Periaatteessa juu. Mulla tosin on aika paljon omaisuudesta kiinni Yhdysvaltain pörssissä, joka ei ollut siis Nordnetin synkkänä hetkenä edes auki, joten eipä niitä olisi saanut myytyäkään. Ja koska vastatilillekin voi rahat siirtää muistini mukaan aikaisintaan seuraavana pankkipäivänä, niin ei kukaan ole tuossa parin tunnin aikaikkunassa saanut rahoja vastatilille asti, vaikka olisi yrittänytkin. Toki arvo-osuustilin kohdalla sehän riittää veroseuraamuksiin, että osakkeet ehtii myydä, mutta osakesäästötililläkin sun pitäisi myynnin jälkeen vielä nostaa tililtä varoja, että ne menisi verotukseen asti. Ei ole tullut nostettua vielä koskaan osakesäästötililtä mitään ulos, joten en tiedä sovelletaanko siihenkin tuota yhden päivän odottelua.Siinä voisi huuli väpättää, kun joku olisi tilille päässyt ja tehnyt noston. Omalle tilillehän ne rahat olisi saanut, mutta verottaja tuskin antaisi armoa, vaikka rahat palauttaisi nordnettiin välittömästi.
Mutta paljon riittää nyt spekulaatiota siitä, että joku olisi voinut tehdä kauppaa haavoittuvuuden aikana. Vaan onko yhtään tällaista tapausta oikeasti vielä raportoitu?