Sosiaalinen media ilmiönä

[Murmeli]

Sosiaalinen media jakaa ihmisten mielipiteitä melko vahvasti. Osa haluaa olla jokaisessa uusimmassa jutussa mukana ja jakaa koko elämänsä kavereidensa kesken, kun taas osa ei halua olla missään tekemisissä "moisen hömpötyksen" kanssa. Varsinkin vanhemmasta sukupolvesta löytyy paljon niitä, jotka eivät osaa tai eivät halua liittyä Facebookiin, Google+:aan tai Instagramiin.

Nuoremmat ovat taas kasvaneet virtuaalisen yhteisöllisyyden vahvimman kukoistuksen aikana, joten luonnollisesti nykyteinit ja 20-30 -vuotiaat ovat vahvasti mukana somessa. Facebookissa luodaan rakkaussuhteita ja hajoitetaan niitä. Instagramissa jokainen voi olla valokuva-artisti ja Spotifyn kautta kaverit saavat tietää kuinka coolia musaa kuuntelet.

Pääasia on, että olet tavoitettavissa 24/7/365 ja auta armias jos et tykkää mun statuspäivityksestä niin sä oot vitun tyhmä.

Mutta onko tämä status quo? Tuleeko maailma enää koskaan muuttumaan takaisin aitoja ihmiskontakteja arvostavaksi? Skynetin valtakautta odotellessa ihmettelen olenko sittenkin minä se, joka putosi kyydistä. Ihmettelyn aiheutti Googlen viimeisin temppu, jossa YouTuben rekisteröityneet aktiivikäyttäjät pakkoliitettiin Google+:aan.

YouTube kyseli (kuten muutaman kerran aiemminkin) minulta huolestuneena millä nimellä haluan kyseisessä palvelussa näkyä. Haluanko käyttää nimimerkkiäni vai kentien oikeaa nimeäni. Olivat ilmeisen aidosti huolestuneita siitä kuinka ihmiset löytävät lisäämäni videot. Vastasin, että kiitos olen tyytyväinen nykyiseen tilanteeseeni.

Mutta kas kummaa. Tämän jälkeen olinkin mystisesti mihinkään lupaa antamatta liittynyt Google+:n käyttäjäksi. Seuraavaksi piti sitten lisätä kaveri mun circleen ja kun skippasin koko paskan kertoi Google minulle sydäntäsärkevästi "you might be lonely".

Sain lopulta Google+:n poistettua mutta sen jälkeen YouTubeen lataamani videot eivät enää ole katseltavissa. "Your YouTube channel has content but has been disabled." (EDIT: Google+:n sai erotettua YouTubesta mutta ainakin minulla tämän jälkeen kaikki videoni ovat yksityisiä ja ne tarvitsee muokata julkiseksi)

Olenko vanhanaikainen vastarannan kiiski, kun en halua olla jatkuvasti tavoitettavissa ja virtuaalisesti liitettynä jokaiseen tuttuun, puolituttuun tai jopa tuntemattomaan?

 

[Tadu]

Mutta onko tämä status quo? Tuleeko maailma enää koskaan muuttumaan takaisin aitoja ihmiskontakteja arvostavaksi?

Tätä kysymystä en ymmärrä. Kyllä mielestäni nykymaailmassa "aitoja ihmiskontakteja" arvostetaan. Ainakin itselleni sosiaalinen media on keino pysyä yhteydessä ja keskustella kavereideni kanssa. Ilman sosiaalista mediaa en olisi todennäköisesti missään yhteyksissä eräisiin tuttaviini. Sosiaalisessa mediassa on kätevä sopia tapaamisia isommallekin porukalle, joten "aitojakin ihmiskontakteja" tulee vaalittua sosiaalisen median avulla.

Tämä keskustelupalstakin on osa sosiaalista mediaa, ja täällä tulee käytyä mielenkiintoisia keskusteluja ja luettua mielenkiintoisia juttuja, jotka ovat varmasti kehittäneet omaa yleissivistystäni ja saaneet pohtimaan asioita eri puolilta.

 

[Evil]

Ainakin itselleni sosiaalinen media on keino pysyä yhteydessä ja keskustella kavereideni kanssa. Ilman sosiaalista mediaa en olisi todennäköisesti missään yhteyksissä eräisiin tuttaviini.

Tähän voin yhtyä. Mulla on kavereita ympäri maailmaa, Australiasta Etelä-Amerikkaan ja niin edelleen, enkä varmasti soittelisi niille säännöllisesti kysyäkseni mitä kuuluu. En yleensäkään soita kenellekään kysyäkseni mitä kuuluu, vaan aina on oltava tärkeä asia jos puhelimeen tartun. Facebookin kautta noihin ihmisiin on luontevaa olla yhteyksissä. Naamatustenkaan harvoin näkee toisella puolella maapalloa asuvia tyyppejä, joten kyllä tuo kommunikaatiomuoto mielestäni paikkaansa puolustaa.

 

[Huerzo]

Kännyköiden osalta on diagnoisoitu pelkotila nomofobia, joka siis tarkoittaa mistä jää paitsi jos ei ole jatkuvasti mobiilisti tavoitettavissa. Todennäköisesti sama pelkotila ulottuu somenkin puolelle. Joten joillakin sometus menee yli.

Sinänsä hauska huomata, että jos aiemmin koneen ääressä nököttäminen oli naisten mielestä nörttiä ja ajan tuhlaamista, on some kääntänyt sukupuoliroolit useissa talouksissa ympäri!

Kasvokkaisia kontakteja some ei korvaa eivätkä ne mielestäni ole menettäneet arvostustaan. Päinvastoin halutaan mieluusti korostaa, kuinka näkee omia ystäviään kasvotusten ja näistä pippaloista toki tulee laittaa tiedotusta - someen tietenkin.

Googlen osalta some-kiihko on mennyt absurdiksi. Taistelu Facebookia vastaan käy niin kovana, että Google yrittää pakottaa kaikki käyttäjänsä Google+:n syövereihin. (Google+:ssa ei ole teknisesti vikaa, mutta murmelin kuvaama some-pakkosyöttö ko. firman taholta on sieltä & syvältä.)

 

[MustatKortit]

Mä voin tunnustaa, että olen lopettanut Facebookit sun muut, ei kiinnosta yhtään, luen mieluummin Hesaria ja seuraan YLEn uutisia ja ajankohtaisohjelmia.

Some on hyvin suurelta osin paskaa ja mukahassuttelua.

Netissä en viihtyisi muuten oikeastaan ollenkaan, mutta akilleen kantapääkseni on osoittautunut paha ja vakava riippuvuuteni Jatkoajan keskustelupalstasta. Kaikki lukemani lätkäjututkin ovat yleensä tätä kautta bongaamiani linkkejä.

 

[Reverent]

Kaipa tää Jatkoaikakin lasketaan jonkinlaiseks sosiaaliseks mediaks ja täällä roikun silloin tällöin vähän huolestuttavan paljon.

Mulla ei oo Facebook- saati Twittertiliä ja näillä näkymin tuskin tulee ikinä olemaankaan. Toistaiseks olen pärjännyt ihan hyvin ilman niitäkin.

Joku näistä viisaista näyttelijäveljeksistä (Marx?) tais joskus sanoa tosi hyvin, kun sanoi, että hän ei halua liittyä sellaiseen seuraan, joka hyväksyisi hänet jäsenekseen. Tätä aion noudattaa jatkossakin Facebookin suhteen.

 

[Midnight Rambler]

Googlen gaymailin ja youtuben käyttäjänä hieman närkästyin, kun huomasin puljun tehneen omia aikojaan mulle tunnukset myös google + palveluun. Siis mitä vittua? Eihän tuo sinänsä haittaa, kun en siellä salettiin koskaan käy, mutta pistää hieman miettimään. Eikö nykyään saa olla yksinäinen ja viihtyä omissa oloissaan? Missä vaiheessa yksinäisyydestä tai edes itsenäisyydesä on tullut niin iso kirosana, että kokonaiset palvelut ovat ottaneet asiakseen pitää huolen siitä, että jokaisella on kavereita (sikäli kun netissä voi olla kavereita)?

 

[obi-wan]

Näin otetaan SoMe haltuun:

Etkot: Jokainen YLE:n Game of thronesin jakso on yksi keskoskaappi vähemmän. — From Chaos to Success

Ja jatkot: http://www.facebook.com/TalviDigital?fref=ts

Linkit US-blogiin ja FB-profiiliin

 

[obi-wan]

Olen pari tuntia tätä hämmästyksellä seuraillut. Kyllä digitaalisen sisällöntuottamisen firma osaakin ripuloida imagonsa päälle yllättävän tehokkaasti. Perimmäinen kysymys on minulle, että miksi tällainen avautuminen. Jo tuossa ensimmäisessä, sittemmin jo poistetussa facebook-kuvassa ( http://imgur.com/mVglCNy ) sanovat, että politikointi ei ole yhtiönsä tehtävä. Ihan syystäkin.

""You win or you die" - sinä voit valita!" Ja kuva keskosesta. Huhuhuh.

Tällä hetkellä kauheassa kiireessä rappailevat FB:lle ja Twitterille viestejä joissa jaetaan tuota kuvaa. Osoittaa uskomatonta luottoa itseensä jos kuvittelee pysäyttävänsä netissä tuollaisen ketjun.

 

[M10]

Twitter

Itse en Twitter-tiliä omista, mutta jonkin verran silloin tällöin sitä seuraillut. Hyvin vähän, mutta sen verran kuitenkin, että olen siitä oman mielipiteeni pystynyt muodostamaan. Jotenkin karsastan Twitterin luonnetta ja turhamaisuutta. Toki se on parhaimmillaan mahtavan nopea keino saada tietoa, mutta pääosin Twitterissä jaettava tieto ja käytävät "keskustelut" ovat aivan yhdentekevää huttua, oman egon pönkitystä ja turhaa skeidaa. Ja jotenkin se helppo chättimaisyys ja risuaitasanat lähinnä ärsyttävät. Twitter ei ole journalismia vaan helvetin laaja chat room, mikä on ajatuksena melko pois luotaan työntävä.

Sosiaalisen median ja etenkin Twitterin myötä toimittajistakin on tullut julkkiksia ja egot kasvaa sitä mukaa kuinka paljon on seuraajia ja porukkaa nuolemassa persettä. Tämä on aika etova ilmiö.

Ei se minulta ole pois, jos porukka twiittaa, viihtyy ja on siellä, mutta itse karsastan ko. laitosta. Ja myös niitä tilanteita, kun joku tulee hehkuttamaan Brandon Prustin twiittiä omasta kakkapökäleestään.

 

[obi-wan]

Sosiaalisen median ja etenkin Twitterin myötä toimittajistakin on tullut julkkiksia ja egot kasvaa sitä mukaa kuinka paljon on seuraajia ja porukkaa nuolemassa persettä. Tämä on aika etova ilmiö.

Ei se minulta ole pois, jos porukka twiittaa, viihtyy ja on siellä, mutta itse karsastan ko. laitosta. Ja myös niitä tilanteita, kun joku tulee hehkuttamaan Brandon Prustin twiittiä omasta kakkapökäleestään.

Tuo toimittajapuoli korostuu Suomessa jossa Twitter on vielä ihan lapsenkengissä. Toimittajat sekä vedonlyöjät siellä paukuttavat ja taputtavat toisiaan selkään. Ja sitten tykitetään linkkejä jotka sopivasti lyhentymällä toimivat loistavina klikkauksenkerääjinä.

Parasta huvia on toki kun toimittajalla tai "toimittajalla" unohtuu oma ns. asemansa ja tyhmyys saa voiton. Hiitelä itkemässä kaljaliigakommentteja kun Tukio menee kyykkimään kulmaan ja Rothla kolaa päälle tai eräs "jääkiekko- / koripallokolumnisti" huutamassa kuinka Anne Hathawayn pitäisi "tukehtua kapiseen kyrpään" tai vastaavaa koska ei tykännyt roolista uudessa Batmanissa. Nämä ovat niitä hinnattomia hetkiä.

 

[Hemingway]

Jotenkin karsastan Twitterin luonnetta ja turhamaisuutta. Toki se on parhaimmillaan mahtavan nopea keino saada tietoa, mutta pääosin Twitterissä jaettava tieto ja käytävät "keskustelut" ovat aivan yhdentekevää huttua

Se riippuu tyystin siitä, ketä seuraat. Valitsemalla ihmiset sopivasti, saa jatkuvasti linkkejä mielenkiintoisiin asioihin, jotka jäisivät ilman Twitteriä huomaamatta. Ei minulle tule juuri lainkaan mitään henkilökohtaista, pelkästään linkkejä esim. artikkeleihin.

Suurin ongelma on se, että sopivan verkoston luominen on työlästä ja kestää kauan. Ei ole helppo löytää suuresta joukosta ihmisiä, jotka jakelevat nasevasti eivätkä löpise turhaan.

Twitteriin pätee yksi yleisneuvo. Vältä Enbuskea.

 

[obi-wan]

Tässä iltaa yksin juomieni kanssa terassillani viettäessäni tulin siihen tulokseen että Linkedin ja Twitter ovat kyllä suomalaisten käsissä niin kasa paskaa että oksat pois.

Linkedinissa paukutetaan kutsu jokaiselle jonka kanssa olet joskus mailia vaihtanut ja epätoivoisesti annetaan osaamissuosituksia aloista joissa henkilöt eivät millään tapaa ole edes asioineet suositeltavan kanssa. Jos joku tuota kautta rekrytoi niin ihmettelen suuresti. Olen ajatellut lisätä omiin osaamisiini pommin purkamisen, pillun nuolemisen, Airbusin lentämisen ja Teräsmiehenä olemisen. Ja veikkaan että viikossa noistakin minua suositellaan.

"klik, klik, klik, kli. Toivottavasti se klikkaa mua"

Ja sitten Twitter. Voi nyt perse. Kaikki ajavat omaa agendaansa ja itse se sisällön nopea leviäminen unohtuu. Toimittajat tekevät itsestään "persoonia" ja yrittäjät boostavaat epätoivoisesti omia tuotteittaan.

Surullista. Molemmat voisivat olla päteviä työkaluja

 

[Osmo Rapeli]

Ja sitten Twitter. Voi nyt perse. Kaikki ajavat omaa agendaansa ja itse se sisällön nopea leviäminen unohtuu. Toimittajat tekevät itsestään "persoonia" ja yrittäjät boostavaat epätoivoisesti omia tuotteittaan.

Surullista. Molemmat voisivat olla päteviä työkaluja

Eikö Twitterin idea ole (myös/etenkin) se, että sinä seuraat haluamiasi twittuilijoita?

Näen Twitterin paljon positiivisemmin. Kyllä minuakin moni twittuilija ärsyttää, mutta karsin sitten niitä pois ja keskityn minulle jotain mielenkiintoista tarjoaviin twiittaajiin. Samasta syystä pääsen kiinni sitten välittömästi minua kiinnostaviin ajankohtaisiin aiheisiin. Plus, sekään ei estä sitten kerran viikossa kurkkaamasta mitä joku ärsyttävä valavuori on twiitannut viimeisten parin päivän aikana.

Twitteriä voi käyttää seurannan näkökulmasta. En nyt viittaa sinuun, mutta tunnistan ongelman ainakin siinä, jos yrittäisin päästä kiinni jokaiseen ajankohtaiseen keskusteluun, tai että jokaiseen keskusteluun olisi osallistuttava juuri siellä. Voin kuvitella, että sata suomalaista ei-politiikantoimittajaa ottamassa kantaa Ukrainaan on puuroa. Sitten taas kun seuraa kymmentä kansainvälisen tason maalivahtikoutsia niin tämmöiselle peruspertille jokainen twiitti on melkeinpä lisäarvoa.

Mielestäni pitää ensimmäiseksi tehdä itse muutoksia, jos Twitterissä tuntuu jokin olevan rikki. Itse olen hiljalleen karsinut aihealueet suunnilleen NHL-kiekkoon ja Sara Chafakin elegantillisiin™ kuviin. En yritäkään seurata päivän poliittista keskustelua, musiikkia tms. liikaa Twitteristä, luen ne lehdestä ja jostain muualla käytävästä keskustelusta.

Onko tämä nyt sitten eniten riippuvaista siitä, mitä aihealuetta seuraa? NHL-kiekossa kun seurattavien pamerikkalaisten määrä on niin suuri, että liikaa samanmielisyyttä tai samantyylisyyttä ei satoja tekijöitä seuraamalla synny?

 

[Savon Detroit]

Eikös tämä aihe ollut jo jossain aiemmin käsitelty sosiaalisen median kuplana, missä toisten seurantarvetta käytetään tekniikan avulla väärin muka pyytämällä ensin kaveriksi palstoilla ja sitten poistetaan ihminen yhdellä klikkauksella kun ei huvita täyttää omia itse luomiaan humanitäärisiä velvoitteitaan ? : D

 

[obi-wan]

Eikö Twitterin idea ole (myös/etenkin) se, että sinä seuraat haluamiasi twittuilijoita?

Näen Twitterin paljon positiivisemmin. Kyllä minuakin moni twittuilija ärsyttää, mutta karsin sitten niitä pois ja keskityn minulle jotain mielenkiintoista tarjoaviin twiittaajiin. Samasta syystä pääsen kiinni sitten välittömästi minua kiinnostaviin ajankohtaisiin aiheisiin. Plus, sekään ei estä sitten kerran viikossa kurkkaamasta mitä joku ärsyttävä valavuori on twiitannut viimeisten parin päivän aikana.

Twitteriä voi käyttää seurannan näkökulmasta. En nyt viittaa sinuun, mutta tunnistan ongelman ainakin siinä, jos yrittäisin päästä kiinni jokaiseen ajankohtaiseen keskusteluun, tai että jokaiseen keskusteluun olisi osallistuttava juuri siellä. Voin kuvitella, että sata suomalaista ei-politiikantoimittajaa ottamassa kantaa Ukrainaan on puuroa. Sitten taas kun seuraa kymmentä kansainvälisen tason maalivahtikoutsia niin tämmöiselle peruspertille jokainen twiitti on melkeinpä lisäarvoa.

Mielestäni pitää ensimmäiseksi tehdä itse muutoksia, jos Twitterissä tuntuu jokin olevan rikki. Itse olen hiljalleen karsinut aihealueet suunnilleen NHL-kiekkoon ja Sara Chafakin elegantillisiin™ kuviin. En yritäkään seurata päivän poliittista keskustelua, musiikkia tms. liikaa Twitteristä, luen ne lehdestä ja jostain muualla käytävästä keskustelusta.

Onko tämä nyt sitten eniten riippuvaista siitä, mitä aihealuetta seuraa? NHL-kiekossa kun seurattavien pamerikkalaisten määrä on niin suuri, että liikaa samanmielisyyttä tai samantyylisyyttä ei satoja tekijöitä seuraamalla synny?

Kyllä. Saan itse valita ketä seuraan. Harmillisesti suomalaisten osalta muutama on noussut niin messiaaniseen asemaan että noilla seuratuilla henkilöillä ja aiheilla ne ovat kokoajan silmillä.

Ja kun työn puolesta tuo aiherajaus on aika kapea niin siihen samaan mahtuu pari twiittia asiaa ja kymmenen paskaa. Mutta kun oikeasti hyviäkin juttuja tulee.

#NHLfi on muuten sellainen perkeleen apukoulu että sen kun menee naputtelemaan hakukenttään niin vituttaa taas viikon

 

[obi-wan]

Nythän Twitter on on ihan tosissaan aloittanut projektin, jonka tarkoituksena on ilmeisimmin tehdä rahaa. Elikkäs kohdennetun markkinoinnin.

Meikäläiselle ei vielä yksikään kohdennus ole osunut. Sama kuin FB:ssa, menee ohi että viuhuu nuo niiden tarjoamat mainokset

 

[Osmo Rapeli]

Harmillisesti suomalaisten osalta muutama on noussut niin messiaaniseen asemaan että noilla seuratuilla henkilöillä ja aiheilla ne ovat kokoajan silmillä.

Totta, tuttu ilmiö. RT on onni ja kirous samaan aikaan :D

 

[obi-wan]

Nyt pamahti niin mainio kirjoitus Twitterista että oksat pois:

Suomi-Twitter on ontto paikka - Hupparihörhö

Ja lisäksi muutama muu samaa aihetta sivuava:

Tavikset on Fesessä, kurkot Twitterissä - Pekka Pekkalan kolumnit - Tekniikka - Helsingin Sanomat

How to become an SEO thought leader in 5 easy steps - WTFSEO

 

[pettter]

Nyt pamahti niin mainio kirjoitus Twitterista että oksat pois:

Suomi-Twitter on ontto paikka - Hupparihörhö

Ja lisäksi muutama muu samaa aihetta sivuava:

Tavikset on Fesessä, kurkot Twitterissä - Pekka Pekkalan kolumnit - Tekniikka - Helsingin Sanomat

Joo. Facebookkihan on siitä kiva, että sinne voi laittaa itselle ja muillekin vaikka reissukuvia nähtäväksi tai välillä ehkä kirjoittaakin jotain mitä haluaa monille facebook-tutuille kertoa. Se tietenkin siinä on huonoa jos pitää alkaa linkittelemään jotain hölmöjä juttuja tai muuten vaan tykkäilemään ja kommentoimaan jotain hölmöä päivitystä, puhumattakaan että ne omat jutut olisivat turhanpäiväisiä. Mutta tosta Twitteristä on vaikea keksiä hyviä puolia, ellei sitten ole sellainen ns. "huomiohuora". Markkinointimielessähän sitä kannattaa monien tahojen harrastaa, mutta että tavallisen tallaajan?

 

[Tumpe]

Twitterhän on uutisten reaaliaikaisessa seurannassa ylivoimainen media, varsinkin jos käytössä on TweetDeckin kaltainen työkalu. Ei tarvitse edes omaa egoa paukutella. Suomi-twitterin voi jättää seuraamatta ja muutkin ärsyttävät aiheet mutettaa feedistä. Ärsyttää itseänikin moni asia siellä ja ärsytän myös itse monia, mutta posit voittaa negat ylivoimaisesti.

 

[obi-wan]

Juuri tuohon Twitter omassakin käytössä taipuu. Mutta kun työn puolesta seuraa tiettyjä asioita, on koko ajan näytöllä näitä itsensä asiantuntijaksi julistaneita, sharing is caring-idiootteja.

TJEU: Ville Tolvanen ja muut #digitalist hörhöt

 

[Tumpe]

Ne kieltämättä on aika raskaita retweet-runeja välillä kun V ja muut pääsee vauhtiin.

 

[obi-wan]

Ne kieltämättä on aika raskaita retweet-runeja välillä kun V ja muut pääsee vauhtiin.

Taitaa tämä porukka olla juurikin sitä johon Kuuselakin viittaa ja johon jo Pekkalakin kritiikkinsä kohdisti.

Tässä porukassa korostuu se ongelma, joka aiheutuu pienestä alueesta ja kovan äänen aikaansaamasta tilanteesta. Tolvanenhan mainostaa että Forbeskin on nostanut hänet Twitterin vaikuttavimpien CMO:den listalle. Ja koko sakki uskoo kaiken tämän ilman mitään kritiikkiä. Kun totuus taas oikeasti on, että joku pieni statistiikkalafka teki tutkimuksen, jossa kartoitettiin kuinka paljon mainintoja ja näkyvyyttä henkilö, jolla on tittelinä CMO, on saanut Twitterissa. Ja tämän taas saa tietenkin retwiittaamalla joka perkeleen viestin jossa henkilö mainitaan.

Ja vielä hupaisampaa tässä on se että VIlle vaan on päättänyt ottaa tittelikseen tuon CMO:n, tuskin häntä sellaiseksi kukaan on palkannut.

Ja tällainen kaveri on julistettu jonkinlaiseksi sosiaalisen median supermieheksi Suomessa. Kertoo kyllä paljon "markkinasta".

Twitter olisi jees paikka ilman kaikkia saatanan SoMe-konsultteja.

 

[Jaws]

Enpä olisi ennen uskonut sitä, kuinka paljon käytän vuonna 2015 sosiaalista mediaa. Pari vuotta sitten olin vielä tavallaan kapinallinen tätä uutta ilmiötä kohtaan. Ajattelin, että tämä on taas yksi typerä villitys, massakulttuurin hetkittäinen trendi. En ollut Facebookissa, Twitteriin en ollut edes tutustunut ja moni sosiaalinen media oli vasta tekemässä tuloaan.

En uskonut siis näkeväni sitä päivää (tai yötä), kun rekisteröin itselleni tilin Instagramiin. Palveluun, johon voi ladata kuvia. En ole koskaan viihtynyt kameran edessä, enkä ole käyttänyt puhelimeni kameraa asioiden ja tapahtumien taltiointiin. Enpä minä toisaalta ajatellut Facebookia tai Twitteriäkään käyttäväni, mutta niihinkin on tilit.

Twitteriä käytän säännöllisesti päivittäin ja koen sen ihan hyväksi alustaksi. Nopea tapa selata uutta tietoa ja kuulumisia, voi seurata ketä tahtoo ja voi rajata seuraamansa joukon melko samanhenkisiin ja samasta aiheesta kiinnostuneisiin ihmisiin ja organisaatioihin. Viestintä kiinnostaa, joten siksikin pidän Twitteriä hyvänä sivustona.

Facebookissa käyn ehkä kerran päivässä kurkkaamassa, että olisiko siellä jotain uutta. Harvemmin on, mutta välillä joku on laittanut viestiä. Puhelimeen olen ladannut Facebook Messengerin, ja viestiä voi läheisimpien ihmisten kanssa esimerkiksi WhatsAppissa tai Kikissä, joista suosin WhatsAppia.

Instagram on siis uusin valloitukseni. Saa nyt nähdä mitä tuosta tulee. Kuvien ottamisessa pitää tyytyä ihan vain kännykkäkameraan, joka ei - valitettavasti - ole mikään eliittiluokan kamera. Typerää Instagramissa on se, että puhelimessa pitäisi olla kuvanmuokkausohjelma, jotta kuvan saisi kokonaisuudessaan ladattua (nyt siis Instagram muokkaa kuvasta neliön, jolloin kaikki alkuperäisessä kuvassa oleva ei mahdu mukaan, vaan pitää rajata). Ensimmäisen "selfien" tulin ottaneeksi, mutta puolustuksekseni todettakoon, että kuvan taustalla on ideana paita, ei niinkään meikäläisen söötti pärstä.

Minut on aivopesty, kapinallinen en enää ole. Saapa nähdä, millaisia askeleita sosiaalinen media tulevaisuudessa ottaa ja miten se vaikuttaa arkisiin viestintäkäytäntöihimme.