Sijoitusvinkkejä?

  • 1 091 387
  • 6 087
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Lainaan vain osaa tekstistä, koska loppu oli suoraan jostain sijoitusopuksesta kopioitua.
Ei kopioitua mutta epäilemättä omaksuttua. Olen lukenut kirjallisuutta aika monen niteen edestä, ja soveltanut oppimaani käytännössä sijoittamalla sekä koti- ja ulkomaisiin pörssiosakkeisiin että erilaisiin rahastoihin.

Voitko antaa minulle lisätietoa, mitä kautta pystyt kustannustehokkaasti tekemään suoria osakesijoituksia 50e:llä kuussa? Siirryn myös itse tämän puljun asiakkaaksi välittömästi.
Ei pysty mistään. Näin en myöskään väittänyt, jos katsot vastaustani tarkemmin. Pidentämällä sijoitusfrekvenssiä ja kasvattamalla kerralla sijoitettavaa summaa päästään hieman järkevämpään sijoituksen ja kulujen suhteeseen. Jos tuon 50 e haluaa laittaa joka kuukausi johonkin jotta rahat olisivat pois käsistä saman tien, niin rahastot ovat asiallinen vaihtoehto.

Suorien osakeostojen pedagogista vaikutusta en myöskään pidä ollenkaan mitättömänä asiana ajatellen aloittelevaa sijoittajaa. Oma raha opettaa tietysti myös rahastoihin sijoitettuna, mutta pörssi on tässä suhteessa aivan verraton koulumestari.
 
..
Kyllä se on ihan toimiva, kunhan löydät rahaston, jossa on olemattomat merkintä- ja lunastuspalkkiot. Yleensä maksat näistä molemmista reilu prosentin ja sen jälkeen taas osakkeiden ostosta palkkion, jolloin lopullisten osakkeiden ostosta aiheutuneet kustannukset ovat kolminkertaiset.
Aivan totta. Täytyypä katsella niitä Nordnetin indeksirahastoja, josko siellä olisi jokin kehittyville markkinoille suuntaava alhaisilla kustannuksilla.
 
Jackie Moon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreet ja punaset.
Aloittelija kaipaisi neuvoja, elikkäs meneekö homma lähellekkään näin:

Ajattelin pistää 200-400€ tuonne Nordnettiin. Voittoja sillä tuskin hirveästi voi saada, mutta mielessä onkin enemmän siihen palveluun tutustuminen ihan pelkästä mielenkiinnosta, mitä on ollut ks. asioita kohtaan jo kauan.

1. Jos Esim. 300€ siirrän sinne, niin meneekö siitä maksua?

2. Jokaiset ostoni mitä teen helsingin pörssistä, maksaa näymmä ensimmäiset 3kk, 3€ kerta, se siis veloitetaan tililtäni samalla?

3. Kun jotain olen ostanut vaikka maanantaina satasella ja tiistaiksi sen arvo on noussut vaikka 2%, on osuuteni arvo 102€?

4. Paljonko veloitetaan kun haluan myydä ja ottaa rahat itselleni?

5. Kuinka nopeasi saan ne sitten tililleni?

6. Kannattaako hommata sieltä se Mini itselleni? Se maksaa 30€, mikä ilmeisesti myös menee heti sieltä tililtäni?

7. Mihin ne korot liittyvät? Siihen rahaan mitä on tillinä vai? Onko käyttämäni tili, sama asia kuin salkku? Jep, en tiedä oikein mitään näistä...

8. Peritäänkö palvelusta kuukausittain joku maksu?

9. Veloitetaanko minulta jotain/paljonko, kun siirrän rahojani takaisin tililleni sieltä?

Siinä olis kysymyksiä mitä ny mieleen tuli. Varmaan hyvin tyhmiä kysymyksiä, mutta kun ei näistä tiedä niin ei tiedä. Kiitos tuhannesti sille joka mahdollisesti noihin jaksaa vastailla!!! Ilman mitään tietämystä en uskalla tohon lähteä, eli jään sivusta seuraileen jälleen...
 
bisnesman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse olen niin tylsä, että harjoitan melko yksinkertaista sijoitusstrategiaa:
- Säännölliset ostot tasaerin
- Suorissa ostoissa osingot takaisin lisäostoilla, rahastoissa menevät itsestään
- En myy

Tällä tavalla ajattelin 25-30v mennä.

Ei tarvitse seurata aktiivisesti kursseja tai pähkäillä milloin pitäisi myydä pois tai ostaa lisää. Kurssien ollessa matalalla saan samalla rahalla enemmän osakkeita ja kurssien ollessa ylhäällä tulee ostettua vähemmän "kalliita osakkeita".
 
Mitäs täällä nikkelishamaanit ajattelee tosta Talvivaaran menosta? Nikkelin maailmanmarkkinahinta nousee ja Talvivaara senku porskuttaa koko ajan ylöspäin. Nyt näytti jo vitonenki paukkuneen.
Päästäänki sen kysymyksen ääreen - kannattaako ostaa, vai onko pudotusta odotettavissa?
Jep, kenen tahansa arvaus on yhtä pätevä, mutta mielipiteitä olisi mielenkiintoista kuulla.
Itsellä ensimmäiseksi sijoituskohteeksi on nyt valikoitunut joko Neste Oil, Wärtsilä, Metso tai Talvivaara. Näistä kaksi jälkimmäistä on tehnyt vahvaa nousua viime aikoina.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Talvivaaraan sijoittamista miettiessä kannattaa huomioida, että missä vaiheessa tuotanto alkaa pyörimään täysillä volyymeillä ja minkälaisilla aikatauluilla firma lyhentää ulkopuolisia velkojaan eli milloin voidaan osinkoa alkaa realistisesti odottelemaan. Tällä hetkellä osakkeen arvoon on varmaankin leivottu sisään aika paljon tulevaisuudenodotuksia ja toisaalta mahdolliset rakennusvaiheen riskit ovat jo varmaankin pitkälti taklattu, joten ne eivät ole enää hintaa pitäneet kohtuullisena. Vaikka osakkeen hintaan en kantaa otakaan, niin hieno juttu tuo kaivos alueen taloudelle joka tapauksessa!
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Aloittelija kaipaisi neuvoja, elikkäs meneekö homma lähellekkään näin:

Ajattelin pistää 200-400€ tuonne Nordnettiin. Voittoja sillä tuskin hirveästi voi saada, mutta mielessä onkin enemmän siihen palveluun tutustuminen ihan pelkästä mielenkiinnosta, mitä on ollut ks. asioita kohtaan jo kauan.

1. Jos Esim. 300€ siirrän sinne, niin meneekö siitä maksua?

2. Jokaiset ostoni mitä teen helsingin pörssistä, maksaa näymmä ensimmäiset 3kk, 3€ kerta, se siis veloitetaan tililtäni samalla?

3. Kun jotain olen ostanut vaikka maanantaina satasella ja tiistaiksi sen arvo on noussut vaikka 2%, on osuuteni arvo 102€?

4. Paljonko veloitetaan kun haluan myydä ja ottaa rahat itselleni?

5. Kuinka nopeasi saan ne sitten tililleni?

6. Kannattaako hommata sieltä se Mini itselleni? Se maksaa 30€, mikä ilmeisesti myös menee heti sieltä tililtäni?

7. Mihin ne korot liittyvät? Siihen rahaan mitä on tillinä vai? Onko käyttämäni tili, sama asia kuin salkku? Jep, en tiedä oikein mitään näistä...

8. Peritäänkö palvelusta kuukausittain joku maksu?

9. Veloitetaanko minulta jotain/paljonko, kun siirrän rahojani takaisin tililleni sieltä?

Siinä olis kysymyksiä mitä ny mieleen tuli. Varmaan hyvin tyhmiä kysymyksiä, mutta kun ei näistä tiedä niin ei tiedä. Kiitos tuhannesti sille joka mahdollisesti noihin jaksaa vastailla!!! Ilman mitään tietämystä en uskalla tohon lähteä, eli jään sivusta seuraileen jälleen...
Mulla on nyt pari vuotta ollut salkku nordnetissä. Vastaan tässä työajankuluksi nyt näihin jotain, mitä tiedän näin lonkalta. Tarkistaminen sitten omalla vastuulla.

1. Ei mene maksua tilisiirroista. Kun rahan laitat liikkeelle, yleensä seuraavana pankkipäivänä ollut NN:ssä.

2. 3e per kauppa veloitetaan suoraan tililtä. En ole satavarma, mutta voi olla, että tämä palkkio lähtee vasta parin päivän päästä.

3. Luonnollisesti joo.

4. Sama 3e kuin ostossa.

5. Teet tilisiirron omalle tilillesi, niin parin pankkipäivän päästä. Tilin pitää olla sama, miltä olet siirtänyt rahaa sinne.

6. Kannattaa ehdottomasti, jos teet alle suuruusluokkaa 5000e kertakauppoja. Muuten sulla menee minimissään 9e/kauppa ton tarjousajan jälkeen, kun minissä 4e. Se täytyy muistaa muuttaa itse ja vähän etukäteen, koska niitä vaihtoja tehdään vain olisiko ollut kerran kuussa. JKa se ei maksa mitään, vaan on ilmaista.

7. Raha, mitä olet siirtänyt NN:ään, mutta et vielä käyttänyt, on tilillä. Ja siitä maksetaan huikeaa korkoa sulle, varmaan jopa 0,2 %. Vähän kuin pankeissa.

8. Ei peritä, ellet halua jotain lisäpalveluita.

9. Ei veloiteta.

Kysy lisää jos kiinnostaa. Keksin sitten lisää. Mutta vasta maanantaina. Nyt voi lähteä töistä jo kotiin.
 
Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kysymys Nordnetiin liittyen...

Ajattelinpa nyt aloittaa osakesijoittamisen ja olen nuo Nordnetin tunnukset saanut jo kotiin ja rahaakin sinne siirtänyt. Spondan osakkeita ajattelin ensimmäisenä ostaa ja toivoa, että kyseisen osakkeen arvo kasvaisi lähemmäs neljää euroa esim. vuoden kuluessa.

No kuitenkin se kysymys... mites tuon Nordnetin kanssa verot toimivat? Pitääkö itse tehdä verottajalle ilmoitus vai tapahtuuko tuo automaattisesti jotenkin?

Ja jos nyt sattuisi käymään niin, että vuoden päästä myydessä tekisin vaikka 2000€ voittoa, niin meneekö verot automaattisesti vai pitääkö itse maksaa?
 
kovalev

Pitäisi näkyä veroilmoituksessa ainakin kaikki suomalaisten yhtiöiden osakkeilla tehdyt kaupat ja niiden maksamat osingot.
Luonnollisesti sinun pitää se itse tarkistaa ja mahdollisesti täydentää.

Käytäntöhän muuttui juuri. Ennen se olikin sijoittajalle huomattavasti työläämpää, kun kaikki täytyi erikseen itse ilmoittaa erillisillä kaavakkeilla.
 
Okei, kiitos tiedosta. Pitää sitten ensi vuonna tarkistella, että löytääkö nuo tiedot veroilmoitukseen asti.

F-Securea ja Spondaa ostin, saa sitten nähdä kuinka nuo lähtevät kehittymään.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Nyt kaikki tietäväväiset kertokaa...

Miten H1N1 vaikuttaa sijoittamiseen ?

Lääketehtaat tietenkin ovat se suurin kohde. Sitten voitaisiin ajatella henkilöstövuokraukseen keskittyviä yrityksiä. Mitäs vielä?
 
Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Miten olisi China Mobile, joka julkaisi aamulla osavuosi-katsauksen. Asiakkaiden määrä on 493 miljoonaa, lisäystä 35,9 miljoonaa vuoden alusta. Arpu on 75 yuania (n. 8 euroa)/asiakas. Yhtiön liikevaihto on 213 miljardia yuania (n. 22 miljardia euroa/6kk) ja nettotulos 55,3 miljardia yuania (n. 5,75 miljardia euroa). Nettotulos oli tosin hieman odotettua huonompi ja liikevaihto suurempi kuin odotettiin, mutta luulisi että asiakaskohtainen arpu on sellainen, jossa vähitellen on paljonkin kasvunvaraa Kiinassakin. Yhtiön arvostustaso on tosin jo melko korkea, kun markkina-arvo on $215 miljardia eli n. 153 miljardia euroa. Aikamoinen gorilla kuitenkin yhtiöksi tämä China Mobile.
http://data.cnbc.com/quotes/CHL

Ehkä Kiinaan kannattaa sijoittaa rahastojen kautta, jos lähtee mukaan ja alkuvuoden nousu on jo sellainen, että suosittelen varovaisuutta, koska Kiinan markkinassa on viime viikkoina ollut jo pientä uuden kuplan tyylistä heilahtelua.
 
HemmoP

Jäsen
Nyt kaikki tietäväväiset kertokaa...

Miten H1N1 vaikuttaa sijoittamiseen ?

Lääketehtaat tietenkin ovat se suurin kohde. Sitten voitaisiin ajatella henkilöstövuokraukseen keskittyviä yrityksiä. Mitäs vielä?

Ihan samoja jotka tahkosivat lintuinfluenssalla ja mitä näitä vuosittaisia "ei toi edellinen mitään, mutta TÄÄ ON PAHA"-taudeilla.
 
SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Nyt kaikki tietäväväiset kertokaa...

Miten H1N1 vaikuttaa sijoittamiseen ?

Lääketehtaat tietenkin ovat se suurin kohde. Sitten voitaisiin ajatella henkilöstövuokraukseen keskittyviä yrityksiä. Mitäs vielä?

Lyhyesti ja ytimekkäästi:
http://www.scotthealthsafety.com/
Suojaimia. Sika- ja lintuinfluenssat kasvattavat myyntiä.
Myyvät eri maiden puolustusvoimille, kriisit kasvattavat myyntiä.
 
kiljander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo. Susijengi. LAL. UTA. SoJy.
Nyt alkaisi sitten olla aika mennä sisään Nokian osakkeeseen, jos ette vielä ole. Uskon, että markkinajohtaja tulee vielä.

Koska olemme nousumarkkinassa, yleisestikin ottaen lyhyet dropit alaspäin ovat ostopaikkoja. Olemme siis pörssisyklin vaiheessa 1.
 
Jewgen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Taas tuli M-real B:t myytyä, ostettiin 0,56 ja tänään myytiin 0,68 26300 kpl. Vielä olisi Nestettä jäljellä, mutta näyttää nousevan niin hyvin että pidetään vielä.
 
RajatOn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mitäs täällä nikkelishamaanit ajattelee tosta Talvivaaran menosta? Nikkelin maailmanmarkkinahinta nousee ja Talvivaara senku porskuttaa koko ajan ylöspäin. Nyt näytti jo vitonenki paukkuneen.
Päästäänki sen kysymyksen ääreen - kannattaako ostaa, vai onko pudotusta odotettavissa?
Jep, kenen tahansa arvaus on yhtä pätevä, mutta mielipiteitä olisi mielenkiintoista kuulla.

Ite olin Talvivaarassa töissä, tosin alihankkijalla, mutta kuitenkin. Touhu Talvivaaran puolesta on siellä tällä hetkellä amatööritasolla. Osaavaa henkilökuntaa on melko vähän, sitä myöten myös tuotanto laahaa perässä. Osaamattomuuden takia myös kustannukset nousee ja joudutaan hankkimaan alihankkijoita hoitamaan työtehtäviä. Jos ja kun tuotanto joskus lähtee siellä kunnolla käyntiin, niin osakkeen arvo tulee kyllä kohoamaan ja korkeelle. Vielä kun alueella tehdään lisäkairauksia ja todennäkösesti löytyy lisää malmia, sen verran hyvää alue tuntuu olevan.

Tällä hetkellä en kyllä itse ostais, vuoden/puolentoista vuoden päästä katsoisin ite uudestaan tilannetta. Tosin tuskinpa toi osake alle 3 tulee laskemaan, joten pitkäaikasena sijotuksena pitäsin melko hyvänä. Nyt kuitenkin keskittyisin ite Nokia/Metso/Neste akseliin.
 
Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Taas tuli M-real B:t myytyä, ostettiin 0,56 ja tänään myytiin 0,68 26300 kpl. Vielä olisi Nestettä jäljellä, mutta näyttää nousevan niin hyvin että pidetään vielä.

Onko rahoille käyttöä vai miksi myit hyvät osakkeet pois näin nousun kynnyksellä? Eihän se ole vielä edes viime joulukuun lukemissa.
 
Jewgen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tavoite tuli täyteen, olen huomannut että parhaan tuoton saa päättämällä myyntihinta etukäteen jo ostohetkellä ja pitämällä siitä kiinni, ei tarvitse kokoajan panikoida kurssien heiluessa.
 
jokerit67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mitäs mieltä porukka on tuosta M-real B:stä? Onko järkeä ostaa nyt? Toki noussut jo jonkin verran, mutta vielä varmaan nousupotentiaalia? Pienillä summilla sijoitan, kun aika aloitteleva sijoittaja olen eikä rahaakaan ole kovin paljoa laittaa kehiin.

Wärtsilää ja Outotecia tuli ostettua 14.7 ja ovat nousseet nyt erinoimaisesti; Outotec 33,4% ja Wärtsilä 19,14%. :D YIT oli tuolloin myös ostolistalla, mutta tarjous ei mennyt viiteen kertaan läpi ja sitten lähdin matkoille. Tuo pännii tällä hetkellä aika pahasti...
 
Jewgen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nokia ja Neste näyttävät tällä hetkellä potentiaalisilta nousijoilta.
 
Jewgen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
No niin, pakko oli omien puheiden perusteeksi käydä tuota Nokiaakin tankkaamassa, 1150 kpl hintaan 8,90.
 
kovalev

Jäsen
Itse ostin keväällä M-realisointia 0,18e kappale. Lopullinen pohja taisi käydä 15 tai 16 centissä. Myin laput 62 centin hintaan, kun lopullinen piikki kävi lopulta liki eurossa. Eli ostin liki parhaaseen saumaan, mutta myin liian aikaisin. Olen kuitenkin huomannut, että kun on loppujen lopuksi erittäin vähän tietoa yrityksistä ja toimialasta, joskus voi olla parempi ottaa se pikavoitto.
Silloin keväällä huhuiltiin, että Real olisi seuraava konkkaan menevä pörssiyhtiö, mutta minä ostin, kun tuntui aivan järjettömältä että niin suuren yhtiön osakkeita sai käytännössä ilmaiseksi.
Eli aivan sokkona ostin, mutta kävi kerrankin tuuria; 250% tuotto alle kahdessa kuukaudessa voittaa aika monen vuoden eläkerahastosäästämisen.

Monilla muilla lapuilla onkin sitten tullut turskaa, kun on hätäillyt. Pitäisi aina olla pitkä- ja lyhytsalkku; toisia holdata vaikka maailmantappiin, jos sen parhaaksi näkee; toisilla tehdä tarvittaessa nopeitakin liikkeitä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös