Slayer – maailman paras yhtye

[Pavlikovsky]

Jeps, World Painted Bloodin hengessä tässä paukutellaan. Odotin paljon pahempaa lopputulosta ennakkopätkien perusteella, mutta toisaalta ei tämä mikään jymy-yllätyskään ole. Lähes kaikki biisit ovat Kingin väsäämiä ja koko levyä vaivaa vähän sellainen tasapaksuisuus. Jotain vielä sykähdyttävämpää jotenkin odottaisi tämän yhtyeen kohdalla, mutta kaikki lienee Slayerin kohdalla annettu thrashin laariin. Noh, kyllähän maailmaan meteliä mahtuu ja tuleehan tätä varmasti kuunneltua ja Slayer ehkäpä livenä tsekattua, mutta suuruuden ajat ovat hyvin hyvin kaukana. Hannemanin kunniaksi Piano Wire on jotain erilaista tällä levyllä. Hannemanin poissaolo kuuluu, mutta toisaalta Holt on tekijämies kepin varressa, joten paikkaaja on taattua tehtaan laatua. Bostaph jyskyttää tyylillään jämerästi, mutta kyllä mä Lombardoa lätsä väärinpäin kaipailen sinne patteriston taakse svengillään. Tomppa Arayan ulkoinen olemus on maskuliinisempi ja uskottavampi kuin aiemmin, mutta ei sitä laulussa kuule. Äkäinen Araya taas on studiossa ollut, joten siitä plussaa, sillä se välittyy kuulijalle.

Christ Illusionista lähtien suuntaus on ollut laskusuhdanteinen tämän yhtyeen kohdalla varsinkin levyjen kohdalla, mutta livenähän tämä nykyinen rosteri edelleen vetää pakollisen hittipotpurin silloin, kun se on pakko esittää. Se on jo asia erikseen, että onko sillä enää varsinaisen Slayerin kanssa mitään tekemistä.

 

[Ollakseni]

Ai Slayerin kunniaksi on tehty olut ja sitä saa Systembolagetista ainakin. Pitänee käydä ruotsin puolella etsimässä tätä tuotetta. Vai onko Suomeen päässyt eksymään?

Sen verran otan sanoja takaisin, että ei Repentless huono ole, mutta ei tuo oikein mitään uutta pöytään. Atrocity Vendor on ehkä lempikappaleeni levyltä ja When the Stillness Comes on parempi levyllä kuin yksittäisenä kappaleena. Ehkä kolme tähteä voisi antaa levylle sillä huonoja biisejä ei ole. Vähän olisin kyllä kaivannut Arayan panosta levylle enemmän ja ehkä myös riffmeister Holtin työnäytteitä. Noh kelpaavat nämä näinkin vaikka King ei mikään huikein biisinikkari olekaan.

 

[Pavlikovsky]

Raportteja/kokemuksia keikalta maanantailta? Kai siellä sentään joku oli? En ole oikein löytänyt netistäkään kunnon keikka-arvioita, joten jos tätä kautta? Jaksoivatko vaarit juntata ikivihreät ilmoille yhtä armottomasti? Entä Anthrax, haastoiko "isoveljen"? Miten At The Gates? Tai entä Lost Societyn pojut, oliko isot valot vielä liikaa?

 

[heavy]

Jaksoivatko vaarit juntata..

No en ollut paikalla mutta ei kai nämä viiskyt ja risat miehet mitään vaareja ole?

 

[Pavlikovsky]

No en ollut paikalla mutta ei kai nämä viiskyt ja risat miehet mitään vaareja ole?

Kappas, palstapoliisimme.

Ihan riippuu mihin vertaa. Thrash-heavyn kaltaisessa lajissa viisikymppiset menee pappaosastolle. Siinä lajissa pari-kolmekymppisenä ollaan yleensä vuoltu jo kultaa noin keskimäärin. Viisikymppinen bluesmuusikko on vielä noviisi ja aloittelija. Mutta iso kiitos keikka-arvioinnista.

 

[Ollakseni]

Raportteja/kokemuksia keikalta maanantailta? Kai siellä sentään joku oli? En ole oikein löytänyt netistäkään kunnon keikka-arvioita, joten jos tätä kautta? Jaksoivatko vaarit juntata ikivihreät ilmoille yhtä armottomasti? Entä Anthrax, haastoiko "isoveljen"? Miten At The Gates? Tai entä Lost Societyn pojut, oliko isot valot vielä liikaa?

At the Gates ja Lost Society jäivät välistä koska matkaan lähtö venähti. Slayer veti tiukan setin joka ei sisältänyt liikaa uusia kappaleita ja vanhoja oli aika hyvin. Vetivät jopa kaksi kappaletta God Hates us Allilta. Mitään kovin yllättävää ei kuitenkaan ollut. Anthrax oli paremmassa kunnossa kuitenkin ja soittivat peräti March of the S.O.D:n joka oli erittäin positiivinen yllätys. I Am the Lawta jäin kaipaamaan aika paljonkin.

 

[heavy]

Mutta iso kiitos keikka-arvioinnista.

Nyt tuli huono omatunto, kun kiittelit arvostelusta. Joten tässäpä sinulle sellainen:

Jaffalassa oli hyvin lämmitelty yleisö mylvi, kun pitkän linjan thrashpapat nousivat lauteille. New Yorkin nelikon soundi on tiukka ja rankka, Araya on laulajien leijonakuningas, King piiskaa soitintaan kuin sarvikuono, Bostaph hakkaa tarkkaa ja tiukkaa blueskomppiaan ja Holtin kusenpoltama kitarasoundi murhaa vauvoja. Slayerin pieruthrash uppoaa kuin nyrkki voihin pimeän joulukuun illassa. Biisejä kuultiin neljä viimeisimmältä pitkäsoitolta Repentlesiltä, loput kappaleet olivat peräisin edellisiltä klassikko levyiltä. Erityisesti kalmaa syleilevät sanoitukset saivat ihon kananlihalle ja svengaava Tom "Chilean" Aryan bassottelu tuntui munaskuissa saakka. Bändi on ollut aina suuressa suosiossa Suomessa ja nyt sai taas kerran yleisö kokea kuinka nämä pakanametallin mestarit näyttivät mistä kana pissii.

 

[septi]

Hyvin vaarit vielä jaksoivat vetää, mutta vähän sellainen "virkamiesmäinen" fiilis keikasta jäi, kun ei Araya pahemmin yleisölle puhu, encorea ei tule jne. Soitto on edelleen timanttista ja se on tietysti pääasia, mutta esiintymiseltä kyllä toivoisi enemmän, joskin tuo nyt ei ole tainnut varsinaisesti olla Slayerin vahvuus.

Keikka kesti sellaisen 1,5 tuntia, ja päättyi todelliseen adrenaaliniryöppyyn kun kaksi viimeistä olivat Raining Blood ja Angel of Death. RBn alkuun saatiin vielä aikaiseksi hieno wall of death ja koko keikan pyörinyt ympyräpitti levisi melkein laidoille asti, pääsi mukavasti päästelemään vähän höyryjä.

Settilistassa oli mukavasti myös vanhempia klassikoita, em. kaksikon lisäksi mm. War Ensemble, Disciple, God Send Death, South of Heaven jne.

Yleisömäärä oli pettymys, katsomonosissa oikeastaan vain niissä lavanviereisissä alakatsomoissa oli väkeä, yläkatsomot kiinni ja alakatsomot suurelta osin tyhjiä, permannollakin liikkumatilaa oli reilusti vaikka se ilmeisesti oli loppuunmyyty. Toisaalta maanantaikeikka on aina maanantaikeikka, ja itselläkin seuraava työpäivä meni alle neljän tunnin unilla melkoisessa koomassa, eli ymmärtää että noihin ei väkeä niin paljon eksy. Harmi että nämä suuremmat bändit tuntuvat usein tulevan hoitamaan Suomen keikkansa pois alta juuri sunnuntaina tai maanantaina.

 

[Ollakseni]

Hyvin vaarit vielä jaksoivat vetää, mutta vähän sellainen "virkamiesmäinen" fiilis keikasta jäi, kun ei Araya pahemmin yleisölle puhu, encorea ei tule jne. Soitto on edelleen timanttista ja se on tietysti pääasia, mutta esiintymiseltä kyllä toivoisi enemmän, joskin tuo nyt ei ole tainnut varsinaisesti olla Slayerin vahvuus.

Keikka kesti sellaisen 1,5 tuntia, ja päättyi todelliseen adrenaaliniryöppyyn kun kaksi viimeistä olivat Raining Blood ja Angel of Death. RBn alkuun saatiin vielä aikaiseksi hieno wall of death ja koko keikan pyörinyt ympyräpitti levisi melkein laidoille asti, pääsi mukavasti päästelemään vähän höyryjä.

Settilistassa oli mukavasti myös vanhempia klassikoita, em. kaksikon lisäksi mm. War Ensemble, Disciple, God Send Death, South of Heaven jne.

Araya kyllä jutteli omaan makuun aika paljon. Tosin suurin osa puheesta tuli juuri ennen War Ensemblea ja kertoihan hän myös yhtyeen soittavan kohta rakkauslaulun (Dead Skin Mask). Wall of deathiä vähän odottelin juuri Reign In Bloodin alkuun ja sieltähän se tuli. Välillä oli kaksi pittiä käynnissä ja välillä oli yhtä myrkyistä ihmismerta. Mutta joo Slayer tosiaan on vähän virkamiesmäinen yhtye kun encoreja eivät soittele ja setissä on aina tietyt biisit. Tosin pakkohan se on olla kun ihmiset rakastavat niitä tiettyjä kappaleita.

 

[heavy]

Mutta joo Slayer tosiaan on vähän virkamiesmäinen yhtye kun encoreja eivät soittele

Näen asian juurikin päinvastoin: lähes kaikki bändit soittavat encoren vaikka yleisöstä tulisi laimeaa käsien läpsytystä ja kaiken lisäksi nämä "ylimääräiset" kappaleet on etukäteen kirjoitettu settilistoihin. Muistanpa ajan kun encore oli pääsääntöisesti oikeasti ylimääräinen numero eikä nykyinen virkamiesmäinen velvollisuus.

 

[Ollakseni]

Näen asian juurikin päinvastoin: lähes kaikki bändit soittavat encoren vaikka yleisöstä tulisi laimeaa käsien läpsytystä ja kaiken lisäksi nämä "ylimääräiset" kappaleet on etukäteen kirjoitettu settilistoihin. Muistanpa ajan kun encore oli pääsääntöisesti oikeasti ylimääräinen numero eikä nykyinen virkamiesmäinen velvollisuus.

No joo toisaalta mitä Slayer voi enää soittaa Angel of Deathin jälkeen? Toisaalta Impaled Nazarene on aloittanut keikkansa Vitutuksen Multihuipennuksella.

 

[Ollakseni]

The End is Near… Slayer to make its exit with one, final world tour. - YouTube

Slayer sitten ilmeisesti laittamassa pillejä pussiin. Vetää tämä herkäksi kun yksi kaikkien aikojen kovimmista meinaa lopettaa musiikkihommat.

 

[Ice raven]

Nostan hattua eli harvinaisesti lopetetaan ns saappaat jalassa eikä kehäraakkeina. Viimeiset vuodet ovat mielestäni olleet suhteellisen tylsää kuultavaa ja nähtävää livenä. Viimeisimmän levyn videotrilogia oli hemmetin hyvä eikä vähiten Danny Trejon takia. Toimivia biisejä kerta kaikkiaan ja hakkaavat 666-0 suht tylsät Christ Illusionin ja World Painted Bloodin vastavaat.

 

[Musta Nuoli]

The End is Near… Slayer to make its exit with one, final world tour. - YouTube

Slayer sitten ilmeisesti laittamassa pillejä pussiin. Vetää tämä herkäksi kun yksi kaikkien aikojen kovimmista meinaa lopettaa musiikkihommat.

Johan oli aikakin. Hyvä kun vihdoin tajusivat, että ei Slayer ole ollut itsensä sen jälkeen kun Hanneman jäi pois ja kuoli.

Minä ainakin arvostan eniten ns. LedZep-tyyliä, eli jos joku olennainen jäsen kuolee niin bändin taru on sitten siinä. Korkeintaan voi joskus 20 vuoden päästä tehdä pari livekeikkaa kuolleen jäsenen pojan kanssa. Tiettyjen bändien kohdalla on vain niin, että se olennainen magia on poissa jos ydinhahmo on poissa.

Hyvää studioalbumiahan Slayer ei ole tehnyt sitten vuoden 1994, mutta Hannemanin ja Lombardon kanssa bändi oli sentään loistava livebändi.

Slayerin lopettamisuutinen (jos ne nyt lopettavat oikeasti jäähyväiskiertueen jälkeen eivätkä jatka jäähyväiskiertuetta seuraavaa kymmentä vuotta) ei tunnu missään, koska klassista Slayeria ei ole vuosikausiin ollutkaan olemassa.

 

[PataJaska]

Pakko sen verran kommentoida (vaikkei Slayer ole koskaan edes iskenyt), että selvähän se oli ettei bändi voi enää jatkaa määräänsä pidempään Hannemanin kuoleman järkeen. Sillä eikös jo pelkästään suurin osa bändin faneista taida myös olla samaa mieltä, kuin @Musta Nuoli tuossa edellä..

Noinkohan jäähyväiskiertue saapuu vielä Suomeenkin? Kyllähän tämä ilmoitus ajallisesti sopisi esimerkiksi Tuskan kanssa oikein hyvin (etenkin kun Rockfest on jo täynnä), siinä sitä olisi pääesiintyjää kerrakseen jollekin päivälle, ja varmasti erittäin toivottu sellainen. Ja jos itsekin sattuisi olemaan tapahtumassa paikalla kyseisenä päivänä, niin voisi sitä ihan jo yleissivistyksen nimissä Slayerin katsella..

 

[Roger Moore]

Minä ainakin arvostan eniten ns. LedZep-tyyliä, eli jos joku olennainen jäsen kuolee niin bändin taru on sitten siinä. Korkeintaan voi joskus 20 vuoden päästä tehdä pari livekeikkaa kuolleen jäsenen pojan kanssa. Tiettyjen bändien kohdalla on vain niin, että se olennainen magia on poissa jos ydinhahmo on poissa.

Ainahan se on toki hieman bändistäkin kiinni. Kyllähän esim. AC/DC ja Metallicakin porskuttivat ihan hyvin eteenpäin vaikka ydinhahmo kuoli, olkoonkin että Metallican kohdalla asiasta voidaan keskustella ja nostaa esille ihan valideja pointteja musiikillisesta tuotannosta 90-luvun puolivälistä eteenpäin, mutta kuitenkin.

Toki on sitten yhtyeitä joilla ydinhahmon kuolema on myös ihan automaattisesti yhtyeen loppu, selkeimpänä esimerkkinä Motörhead. Tekisi myös mieli sanoa Queen, koska enemmän nämä viritykset on olleet Queen-tribuuttia kuin mitään varsinaista bändin jatkamista, vaikka sieltä nyt yksi studioalbumikin on tullut Mercuryn kuoleman jälkeen.

Mitä nyt itse otsikon bändiin tulee, niin hyvä bändihän tuo ehdottomasti on, vaikka itse en sitä klassista kokoonpanoa koskaan nähnytkään. 2014 Sonispheressä lämppäsivät Metallicaa ja ihan rutiinilla tuon homman hoitivat, ei siinä mitään.

 

[Individual]

No tää oli kova keikka, täytyy myöntää. Kultsa kun on aika intiimi mesta noinkin isolle bändille. Helvetin (pun intended) hieno yhtye edelleen, mutta ilmeisesti hieman riitaisa tällä hetkellä. Eli jos homma ei enää maistu, niin mitäpä sitä väkisin jatkamaan. Toivon mukaan jäähyväis(?)kiertue osuu Suomeen. Ihan matkan päälle en taida jaksa lähteä hyvästejä jättämään.

Slayer Concert Setlist at Kulttuuritalo, Helsinki on December 2, 1998 | setlist.fm

 

[ChosenTwo]

Ainahan se on toki hieman bändistäkin kiinni. Kyllähän esim. AC/DC ja Metallicakin porskuttivat ihan hyvin eteenpäin vaikka ydinhahmo kuoli, olkoonkin että Metallican kohdalla asiasta voidaan keskustella ja nostaa esille ihan valideja pointteja musiikillisesta tuotannosta 90-luvun puolivälistä eteenpäin, mutta kuitenkin.

Tässä nyt toki tullaan siihen, että miten "ydinhahmo" määritellään, mutta jos vertailuna käytetään Lemmyä ja Freddietä, niin ei Cliff nyt oikein samaan kategoriaan mene. Ajatellaan nyt vaikka sitä viimeistä studiolevyä ennen kuolemaa, niin siellä on nimikkobiisi ja Orion sellaisia joissa Burton on saanut sävellyskrediittejä. Toi kyllä mukaan niitä omia mausteitaan sävellyspuolelle, mutta Hetfield ja Ulrich ovat silläkin osa-alueella olleet kokoajan ne bändin ydinhahmot.

Slayerista voisi sanoa sen verran, että ensinnäkin tämähän on uutisoitu "final world tourina". Kaippa ne voivat sen jälkeen vielä heittää pienemmässä mittasuhteessa keikkoja. Ainakaan en ole nähnyt mitään virallista ilmoitusta, että koko homma loppuu tähän.

Toisekseen Slayer on ollut aina minulle bändi, jolla on erittäin kovia yksittäisiä kappaleita, mutta levynsä käyvät kokonaisuuksina puuduttamaan. Repentless ei tässä suhteessa eronnut aiemmista. Ja alkuperäisiä jäseniä vähättelemättä tykkään kyllä Bostaphin ja etenkin Holtin soitosta todella paljon ja mielenkiinnolla kuulisin vielä yhden levyn, jossa King päästäisi Holtin irti soolojen lisäksi riffipuolella. Kuitenkin mies on kertonut säveltäneensä materiaalia Slayer-suodattimen läpi ja ne voisivat olla aika hyvä piristysruiske. Tosin jos Slayer nyt kuopataan ja Holt keskittyy Exoduksen pariin jälleen täysin voimin, niin se kelpaa varsin hyvin sekin.

 

[Roger Moore]

Tässä nyt toki tullaan siihen, että miten "ydinhahmo" määritellään, mutta jos vertailuna käytetään Lemmyä ja Freddietä, niin ei Cliff nyt oikein samaan kategoriaan mene. Ajatellaan nyt vaikka sitä viimeistä studiolevyä ennen kuolemaa, niin siellä on nimikkobiisi ja Orion sellaisia joissa Burton on saanut sävellyskrediittejä. Toi kyllä mukaan niitä omia mausteitaan sävellyspuolelle, mutta Hetfield ja Ulrich ovat silläkin osa-alueella olleet kokoajan ne bändin ydinhahmot.

Totta tämäkin, mutta ainakin mitä nyt itse olen ymmärtänyt mm. lukemani perusteella niin Burtonin rooli Metallicassa oli paljon enemmän kuin "pelkkä basisti joka auttaa sävellystyössä". Bändin jatkohan oli oikeasti vaakalaudalla miehen kuoleman jälkeen, ja jopa Hetfield itse sanoi että ei Metallicaa nykyään tunnettaisi samanlaisena mitä se on nykyään, jos Burton ei olisi bändissä ollut.

 

[Pavlikovsky]

Jäähyväis- ja jäähyväiskiertue.....

Noh, uskottavuus näistä on mennyt ajat sitten, mutta leikitään nyt sitten että yhtye vetää soittovehkeet hyllylle oikeasti. Ihan hyviä ovat olleet yhtyen viimeisimmät levyt, mutta ei enää sellaista Slayeria, josta yhtye aikanaan tunnettiin. Pitkiä ja tasapaksuja tuotoksia, joissa hetkensä oli, mutta lyhentämisen varaa oli paljon. Livenä Slayer kelpasi sellaisenaan edelleen näihin päiviin asti kaikilla tarvittavilla mausteilla ja settilista oli kompakti sekä hyvin turvallinen hitteihin kallellaan ollut vakiorykelmä.

Kovin levoton ilmapiiri bändissä on ollut viimeiset parikymmentä vuotta ja ei kai nuo persoonat tunnu ainakaan tasoittuvan mielipiteissään mitä enemmän tulee lasiin ikää. Raha se kai kaihertaa ja miksei kaihertaisi. Siitähän populaarimusiikin historiassa on yhtyeiden sisällä iät ajat tapeltu.

 

[Roger Moore]

Jäähyväis- ja jäähyväiskiertue.....

Noh, uskottavuus näistä on mennyt ajat sitten, mutta leikitään nyt sitten että yhtye vetää soittovehkeet hyllylle oikeasti.

Jäähyväiskiertue pitäisi toteuttaa Scorpionsin tyyliin. Se on kestänyt kohta 10 vuotta, ja ainakin vielä tulevan kevään ja kesän verran jatkuu. Todennäköisesti siitä eteenpäinkin.

 

[heavylutaa18]

Näitä aikoja oon pelännyt etukäteen pitkään kun alkaa nää omat lempparit lopettelemaan. Ketä käydään livenä kattomassa 10v päästä?

 

[BattleHymn]

Totta tämäkin, mutta ainakin mitä nyt itse olen ymmärtänyt mm. lukemani perusteella niin Burtonin rooli Metallicassa oli paljon enemmän kuin "pelkkä basisti joka auttaa sävellystyössä". Bändin jatkohan oli oikeasti vaakalaudalla miehen kuoleman jälkeen, ja jopa Hetfield itse sanoi että ei Metallicaa nykyään tunnettaisi samanlaisena mitä se on nykyään, jos Burton ei olisi bändissä ollut.

Vaikka Cliff olikin loistava basisti/muusikko, niin ei nyt sentään verrata häntä thrash-metal Jumalaan nimeltä Jeff Hanneman. Slayerin kulta-aika oli kun Jeff sävelsi biisit.

 

[Roger Moore]

Näitä aikoja oon pelännyt etukäteen pitkään kun alkaa nää omat lempparit lopettelemaan. Ketä käydään livenä kattomassa 10v päästä?

Hologrammeja näistä suosikeista.

 

[heavy]

Ketä käydään livenä kattomassa 10v päästä?

Näitä samoja, reunion kiertueilla.