Mainos

Simo Mälkiä JYPin urheilutoimenjohtajana

  • 40 661
  • 260

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Mutta kun tämä nykyinen biisi on vaan paska, kuten koko vuosikymmen on osoittanut.

Ammattimuusikkonakin toimineena voin vakuuttaa, että mitään hirveämmän kuuloista ei ole, kun joukko meritoituneita messiaita, joista jokainen vetää omaa biisiään yhtä aikaa. Vuosien konttaamisen sylttytehdas on JYPinkin kohdalla juuri tässä.

Voi tietty olettaa että perus kannattaja haluaa jotain autotunetettua kahden nuotin tilutusta ja täällä pohjan perukoilla ehkä ryminää marsun nupit kaakossa, mutta siihen menestymiseen vaatii joka tapauksessa sen, että kaikki ovat tietoisia mitä kappaletta on tarkoitus soittaa ja sen osaavat soittaa.

Kiekon sarallahan tuo lie tarkoittaa, että kun palikat loksahtaa monella tasolla tulos ei ole maksimi 13 ja jos biisi on riittävän paska mennään karsintoihin, muutoin paremmin kuin tähän asti, eli annetaan todistaa ja arvostellaan kun bändi saa treenattua ensin ensi biisinsä valmiiksi.
 

Ciccarelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kiekon sarallahan tuo lie tarkoittaa, että kun palikat loksahtaa monella tasolla tulos ei ole maksimi 13 ja jos biisi on riittävän paska mennään karsintoihin, muutoin paremmin kuin tähän asti, eli annetaan todistaa ja arvostellaan kun bändi saa treenattua ensin ensi biisinsä valmiiksi.
Tilannehan pitäisi olla nyt @JypFabu se että kaikki rekryt oleellisilla paikoilla on Jukka Seppäsen siunaamia. Näin ollen enää ei ole ainuttakaan tekosyytä että tämä Seppäsen strategia ei toimisi.
Kuinka kauan tälle nyt mielestäsi on hyvä antaa aikaa? Ihan vilpittömästi kysyn.

Ja varmaan sovitaan että syksyllä et yhdestäkään pelillisestä asiasta syytä enää Rautakorven aikaa?

Jos tämä tästä ihan kauttaaltaan suunta seurassa nyt kääntyy niin lupaan todella nöyrästi sanoa olleeni väärässä.
Ja minä todella toivon että joudun sen toteamaan.
 

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Niin, jos taas ajattelee toisin päin, niin eipä ne Erkat sun muut mitään meritoituneita ja marinoituja postiinsa olleet, jos kuka onnistuu, niin palkkaaja on visionääri ja jos ei niin kaiken pilannut tunari.
Erkan nousun aikana kiekko nyt ei ollut niin ammattimaista seuratasolla kuin nykyään, Erkka myös ennen johtohommiin ryhtymistä ehti tehdä merkittävän uran muuten. Nykyisen Erkan toilailuja ei muuten TPS kannattajat liiemmin kaipaa vaan haluavat Erkan ulos. Kuten sanottua, kehittyä voi niin paremmaksi kuin huonommaksi, mutta yleensä johtajavirkoihin vaaditaan validia taustaa ja siihen edetään pienin askelin.

Sanon vielä kerran, että toivon Mälkiän onnistuvan, mutta tämä on pelkkää uskon asiaa, mitään relevanttia dataa tai historiaa hänellä ei ole tähän pestiin. Valitettavasti.
 

takatolpalla

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Milloin ja missä asioissa vois noin karkeasti ajatella tän herran käden jäljen alkavan näkymään? Tietysti 25-26 kauden joukkueessa varmasti mut onks jotain muita asioita? Lähinnä vaan omaa tietämättömyyttä tarkemmin mitä kaikkea pestiin oikeasti sisältyy
 

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Milloin ja missä asioissa vois noin karkeasti ajatella tän herran käden jäljen alkavan näkymään? Tietysti 25-26 kauden joukkueessa varmasti mut onks jotain muita asioita? Lähinnä vaan omaa tietämättömyyttä tarkemmin mitä kaikkea pestiin oikeasti sisältyy
Urheilutoimenjohtajan teot näkyvät suurella viiveellä ja kokonaiskuvan arviointi on etenkin alussa hyvin vaikeaa. Kaikki eivät tätä muista, mutta Viitasellehan oli ensimmäisellä kaudella erilaisia "patsashankkeita", kun hän toi Jyväskylään sen verran nimekkeitä kavereita. Palmu, Kalapudas, Lamberg ja mitähän muita. Konsensus Viitastavastaan alkoi oikeastaan vasta toissa kaudella.

Ehkä ensimmäiset savut Mälkiästä saadaan ulos ensi kaudella yksittäisiä tapauksina, joissa tulee hankkia täsmävahvistuksia esim. loukkaantumisten vuoksi. Muuten herrasta otetaan enimmät ulos vasta vuoden päästä näihin aikoihin, kun seuraamme joukkueen 2025-26 valmistumista - ja siitäkin "tuomiot" voi yleensä jakaa vasta alkusyksystä. Kyllä Mälkiällä riittää työsarkaa, nopean vilkaisun pohjalta kiinnitettyjä pelaajia on ainoastaan Perttu, Peltola, Tumanovs, Vitols, Liikonen, Mäkinen, Ojantakanen, Pennerborn ja kourallinen omia junnuja.
 

VeMa

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NYR
JYP tiedotti tiistaina palkanneensa Simo Mälkiän, 40, uudeksi urheilutoimenjohtajakseen. JYPin uusi urheilupomo Simo Mälkiä: "Muutosta täällä halutaan"

"Kyllähän urheilutoimenjohtajan työhön kuuluu hyvin paljon myös se, että hän on valmennuksen tukena ja sparraa valmennusta."

Tämä parhaimmillaan Kiekko-Vantaata valmentanu mies menee nyt sparraamaan entistä Färjestadin päävalmentajaa joka tänne isolla rahalla kiikutettiin.
Voitte haukkua vaikka miten kyyniseksi mutta kyllä tää haisee todella pahalta.
Homma on selkee. Enää ei lähetetä päävalmentajalle tekstareita, vaan ne menee UTJlle ja se sit toimii viestinviejänä.
 

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Homma on selkee. Enää ei lähetetä päävalmentajalle tekstareita, vaan ne menee UTJlle ja se sit toimii viestinviejänä.
Mälkiä ottaa puhutteluun, jos Porinpentti ei toteuta Herra Sepäsen visiota. Toivottavasti ei, mutta alkaa olemaan kaikki muu jo nähty JYPin osalta.
 

Partajaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eiliseen asti tuntui taas ensikausi positiiviselta ja sitä jo odotti alkavan...
Sitten Seppänen hommasi uuden topatun pöllön eli sätkynuken toteuttamaan omaa pelipaikatonta Hämäläisen kaveriksi. Kyllä taas masentaa
 

SempreJYP

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, AC Milan, San Diego Wave, Azzurri
Annetaan kaverille nyt reilu mahdollisuus. ”Hieman” itteä korpeaa, että suoraan aletaan kaveria kivittämään. Mitä tulee puheisiin, että on Hämäläisen tuttu ja tätä kautta täysin paska jätkä, niin huh ja huh. Oletteko itse täysin samasta puusta veistettyjä kun tuttavanne?
Vaikka itsekin tämän hankinnan tyrmään täysin, niin olen valmis antamaan reilun mahdollisuuden. Mutta pari juttua:

Olisikin ainoa ongelma tuo tuttavuus Hämäläiseen. Silloin useammankin olisi helpompi antaa mahdollisuus juuri tuon viimeisen lauseen syihin viitaten. Mutta Mälkiä epäonnistui valmentajaurallaan ja eikä tuo HIFK:n junioreiden kehitysjohtajuuskaan putkeen mennyt, kun katsoo vaikka HIFK:n U20:sten viime kautta.

Jos seuraa pitäisi lähteä viemään uuteen nousuun, niin on ihme, ettei parempia vaihtoehtoja löydy UTJ:n hommaan kuin keskinkertaisen pelaaja- ja kehitysjohtaja uran tehnyt epäonnistunut ex-divarikoutsi. Joten ei tosiaan yhtään ihme, että kritiikkiä tulee näin paljon.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Tilannehan pitäisi olla nyt @JypFabu se että kaikki rekryt oleellisilla paikoilla on Jukka Seppäsen siunaamia. Näin ollen enää ei ole ainuttakaan tekosyytä että tämä Seppäsen strategia ei toimisi.
Kuinka kauan tälle nyt mielestäsi on hyvä antaa aikaa? Ihan vilpittömästi kysyn.

Ja varmaan sovitaan että syksyllä et yhdestäkään pelillisestä asiasta syytä enää Rautakorven aikaa?

Jos tämä tästä ihan kauttaaltaan suunta seurassa nyt kääntyy niin lupaan todella nöyrästi sanoa olleeni väärässä.
Ja minä todella toivon että joudun sen toteamaan.

Huomaan viestissäsi järkeä. Rekryt nimenomaan pitää tehdä suhteessa päämäärään, ei nimiin. Oleellista on löytää se toimivin mahdollinen paketti, eli kokonaisuus.

Ymmärrän kyllä, että kommenteistani on voinut sada käsityksen jostakin Rautakorpi vastaisuudesta, mutta kyse ei ole ihan siitä. Enemmänkin siitä, että koheesio tekemiseen ei hänen avullaan syntynyt. Kuten kirjasin, ei yksi ukko tuo mitään viisastenkiveä mukanaan ja muuta kaikkea paremmaksi, lapsellista haaveilua moinen on mielestäni, mutta en kohdista tätä kehenkään täällä, vaan yleisesti. Tämä on usein vaarana, jos yhteisö, johon meriittimies tulee, on neuvottomana sormi suussa ihmetellen suuntaansa.

Vuosien varrella vissiin aika monesti olen laitellut ritillaa siitä, mitä menestyvä organisaatio tarvitsee ja se on yksituumaisuus, yhteinen näkemys ja päämäärä. Nimille rekryssä tulee merkitys vasta tämän jälkeen.

En myöskään halua korostaa Rautakorpea konttaamisen syypääksi, hän oli siinä vain jatkumo konttaamiselle. Isompi ruksi on ollut organisaation sisäinen ristiveto päämääristä ja keinoista niitä tavoittaa. Tuon vuoksi itse katson, että on olemassa viimein oikea lähtökohta, haetaan ne joiden kanssa näkemys osuu yksiin, mieluummin kun meritoituneita egotrippailijoita omine pinttymineen. Esim. mikä toimii jossain, ei ole tae, että toimii kaikkialla. Siksi se organisaation oma analyysi on niin merkittävä kaikilla tasoilla, se peruskallio, jolle rakentaa.

Semmoista aika kaaviota on kaiketi aika turha ryhtyä luettelemaan, koska ajan antaminen on varsin persoona kohtainen rasti. Mun on kuitenkin vaikea kuvitella, että suit sait oltaisiin menestyksen harjalla menossa, joten josko sen ajan antamisen voisi peilata sen kautta mitä pelissä rakenteellisesti näkee, onko pelitapa riittävä, onko se koko joukkueelle, eikä roikuta missään kärki ratkoo unelmassa jne.

Jos tila ja tola organisaation läpäisevästi on kohdillaan, ihan jälkeä voi tulla kohtuullisen pikaisestikin, tärkeintä on löytää onko ne eväät siellä olemassa. Tulevaan kauteenkin voi huoletta katsoa, että pelaajiston taito kyllä riittää liigaan ja olevan nimilistankin puitteissa, eli isoin ja merkittävin palikka pelillisesti on se pelitapa, jolla joukkue operoi.

Joku ei tietenkään tällaista näe tai osaa katseeseen kaivaa ja heille aika saattaa olla varsin lyhyt, täällä näkyvin merkein jopa ajaton, se vaan on vissiin luonnollista ja sellaisena hyväksyttävä. Itse olen enämpi pitkään makustelevaa tyyppiä, vähän kuin viinin maistelija, jolla kestää aikansa selvittää kaikkien aromien sinfonia.

Sen voin jo luvata, että Rautakorven aikaa en tule syksyllä manaamaan kertaakaan, jos jotakin joudun manaamaan, se lienee koko konttaamisen aika identiteetin hukkaamisineen. Tietenkin toivon, että uudet idut siellä tunkee esiin ja pelillinen painajainen viimein loppuu.
 
Suosikkijoukkue
JYP
Kaksi asiaa:

1. Ohuet näytöt Liigassa ja UTJ:n paikalla. Viitanen oli samanmoinen ja se rekry epäonnistui. SaiPat ja muut hankkivat tälle jakkaralle Harri Ahon kaltaisia kokeneita kettuja, mutta meillä märkäkorvaa toisen perään. Vapaana oli kuitenkin käsittääkseni Holtaria, Virtaa, Kerttulaa ja kumppaneita.

2. Mälkiällä on käsittääkseni suhteet kunnossa Tommi Hämäläiseen, joten olisiko Hämäläinen osalaan tämän siirron takana? Tämä valinta sotii sitä huhua vastaan, että Hämäläinen olisi saanut hiljaiset potkut. Joku jo hyvin ennusti, että jos UTJ on Hämäläisen kavereita, niin missä vaiheessa UTJ nostaa Hämäläisen takaisin suurempaan rooliin?
Liigassa on tasan kaksi Utj:tä joilla on aiempaa kokemusta Utj:n hommista ja he ovat Aho ja Tuomenoksa, kaikki muut noviiseina joukkueissaan. Osalla ei edes jääkiekkotaustaa. Noviisit: Koskela(Ipa), Salmelainen(potkut), sahlstedt(lukko), Vuorinen(Ässät), Laine(Kalpa), Koski(Sport), Haapea(HPK), Hakkarainen(Jukurtit), Urama(TPS), Hirshovits(Espoo), Laukkanen(pelsut), Kultanen(KooKoo), Myllykoski(Kärpät). KAIKKI NOVIISEJA.
 

Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Liigassa on tasan kaksi Utj:tä joilla on aiempaa kokemusta Utj:n hommista ja he ovat Aho ja Tuomenoksa, kaikki muut noviiseina joukkueissaan. Osalla ei edes jääkiekkotaustaa. Noviisit: Koskela(Ipa), Salmelainen(potkut), sahlstedt(lukko), Vuorinen(Ässät), Laine(Kalpa), Koski(Sport), Haapea(HPK), Hakkarainen(Jukurtit), Urama(TPS), Hirshovits(Espoo), Laukkanen(pelsut), Kultanen(KooKoo), Myllykoski(Kärpät). KAIKKI NOVIISEJA.
Janne Laukkanen
  • Vajaa 10 kautta SM-Liigaa
  • Vajaa 10 kautta NHL:ää
  • 2005-06 Apukoutsina Espoossa (Liiga)
  • 2011-2015 HPK:n pelaajakoordinaattori
  • 2016-> Pelicansin urheilujohtaja "ihan noviisina"
Simo Mälkiä
  • Kolme kautta Liigaa
  • Apukoutsi KooKoossa 2017-18 (Mestiksessä kolme kautta, potkut K-Vantaasta)
  • Lyhyt pätkä IFK U20 päävalmentajana K-Vantaa potkujen jälkeen
  • 2019 alkaen tähän saakka IFK U20 pelaajakehityksen johdossa
Samanlaisia noviiseja molemmat.

(Nimimerkistä peukku)
 

Ciccarelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Liigassa on tasan kaksi Utj:tä joilla on aiempaa kokemusta Utj:n hommista ja he ovat Aho ja Tuomenoksa, kaikki muut noviiseina joukkueissaan. Osalla ei edes jääkiekkotaustaa. Noviisit: Koskela(Ipa), Salmelainen(potkut), sahlstedt(lukko), Vuorinen(Ässät), Laine(Kalpa), Koski(Sport), Haapea(HPK), Hakkarainen(Jukurtit), Urama(TPS), Hirshovits(Espoo), Laukkanen(pelsut), Kultanen(KooKoo), Myllykoski(Kärpät). KAIKKI NOVIISEJA.
Timo Koskela-6v St.Louis Bluesin scoutti

Kalle Sahlstedt-7v Turun seudun kiekkoakatemian lehtori. Pelaajana 5*SM-kultaa, 1 SHL-mestaruus

Janne Vuorinen-2v Bluesin pelaajajohtaja, 3v Bluesin Utj, 8v Jokereiden pelaajohtaja.

Anssi Laine-10v KalPan eri ikäluokkien valmennus, myös liiga, eri ikäkausi maajoukkueet, U18 maailmanmestaruus.

Herkko Koski-3v Lukon valmennuspäällikkö, 8v Pelicansin valmennuspäällikkö, 5v KalPa-junioreiden urheilupäällikkö.

-Ilkka Haapea, ei kokemusta. Johtaa yhdessä jääkiekkojohtaja Erkki Rajamäen kanssa jolla kokemus 2v Pittsburgh Penguins scouttina ja 4v Boston Bruinsissa.

-Mikko Hakkarainen Jukureiden joukkueenjohtaja 5v. Tehtävään vuoden ajan ajoi sisään Jukka Holtari.

-Rauli Urama, 14v liigassa apu-ja päävalmentajana. Tekee työt yhdessä pelaajakoordinaattori Tomi Kallion kanssa. Kalliolla pelaajana 5*MM-mitalia, 2*SM-kultaa, 3*SHL-mestaruutta. Toimii työn ohessa San Josen scouttina.

-Jarno Kultanen, pelaajana 1*sm-kulta, 3 kautta NHL:ssä, 9 kautta SM-liigassa, 3 kautta SHL:ssä.

-Mikko Myllykoski, pelaajana yli 500 ottelua SM-liigaa, 1*SM-kulta, ennen UTJ roolia pelaaja-agenttina.

-Simo Mälkiä, 3v mestisvalmentaja, 5v HIFK:n junioripomo.

Janne Laukkasen @Hiki-Pena kävikin jo läpi.
 

Kelmu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Oiskohan ton tiedotteen voinut edes fanien mieliksi muotoilla hieman erilailla:

"Urheilutoimenjohtajan paikkaan tuli useita hakemuksia, joista useaa veivattiin ja hinkattiin. Pitkän peiliinkatsomisen jälkeen lopulta käteen jäi Mälli."
Olisiko tässäkin pitänyt päästää lakanoille ja olisi tullut halvemmaksu kysyy n 50v kahden teinitytön isä
 

Tukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Maajoukkue
Olisiko tässäkin pitänyt päästää lakanoille ja olisi tullut halvemmaksu kysyy n 50v kahden teinitytön isä
Tai kuten tämä klassinen juhannustaika menee: "Kun masturboit peilin edessä, näet tulevan itsesi".

No mutta se näistä hassutteluista. Kyllä tämä aika hiljaiseksi vetäisi jo eilen, siksi puran turhautumistani huumorilla. Mutta on tämä saatana organisaatio. Ei vaan voi käsittää.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vaikea mitään positiivista on keksiä, mutta jos jotain, niin onneksi ensi kauden pelaajapaketti alkaa olemaan kasassa. Sitten vaan odotellaan, että sieltä omista junioreista saadaan tuleville vuosille kovia vahvistuksia. Mietin eilen, millä ylisanoilla Mälkiän hankintaa perustellaan, niin ne olivat sitten pitkä kokemus, hyvät kontaktit ja loistava ajatusmaailma. Voihan vitun vitun vittu.

Seppänen: Kertokaa, miten JYPin tulee teidän mielestä lähteä kehittämään toimintaa pitkällä tähtäimellä?
Mälkiä: Pelipaik...
Seppänen: Te olette loistava! Paikka on teidän!
Mälkiä: Kiitos.
Seppänen: Kiitos.
Mälkiä: Koska minä voin aloittaa?
Seppänen: Heti. Toimistolla on Veken vanha puhelin valmiina.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös