Sijoitusvinkkejä?

  • 1 186 507
  • 6 449

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Ei tietysti naurata nuo futuurit, koska siruteollisuuden osuus omassa salkussa on melko isolla painotuksella. Mutta tällaista tämä on. Ylireaktiolta kuitenkin vaikuttaa.

Toisaalta tuolla tekoälyssä ja sirupuolella on melkoista odotusta mukana nykyarvoissa. Jos fundamentit vähänkin muuttuvat niin koko paletti täytyy miettiä uudelleen.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Turha maltilliseen korjausliikkeeseen ihmeemmin reagoida. Ainakin saa seuraavat Nordnetin USA-ostokset hivenen edullisemmin. Toki mikäli juuri esim. Nvidiassa on kiinni paljon (Itsellä n. 6%), niin ymmärrän sinänsä huolen lyhyen aikavälin arvon kehityksestä.

Ei sikäli toki minuakin ottaa päähän, että "markkinahäirikkö" saa aikaan näin suuren reaktion pörssissä.

E. Vaikka käsitänkin markkinoiden ajoituksen olevan etenkin piensijoittajilla melkoista arpapeliä, kieltämättä houkuttaisi tehdä helmikuun ETF-ostokset jo huomenna, eikä odottaa 5.2, milloin kuukausisäästösopimus tekee ostot. 15 euroa toki on enemmän, kuin 2,5, mutta voi olla, että viikossa indeksi on jo toipunut.
 
Viimeksi muokattu:

Jeffrey

Jäsen
Toisaalta tuolla tekoälyssä ja sirupuolella on melkoista odotusta mukana nykyarvoissa. Jos fundamentit vähänkin muuttuvat niin koko paletti täytyy miettiä uudelleen.

Tämä onkin sitten ikuisuus väittely mikä arvostus on kohtuullinen ja mikä ei.

NVIDIAlla ja Microsoftilla molemmilla eteenpäin katsovat P/Et ovat siellä aika tasan 33, Applella hivenen alle 30. Google ja AMD menee sitten taas sinne 23-24 välimaastoon.

Perinteisesti on ajateltu, että kasvupotentiaaliset ja vallihaudalliset laatuyhtiöt ovat tuolla 30-40 välissä jos kykenevät tuomaan kasvua ja tasaisemmalla taaperruksella 20-30 välillä. Tähän peilaten mikään edellämainituista yhtiöistä ei tuntuisi yliarvostetulta, vaikka varmasti suhteellisen pinkeää arvostusta nauttivatkin.

Tämä on toki ainoastaan yksinkertaistettu pika-analyysi. Silti olen edelleen sitä mieltä, että ennemmin me emme aivan ymmärrä tekoälyn tuomia mahdollisuutta ja sitä oikeaa kasvupotentiaalia - vaan ennemmin vähän sokaistutaan viimevuosien kovista kurssinousuista.

Ostakaa Helsingin pörssin osakkeita, niin ei tarvitse murehtia tällaisista "mustista maanantaista" :D

Tätä meinasin vitsailla tuonne ns. asiantuntijapiireihin. Jos Helsinki kerran oli aliarvostettu koska meidän yritykset eivät investoi AI:n, niin eikö tämän pitäisi olla Helsingille hyvä uutinen jos AI onkin ylihypetetty. Fortum toki otti muutaman prosentin punaista ilmeisesti sen takia, että jos nyt energiankulutus ei olekaan niin hurjaa kuin aikaisemmin ennakoitu.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Normaalia volatiliteettia. Omassa salkussani on ollut pitkään niin merkittävä Jenkki-indeksipaino (josta myös mm. Nvidia on modostanut merkittävän osan), että melkoinen rytinä saisi käydä, jotta päätöstä tarvitsisi harmitella ja että jokin muu painotus olisi osoittautunut perustellummaksi.

Viimeksi muokattu:

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valittajien luvattu maa
Pitää tässä nyt itse tehdä markkinan avautuessa ratkaisu vedetäänkö oma tulppa tekoälyn laivasta irti hetkeksi, vai istustellanko kyydissä ja jäädään ihmettelemään mennäänkö margin calliin asti vai ei.
En tiedä ymmärsinkö väärin, mutta DeepSeek on tekoälyn voitto eli ammeeseen laskettiin lisää vettä? Jos ja kun hinta/hyöty-suhde paranee, on aiempaa useampi käyttötapaus mahdollinen.

Yksittäisten tekoälyfirmojen ja Mag7-poppoon osalta tilanne voi olla hikisempi, mutta open source -ratkaisu on hyvä vipuvarsi vääntää pahasti keskittymässä ollutta markkinaa terveempään suuntaan.

Ehkä (USA-)markkinan suurin pelko on epävarmuus siitä, oliko DeepSeek edes Kiinan pokerissa näyttämä paras kortti ja ässä makaa edelleen syvässä hihassa.

Joka tapauksessa, monenlaista tekkilappua lyödään myyntiin - sellaistakin, jotka ovat oikeasti niitä halvemmasta tekoälystä hyötyviä. Ja kuten @Alex totesi, ei tällainen Helsingin pörssiä paljoa hetkauta. Onhan kohta kevät ja osingot.
 
Jeffrey

Jäsen
Ehkä (USA-)markkinan suurin pelko on epävarmuus siitä, oliko DeepSeek edes Kiinan pokerissa näyttämä paras kortti ja ässä makaa edelleen syvässä hihassa.

Voi hyvin olla näinkin. Jännä nähdä mihin suuntaan homma lähee kun markkina vartin päästä aukeaa. Nyt pre-marketin syöksy on ollut niin kova, joka voisi tarkoittaa menon tasautumista markkinan auettua. Yleensä pre markkinan pelot tasaantuvat päivän mittaan ja näistä markkinat sitten tasaantuvat suhteellisen nopeasti. Samaan tapaan mitä syksyllä carry trade dipissä.

En tiedä ymmärsinkö väärin, mutta DeepSeek on tekoälyn voitto eli ammeeseen laskettiin lisää vettä? Jos ja kun hinta/hyöty-suhde paranee, on aiempaa useampi käyttötapaus mahdollinen.

Tästä olen samaa mieltä. Kommentti koski omaa salkkua ja itse käytän melko suurta vipua. NVIDIA on oman salkun suurin vielä se noin vartin ja katsotaan mihin mennään. Eli tässä kohtaa ei huvittaisi mennä itse mahdolliselle shokki-pohjalle ja toisaalta vois tarjota pelipaikan myydä ja ostaa. Itse uskon, että pitkässä pelissä homman tehostuminen on vain alalle hyväksi, mutta omassa suossa on myös ne suonsilmät tarvottavaksi ennen määränpäätä.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ostakaa Helsingin pörssin osakkeita, niin ei tarvitse murehtia tällaisista "mustista maanantaista" :D
Teoriassa olen pyöritellyt, milloin voisi olla sopiva hetki laittaa rahaa kiinni siihen perinteisistä perinteisimpään kansanosakkeeseen ja hyvistä osingoistaan tunnettuun Nesteeseen. Pelkkä putoava puukko vuosikymmenen loppuun, vai vetääkö jopa 2x siihen mennessä. Molemmat skenaariot kaiketi mahdollisia.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vaikka markkinoiden ajoittaminen tunnetun vaikeaa onkin, elokuun korjausliikkeen aikaan olin sikäli onnekkaassa tilanteessa, että ylimääräistä käteistä sattui salkun silloiseen kokoon nähden olleen vielä paljon, mikä auttoi nousemaan kuopasta indeksiäkin nopeammin, kun pystyin tekemään könttäsijoituksen. Fomo iskee juuri nyt aika voimakkaana. Käteispuskurista kun ei kovin viisasta ole tinkiä.
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Varmasti uskaltaisi, mutta indeksien kautta se on vain niin paljon helpompaa. Ei noi yksittäistet painot nyt mitään mahdottomia ole. Esim. SXR8 Nvidia suurin paino 7%.
Toki aina löytyä jengiä, jotka ovat valmiina menemään all in mihin tahansa lappuun, mutta ihan kaikki indeksisijoittajat eivät välttämättä hahmota, miten vahvaa osakepoimintaa isoihin jenkki-indekseihin sijoittaminen tällä hetkellä on. Tämänpäiväinen sitä toki hyvin havainnollistaa. Toki indeksisijoittamisen hienous on siinä, että pääsee aina mukaan kulloinkin kuumiin trendeihin, kun taas väärää hevosta veikannut osakepoimija helposti ankkuroituu huonoon osakevalintaan ja vajoaa sen kanssa pohjaan.

Tämä onkin sitten ikuisuus väittely mikä arvostus on kohtuullinen ja mikä ei.

NVIDIAlla ja Microsoftilla molemmilla eteenpäin katsovat P/Et ovat siellä aika tasan 33, Applella hivenen alle 30. Google ja AMD menee sitten taas sinne 23-24 välimaastoon.

Perinteisesti on ajateltu, että kasvupotentiaaliset ja vallihaudalliset laatuyhtiöt ovat tuolla 30-40 välissä jos kykenevät tuomaan kasvua ja tasaisemmalla taaperruksella 20-30 välillä. Tähän peilaten mikään edellämainituista yhtiöistä ei tuntuisi yliarvostetulta, vaikka varmasti suhteellisen pinkeää arvostusta nauttivatkin.
Kaikki tietävät, että pörssissä sekä nousut että laskut lyövät aina yli, ja Nvidian kohdallakin kysymys on suunnilleen vain, että laskeeko osakekurssi 20 %, 50 % vai 80 % ja tapahtuuko lasku nykykurssista vai nouseeko kurssi sitä ennen vielä esimerkiksi 100 %. Itse toivon, että ilmat ehtisivät pihistä pois ennen kuin Suomen kaikkia eläkevaroja ehditään jenkkiteknoihin siirtää.

Paljonhan Nvidian kohdalla tunnutaan jännittävän sitä, kuinka kauan yritysten megalomaaniset investoinnit tekoälyyn jatkuvat kasvu-uralla? Jos alkaa näyttää siltä, että edellisenkin vuoden siru voi olla ihan käyttökelpoista tavaraa, ja joka vuosi ei olekaan pakko investoida tsiljoonia uusimpiin siruihin, tämä voi olla se ensimmäinen hiekanjyvä kasvun tiellä. Eteenpäin katsovassa p/e-luvussa kun on se ominaisuus, että jos näkymä e:n kasvusta happanee, 33 on äkkiä 50, ja samalla hyväksyttävän p/e-luvun taso putoaa sieltä 30-40 väliltä 15-20 välille, kun yhtiö ei ole enää kasvuyhtiö. Eli kurssista lähtee heti kärkeen reilut 50 % pois.

Tekoälyn hyödyntäjistähän sitten taas ainakin Walmart on tänään taas kovassa nousussa.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tekoälyn hyödyntäjistähän sitten taas ainakin Walmart on tänään taas kovassa nousussa.
Muutenkin tämänpäiväinen "pörssiromahdus" / "musta maanantai" näyttää loppujen lopuksi jääneen varsin maltilliseksi korjausliikkeeksi, siis indeksitasolla.

S&P 500 juuri nyt –1,69% ja paljon vihreää joukossa. Tokihan tämä voi olla todellisen karhumarkkinan lähtölaukaus, mutta jotain kertoo mielestäni se, että YTD edelleen plussalla ja siis elämme vielä tammikuuta.
 
MegaForce

Jäsen
Olisi toisaalta ironista, jos yhdysvaltalaisten teknologiajättien alamäki alkaisi juuri nyt, kun kaikki suomalaiset, eläkeyhtiöitä myöten, ovat sijoittaneet rahansa Yhdysvaltoihin.

Itse sijoittanut kehittyviin markkinohin viime aikoina. Suurin osa maailman tulevaisuuden, ja nykyisyyden kuluttajista asuu niissä.
 
Kaikki? Taitaa tilanne olla edelleen se, että suomalaisten kotitalouksien enemmistö ei edelleenkään omista osakkeita ja / tai osakerahastoja ja monella sijoittajalla salkku on hyvin Suomi-painotteinen.

Mitä tulee eläkeyhtiöihin, eivätköhän tule varsin varovaista, defensiivistä sijoittamista vastaisuudessakin jatkamaan ja spekulatiivisiin osakkeisiin tulevat sijoittamaan hyvin maltillisesti.

Kehittyvät markkinat saa kyytiin sijoittamalla koko maailman kattavaan ETF:ään ja mikäli niiden lähtevät todelliseen nousuun, myös painoarvo rahastossa nousee. Itse en vielä nyt uskaltaisi laittaa euroakaan kiinni yksinomaan kehittyville markkinoille sijoittavaan instrumenttiin. Toki voi olla, että lyön päätäni seinään kymmenen vuoden kuluttua, miksen laittanut enemmän kiinni esim. Intiaan.
 
Kun sijoitat pitkäaikaisella tähtäimellä, sinun pitäisi itse asiassa toivoa, että markkinat laskisivat, jotta voisit ostaa samaa laadukasta kohdetta halvemmalla. Siksi on hieman erikoista nähdä joitain sijoittajia iloitsevan korkeista kurssitasoista, jos heillä ei ole aikomusta myydä.

Jos ei uskalla sijoittaa kehittyville markkinoille laskusuhdanteessa, pelaa juuri niiden pelisääntöjen mukaan, jotka pitävät hinnat alhaalla. Pelko pitää sijoittajat sivussa ja mahdollistaa rohkeille hyvät tuotot, kun markkinat elpyvät. Kuten sanotaan, "se ei pelaa, joka pelkää", markkinoille pääsy ei odota, että tunnelma on täydellinen. Nousukaudella hinnat ovat jo korkealla, ja potentiaali tuottoon on rajallisempi.

Yhdysvaltain teknologiasektori voi toki edelleen kasvaa pitkällä aikavälillä, mutta lyhyellä aikavälillä näen korkeiden arvostustasojen, markkinoiden ylikuumentumisen ja makrotalouden epävarmuuden tällä hetkellä riskinä. Isot tuotot tehtiin jo.
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Muutenkin tämänpäiväinen "pörssiromahdus" / "musta maanantai" näyttää loppujen lopuksi jääneen varsin maltilliseksi korjausliikkeeksi, siis indeksitasolla.
No juu, Dow Jones -indeksi melko vankassa nousussa tänään ja kolkuttelee ATH:ta. Sellainen "pörssiromahdus"

Olisi toisaalta ironista, jos yhdysvaltalaisten teknologiajättien alamäki alkaisi juuri nyt, kun kaikki suomalaiset, eläkeyhtiöitä myöten, ovat sijoittaneet rahansa Yhdysvaltoihin.

Itse sijoittanut kehittyviin markkinohin viime aikoina. Suurin osa maailman tulevaisuuden, ja nykyisyyden kuluttajista asuu niissä.
Eläkeyhtiöt taitavat vasta haikailla, että saisipa sijoittaa suuremman osan rahoista jenkkiosakkeisiin.

Kehittyvät markkinat saa kyytiin sijoittamalla koko maailman kattavaan ETF:ään ja mikäli niiden lähtevät todelliseen nousuun, myös painoarvo rahastossa nousee. Itse en vielä nyt uskaltaisi laittaa euroakaan kiinni yksinomaan kehittyville markkinoille sijoittavaan instrumenttiin. Toki voi olla, että lyön päätäni seinään kymmenen vuoden kuluttua, miksen laittanut enemmän kiinni esim. Intiaan.
Ei kai se sen rohkeampaa ole laittaa erikseen pieni siivu kehittyville markkinoille kuin osana jotain koko maailman ETF:ääkään.

Toi on kyllä ollut itselläkin ajatuksissa, että pitäisi vähän yhtiövalintojakin miettimällä saada sijoituksia allokoitua paremmin kehittyville markkinoille. Itsellä ainoa varsinainen kehittyvien markkinoiden sijoitus on Pyn Eliten Vietnam-rahasto, jota otin lokakuun 2022 pohjilta. Se on myös ainoa osakerahasto, johon olen koskaan sijoittanut. Muuten ideat ovat jääneet valitettavasti ajatuksen tasolle, kuten pienenevän väestön kuihtuvassa Pohjolassa toimivan Nordea Bankin osakkeiden osittainen vaihto Meksikossa, Turkissa ym teollisuusmaiden naapureissa sijaitsevien väestörakenteelta elinvoimaisten kasvavien talouksien maissa toimivan BBVA-pankin osakkeisiin.

Mietin tässä myös, että milloin olen onnistunut myymään jotain osaketta ihan sinne huippuhintoihin? Kun mietin, niin ne ovat kyllä järjestäen olleet sellaisia alunperinkin vähän lyhyempään peliin otettuja spekulatiivisia osakkeita. Sitten taas jos on omistanut jotain mielestään hyvää firmaa, johon on mielessään sitoutunut pitkäaikaisesti niin eipä niistä ole osannut luopua oikeaan aikaan. Tai no lähinnä Neste ja Revenio pyörivät tässä suhteessa mielessä. Näissä myös molemmissa oli psykologisena jarruna se, kun vuosia aiemmin olin jo myynyt puolet pois. Nesteessä lisäksi se, että piti odotella kymmenen vuoden omistuksen tulemista täyteen, kun ihan alkuperäiset osakkeet oli tullut aikanaan myytyä verotappioksi. Ovathan nuo vielä 100-200 % voitolla, mutta pitkä odotus tulee, että nousisivat edes puoleen vanhoista huippuhinnoista. Nesteen osakehan muuten on sattumoisin melkein täsmälleen saman hintainen kuin viimeksikin Trumpin kauden alkaessa, ja ATH:than Neste teki Trumpin ensimmäisen kauden päätteeksi.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Todella mielenkiintoista myös nähdä, jatkuuko tänään eniten otsikoissa olleen, tekoälybuumin myötä ns. household-nimeksi kohonneen Nvidian alamäki myös huomenna, jahka Frankfurtissa kaupankäynti starttaa Suomen aikaa kymmeneltä. Sikäli voisi kiinnostaa laittaa pieni positio kiinni, varsinaiseen tekoälykuplan puhkeamiseen en ainakaan vielä usko.

Tuskin sittenkään, vaan fomo menee ohitse. Sikäli nimenomaan juuri tänään nähdyt päivät tuovat epäilyksen varjon myös omaa strategiaa kohtaan. Vaikka mediaani-ikää selvästi nuorempi olen edelleen ja tässä iässä riskejä kuuluukin ottaa, joitain defensiivisempiä instrumentteja välillä houkuttaisi myös alkaa ostamaan salkkuun, esim. Wallenbergien Investoria.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ja niinhän siinä kävi, että eilinen "musta maanantai" taisi tällä erää jäädä nimenomaan vain maanantaiksi. S&P 500-futuurit tällä hetkellä jo 0,38% nousussa. Saksan Nvidia noussut tänään 5,92%. Tuskin indeksin ATH-tasolle hetkeen päästään, mutta varsin maltillinen korjausliike tämä joka tapauksessa näyttää olevan. Markkinat säikähtivät, mutta tosiaan vain säikähtivät.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Nopeaa ja helppoa rahaa olisi viime aikoina saanut pelaamalla Pitkäävetoa Tapparan peleistä... Ei nyt miljoonia,mutta suht hyviä summia.
 
MegaForce

Jäsen
S&P 500-futuurit tällä hetkellä jo 0,38% nousussa.
Mielestäni kyseessä on ennemmin sivuttaisliike kuin varsinainen "nousu", mikäli markkinoita tarkastellaan päivätasolla. Tämän päivän osalta pidättäytyisin vielä johtopäätöksistä ja odottaisin Yhdysvaltain markkinoiden avautumista, ennen kuin muodostan tarkemman käsityksen tilanteesta. Ainakin Nasdaqin futuuri breikkasi eilen pienen alaspäinmenevän trendin.

Toki pitkäaikaissijoittamisen kannalta ei näillä ole merkitystä, vaikka ihan mielenkiintoista seurata.
 
Jeffrey

Jäsen
Ja niinhän siinä kävi, että eilinen "musta maanantai" taisi tällä erää jäädä nimenomaan vain maanantaiksi. S&P 500-futuurit tällä hetkellä jo 0,38% nousussa. Saksan Nvidia noussut tänään 5,92%. Tuskin indeksin ATH-tasolle hetkeen päästään, mutta varsin maltillinen korjausliike tämä joka tapauksessa näyttää olevan. Markkinat säikähtivät, mutta tosiaan vain säikähtivät.

Alkuvuoden sentimentti Jenkkien ympärillä on ollut omaan silmään suhteellisen hapan. Pre-marketissa on useampia kertoja pyritty pääsemään nopeampaan lentoon, mutta markkinoiden avauduttua nuo toiveet on nyt tammikuussa vedetty jos ei punaiselle niin ainakin neutraalimmalle tasolle. Tälläkin kertaa teknojen pre-market meininki on hiipumassa ja katsotaan mihin päädytään.

Teknot, varsinkin NVIDIA on mörninyt pörssissä jo pidemmän aikaa, NVIDIAlla alkaa olla 8kk sivuttaisliikettä takana. SP500 YTD on kuitenkin selkeämmin plussalla. Jännä nähdä mitä tässä on tapahtumassa. 10 vuotinen korko on Jenkeissä vielä selkeästi yli 4,5 % ja tämän pitäisi olla pörssiosakkeille huono asia. Powell pääsee ääneen taas huomenna illalla. Lienee hyvin epätodennäköistä, että FED alentaa korkoja, joten huomio keskittyy Powelin sanoihin ja eleisiin. Näiden perusteella jenkkimarkkinan liike voi olla puoleen tai toiseen melkoinen huomen illalla Suomen aikaan. Oma ennakkofiilis on vähän sellainen, että heikommaksi tuskin mennään sentimentin kohdalla ellei Powell aloita jonkinlaista valtataistelua Trumpin kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Yhdysvaltain teknologiasektori voi toki edelleen kasvaa pitkällä aikavälillä, mutta lyhyellä aikavälillä näen korkeiden arvostustasojen, markkinoiden ylikuumentumisen ja makrotalouden epävarmuuden tällä hetkellä riskinä. Isot tuotot tehtiin jo.

Toki tätä tarinaa on saanut kuunnella teknoyhtiöistä jo yli kymmenisen vuotta. Jos ja todennäköisesti kun nämä yhtiöt jatkavat kasvamistaan ja tulostensa kasvattamista, niin myös niiden osakekurssit tulevat kasvamaan. Ja rehellisesti sanottuna ei olla nähty mitään viitteitä siitä, että näiden yhtiöiden voittokulku päättyisi. Toki arvostustasot ovat kireät joten korjausliikkeitä nähdään, se kuuluu asiaan.

Edit: Asiasta toiseen: Haisee jotenkin kyllä pahasti kaalisoppa tässä tarinassa, jossa DeepSeek olisi vain pikaisesti kyhätty pienillä resursseilla muutaman ohjelmistokehittäjän voimin:

Liangilla ja Deepseekillä vaikuttaa olevan ilmeisen läheiset välit Kiinan hallintoon. Windsor toteaa, että yhtiö näyttää käyvän säännöllisesti keskustelua hallinnon kanssa. Toimitusjohtaja Liang on myös julkisesti tavannut Kiinan pääministeri Li Qiangin ja keskustellut Lin kanssa tekoälyn kehittämisestä.

Liangin on myös uutisoitu alkaneen ostaa tuhansia amerikkalaisen Nvidian grafiikkasuorittimia hyvissä ajoin ennen, kun Yhdysvaltain vientirajoitukset tulivat voimaan.

Viimeksi muokattu:

MegaForce

Jäsen
Toki tätä tarinaa on saanut kuunnella teknoyhtiöistä jo yli kymmenisen vuotta. Jos ja todennäköisesti kun nämä yhtiöt jatkavat kasvamistaan ja tulostensa kasvattamista, niin myös niiden osakekurssit tulevat kasvamaan. Ja rehellisesti sanottuna ei olla nähty mitään viitteitä siitä, että näiden yhtiöiden voittokulku päättyisi. Toki arvostustasot ovat kireät joten korjausliikkeitä nähdään, se kuuluu asiaan.
Juu, hieman huonosti ilmaistu tuo boldaamasi kohta. Tarkoitin lähinnä, että kasvu on ollut niin hurjaa lyhyessä ajassa, että ymmärrän hyvin, miksi jotkut saattavat epäröidä markkinoille astumista juuri nyt, ainakin joidenkin kohteiden kanssa.
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Lipiäinen ja Ässien sylkykupit.
Onko sieltä tulossa isojen teknojen katsauksia lähiaikoina, jotka sitten voisivat vasta tuon suunnan näyttää paremmin, tuleeko teknokuoppa vai ei? En minä muuten, mutta isot pojat Sharevillessä haastelivat.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
"Isot pojat" odotetusti käyttäneet tilaisuuden hyväksi ja tankanneet päivässä luisunutta osaketta.

Sikäli eilen ja tänään vähän klikkiuutisoinnin tunnelmaa, vaikka toki historiallinen pudotus olikin.

Tällä hetkellä Nvidia 7,03% nousussa New Yorkissa ja S&P 500 0,92%. Tällä menolla viime viikon ATH on mahdollista rikkoa vielä tämän viikon aikana.
 
Viimeksi muokattu:

Jeffrey

Jäsen
Sikäli eilen ja tänään vähän klikkiuutisoinnin tunnelmaa, vaikka toki historiallinen pudotus olikin.

Eilen vaihtoi omistajaa reilu 800 miljoonaa lappua ja tänään noin 500 miljoonaa. Tuo eilinen luku on suuruusluokalta sama kuin koko viime viikko yhteensä. Viime vuodelta muutama päivä yhtä isolla osakemääräisellä vauhdilla ja yksi sitten vielä reilu 300 miljoonaa lappua vilkkaampi päivä.

Olihan tuo eilinen kokoluokassaan varsinkin prosentuaalisesti hyvin poikkeava näihin. Tuo 5-10 % vaihtelut ovat NVIDIAn osalta suhteellisen arkipäivää, mutta edes tuolla 1,15 miljardin lapun vaihtopäivänä ei eilisen kaltaisia prosentteja nähty. Mielenkiintoista, että eilisessä oli jotain miksi useimmat isot pojat eivät uskaltaneet laittaa kättä alle, tai sitten he tunnistivat ettei vielä kannata. Lopulta eilinen pohja saavutettiin suhteellisen pian avaamisen jälkeen ennen sitten loppupäivän vaakalentoa.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös