Vittuile mulle äläkä Smittylle, minähän tämän ketjun perustin. Ai niin, sun mielestä koulukiusaaminen oli cool.
Miksi? En keksi juuri nyt mitään syytä sinulle vittuilla, vaikka olihan tämän ketjun perustaminenkin toki myös koulukiusausta ja erittäin cool.
Smittyäkin yritän kaiken tämän koulukiusauksen keskellä tuoda lähemmäs maan pintaa, en minä osaa sitä tämän vittuilemattomammin tehdä.
Muistan näistä Smittyn kirjoitteluista kyllä oman itseni, joskus ylä-asteella vai lukiossakinko se vielä oli, kun kanssa aivan järjettömällä vimmalla ihastuin ties keneen tahansa ohikulkeneeseen olentoon. Pikkusiskolleni tuli tuolloin Sinä ja Minä -lehti, ja minäkin niitä välillä luin, siellä oli aina aivan yltiöromanttisia ja siirappisia rakkaustarinoita joissa monesti just tämmönen joku hiljainen mutta oikein mukava ja reilu poika/tyttö kaukaa ihaili jotain valtavan ihanaa ja söpöä poikaa/tyttöä, mutta kuvitteli ettei minulla ole tuohon mitään mahdollisuutta. Niihin sitä sitten samaistui ja toivoi että kyllä minullekin vielä käy noin että se tyttö jonka eilen näin vastakkaiseen suuntaan menevässä bussissa pelmahtaa tuosta seinän läpi vakuuttamaan minulle ikuista rakkauttaan. No ei sillee sit koskaan käynyt.
Tai no, aika lähellä kyllä oli, aloin saamaan himaan jossain vaiheessa semmosia ihme lahjoja ja kortteja joltain siskon kaverilta, enkä tienny kuka se oli. Niissä oli aina jotain sydämiä ja kaikkea ihanaa, karmeella urkkimisella sain sitten siskolta selville että lahjojen lähettäjä oli joku hänen luokallaan oleva tyttö ja sitten jotain tuntomerkkejä onnistuin urkkimaan, ja voi että se oli mukavaa sitten katsella siskon luokkakuvaa ja arvailla että kuka se näistä on.
Lopulta siinä kävi vielä niin, että minulle kävi ns. Ed Sheeranit; koska tämä yksi tyttö siskon luokalta oli minusta niin kikseissä, se jotenkin sai monet muutkin tyttökaverinsa kiinnostumaan minusta. Se oli metkaa. Niistä sitten yhdestä otin niin kovaa kiinni ettei se enää päässyt irti ja nyt me ollaan oltu vajaa 20 vuotta yhdessä, vajaa 10 vuotta naimisissa ja meillä on yksi (ei vajaa) lapsi, ja vaja on yhteisen omakotitalon pihalla. Eikä yhtään minua harmita. Niin että kyllä se elämä saattaa välillä olla vähän Sinä ja Minä -lehtien tarinoita ja pilvilinnojakin.
Takaisin studioon.