Mainos

SM-liigan siirtohuhut

  • 4 854 347
  • 5 847

Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Morozovia ja Radulovia huhutaan IFK:hon.

Huhujen mukaan Ovechkinia ja Kovalchukia oltaisiin siirtämässä JYPiin. Myös Milleria ollaan povattu Tuokkolalle kakkokseksi.

Luoman huhu HV-71:een ei siis ole varma? Toivotaan, että JYP pakistoon palaisi.
 

Swift

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Philadelphia Eagles, Flyers
Ehkä kuitenkin toisinpäin eli ei tule alkukaudesta vielä SaiPaan vaan vasta kun verotus antaa myöden.

Eli liittyisi SaiPaan, kun pelejä on pelattuna 10-15. Näin ollen hyvin teoreettinen maalipörssin voittotaistelu taitaa mennä siinä.

Artistisopimukset kunniaan!

Ja jos miljoonan, kaksi tai kolme kaudessa KHL:ssa saava Alexander Radulov tulee pelaamaan ensi kaudella Helsingin IFK:ssa, syön hatullisen sitä itseään.
 

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eihän se missään vaiheessa ollutkaan. Siinä jutussa oli vain mainittu että HV-71 olisi erittäin kiinnostunut Luomasta ja agentti toteaa vain olevansa valmis neuvottelemaan.

Kaikille JYP-faneille ikävä juttu on kuitenkin se, että Luoma pelaa ensi kauden Ruotsissa. Vuoto tulee ns. läheltä.

Sen sijaan J. Marttisesta luulisin Helge Seppäsen olevan kiinnostunut.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Brückler jatkaa ensi kauden Venäjällä, vuosi jäljellä sopparista. Lähteenä mies itse.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Jussi Rynnäksen perässä on peräti 8 NHL-seuraa, eiköhän kaverin joku nappaa?

http://www.faceoff.com/hockey/columnists/Hockey+World/2736765/story.html?id=2736765

"Yes, the Oilers are in the chase for Rynnas, and they need him. Their cupboard is bare after Nikolai Khabibulin, Jeff Deslauriers and Devan Dubnyk. They have to spend some of owner Daryl Katz's money. Get the guy signed. About eight clubs are chasing Rynnas"
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tämän päivän Veikkaajan huhut:

Ryan Keller -> Pelicans
Ville Nieminen -> Ilves
Markus Seikola -> ???
Mikko Kousa -> HIFK
Vili Sopanen -> JYP, Elitserien
Tuomas Santavuori -> HPK
Mikko Mäenpää -> Färjestad
Stefan Öhman -> ???
Marko Jantunen -> ???
Jesse Saarinen -> ???
Juha Lind -> ???
Mika Noronen -> KHL
Dale Clarke -> MoDo
Mikko Luoma -> HV 71

Lisätkää jos on tarvetta.
 
Kyllä itse olen vakuuttunut, että Jori tulee lähtemään NHL:ään tai ainakin siellä pärjäisi. Nytkin osoitti, että pystyy pelaamaan kohtuullisen kovaakin. Toki KHL:stä saattaa saada 2-3milj dollaria/euroo ja NHL:ssä joutuisi aloittamaan jollain 800kdol. tasoisella palkalla. Joten hyvinkin voi olla, että käy KHL:ssä hakemassa eläkerahat pois ja sitten suuntaa NHL:n?

Ongelmahan tuossa nyt on Lehterällä se, että on erittäin vaikea nähdä, kuinka hän pääsisi ensi kaudella NHL:ään. Itse en usko, että kykenee sinne vielä kahden vuoden päästäkään. Tuollaisen kaverin pitäisi kuitenkin mahtua kahteen ekaan ketjuun, jotta hänelle olisi käyttöä, ja minusta on aika vaikea nähdä miten noin vetelä ja verkkainen kaveri pärjäisi NHL:n kärkiketjuissa. Myös tuo Lehterän tavaramerkki (sokkona rystyltä tyhjään tilaan kaapaistu toivotaantoivotaan-syöttö, joka toki onnistuessaan on ihan Mario Lemieux -tyylistä highlight reel -kamaa) poikisi änärissä varmaan melkoisen määrän vastaiskuja ja maaleja omiin.

Eli käytännössähän Lehterä pelaisi Amerikassa ainakin ensi kauden AHL:ää, ja eikös siellä palkka ole ~70 000 vuodessa? Jos tuohon rinnalle lyödään Venäjältä oikeasti miljoonan dollarin tarjous, niin minusta Amerikkaan lähteminen olisi suorastaan hölmöä. Tuossa ammatissa kun se ura voi katketa silmänräpäyksessä ja silloin on kiva, että on jotain sukanvarressakin. Itse näen, että Lehterän tulevaisuus on nimenomaan osastolla KHL/Sveitsi/Ruotsi, NHL:ään ei vain taso riitä, ja Suomeen sitä on liikaa. Toivottavasti olen väärässä.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Siis Pelicansin Mikko Kousa? Ettei Ilveksen Mikko Kuukka? Hieman ihmetyttää, jos Kousan perässä ollaan, mutta pakko myöntää, etten jätkästä juuri mitään tiedä.

Juuri Pelicansin Mikko Kousa. "Puolustajalupaus", kuten Veikkaaja häntä tituloi.

Kuukkahan tulee kuulemma Lukkoon.
 
Viimeksi muokattu:

jokerit67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Juuso Hietanen ei jatka Brynäsissä, mutta ensi kauden osoite on luultavasti HV71 tai KHL. Suomeen ei ole varmaan vielä palaamassa, kun muualta saa huomattavasti suurempaa tiliä.

Mitenkäs olisi Cory Murphyn paluu Suomeen? Sopimus päättyy tähän kauteen ja kausi on mennyt pääasiassa AHL:ssä ok tehoin.

Edit. Pistetään vielä kaikki huhut eliteprospects.com:sta
Juuso Hietanen (Brynäs) -> HV71, KHL
Timo Pärssinen (Timrå) -> Suomi?
Ryan Keller (Binghamton Senators, AHL) -> Pelicans
Jussi Rynnäs (Ässät) -> Edmonton Oilers
Petri Kokko, O-P Grönholm (Brynäs) -> ?
Dale Clarke (HIFK) -> MODO
Jori Lehterä (Tappara) -> KHL
Mikko Mäenpää (HPK) -> Frölunda
 
Viimeksi muokattu:

Visnovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång, alltid. Vaahteralehdet. HCK.
Mitenkäs olisi Cory Murphyn paluu Suomeen? Sopimus päättyy tähän kauteen ja kausi on mennyt pääasiassa AHL:ssä ok tehoin.

Tätä minäkin jo ehdottelin tuossa vuoden vaihteessa.

HIFK olisi todella potentiaalinen ostaja, sillä Clarke lähtee ja mitä suuremmalla todennäköisyydellä myös Lupaschuk - Murphy olisi täydellinen korvaaja.

Mitenkä tämä Puustisen KalPa reissu? Joko huhu on varmistunut soppariksi? Kelpaisi nimittäin minun HIFKhon.
 

Ojamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Fedor, sääntö 17 §
Mikä on muuten Janne Pesosen sopimustilanne? Kazanissa käärii varmaan kelpo saaliin, ei kuitenkaan pisteiden valossa. Haisee uhkaavasti Nenän seuraavalta hankinnalta?
 

-FNM-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mikä on muuten Janne Pesosen sopimustilanne? Kazanissa käärii varmaan kelpo saaliin, ei kuitenkaan pisteiden valossa. Haisee uhkaavasti Nenän seuraavalta hankinnalta?

Eiköhän pidempi loukkaantuminen verota tehopisteitä Kazanissa. Voisin veikata ettei ihan äkkiä ole joukkueesta lähdössä (mukana mm. terve Hannes Hyvönen joka ei ilmeisesti ole vakuuttanut). En nyt ulkoa esim. Niko Kapasen sopimusta muista, mutta eiköhän se ensi kauden kata. Eli luultavasti tulee Kazanissa tarve laittaa ulkomaalaista pihalle ja uutta ns. parempaa sisään. Veikkaan, että se on ennemmin Hyvönen, kuin Pesonen joka lähtee. Tosin venäläisen mallin mukaan ei tiedä mitä tapahtuu. Ainakaan Kapasta ja Immosta ei pois laiteta(Kukumbergin sopimustilanteesta en tiedä).
 

Jeff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet
Mikä on muuten Janne Pesosen sopimustilanne? Kazanissa käärii varmaan kelpo saaliin, ei kuitenkaan pisteiden valossa. Haisee uhkaavasti Nenän seuraavalta hankinnalta?

Janne Pesonen, Jussi Jokinen, Mika Pyörälä ja Lasse Kukkonen... kukaan näistä ei tule suomessa pelaamaan muualla kuin Kärpissä. Uskallan väittää näin.
 

COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
Janne Pesonen, Jussi Jokinen, Mika Pyörälä ja Lasse Kukkonen... kukaan näistä ei tule suomessa pelaamaan muualla kuin Kärpissä. Uskallan väittää näin.

IFK:ssa on imu tällä hetkellä kuin parikymppisellä tytöllä, joten epäilen. Vaikka J. Pesonen ja esim. J. Lehterä ovat kategoriassani YÖK, niin tämä on tulosurheilua ja vain HIFK:n menestys kiinnostaa, niin tervetuloa. (Ja ei, Lehterä EI ole tulossa IFK:hon, oli vain esimerkki pelaajasta).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös