Sm-liigajoukkueiden pelipaidat

  • 55 959
  • 240

scholl

Jäsen
Routainen Sydän kirjoitti:
Tunkua Kärppien paitaan yrityksien taholta on enemmän kuin tarpeeksi.

Eikös hinta ole silloin liian alhainen, jos kysyntää on liikaa.

Kun Hjallis tuli Jokereihin, oli seura pieni ja silloin ei ollut varmastikaan niin helppo hankkia sponsoreita. Otettiin vähän ei niin stadilaisia sponsoreita ja tosiaan määrällisesti enemmän. Sitten kun seura oli kasvanut ja muutettiin Jaffalaan, karsi Hjallis ja Nike peliasua turhista mainoksista saaden varmasti enemmän fyrkkaa per mainos. Nyt tuntuu, että Kärppien pitäisi tehdä samoin. Se alkaa olla suurseura ja olisi todellakin tilaisuus fiksuille peliasuille ja muutamalle suurelle pääyhteistyökumppanille. On se nyt kumma, jos tollaisella materiaalilla pelaavalle hallitsevalle Suomen mestarille ei löydy muutamaa isoa yhteistyökumppania. Voihan toki olla, että sopimukset on tehty pitkäaikaisiksi, jolloin tilannetta on vaikea muuttaa.
 

scholl

Jäsen
puna-hundi kirjoitti:
Tuo futikseen vertaaminen on mielenkiintoista. Minäpä kun uskon, että tästä maasta löytyy 14 isoa firmaa, jotka kukin voisivat mainostaa yhtä seuraa (paitojen osalta siis), ja näin ollen päästäisiin samanlaiseen tilanteeseen kuin mikä eurofutiksessa vallitsee. Kun firmat eivät enää ripottelisi eurojaan useamman joukkueen kesken, voisivat sponsorifyrkat olla keskitetysti suuremmat, ja jokaisella liigajengillä näihin yhdistettävissä oleva sponsori joka saisi saman verran näkyvyyttä kuin itse pelaajat. Hieman pienemmät (ja jotkut suuremmatkin) pääsponsorit voisivat sitten vapaasti markkinoida tuotteitaan esim. laitamainoksissa.

Olen melko pitkälti samoilla linjoilla kanssasi. Vaikkakin täytyy myöntää, että kakkossponsori paidoissa kuten dna ei vielä vie KOFFin näkyvyyttä. Sen sijaan tilkkutäkeistä ei yksikään sponsori hyödy pennin vertaa vai onko se hyvä diili, että paitoja pitää katsoa suurennuslasilla, jotta saa selvää, mitä siinä on. Janne Niinimaa paita oli kaikista irvokkain esimerkki. En ihan jaksa uskoa, että yhdellä sponsorilla per paita saadaan tarpeeksi fyrkkaa. Vaikea sillä tavalla kuvitella, että KOFFilta irtoaisi enää kovin paljon enempää, vaikka ymmärrän pointtisi, enkä tajua oikein sitä, että esim. KOFF on lähtenyt laittamaan mainoksia myös hyvin monen muun joukkueen paitaan.
 

RtSn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
scholl kirjoitti:
Eikös hinta ole silloin liian alhainen, jos kysyntää on liikaa.
Ei tässä tapauksessa. Kärpät voi tahtoessaan pyytää melkein mitä tahansa, niin tunkua on silti.

Ideana mainokseton pelipaita olisi kyllä varsin hyvä, mutta Kärppien kohdalla kyse on laajasta - ja halutusta - näkyvyydestä sponsorien kohdalla. Isommat yhteistyökumppanuudet on tehty pitkäaikaisilla sopimuksilla, joten irrottaminen pelipaidoista on vaikeaa. Tarkemmin näistä sponsorikuvioista en tiedä, mutta ehkä muut oululaiset, jotka tietävät, valaisevat - minuakin.
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kolmas Johannes kirjoitti:
Joukkueista HPK ja Kärpät sekä viime kaudella myös Jokerit kunnostautuivat pelaajittain vaihtelevilla mainoksilla, ja tyylitöntä on minusta sekin.

Korjataan nyt tämäkin HPK:n osalta eli HPK:lla oli jokaisella rinnassa logon yläpuolella sama mainos eli VIITA-yhtiöiden vihreä soikio.Hihoissa oli jokaisella ns. henkilökohtainen mainos ja muistaakseni nimen yläpuolella selässä oli kahta-kolmea erimainosta eli ei nyt niin kovin pahasti erilaiset paidat koko joukkueella.Se miten ne kaikki värit olivat sekamelskassa keskenään ja typerät valkoiset laatikot tummissa paidoissa,oli perseestä.

Edit. Sanotaan vielä se että sen lisäksi että mainoksien värimaailmasta ja sijoittelusta ei ole opittu paskanvertaa pelipaitaaa uudistettaessa ollaan värimaailmassa onnistuttu edelleen hyljeksimään perinteistä oranssia,jota fanit haluavat takaisin.Ei näin.
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Routainen Sydän kirjoitti:
Ei tässä tapauksessa. Kärpät voi tahtoessaan pyytää melkein mitä tahansa, niin tunkua on silti.
...

Tarkemmin näistä sponsorikuvioista en tiedä, mutta ehkä muut oululaiset, jotka tietävät, valaisevat - minuakin.

Eli Oulussa halutaan tasoittaa liian epätasaista liigaa? Eihän tästä muutakaan johtopäätöstä voi vetää. Rahaa saataisiin, mutta ei haluta, halutaan kuitenkin pitää rumat tilkkutäkkipaidat.

En minäkään näistä kuvioista mitään tiedä, mutta tuskin asiat, siis raha-asiat, noin hyvin - Oulussakaan - ovat.
 
Viimeksi muokattu:

bunghole

Jäsen
Routainen Sydän kirjoitti:
Ei tässä tapauksessa. Kärpät voi tahtoessaan pyytää melkein mitä tahansa, niin tunkua on silti.

Ideana mainokseton pelipaita olisi kyllä varsin hyvä, mutta Kärppien kohdalla kyse on laajasta - ja halutusta - näkyvyydestä sponsorien kohdalla. Isommat yhteistyökumppanuudet on tehty pitkäaikaisilla sopimuksilla, joten irrottaminen pelipaidoista on vaikeaa. Tarkemmin näistä sponsorikuvioista en tiedä, mutta ehkä muut oululaiset, jotka tietävät, valaisevat - minuakin.

Enpä usko että aivan näinkään on. Jos vaatimuksia alettaisiin kasvattamaan ja näytettäisiin pk-yrityksille persettä, niin enpä usko että se tekisi kovin hyvää Kärppien imagolle. Junno saisi kusipään maineen ja huonoina vuosina (niitäkin vielä tulee) olisi turha lähteä kiertämään pitäjää hattu kourassa. Härmälä on kuitenkin niin pieni ettei tällaiseen toimintaan ole varaa yhdelläkään seuralla. Ehkä Junno kultaisen sydämen omaavana (?) haluaa tehdä hyvää kaikille lappalaisille auttamalla pienempiäkin yrityksiä saamaan näkyvyyttä. No, todellisuudessa tuo on vain toiminnan jatkuvuuden varmistamista. Se ei voi olla kolahtamatta omaan nilkkaan jos aletaan karsimaan yhteistyökumppaneiden määrää pelkän paidan esteettisen ilmeen takia. Kärppien menestys ja "Oulu-ilmiö" perustuvat juuri yhteistyöhön. Ilman sitä täällä asuisi kourallinen katkeroituneita ihmisiä ja pääelinkeinot olisivat kalastus, metsästys, keräily, maanviljely ja poronhoito.

EDIT: Ennen kuin kukaan ehtii kommentoida tuohon viimeiseen lauseeseen mitään että "eikö tilanne ole jo tuo" niin totean: "Ei pidä paikkaansa". Ja hymiöitä. Olen vain melko varma että joku tuohon kommentoi.
 

Burnaby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
On noi paidat ihan syvältä, tuskin mainoksia on varaa kokonaan poistaa mutta rajoitus siihen minkä kokoisia ja kuinka monta. Olis monella jengillä nättejä paitoja, kun vähän siistis noita mainoksii pois.

PATA paita 80- luvun alusta kun edessä luki vain friitala, oli kipeen hieno paita ja värityskin oikea.
 

kimbe66

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti scholl:
Arminia Bielefeld Krombacher 1,5e
Jos Saksassakin jopa pääsponsorin maksut ovat tuolla tasolla, niin en yhtään ihmettele suomalaisten kiekkoseurojen pelipaitojen mainosten määrää.

No leikki leikkinä, eivät nuo paidat Jyväskylässäkään mitään tyylikkyyden huipentumia ole olleet. Ihan tämänkin takia oli minusta viime kaudella mukava katsoa niitä vanhoja paitoja joissakin peleissä. Tiedä sitten, mitä mieltä sponsorit olivat näkyvyyden vähentymisestä. Vaikka eipä niitä pienimpiä paitamainoksia katsomossa kuitenkaan erota ainakaan meikäläisen näkökyvyllä varustettu ihminen. Tämän vuoksi minäkin olisin sen idean kannalla, että paidoissa olisi vain parin suurimman sponsorin mainokset ja pikkusponsorit saisivat sitten sen mainontansa kaukalon laidoissa ja paikallisradioissa jne. Ei niitten paikallisten nakkikioskien myynti valtakunnallisesti lisäänny kuitenkaan, vaikka niitten nimi näkyisi Utsjoella asti tv:stä.
 
Suosikkijoukkue
Haukat
Jakub kirjoitti:
Korjataan nyt tämäkin HPK:n osalta eli HPK:lla oli jokaisella rinnassa logon yläpuolella sama mainos eli VIITA-yhtiöiden vihreä soikio.Hihoissa oli jokaisella ns. henkilökohtainen mainos ja muistaakseni nimen yläpuolella selässä oli kahta-kolmea erimainosta eli ei nyt niin kovin pahasti erilaiset paidat koko joukkueella.
Joo, mutta silti ne vaihtelivat. Olen erittäin vahvasti sillä kannalla myös, että paitojen pitäisi olla mainoksia myöten koko joukkueella yhtenäiset, mutta eipä kai tästä suurehkoa numeroa tarvinne tehdä. Pikkuseikka kuitenkin.

Mainosten värimaailmassa ja sijoittelussa on totisesti opittavaa.
 

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tapparan uusi paita

Tapparan uusituilla sivuilla pääsee ihailemaan myös kohennusta kokenutta pelipaitaa "mystisen tsekkivahvistuksen" päällä:

http://www.tappara.fi/uutiset/050905.html

Eteenpäin on menty mielestäni reilusti. Perusongelma on toki edelleen jäljellä, eli liian runsas mainosten määrä, mutta jos sillä rahalla on saatu "vertalat" ja "hänkokit" hankittua, niin täytyy yrittää vain kestää. Sinistä taustaa vasten valkoisella kirjoitetut yhteistyökumppaneiden nimet eivät onneksi pomppaa silmille yhtä pahasti kuin kirjavammat tuotemerkit (kuten esim. omassa fanipaidassani kaudelta 95-96 olevat vihreät Fizz -mainokset).

Sininen väri on nyt aiempaa tummempi ja sitä on myös alueellisesti kattavammin, kun kainaloissa ei ole turhia valkoisia sekasotkuja. Perinteinen oranssi on esillä juuri sopivasti ja isokokoinen vaakuna keskellä paitaa - kuten toki ennenkin. Onneksi "juhlalogo" on piilotettu olkapäihin. Pelkäsin etukäteen, että se tungettaisiin paidan etupuolelle. Kypärä näyttää hieman epäselvältä hässäkältä, vaikka edestäpäin katsottuna tuokin hieman mieleen 80-luvulta tutut mallit.

Kokonaisuutena kuitenkin positiivinen lopputulos! Pitänee hankkia numerolla 8 varustettu sininen paita sinne vanhan kaapissa roikkuvan nro 7:n rinnalle.
 

mazapp

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Vaughan kirjoitti:
Melko komeat paidat on kyllä. Jotenkin tummemman sävyiset kuin ennen ja hartioitten oranssi väri pisti jotenkin enemmän silmään kuin ennen. Sponsorimainosten määrä on lähes joka joukkueen paidoissa se suurin ongelma. Bluesinkin paita on saatu huonommaksi luvattoman ison KOFF mainoksen avulla, muuten hieno kokonaisuus sekin.
 

punainen#20

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, A.C.MILAN, PHILADELPHIA FLYERS
Varsin ruma tuo Tapparan paitaviritys. Kypärästä puhumattakaan....
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
En pidä jätkästä enkä paidasta, yksi tilkkutäkki koko hökötys.
 

DanC

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, Bleg, ACM
punainen#20 kirjoitti:
Varsin ruma tuo Tapparan paitaviritys. Kypärästä puhumattakaan....

Nänneistä alaspäin tuo paita näyttää ihan hienolta. Mutta tuossa yläosassa on jotain, joka pilaa kokonaisuuden. Se on tuo hartioiden oranssi ja jo mainittu selän valkoinen alue.
 

Kaivanto

Jäsen
Tapparan rytkyissä itse peliasun väreissä ei mielestäni saisi olla kuin sinistä, oranssia ja valkoista. Kotipizzan mainoksen punainen vielä meni erillisenä elementtinä, mutta punainen hallitsevana värinä kypärässä on aivan out of place ja täyttä huoraamista. Toivottavasti Bauhaus maksaa helvetisti.

Myös nuo erilaiset sinisen sävyt vierekkäin (paidan pääväri tumman sininen <-> vaaleampi kirveen ympärillä) särähtävät. Samantyyppistä ratkaisuahan on kyllä käytetty ennenkin, joten siihen on tavallaan tottunut. Vaaleassa paidassa homma on paljon helpompi ratkaista, tummassa taas pitäisi nostaa taustasta ylös logo, jota kehystää sama väri, joka on lähtökohtaisesti taustan väri - probleema. Olisi ehkä parempi jättää tuo kehystävä vaakuna rinnuksista kokonaan pois ja lyödä vaan kirves siniseen taustaan.


Edit: Kökön kypärän kanssa elämistä saattaa hiukan helpottaa se, että katsomoon oranssin ja punaisen ero näyttää todennäköisesti paljon vähäisemmältä kuin noissa kuvissa.
 
Viimeksi muokattu:

TBK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän on KIRVEEN muotoinen!
Varsin hieno paita, mutta tuo kypärä kyllä pilaa kokonaisuutta melkoisesti. Bauhaus on iso firma ja siittä voi jopa hyvin tuohta irrota, mutta ei se tohon kokonaisuuteen kyllä istu. Olisivat vaikka myyneet niille palan pelihousun persettä, niin ei olisi häirinnyt noin vitusti. Paita on kyllä erittäin hyvä, mutta toi kypärä on kyllä auberista.
 

Pleksi(t)

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kaivanto kirjoitti:
Olisi ehkä parempi jättää tuo kehystävä vaakuna rinnuksista kokonaan pois ja lyödä vaan kirves siniseen taustaan.

Tuo voisi kuulostaa ihan hyvältä idealta, nyt joku taitava yksilö, photoshoppi käyttöön ja esimerkkiä tekemään... Parempaan suuntaan ollaan Tampereella menossa, miinuksena vain "niska" ja kypärä. Niska vielä menettelee mutta kypärä ei oikein sovi kuvaan, muutenkaan kuin kokonsa puolesta.
 

krobbe

Jäsen
HN kirjoitti:
Muuten varsin komea tuo Tapparan uusi retrohenkinen paita, mutta kulmikas valkoinen kaula-aukko näyttää hölmöltä. Samoin oranssien olkapäiden väliin selkäpuolella jäävä valkoinen kaistale on tökerön näköinen.

Se on Soneran laajakaista, eikä mikään kaistale.

Kaiken kaikkiaan on tosiaan pienellä pilattu hyvä yritys. Tuo Soneran kaistale ei istu sitten kirveelläkään kokonaisuuteen, oranssit olkapäät ovat suoraan sieltä. Olkapäille olisi riittänyt huomattavasti pienempi oranssiosio. Ja tuo potta on hirveän värinen.

Muutenhan asu on aivan loistava.
 

axe

Jäsen
Kaivanto kirjoitti:
Olisi ehkä parempi jättää tuo kehystävä vaakuna rinnuksista kokonaan pois ja lyödä vaan kirves siniseen taustaan.

60-luvulla Tapparalla oli vähän aikaa käytössään kilvettömät kirveslogopaidat. Ei ole vaan sinisestä paidasta kuvaa löytynyt, että näkisi miltä ne suunnilleen näyttäisi. Valkoisissa paidoissa merkki ilman kilpeä näyttää ainakin kovin alastomalta.

http://www.tappara.fi/historia/joukkuekuvat/team6667.jpg
 

Kaivanto

Jäsen
axe kirjoitti:
Valkoisissa paidoissa merkki ilman kilpeä näyttää ainakin kovin alastomalta.

Valkoiseen paitaan ilman muuta kirves sinisine vaakunoineen, siitä ei kysymystäkään. Periaatteessa kirves pelaa muotoineen hyvin yhteen vaakunan kanssa ja optimiratkaisu olisi pitää ne yhdessä. Mua vaan häiritsee tumman paidan kaksi sinisen sävyä enemmän kuin häiritsisi vaakunan puuttuminen. Nykyistä parempi ratkaisu olisi myös se, että käytettäisiin valkoisella viirulla rajatun vaakunan sisäpuolella samaa tummaa sinistä kuin ulkopuolellakin.
 

Kaivanto

Jäsen
Rallar kirjoitti:
http://img309.imageshack.us/img309/4982/paitaetucopy6yc.jpg

Pyydän anteeksi kuvan huonoa laatua. Oli vähän vaikeuksia saada varjostukset stemmaamaan kun paita on ryppyinen.

Kiitoksia! Kyllä tuo mun silmääni miellyttää enemmän kuin nykyinen, ja tuohonhan mahtuisi vielä rutkasti isompi ja näyttävämpi kirves. Vaikka kyllä se K. Kaivanto on selvästi tiennyt, mitä on tehnyt, sillä jotakin kirves menettää ilman vaakunaa. Ehkä tulos olisi sittenkin paras, jos tuossa ympärillä olisi ne valkoiset vaakunan rajat. Ja lähikuvaa kun katselee, voisi vaakunaa ehkä yrittää nostaa taustasta ylös leventämällä valkoisia rajoja ja lyömällä niihin jotain varjostusta. Ja taas toisaalta, se ei välttämättä toimisi kauas vaan muuttuisi turhaksi kikkailuksi... ei oo graafikoillakaan helppoa.


Edit:Vaakunan ääriviivan kanssa viritys olisi suunnilleen tämmöinen (en viitsinyt edes yrittää mitään vekkejä säilyttää).
 
Viimeksi muokattu:

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kiitoksia vaan molemmille kuvankäsittelijöille! Molemmat vaihtoehdot näyttivät oikein mielenkiintoisilta.

Värisävykeskusteluun vielä sen verran, että valaistusolosuhteet saattavat vaikuttaa sävyihin. On mahdollista että luonnollisissa olosuhteissa hallissa paidan sininen ja vaakunan sininen eivät poikkea toisistaan näin paljon.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Kilvistä, kilvettömyyksistä ja värisävyistä puheen ollen, niin copyrightit vaikuttaa varmasti jossain määrin tohon Tapparan logoonkin, eli sitä kilpeä ei varmaankaan saa siitä poistaa, eikä värejä vaihtaa. Sinänsä erikoista, mutta edes logon "omistaja" ei saa tehdä siihen muutoksia, koska sinänsä designin copyright kuuluu suunnittelijalle.

Samasta syystähän pelipaidat näyttävätkin helposti tilkkutäkeiltä, kun jokainen firma haluaa sen oman logonsa juuri sillä omalla värillä (esimerkiksi punaista tekstiä valkoisella pohjalla), vaikka esimerkiksi vaihtamalla taustavärin paidan väriseksi, ja ehkä logon sävyä enemmän paidan kanssa yhteensopivaksi saataisiin huomattavasti siistimpi tulos.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös