Ihan hienoltahan tuo kuulostaa parin kuuntelukerran jälkeen, uskon biisien aukeavan paremmin ajan kanssa.
1. World Painted Blood. Alkaa kuin Hell Awaits, jonka jälkeen sellaista perus-Slayermaista riffittelyä kertosäkeeseen asti. Säkeistöjen välinen kitarointi kuulostaa aikas hyvältä, tosin soolo kuulostaa kuin studiossa olisi ollut tylsää, melko aivottoman oloista vinguttamista, jonka veikkaisin luonnistuvan jopa aloittelijaltakin. Hyvä biisi kuitenkin avaamaan levyn.
2. Unit 731. Vauhti kertyy ja minusta muistuttaa melkoisesti Epidemicia, tai muita RIB:in "välibiisejä". Hyvin lyhyt punnerrus, soolo taattua Slayeria ja todella paljon parempi kuin avausraidassa. Ihan ok biisinä.
3. Snuff. Tästä tulee mieleen Divine Interventionin kappaleet. Biisi on ihan peruskauraa omaan korvaani, ei ollenkaan hullumpi. Soolossa todella makean kuuloista King-Hannemann revittelyä samanaikaisesti hiukan eri tahtiin kuitenkin. Kelvollinen kipale.
4. Beauty Through Order. Intro ja säkeistöt kuulostavat Seasons in the Abyssin ja Dead Skin Maskin sekoitukselta, eikä mielestäni häviä siinä sodassa aivan pohjamutiinkaan. Balladi, voidaan sanoa Slayer-mittakaavassa. Soolo ehkä vähän karkaa biisistä heti lähtiessään käyntiin, mutta palauttaa kyllä biisin takaisin uomiinsa hiljennellessään tahtia kohti säkeistöä. Toinen onkin sovellettu jo kasvaneen temmon mukaisesti jolloin se sujuu sopuisasti matkassa. Sanoisin, että aika potentiaalinen biisi.
5. Hate Worldwide. Tämä on alkanut sopia korviini vähitellen aina enemmän, mieleen tuleekin Christ Illusionin kipaleet. Hyvin tasainen runttaus, armoa ei anneta missään välissä, ainoastaan pre-chorus/chorus hiljentää hiukan tahtia, ei silti juurikaan. Kyllä käy.
6. Public Display of Dismemberment. Tämä alkaa oikein hienosti ja onkin ehkä yksi suosikeistani levyltä. Lombardon rumputyöskentely on erinomaista (kuten muillakin biiseillä arvatenkin) tuplabasarien jylistessä korvissa tuttuun tapaan, kertosäe on nappaava ja soolo takuutyötä. Hieno biisi, ehkä vähän lyhyt, mutta ei vähennä arvoa ollenkaan.
7. Human Strain. Alussa äänimaailma on kuin SitA, kulkeekin säkeen ajan samankaltaisesti. Tempo on vain selkeästi nopeampi, joka nostaa sen eri sijalle kuin vertauskuva. Välisoitto on aika erikoinen, ei kuitenkaan huono, ihan hyvin oivallettu tunnelman mukaiseksi. Tämäkin on kyllä yksi parhaista albumilla mielestäni.
8. Americon. Alkaa ehkä vähän rock-henkisellä riffillä, biisi rullautuu kuitenkin hyvin kasaan. Ehkä vähän tasapaksu pienine säröineen, ei kuitenkaan umpisurkea biisi. Soolo on aika tunnelmallinen. Amerikkavastaiset sanat ehkäpä aiheuttavat närää kotimaassa, mutta mitäs se meille kuuluukaan.
9. Psychopathy Red. Toinen ennen julkaisua julkaistuista biiseistä, jonka pääriffi tuo mieleen ajatuksia extremenopeutetusta Dead Skin Maskin introsta. Ei ollenkaan huono esitys, taattua rässiä kuninkailta. En oikein nauti lopussa Arayan äänestä, mutta tottumista se vaatii todennäköisesti.
10. Playing With Dolls. "Mitäs rokkia tämä nyt on!" Ensimmäinen ajatukseni Arayan äänen kuulostaessa melkein kuin laulaisi rakkaudesta. Onnekseni oikea Slayer iskee kehiin pelastamaan biisin, selkeät Kingin sanoitukset luettuani alkaa biisin oikea ajatusmaailma tulla julki, jolloin kappale on ihan ymmärrettävää kamaa. Loppua kohden alkaa jo nauttimaankin, eikä biisi olekaan ollenkaan hullumpi.
11. Not of This God. Viimeinen biisi, joka kerää itsensä takaisn tuttuun ja turvalliseen perusrynkytykseen. Ensimmäinen soolo ujutettu heti kahden säkeen perään, kertosäkeessä Lombardo pommittaa meitä semmoisella rumpuvallilla että alta pois. Kertosäkeen jälkeinen temmon pudotus ja siitä eteenpäin jatkuva rumpuvalli, sekä kitarat ovat todella massiivisia. Loppuun biisi viedään mahdollisimman nopealla temmolla, aggressiivisuudella ja laadulla, että levystä jää erittäin hyvä jälkimaku ja halu kuulla lisää.
Lyhyesti: Kanteen voisi lätkäistä leiman "Ei noviiseille", sillä uskon varmasti, ettei levy tule välttämättä olemaan kaikkien aikojen Slayer biiseineen, mutta vanhoja kuuntelijoita se varmasti miellyttää. Todella hyvä kokonaisuus, joka aina jokaisella kuuntelukerralla tuo varmasti uusia koukkuja esiin, joita ei aiemmin huomannutkaan. Kiitos Slayer!