Mainos

SM-liigajoukkueiden peliasut

  • 561 109
  • 1 207

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Väittäisin kyllä, että se ongelma on enemmän seurojen puolella kuin sponsorien puolella.

Kuten sanoin niin se riippuu ihan sponsorista. Toiset suhtautuvat hyvinkin joustavalla tavalla mutta jotkut ovat sitten ihan ehdottomia siitä että logo pitää olla heidän omilla väreillään. Esimerkiksi näitä Osuuspankin oransseja pallukoitahan on ollut yhden jos toisenkin seuran paidoissa ja ei se oranssi väri ikinä kyllä sovi mihinkään paitaan kovin hyvin, mutta melkein pystyn väittämään että millään muullakaan värillä sitä logoa ei saa paitaan laittaa vaikka seuralla olisi miten paljon halua tehdä hyvännäköiset pelipaidat.
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Ei voi muuta sanoa, kuin että onpas äijällä paskat mielipiteet. Mutta, saahan sitä olla väärässä.

Tuo koko juttu on niin turha, ettei mitään rajaa. Ilmankos se onkin julkaistu Iltalehdessä. Jotta tällaiseen juttuun saisi edes jotain ideaa ja ajatusta, tulisi jokaisesta paidasta tuoda esiin onnistumiset ja epäonnistumiset, sekä selittää, miksi ne ovat onnistumisia tai epäonnistumisia. Nyt siellä on 1-3 lausetta per paita. Syväluotaavaa, sano.

Harmi sinänsä, että juttu on niin tynkä. Loman on kuitenkin todella kovan tason suunnittelija, jota jokainen lätkäjätkä Suomessa kumartaa.
 
"Ilves on ehkä tyylikkäin. Mainoksia on paljon, mutta ne on sijoiteltu hyvin. ..., Loman kuvailee." Helvetin hyvin onkin. Tai sitten en vaan ymmärrä tuota hienoutta näin heterokoulukunnan miehenä.

Btw, miksiköhän Teuvo ei tykännyt Kärppien paidasta eniten, kun siinä kuitenkin hänen mukaansa "Kärppä pyllistää ja näyttää, että haistakaa kaikki paska."

Kallion kulmilla ensin sut näin...
Milläköhän tavalla tuo Lomanin seksuaalisuus liittyy tähän paitatyylikeskusteluun?
 
Fat Jesus

Jäsen
Eilen tuli käytyä katsomassa Oulun pakastinarkussa kun täplikkäällä pelipaidalla varustettu NESTE OIL kohtasi TVO YDINVOIMAN.

NESTE OIL:n paitojen nimet on kyllä kirjoitettu semmoisella puurolla että en erottanut nimiä edes seisomakatsomon eka riviltä. TVO YDINVOIMAlla taasen hihanumerot olivat kadonneet kokonaan.

Oli kerrassaan karmeat paidat molemmilla joukkueilla.
 
JPL

Jäsen
Kuten sanoin niin se riippuu ihan sponsorista. Toiset suhtautuvat hyvinkin joustavalla tavalla mutta jotkut ovat sitten ihan ehdottomia siitä että logo pitää olla heidän omilla väreillään. Esimerkiksi näitä Osuuspankin oransseja pallukoitahan on ollut yhden jos toisenkin seuran paidoissa ja ei se oranssi väri ikinä kyllä sovi mihinkään paitaan kovin hyvin, mutta melkein pystyn väittämään että millään muullakaan värillä sitä logoa ei saa paitaan laittaa vaikka seuralla olisi miten paljon halua tehdä hyvännäköiset pelipaidat.

Näin se menee. Itsekkin otin vain yhtenä esimerkkinä tuon YIT:n, koska sieltä logot helposti löysin, vaikkakin graafista ohjeistusta ei ollut julkisesti saatavilla. Jos yritys on keksikokoinen tai suuri, yrityksen graafisen ilmeen taustalla on joku mainostoimisto, joka on tehnyt (yleensä pääasiassa kirjallisia tuotteita varten) ohjeistukset logon käytöstä. Ja yleensä ohjeistuksessa on tehtynä sekä tummalle että vaalealle pohjalle vaihtoehdot. Silti monesti värisävyt on määrätty molempiin, eikä tumma pohjaväri aina tarkoita mustaa. Musta pohjaväri voi olla jopa kielletty.

Silti itsekkin epäilen että keskustelemalla näiden yritysten kanssa (joiden mainokset ovat lakanassa) saadaan tehtyä kompromissi, mikä on kaikkien kannalta järkevä ja jopa näyttää ammattimaiselta.

Mainitsit noista alasarjojen tms. tapauksista, eikä mielestäni niitä voida verratakkaan liigaseurojen asuihin. Siellä ei yritys odotakkaan saavansa näkyvyyttä peliasujen kautta, vaan suostui maksamaan esim. pelipaidat ja niihin nyt sitten vain laitetaan ne firmojen logot. SM-Liigassa kuitenkin urheilumarkkinoinnista (sisältäen pelipaidat jne.) vastaa yleensä ammattilaiset ja neuvottelut ovat enemmän kuin yksi puhelu yritykseen/seuraan, minkä perusteella lätkäistään se lakana siihen asuun. Jos tämä ei jollekkin firmalle sitten kelpaa, niin pitää yrittää keksiä joku toinen mainostamisen tapa.

Kärppien osalta housumainoksista ainoastaan lähivakuutus on sellainen, minkä istuttaminen vaatinee hieman enemmän työtä. Toisaalta itse logo on niin iso, ettei se näy nytkään housuista lainkaan, joten ei se nyt huonompaankaan suuntaan mene. Käsittääkseni pelihousujen painaminen / brodeeraaminen ei ole ihan simppeli juttu, mutta valkoisen lakanan korvaaminen mustalla ajaa saman asian. Sama juttu monella muullakin liigaseuralla.

Eihän noilla ole itse pelin kannalta suurta merkitystä, mutta aika pienellä vaivalla saataisiin selvästi tyylikkäämpi kokonaisuus aikaiseksi.
 
Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ihan mielenkiinnosta vähän muokkailin Kärppien pelipaidasta rumimmat mainokset pois tai muutin mainoksia peliasuun paremmin sopiviksi. Myös logo sai pienen kasvojen kohotuksen. Kaikkia mainoksia ei voi poistaa, mutta vähän vähemmälläkin uskoisin, että talous pysyisi kurissa.

http://img9.imageshack.us/img9/2901/uusipaita.jpg

linkin takaa löytyy oma versioni miltä Kärppien pelipaita voisi näyttää.
 
scholl

Jäsen
Tuo koko juttu on niin turha, ettei mitään rajaa. Ilmankos se onkin julkaistu Iltalehdessä. Jotta tällaiseen juttuun saisi edes jotain ideaa ja ajatusta, tulisi jokaisesta paidasta tuoda esiin onnistumiset ja epäonnistumiset, sekä selittää, miksi ne ovat onnistumisia tai epäonnistumisia. Nyt siellä on 1-3 lausetta per paita. Syväluotaavaa, sano.

Ei tarvitse mielestäni tuoda esille epäonnistumisia tai onnistumisia, vaan kertoa perustelluksi, miksi paita on hyvä tai huono. Ei kaikesta tarvitse löytää hyvää, eikä kaikesta tarvitse löytää huonoa. Ihmettelen Lomanin joitain kommentteja. Siellä on sanottu, että Ilveksellä mainokset on sijoitettu hyvin. Valkoinen lakana -mainokset eivät mielestäni voi olla ikinä sijoitettu hyvin. Jalkapallon suurseurojen pelipaidoissa ne on sijoitettu hyvin, kun se on jollain kohokirjaimella se teksti siinä paidan etumuksessa. Sellaista firmaa ei olekaan joka alkaisi mitään mussuttamaan, että pitää olla sen ja sen värinen, vaan aina ne on saatu siihen etumukseen vaikkapa punaiseen paitaan ne logot valkoisella riippumatta siitä, kuka se mainostaja on.

Lisäksi jutussa paidat on kuvattu päinpeetä. Osasta ei näy alaosaa ollenkaan, mistään ei näy takaosaa, eikä sivuja. Ehdotan seuraavaa:
Perustetaan raati, jossa on minä ja muutamat muut jonkin verran esteettisistä tai brändiasioista kiinnostuneita tyyppejä ja sitten pari hankkimaani alan asiantuntijaa. Sen jälkeen otamme kaikkien sm-liigajoukkueiden paidat samalla kertaa tarkasteluun. Jokainen paita pitää olla fyysisesti siellä paikalla ja kuvaamme ne paidat jonkun sopivankokoisen henkilön päällä edestä, takaa ja sivulta. Kun kokonaisuutta arvioidaan niin otamme esille myös sellaiset seikat kuten ovatko mainokset samat joka pelaajalla ja mitä materiaalia mainokset ovat jne. Siis käydään yksinkertaisesti koko homma juurta jaksaen muutamassa tunnissa läpi ja laitetaan paidat järjestykseen.
 
El Samuel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ihan mielenkiinnosta vähän muokkailin Kärppien pelipaidasta rumimmat mainokset pois tai muutin mainoksia peliasuun paremmin sopiviksi. Myös logo sai pienen kasvojen kohotuksen. Kaikkia mainoksia ei voi poistaa, mutta vähän vähemmälläkin uskoisin, että talous pysyisi kurissa.

http://img9.imageshack.us/img9/2901/uusipaita.jpg

linkin takaa löytyy oma versioni miltä Kärppien pelipaita voisi näyttää.

Tommonen sen paidan pitäisi olla, ei liikaa mainoksia ja logo on se perinteinen! Hieno! Se rinkula tossa kärpän ympärillä on ihan turha.

Nyt kyllä viet vaikka väkisin tuon kuvan Junnon luokse ja sanot, että otappa mallia!
 
Suosikkijoukkue
#41 & #66
Teuvo Loman Iltalehdessä kertoilee että Ilveksen paita on hienoin.

Hohhohaha.

Tähän väliin täytyy mainita, että pari päivää sitten Iltalehdessä ollut artikkeli pelipaidoista, jossa tämä urheilu- ja muotituomittaja antoivat leijonia ja lampaita pelipaidoille, oli yllättävänkin asiallinen. Siinä oli HIFK:n ja Jokereiden paidat nostettu hienoimmiksi ja Hämeen joukkueiden paidat rumimmiksi - ja nimenomaan mainosten vuoksi.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Ja HIFK:n paita voitti niukasti Iltalehden äänestyksessä komeimman paidan tittelin. Jokerit jäi niukasti kakkoseksi, ja minun makuni mukaan homman ratkaisi Jokereiden paidan rintamuksessa ylhäällä olevat pienet tilkkutäkkimäisen rumat mainokset. HIFK:lla on se KOFF siinä isommalla ja paremmin framilla ihan kilven päällä, mutta jotenkin se sopii silti kokonaisuuteen paremmin kuin Jokereiden paidan pienet mainokset etupuolella.
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Ja HIFK:n paita voitti niukasti Iltalehden äänestyksessä komeimman paidan tittelin. Jokerit jäi niukasti kakkoseksi, ja minun makuni mukaan homman ratkaisi Jokereiden paidan rintamuksessa ylhäällä olevat pienet tilkkutäkkimäisen rumat mainokset.
Ihanko oikeasti luulet, että Iltalehden lukijat ovat äänestäneet suosikkijoukkueensa sijasta oikeasti hienointa paitaa? Jokerit ei ainakaan ole voinut saada kovin merkittäviä äänimääriä Keravaa kauempaa ja HIFK:lla luultavasti sama homma. Kisa jäänyt Stadin sisäiseksi taisteluksi ja teillä niitä faneja on ainakin toistaiseksi tuon verran enemmän.

Ei sillä, oikeat joukkueet siellä kärjessä olivat, mutta mä veikkaan, että paidoilla ei sen kanssa ihan mahdottomasti ole tekemistä.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Ihanko oikeasti luulet, että Iltalehden lukijat ovat äänestäneet suosikkijoukkueensa sijasta oikeasti hienointa paitaa? Jokerit ei ainakaan ole voinut saada kovin merkittäviä äänimääriä Keravaa kauempaa ja HIFK:lla luultavasti sama homma. Kisa jäänyt Stadin sisäiseksi taisteluksi ja teillä niitä faneja on ainakin toistaiseksi tuon verran enemmän.

Ei sillä, oikeat joukkueet siellä kärjessä olivat, mutta mä veikkaan, että paidoilla ei sen kanssa ihan mahdottomasti ole tekemistä.

No noinhan se on tietysti kaikissa noissa iltapäivälehtien äänestyksissä. Itse olen kuitenkin samaa mieltä tuon tuloksen kanssa juuri mainitsemastani syystä. HIFK:lla on isompi mainos paraatipaikalla(huono asia), mutta sen tyyli ja asettelu sopivat kuitenkin kokonaisuuteen huomattavasti paremmin kuin Jokereiden pikkumainokset. Molemmilla joukkueilla kuitenkin paidan etuosa on melko vapaa mainoksista, mikä nostaa ne automaattisesti kärkipaikoille paitoja vertailtaessa.

Ja ilman muuta noiden kahden joukkueen paidat herättävät minussa tiettyjä tunteita ihan automaattisesti, mutta ainakin yritin tunkea ne nyt hetkeksi taka- alalle;)
 
Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tommonen sen paidan pitäisi olla, ei liikaa mainoksia ja logo on se perinteinen! Hieno! Se rinkula tossa kärpän ympärillä on ihan turha.

Nyt kyllä viet vaikka väkisin tuon kuvan Junnon luokse ja sanot, että otappa mallia!

Kiitos palautteesta. Liigalta toivoisi rajoituksia mainosten määrään, niin saataisiin pahimmat ylilyönnit pois. Tottakai se on taloudellinen kysymys myöskin, mutta en usko, että ero nyt niin ratkaisevan suuri on. Seurojen vastuulle jäisi se, ettei paitaan liimata ihan minkä värisiä mainoksia tahansa. Jokin tyylitaju niissä pitää olla.
 
Fordél

Jäsen
Vertailun vuoksi voidaan katsoa millaisia paitoja on Mestiksen kärkijoukkueilla. Tässä on Jatkoajan kuvagalleria eilisestä KooKoo-Jukurit matsista. Mielestäni molemmilla on varsin onnistuneet paidat. KooKoolla on mainokset pääasiassa samalla valkoisella värillä ja vain alhaalla helmassa on muutama tilkkutäkkimainos. Myös logo saisi olla brodeerattuna. Kuitenkin kokonaisuus on mielestäni todella hyvä ja selkeä. Pätkii esimerkiksi Ilveksen ja Kärpät 100-0.

Ja ennen kuin kukaan muu sitä toteaa niin sanon itsekin että tottakai tuollaisella paidalla ei saa kerättyä yhtä paljon rahaa kuin vaikka juuri Ilveksen ja Kärppien paidoilla. Kuitenkin tuossa on selkeästi käytetty järkeä ja lopputulos on erinomainen.
 
pakki3000

Jäsen
Suosikkijoukkue
-

Mielipide asioitahan nämä on, mutta kyllä nuo paidat omasta mielestäni ovat ihan järkyttäviä..ei oikein osaa edes yksilöidä mikä niissä mättää. Vaikka niissä ei olisi yhtään mainosta, niin silti ei näyttäisi hyvältä. Liikaa 90 lukua..
 
Fordél

Jäsen
Vaikka niissä ei olisi yhtään mainosta, niin silti ei näyttäisi hyvältä. Liikaa 90 lukua..

KooKoon kohdalla tätä on ehkä juuri haettu ja mielestäni se on oikein toimi juttu. Esimerkiksi numeroinnista tulee jotenkin mieleen 90-luku, mutta itse näen sen vain hyvänä. Mutta kuten sanoit, mielipideasioita...
 
JJT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuo koko juttu on niin turha, ettei mitään rajaa. Ilmankos se onkin julkaistu Iltalehdessä. Jotta tällaiseen juttuun saisi edes jotain ideaa ja ajatusta, tulisi jokaisesta paidasta tuoda esiin onnistumiset ja epäonnistumiset, sekä selittää, miksi ne ovat onnistumisia tai epäonnistumisia. Nyt siellä on 1-3 lausetta per paita. Syväluotaavaa, sano.

Samaa mieltä, täysin turhanpäiväinen juttu. Teuvo kun kaiken lisäksi ei edes arvioi itse paitoja, vaan lähinnä haukkuu niissä olevia mainoksia.

Tuon jutun innoittamana voisin itse heittää oman näkemykseni liigapaidoista:

Blues: Kaikin puolin tyylikkäät paidat. Tuo NCC:n mainos näyttää vähän jälkikäteen päälleliimatulta, ja mielestäni logon voisi korvata aiemmalla.

HIFK: Liigan tyylikkäimmät paidat. Ei tarvinne perustella.

HPK: "C-vitamiini" -väritys on mielestäni loistavaa vaihtelua. Tarvitseeko kotipaidan olla aina musta, punainen tai sininen? Valkoiset kainalot tosin näyttävät vähän hölmöiltä. Mainokset aivan turhaan valkoisella pohjalla, eikö muka musta teksti erotu oranssilla pohjalla?

Ilves: Pohjaväreiltään sarjan tyylikkäimpiä, mutta mainosten sekamelska sotkee ja pahasti, etenkin olkapäiden Sunny-auringot. Ja kuten jo moneen kertaan on mainittu, logo saisi olla isompi tai raita pienempi.

Jokerit: Uudet paidat todella hienot, erityisesti housujen muuttaminen punaiseksi sopii loistavasti. Mainoksiakaan ei ole liikaa.

JYP: Tyylikäshän se tämäkin on. Pienenä miinuksena tuo punaisen hiharaidan loppuminen olkapäiden kohdalla.

KalPa: Edessä liikaa mainoksia, logo aiiivan liian pienellä. Jos KalPa ja SaiPa malttaisivat pelata valkoisilla vieraspaidoilla, KalPa voisi lisätä kotipaitaansa enemmän keltaista.

Kärpät: Keltaisten olkapäiden poisto ei mielestäni ollut mitenkään häävi ratkaisu. Lisäksi keltaisen muuttaminen "kultaiseksi" ei mielestäni toimi. Logon ja mainosten suhteen täydellinen komppaus Hockey#11:n ehdotukselle.

Lukko: Hieno värisävy, eikä muutenkaan mitään ylihienoa. Kenties kuitenkin pikkuisen voisi lisätä jotain kuvioita ja/tai raitoja enemmän.

Pelicans: Jos HIFK:lla on liigan hienoimmat paidat, Pelicans tulee vahvana kakkosena. Eipä mitään moitittavaa, ja suuret plussat liigan hienoimmista (ja ainoista?) kolmospaidoista.

SaiPa: Musta (väri) ei jotenkin sovi joukkueen imagoon, keltapaitojahan niiden pitäisi olla. Sama juttu kun KalPalla, vieraspaidat valkoisiksi niin kotona voisi pelata jälleen keltaisella.

Tappara: Vaikka perusidea on pysynyt samana, vähän liikaa muuteltu viime kausina. Nykyinen ei ole paras eikä huonoin, joten pientä viilausta ja siinä tulisi pysyä pidempään.

TPS: Ei missään nimessä ruma, mutta vähän tylsä. Jotain pientä kuvioita voisi olla mukana.

Ässät: Todella hieno paita kaikin puolin. Plussat hienosti korostetuista hihanumeroista.
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Heitetäänpäs omatkin arviot noiden Iltalehden kuvien perusteella:

Blues
Vähän "tympeä" värisävy sinisessä mutta keltainen piristää sen verran että ihan tyylikäs kokonaisuus tuo on. Etuosa näyttää todella hyvältä, ja minä pidän tuosta Bluesin logostakin, mutta olkapäiden seutu on vähän levottoman näköinen. Ehkä tuohon auttaisi jos nuo olkapäät noiden keltaisten rajausten sisällä olisi kokonaan valkoiset jolloin noihin mainoslätkiin ei olisi tarvittu erillistä valkoista pohjaa, ja myös tuon NCC:n mainoksen voisi vaihtaa negaksi ilman valkoista pohjaa ja mielellään molempiin olkapäihin.

HIFK
Yksi asia on ja pysyy: HIFK:n paidat on aina top3:ssa. Punainen, valkoinen ja sininen on aina tehokas ja toimiva väriyhdistelmä ja mainosten vähyys tekee paidasta tyylikkään. Kilpilogo näyttää hyvältä paidassa ja on riittävän isolla, vain tuota harmaan sävyä logossa voisi vähän tummentaa niin erottuisi paremmin valkoisesta.

HPK
Plussaa vähän erilaisesta värivalinnasta. Oranssi, valkoinen ja musta on myös aina toimiva väriyhdistelmä ja tuo paidan design on minusta yksinkertaisen toimiva. Logo saisi olla kyllä isommalla ja vastaavasti tuo Sunny-logo vähän pienemmällä. Ja aina tietysti parempi vaan olisi jos nuo valkoisella pohjilla olevat mainokset saisi ihan vaan mustaksi tai valkoiseksi tekstiksi. Molemmat kyllä erottuisi tuosta oranssista pohjaväristä ja lopputulos olisi paljon tyylikkäämpi eikä ihan niin levoton.

Jokerit
Väriyhdistelmä on vähän tunkkainen mutta muuten paidat on kerta kaikkiaan erinomaiset. Tuo "mainosbanneri" etupuolella on hyvä idea ja logo erottuu hyvin kun ympärillä ei ole mainoksia. Ihan selkeästi top3:ssa.

JYP
Minä tykkään paidan väreistä ja yksinkertaisesta designistä, mutta tuo Valtra logo on ihan liian isolla ja vie kaiken huomion paidassa. Eikä nuo eriväriset Kopijyvän ja Peugeotinkaan mainokset kovin hyvältä näytä koska poikkeavat niin paljon paidan muusta värimaailmasta. Logo on ihan paska mutta on sentään aika hyvin esillä eikä huku mainosten sekaan.

KalPa
Jotenkin aika levottoman näköinen ja "ryhditön". Logo on liian pienellä ja liian alhaalla ja mainoksissa ei ole oikein rytmiä vaan ne näyttää kuin niitä olisi vaan lätkitty sinne tänne ilman mitään johtoajatusta. Mustalla ja keltaisella saisi aikaiseksi paremmankin näköiset paidat.

Kärpät
Valtava parannus siihen miltä Kärppien paidat on pahimmillaan näyttäneet, mutta on tuossa edelleenkin paljon parantamisen varaa. Paidan design on yksinkertaisen hyvä ja värit on minusta hyvät, mutta mainoksia on varsinkin tuossa edessä ihan liikaa ja logot on vähän liian eri värisiä. Pikkuruinen kärppä yrittää epätoivoisesti tulla jotenkin esille tuon logojen sekamelskan keskeltä.

Lukko
Sinisen sävy on minusta parempi kuin Jokereilla, ja paidan design on yksinkertaisuudessaan toimiva. Logo on riittävän isolla mutta valitettavasti ihan väärä Lukko-nimiselle seuralle. TVO:n mainokset on aika näkyvät mutta ei tee onneksi sekavaa vaikutelmaa koska eivät ole valkoisilla pohjalla ja ne on laitettu vähän kaarelle. Ainoa mikä tuosta tuon ketun lisäksi hyppää vittumaisesti silmään on tuo OP:n oranssi mollukka joka ei näytä hyvältä oikeastaan minkään värisessä paidassa.

Pelicans
Plussaa erikoisista väreistä jotka näyttää minulta paidassa tosi hyvältä. Plussaa myös tuosta feidauksesta mikä on laitettu noiden mainosten pohjien reunaan, näyttää nimittäin todella paljon tyylikkäämmältä kuin nuo valkoiset lätkät yleensä. Vielä kun nuo olkapäissä olevat punasävyiset mainokset saisi mustavalkoisiksi tai edes tuon Dumlen valkoiselle pohjalle, ja Pelicansin oman logon vähän ylemmäksi niin tuo olisi hyvä paita.

SaiPa
SaiPalla on joskus ollut parempiakin paitoja mutta ei tuo edelleenkään huono ole. Musta ja keltainen toimii aina ja nuo negamainokset näyttää paljon tyylikkäämmältä kuin jotkut värikkäät logot valkoisella pohjalla. Tuo sinisellä pohjalla oleva mainoskaan ei onneksi kovin pahasti hyppää silmään tuolta olkapäästä.

Tappara
Tuo sininen ja oranssi on minusta niin perse väriyhdistelmä että en ole koskaan nähnyt Tapparan paitoja kovin kauniina. Ja samasta syystä myöskään tuo Tapparan logo ei ole minusta mikään kovin hyvän näköinen. Valkoiset lätkät pois mainosten alta ja mainokset negana suoraan paitaan niin näyttäisi huomattavasti paremmalta, nyt on aika levottoman näköinen.

TPS
Ehkä tämä paita kaipaisi jonkin tehostevärin mustan ja valkoisen lisäksi, mutta ei tämä missään nimessä huono ole. Joskus yksinkertainen on paras ratkaisu. Lähivakuutuksen ja Duellin logot negana vaan ilman valkoisia pohjia ja logo vähän isommalla niin tämäkin paranisi heti.

Ässät
Värit on tosi hyvät ja design on hyvä, ja logohan on ihan liigan parhaimmistoa, mutta nuo sinisävyiset mainokset pilaa kaiken. Ja on noita mainoksia tuossa Puustellin ympärillä vähän liikaa ja liian sekaisin. Ei ole oikein balanssia tuossa yläosassa.
 
Patapata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pori
Peliasujen mainoksien määrästä/sijoittelusta ollut paljon puhetta ja oman käsityksen mukaan noissa Mestis-jengien peliasuissa on ollut vielä enemmän mainoksia kuin liigajoukkueilla, mutta taisi olla harhaluulo.

Tässä linkissä jatkoaika.comin otteluraportin kuvat eilisestä ottelusta K-Vantaa-Peliitat ja täytyy sanoa että varsinkin Peliittojen peliasusta voisi monet liigajoukkueet ottaa mallia, etenkin tuon mainosten määrän, ei ehkä niinkään sijoittelun, suhteen. Hienot asut kyllä mielestäni, vaikka hieman Chicago Blackhawks kopiointia näkyykin (tai ehkä juuri siksi, omasta mielestä kun Blackhawksin asut ehkä kiekkopiirien hienoimmat).

Eikä K-Vantaallakaan hirveän paljon noita mainoksia ole, mutta muuten hieno peliasu on kyllä vähän raiskattu tuolla etupuolen mainosten sijoittelulla - eihän tuosta edes tietämätön ymmärrä, että mikä on joukkueen logo! (logon hienous onkin sitten asia erikseen, mutta enpä viitsi enempää tähän kommentoida...)
 
Bronco

Jäsen
Tässä linkissä jatkoaika.comin otteluraportin kuvat eilisestä ottelusta K-Vantaa-Peliitat ja täytyy sanoa että varsinkin Peliittojen peliasusta voisi monet liigajoukkueet ottaa mallia, etenkin tuon mainosten määrän, ei ehkä niinkään sijoittelun, suhteen.

Olin tulossa kirjoittamaan ihan samaa. Ymmärrän luonnollisesti sen, miksi esimerkiksi Ilveksen paita on nykyisen kaltainen tilkkutäkki, mutta ymmärrys ei poista epäammattimaista kuvaa mikä ko. rievusta syntyy.

Odotin niin ikään, että Mestiksessä paidat on läntätty vielä pahemmin tukkoon mainoksista. Kerrankin mukava olla väärässä.
 
Eetska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
K-Vantaankin paidat olisi hienot jos mainoksien pohja ei olisi valkoinen, pientä "sumentamista" kun olisi käytetty mainoksia reunoihin niin tulos voisi olla toinen.

Offtopiccina: pisti muuten silmään kultakypärät tuossa KiVa-Peliitat ottelun kuvagalleriassa. Ilmeisesti on tällä kaudella siirrytty kultapottiin?
 
Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Peliasujen mainoksien määrästä/sijoittelusta ollut paljon puhetta ja oman käsityksen mukaan noissa Mestis-jengien peliasuissa on ollut vielä enemmän mainoksia kuin liigajoukkueilla, mutta taisi olla harhaluulo.

Tässä linkissä jatkoaika.comin otteluraportin kuvat eilisestä ottelusta K-Vantaa-Peliitat ja täytyy sanoa että varsinkin Peliittojen peliasusta voisi monet liigajoukkueet ottaa mallia, etenkin tuon mainosten määrän, ei ehkä niinkään sijoittelun, suhteen. Hienot asut kyllä mielestäni, vaikka hieman Chicago Blackhawks kopiointia näkyykin (tai ehkä juuri siksi, omasta mielestä kun Blackhawksin asut ehkä kiekkopiirien hienoimmat).

Eikä K-Vantaallakaan hirveän paljon noita mainoksia ole, mutta muuten hieno peliasu on kyllä vähän raiskattu tuolla etupuolen mainosten sijoittelulla - eihän tuosta edes tietämätön ymmärrä, että mikä on joukkueen logo! (logon hienous onkin sitten asia erikseen, mutta enpä viitsi enempää tähän kommentoida...)

Kopiot Edmontonin ja Chigacon paidoista. Ei kovin omaperäistä, eikä edes hienon näköiset. Säälittävät räpellykset.
 
stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Kopiot Edmontonin ja Chigacon paidoista. Ei kovin omaperäistä, eikä edes hienon näköiset. Säälittävät räpellykset.
Joo samaa mieltä, Chicago vs Edmonton. Kyllä joukkueiden pitäisi pyrkiä luomaan oma identiteetti, eikä matkia mitään toisia kuin jotkut lapset. Ei sellaista vaan voi oikein ottaa tosissaan, jos peliasu on joku "Red Wings mainoksilla".

Toinen silmiinpistävä on, että tehdään jotain hienoja korostusraitoja yms (vrt esim. Ilves) mutta vedetään joku neliömainos surutta näiden korostusraitojen ylitse (Ilveksellä se on sisässä).

Jotenkin huvittavaa, että kun Jokerit tekee täysin sinisen pelipaidan old school hihaviivoilla ja edes hiukan ajattelee mainosten ulkoasua paidassaan, on se jotain "uskomattoman hienoa" SM-liigan mittapuulla.
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Kyllä tuo Narrien valkoinen paita on todella tyylikäs. Tulee mieleen 70 luku kun aloitin lätkän seuraamisen. Hieno paita kaiken kaikkiaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös