissa toistaan jo ajat sitten, Suomessa laskutavasta (mittarista) riippuen 80 –luvulla tai 90 –luvulla.

Eli kaiken tuottavuuden kasvun tuoman lisäarvon sijoittaminen rahaan ei lisää onnellisuutta.. joka ainakin Mulle on se yhteiskunnan päätavoite, ihmisten onnellisuuden ja tyytyväisyyden lisäämine. Ja kas tässä pohjoismaiset sosiaalidemokratiat on ollu menestyksekkäitä vrt mihin tahansa muuhun maailmaan.

Tuottavuus kasvaa lopulta automaation ja AIn kautta edelleen, mutta yhä vähemmällä ihmistyöpanoksella. Tähän ilmeisesti ei pidä varautua ja tätä tukevia yhteiskunnallisia muutoksia jaa, koska se on vaan ideologisesti väärin, että saman saa vähemmälläkin työllä.

Kutsumusammatti sitten erikseen, kuten Yrittäjät, jotka tekee sitä mitä he intohimoissaan haluavat. Heille vapaa-aika on yhtä työn kanssa (tai jos ei ole, onkohan oikealla alalla yrittämässä?)

Kun työelämän historiaa katsoo, voi olla, että haaveilija-Marinin visiot eivät ehkä sittenkään ole hölmöimmästä päästä, vaikka niin annetaan ymmärtää.
- Jari Rauhamäki, Insinööriliiton viestintäpäällikkö
Samoja ajatuksia. Oikeastaan viimeiset sata vuotta vauraus on jakautunut länsimaissa "kohtuullisen reilusti", kun tuotannossa ja palveluissa on tarvittu paljon työvoimaa, ja tulos on palkkojen kautta jakautunut kaikille. Jos automaatio vie paljon työpaikkoja, eihän se varmaa ole, niin tulonjako heilahtaa rajusti omistavan portaan suuntaan, ja tämä tuskin tapahtuu kivuttomasti ja sovussa. Siksi on hyvä miettiä, miten tämä kaikki vaikuttaa työelämään ja hyvinvointivaltioon.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli

No, jos nyt hetki leikitellään ajatuksella, että automaatio mukamas poistaisi tai vähentäisi työpaikkoja. Sitä mukaa kun automaatio vie niitä työpaikkoja, ostovoima ja kysyntä vähenee ja tuotteiden hinnat laskevat.... Ei varmaan tarvitse jatkaa pidemmälle.

Kyllä markkinat korjaavat itse itsensä. Tasapaino löytyy tai vaihtoehtoisesti yhteiskunta romahtaa. Veikkaan ensimmäistä.
 
Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Primääripäämäärä on markkinataloudessa omistajan voiton kasvattaminen. Automaatiota lisätään, samoin AI palveluja, koska halutaan pienemmällä pääoman määrällä isompia voittoja. Siinä sen kummempaa tarkoitusta ole.

Se, mihin se johtaa, ihmistyön vähenemiseen ja tuotannon tehostumiseen, on ne asiat, johon yhteiskunnan on syytä ottaa kantaa.

No en tiedä mitä lisäarvoa tuo kommenttisi toi - jokainen työntekijä ei kuitenkaan ole rahantekokoneistossa töissä. Markkinataloudessa toki noin kuten mainitsit - jonka itsekin mainitsin jo ylempänä. Eipä siinä tosiaan sen erikoisempaa voittoa tavoittelevien organisaatioiden kannalta ole. Ihmisen kannalta automatisointi ei välttämättä aina ole hyvä asia - mutta tuo onkin sitten eri keskustelu.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
No, jos nyt hetki leikitellään ajatuksella, että automaatio mukamas poistaisi tai vähentäisi työpaikkoja. Sitä mukaa kun automaatio vie niitä työpaikkoja, ostovoima ja kysyntä vähenee ja tuotteiden hinnat laskevat.... Ei varmaan tarvitse jatkaa pidemmälle.

Kyllä markkinat korjaavat itse itsensä. Tasapaino löytyy tai vaihtoehtoisesti yhteiskunta romahtaa. Veikkaan ensimmäistä.
Tätä ajatellaan nyt kovasti negatiivisesti. Samalla kun tuotteiden hinnat laskevat unohdetaan se, että kun työvoimasta on ylitarjontaa niin myös palkat laskevat, eli ongelma ratkeaa ihan itsestään!
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Se on kyllä totta, että monissa ammateissa työajalla ei ole mitään merkitystä. Itse ainakin teen vakiomäärän duunia ja paljon siihen menee aikaa, riippuu monesta tekijästä. Välillä teen tunnissa paljon ja joskus päivässä en mitään. Mutta, jossain muussa enempi suorittavassa työssä, vaikkapa kaupassa asiakaspalvelija/myyjä, kyllä hänen työaikansa on melkoisen merkityksellistä ja jos sitä lyhennetään, on myyjiä palkattava vastaava määrä lisää, mikäli palvelutaso halutaan säilyttää.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Jos kyseinen henkilö tekisi kuusituntista päivää, mikä takaa etteivät kaksi ensimmäistä tuntia ole edelleen tehottomia?
Ainoa vaikutus olisi että tehokas työaika laski 2 tuntia päivässä.

Varmasti olisi, ja se on pointtini. Ihmiset ovat kirjava joukko. Lähinnä laiskuus ja ahneus yhdistävät lähes kaikkia.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Kyllä markkinat korjaavat itse itsensä.

Niin... markkina korjaa itsensä EI ole sama asia kuin yhteiskunnat korjaavat itsensä. Markkinathan ovat olemassa koska niiden toimintaympäristönä on vakaat yhteiskunnat. Se että markkina korjaa markkinan itsensä ei paljon auta, jos työttömien ja vailla tarkoitusta olevien ihmisten määrä kasvaa rajusti… kuten mua älykkäämmät ja paremmin asioista perillä olevat ennustelevat..esim se Harari.

Eli yhteiskuntien on reagoitava tähän jollakin tavalla. Eikä toi Marinin ajatus ole ihan tyhmä tässä kontekstissa.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
turha verrata nykytilanteeseen.

Sadassavuodessa maailma on muuttunut... no eipä paljookaan, jos eduskuntakeskusteluja tsiigaa 8h työäpäivälain osalta

”tällaisen lakiehdotuksen toteuttaminen voi helposti aiheuttaa maan teollisuuden kuihtumisen ja saattaa sen kokonaan alakynteen ulkomaisessa kilpailussa”

”Että vuorokautisen työajan rajoittaminen 8 tuntiin ilman eroitusta kaikilla teollisuuden aloilla joka tapauksessa jo semmoisenaan tulee tuottamaan maan teollisuudelle suuria kustannuksia, on itsestään selvää. ”

A.H. Virkkunen (SP ->Kok ja KE)

”että nykyinen polvi meidänkin maassa elää miltei joka alalla tulevien polvien kustannuksella. Aika on siinäkin suhteessa siis aivan epänormaali”.

”Mutta teollisuus on ala, jossa kaikki kansat kilpailevat keskenään, ja sillä alalla on ilman tarkkoja esitöitä kaikkein kevytmielisintä ryhtyä säätämään lakia, jota mikään suurempikaan teollisuuskansa ei ole siinä mitassa lainsäädännöllä vielä pannut käytäntöön, kuin nyt ehdotetaan.”

Kaarle Rantakari (SP ->Kok ja KE)

”niin kauvan kuin näissä meidän kanssa kilpailevissa, suotuisammissa oloissa olevissa teollisuusmaissa ei ole yleistä lakia 8 tunnin työajasta, ei sellaista sovi meilläkään toteuttaa, jollei nyt kerrassaan tahdota antaa kuolemantuomiota meidän teollisuudellemme”.

”suomalainen, ehkäpä suomenmaalainenkin teollisuus tulee kaatumaan tämän uuden 8-tuntisen työpäivälain kautta”.

Otto Thuneberg (NuSu -> Kok ja KE )

”Meillä on jo esimerkkejä siitä. Viittaan erääseen sanomalehtiuutiseen, jossa sanotaan, että Venäjällä ruvetaan paperia hommaamaan Ruotsista, koska suomalainen paperi rupeaa käymään liian kalliiksi. Tämä on jo siis alku siitä, miten meidän teollisuutemme tulee käymään.”

Juho Kokko (ML ->Kepu)
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Elämme suurinta työelämän murrosta sitten kehruujennin aikojen. On selvää, että näitä nykykäutäntöjä tullaan jossain vaiheessa muuttamaan, vain ajan kysymys.

Manuaaliset työt tehdään enenivissä määrin robortien avulla, ja toimistotyöt voi ihan hyvin tehdä etänä. Esim. minulla on läppärissä kaikki mitä tarvitsen töideni tekemiseen, lankapuhelimesta lähtien. Toimistolle fyysisesti minun ei periaatteessa tarvitse mennä koskaan.
Kuten totesin hieman edellä, tätä on ennusteltu vuosikymmenet, mutta suuret mullistukset odottavat yhä.

Sitä mukaa kun robotiikka ja automaatio lisääntyvät, säästyy aikaa muualle, jolloin voidaan jälleen kohdentaa osaamista uudelleen. Ei työnteko loppunut Suomesta, vaikka maatalouden osuus lopputuotteesta laski alle viiden prosentin. Sen sijaan aikaa vapautui opiskelulle, uusien sovellusten ja tuotteiden luomiselle, brändäämiselle ja tuotekehitykselle.

Voi tietysti olla, että jossain vaiheessa saavutamme pisteen, jossa työnteko ei ole nykyisessä määrin välttämätöntä. Siihen voi kuitenkin olla vielä matkaa, koska lähestyvä ekokatastrofi edellyttää uusia innovaatioita, parempaa tehokkuutta ja resurssien uudelleenjakoa. Tähän kun ympätään vielä heikentyvä väestörakenne, niin mielestäni on kohtuullista odottaa, että nykyiset sukupolvet joutuvat vielä vuosikymmenet paahtamaan pitkää päivää (tämä tietysti sillä oletuksella, että ovat kiinnostuneita nykyisestä elintasosta.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Niin... markkina korjaa itsensä EI ole sama asia kuin yhteiskunnat korjaavat itsensä. Markkinathan ovat olemassa koska niiden toimintaympäristönä on vakaat yhteiskunnat.
Markkinatalous toimii ihan samalla tavalla epävakaissa yhteiskunnissa. Muutokset vaan ovat nopeampia. Se missä markkinat eivät toimi, ovat liian säännellyt yhteiskunnat. Jostain syystä luulet sääntelyn tarkoittavan samaa kuin vakaa, tai sitten tuli ajatusvirhe.
Se että markkina korjaa markkinan itsensä ei paljon auta, jos työttömien ja vailla tarkoitusta olevien ihmisten määrä kasvaa rajusti… kuten mua älykkäämmät ja paremmin asioista perillä olevat ennustelevat..esim se Harari.

Eli yhteiskuntien on reagoitava tähän jollakin tavalla. Eikä toi Marinin ajatus ole ihan tyhmä tässä kontekstissa.
Vailla tarkoitusta olevien ihmisten määrän kasvu johtaa levottomuuksiin, mutta markkinatalous toimii edelleen. Rahalla saa ja taksilla pääsee. Epävakaissa yhteiskunnissa vaihdon väline vaan voi muuttaa tuon muotoon, aseella saa ja tankilla pääsee.
Sadassavuodessa maailma on muuttunut... no eipä paljookaan, jos eduskuntakeskusteluja tsiigaa 8h työäpäivälain osalta
Tätä en nyt ymmärtänyt yhtään vastasin sinulle jo aiemmin kuinka tilanne on huomattavan erilainen kuin 1990-luvulla tai 1920-luvulla.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Ettei nyt vaan ole mennyt sekaisin lankapuhelin ja 4G/LTE -modeemi :)
Ei mennyt.

Kuten totesin hieman edellä, tätä on ennusteltu vuosikymmenet, mutta suuret mullistukset odottavat yhä.

Sitä mukaa kun robotiikka ja automaatio lisääntyvät, säästyy aikaa muualle, jolloin voidaan jälleen kohdentaa osaamista uudelleen. Ei työnteko loppunut Suomesta, vaikka maatalouden osuus lopputuotteesta laski alle viiden prosentin. Sen sijaan aikaa vapautui opiskelulle, uusien sovellusten ja tuotteiden luomiselle, brändäämiselle ja tuotekehitykselle.

Voi tietysti olla, että jossain vaiheessa saavutamme pisteen, jossa työnteko ei ole nykyisessä määrin välttämätöntä. Siihen voi kuitenkin olla vielä matkaa, koska lähestyvä ekokatastrofi edellyttää uusia innovaatioita, parempaa tehokkuutta ja resurssien uudelleenjakoa. Tähän kun ympätään vielä heikentyvä väestörakenne, niin mielestäni on kohtuullista odottaa, että nykyiset sukupolvet joutuvat vielä vuosikymmenet paahtamaan pitkää päivää (tämä tietysti sillä oletuksella, että ovat kiinnostuneita nykyisestä elintasosta.

Olen samoilla linjoilla kanssasi. Sellaista päivää tuskin tulee koskaan, että robotit tekee kaiken tehtävissä olevan työn ja ihmiset juo drinkkejä palmun alla vailla huolta huomisesta. Sitä vasn yritin sanoa, että tulevaisuudessa ollakseen tuottava työntekijä ei välttämättä tarvitse kahdeksaa tuntia päivässä työpaikalla viettää.
 
moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
,

Se, että jengi kertoo kuinka toimistopäivissä on väljää, johtuu siitä, että kyseisillä työpaikoilla on liian vähän töitä, eli liikaa työvoimaa tai sitten huonosta johtamisesta.

Tietyt työt kuten myyntihommat vaativat vähän rennompaa otetta, jotta homma toimii toivotusti. Työpäivän lomassa voi pelata vaikka pöytäjlkapalloa tai puhua paskaa kollegoiden kanssa. Työnantaja ei nipota kunhan tavoitteet täyttyvät/ylittyvät. Toki toivoisin vähän porkkanaa vielä tavoitteiden ylittyessä, eli vaikkapa perjantaina voisi lähteä puoliltapäivin, jos viikon tavoitteet ovat ylittyneet x% etc tai hieman joustavampaa työaikaa. Kaikkea ei voi saada, mutta täytyy olla tyytyväinen kuitenkin nykyiseen melko rentoon ilmapiiriin ja muihinkin asioihin, jotka ovat kunnossa ja joihin panostetaan ja mennään eteenpäin.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Tätä en nyt ymmärtänyt yhtään vastasin sinulle jo aiemmin kuinka tilanne on huomattavan erilainen kuin 1990-luvulla tai 1920-luvulla.

Yrität selittää Itsellesi, jotta ideologinen maailmasi ei vaarantusi, I get it, mutta olet vaan väärässä.

Asia on monitahoinen, mutta pääsäntöisesti kuten mää oon sen tässä kuvannut.. mutta älä mua usko, tässä tämän jutun sulle rautalangasta vääntävä taloushistorian emeritusprofessori Sakari Heikkinen ja taloustieteen emeritusprofessori Matti Pohjola Kauppalehdessä

Talouden emeritusprofessorit pitävät ministeri Marinin ideaa työajan lyhentämisestä järkevänä – ”Mutta milloin, miten ja missä aikataulussa?”
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Se on aina erikoista kun työnantajia tyhmiksi haukkuvat tahot, jotka varmasti ovat itse huomattavaksi viksumpia, eivät itse perusta yrityksiä, jossa tehdään 6 tunnin päiviä ja ylivertaisella tehokkuudellaan valtaa markkinoita noilta tymiltä työnantajilta.
 
Viimeksi muokattu:

Analyzer

Jäsen
Tietyt työt kuten myyntihommat vaativat vähän rennompaa otetta, jotta homma toimii toivotusti. Työpäivän lomassa voi pelata vaikka pöytäjlkapalloa tai puhua paskaa kollegoiden kanssa. Työnantaja ei nipota kunhan tavoitteet täyttyvät/ylittyvät. Toki toivoisin vähän porkkanaa vielä tavoitteiden ylittyessä, eli vaikkapa perjantaina voisi lähteä puoliltapäivin, jos viikon tavoitteet ovat ylittyneet x% etc tai hieman joustavampaa työaikaa. Kaikkea ei voi saada, mutta täytyy olla tyytyväinen kuitenkin nykyiseen melko rentoon ilmapiiriin ja muihinkin asioihin, jotka ovat kunnossa ja joihin panostetaan ja mennään eteenpäin.

Ei ne myyntihommat kyllä vaadi mitään rennompaa otetta. Myyntihommissa on kuitenkin usein mahdollisuus järjestää itselleen luppoaikaa. Siitä harvemmin jää kiinni. Esimieskin voi olla tyytyväinen, jos tavoitteet täyttyy.

Ei muuta sitä, että jos työpäiväsi rytmitettäisiin tiiviimmin(enemmän asiakaskontakteja) niin myisit enemmän. Työ ei toki olisi silloin yhtä mukavaa.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Ei ne myyntihommat kyllä vaadi mitään rennompaa otetta. Myyntihommissa on kuitenkin usein mahdollisuus järjestää itselleen luppoaikaa. Siitä harvemmin jää kiinni. Esimieskin voi olla tyytyväinen, jos tavoitteet täyttyy.

Ei muuta sitä, että jos työpäiväsi rytmitettäisiin tiiviimmin(enemmän asiakaskontakteja) niin myisit enemmän. Työ ei toki olisi silloin yhtä mukavaa.
"Tein tossa tarjouksen äsken. Palaan toimistolle kunhan vastaavat."
Viikkoa myöhemmin:
"Joo eipä me ottanutkaan meiltä tarjousta vaan jonkun toisen firman. Saanko mä palkkaa tästä vaikka käytin tonnin tarjoiluun ja presikseen? Ai en."

Sinällään myyjille joku 6 tunnin päivä ja kovempi provikka kelpaisi varmaan hyvin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös