Siinä kohdassa on sitä jotain...

  • 29 180
  • 165

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Otetaanpas aiheeksi taas vaihteeksi ja nimenomaan vaihtelun vuoksi musiikki. Mikäs muukaan. Eli musiikkidiggareita tuntuu täällä olevan yllin kyllin, niin kertokaapa omia suosikkejanne joistain tietyistä kappaleista. Monilla varmasti on joissain kappaleissa tiettyjä kohtia, jotka aiheuttavat vilunväreitä tai muunlaisia hurmostiloja. Se voi olla musiikillinen kohta tai joku sanoituksen pätkä. Eli kysymys kuuluu, mikä kohta iskee ja missä kappaleessa? Toki niitä saattaa olla monia, mutta pistäkää muutamia esimerkkejä ja katsotaan onko muilla samoja mieltymyksiä.

Omia hurmoshetkiä:


Scooter: "No Fate"

Scooterin parhaimpia kappaleita, ja kappaleen loppupuolella oleva mahtava trance-nostatuskohta saa aikaan kyllä aikamoisia tuntemuksia ja ihokarvat pystyyn. Ehdottomasti kovimpia nostatuskohtia, mitä tranceviisuissa olen kuullut, vaikkei Scooter ole silti todellakaan mikään trancepoppoo.

Rammstein: "Links 2 3 4"

Tämän kappaleen alussa oleva marssintakohta on mielenkiintoinen. Ja ennen kaikkea sen takia, kun tietää, että Rammstein on saksalainen. Toimiva kohta tämäkin, joka saa pientä pilkettä silmän kulmaan.

E-Type: "Time"

E-Typen uusimmalla levyllä löytyy melkein tyylipuhdas eurodancekappale, mutta mitä ihmettä; kesken kappaleen tulee maaginen kitarasoolo. Yllätyin kun kuulin kappaleen levyltä ensimmäistä kertaa. Sopii todella hyvin siihen, ja sen jälkeen jatkuu perinteinen e-typemäinen poljento.

Samaisessa kappaleessa on alussa klassiselta kuulostava alku noin 10 sekunnin verran. Se lakkaa ja ilmoille tulee perinteiset jumputukset ja laukkabassot. Sekin iskee meikäläiseen.

Aerosmith & Run D.M.C.: "Walk This Way"

Tämä alku on ihan legendaarinen! Rumpukomppi ja skrätsit väliin. Aah, nostalgiaa..

Pandora: "The Naked Sun"
Shakira: "Eyes Like Yours"


Näissä molemmissa on taustalla loistavat itämäiset soundimaailmat. Myös laulu on paikoitellen itämäisen tuntuista mongerrusta. Joka tapauksessa eksoottisen kuuloisia.


Olisihan noita enemmänkin. Nämä nyt aluksi tuli mieleen itselleni. Kertokaapa omia suosikkejanne.
 

Hese

Jäsen
Suosikkijoukkue
Idän ihme
No en nyt tiedä mitään erityisiä kohtia, mutta yksi mikä aiheuttaa vilunväreitä ainakin meikäläiselle on Rocky theme: Gonna fly now. Etenkin se alku siitä.

Niin ja se Osbournen biisi mikä soi nelosella kun mainostetaan sitä sarjaa, oliskohan se joku Dreamer tai vastaava? Se kyllä iski ja kovaa, loistava hurmos biisi!

Myös HIMillä on pari toimivaa biisiä.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joskus on käynyt mielessä avata tällainen otsikko, mutta en ole kehdannut...

No ainakin:

Thin Lizzy - Black Rose. Kohta jossa Lynott on juuri laulanut "go lassie go" ja Mooren pitkä soolo alkaa. Juuri se soolon alku hetki.

Manic Street Preachers - La Tristesse Durera. Rauhallisemman ensimmäisen säkeistön jälkeen nupit väännetään kaakkoon.

Motown Junk - biisin intro

Sepia - kitarasooloissa yksinkertainen on kaunista. Tässä biisissä on yksi suosikkisooloistani


Pet Shop Boys - Being Boring. Kohta, jossa säkeistö loppuu ja kertosäe alkaa. (Jotain sisälläni meni rikki, kun Neil Tennant kertoi viime vuonna ilmestyneen remasteroidun Behaviourin kansilehdellä, että tuo sointukulku on saanut vahvasti vaikutteita Stock/Aitken/Watermanilta...)

Uups... Jäi biisin nimi pois viimeisestä kohdasta.
 
Viimeksi muokattu:

Huuhaa

Jäsen
Yö - Likaiset Legendat - Aivan mahtavaa kitarointia! Nimenomaan alussa tuleva kitarasoolo (kaikista maailman kappaleista paras kohta) sykähdyttää aina kerta toisensa jälkeen. Varsinkin nykyisen kokoonpanon Yöllä livenä tuo kitarasoolo on erinomainen ja vanhoja aikoja parempi....

Yön lauluista myös "Niin paljon me teihin luotettiin" -laulussa on nimenomaan livenä ja nimenomaan nykyään aivan mahtava tunnelma, kun siinäkin on kerrassaan loistavia kitarointikohtia.

Myös Stratovariuksella on paljon loistavia Tolkin kitarasooloja. Kuten "Stratosphere" -kappaleen Tolkin delvetin hieno soolokitarointi.

Kolmas Nainen -yhtyeen "Niin sen täytyi olla" sisältää myös yhden mainion kohdan.

Ja lisätääs vielä Chris Rean "The road to hell" -kappaleen alku näihin parhaisiin kohtiin.

Ja vielä lisätään CMX:n "Siivekäs" -kappaleen aivan alku, kun kappale lähtee liikkeelle, siinä on sellainen rauhallinen konerumpu alussa (taitaahan se itse asiassa olla koko kappaleen ajan tuo konerumpu taustalla), jos mikäli oikein kuulen/luulen. Lisäksi viulukohdat ovat loistavia. Joka tapauksessa koko kappale on todella loistava. CMX:n "Hyvä tahto" -kappaleessa on taasen aivan loistava pienon pimputus -kohta.

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen "Pahin kaikista" -kappaleessa on erinomainen sellainen ns. jyräävä kertokomppi, jonka ajaksi pitää laittaa volyymia hieman lujemmalle.

Neljä Ruusua -yhtyeen "Valuva taivas" -kappaleessa on kaiken kaikkiaan koko kappaleen ajan todella hieno tunnelma, varsinkin taustalla.
 
Viimeksi muokattu:

Stonecold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mieleeni tulee laukkahevin kuninkaat eli Iron Maiden.

Kyseessä on Killers -levyn 4. biisi Another Life.

Kipale alkaa McBrainin rumpuintrolla ja jatkuu todella "vihaisen" kuuloisilla kitaroilla muutaman kierron verran. Sen jälkeen Adrian Smith päästää irti tutun soololurituksensa...mahtavaa ;) Toki esim. Number of the Beastin kitarariffit heti alussa asettavat kuulijan oikeaan tunnelmaan.

Mitäs sitten...

Deep Purplen Machine Headilla on uskomattoman hyviä biisejä, joissa Ian Paicen letkeä, mutta samalla niiin tiukka rumputyöskentely saa hymyn huulille ja ihon kananlihalle.

Albert Järvinen vetää aivan hirveän soolon Blue Suede Shoesissa, ei voi kuin mykistyneenä kuunnella sitä tykitystä. Samoin Pen Leen biisi I got to know (olikohan se tuon niminen...hmm..) on Albertin osalta todella hyvää meininkiä. On käsittämätöntä, kuinka näillä mestareilla on niin tiukka tatsi siinä soittamisessa, kielet vain hönkivät niitä säveliä eetteriin...

Sanoituspuolelta voisi mainita YUP:n Toppatakkeja ja Toledon Terästä -levyltä muutamia kohtia...

- Kappaleesta Minä olen Myyrä: ..."Ja kun "ring ring" sanoo puhelin sisällä pään, sairasauton sedät ei sano sitäkään..."

- Kappaleesta Kuonamagneetti: "Fantastista!", myhäili nekrofiili kalmistossa, vaikka tädeistä jo miltei horsmaa kasvoi, ja..."hyvää yötä!" murahti leidi, veteli wok-pannullaan pitkin poikin kohmeloisen kasvoja"...

Uskomaton levy, ensimmäinen YUP:n levy, jonka käsiini sain ja olin heti myyty...;)
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Viestin lähetti Hese
No en nyt tiedä mitään erityisiä kohtia, mutta yksi mikä aiheuttaa vilunväreitä ainakin meikäläiselle on Rocky theme: Gonna fly now. Etenkin se alku siitä.


Älä muuta sano. Se on todella aiheuttanut meikäläiselle vilunväristyksiä n. 15-20 vuoden ajan. Kerrassaan hienoa kuultavaa Jokerien tehdessä maalin. Kännykän soittoäänenäkin se on palvellut jo pitkään.

Porilaisten marssi on toinen, johon ei kyllästy.

Omassa sarjassaan on tietysti Sibeliuksen Finlandia. Ex-vaimo osasi soittaa sen ja sitä oli hieno kuunnella.
 

Andrej

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Iron Maiden: Afraid to Shoot Strangers. En pidä Maidenista noin yleisesti ottaen. Kuitenkin, kertaalleen tuttavaseurueen seurassa illanistumisen lomassa eräs joukosta innostui soittelemaan pianoa. Em. kappale alkoi, kukaan ei juurikaan kiinnittänyt huomiota asiaan, kunnes edettiin kohtaan jossa melodia hyökkää silmille (tiedätte jos tiedätte, jos ette, ei selittämiseni asiaa auttaisi). Koko huone hiljeni, ja Andrej oli purskahtaa itkuun. Jälkeenpäin moni seurueesta kertoi kokeneensa saman tunteen: kaunista, kaunista, itkettävän kaunista. Tämän jälkeen myös levyversio on saanut uusia ulottuvuuksia.
 

Stonecold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pakko lisätä aiempaan Edvard Kriegin "Vuorenpeikkojen tanssi" ! Samoin Finlandia ja tietysti nämä kotimaiset sotilasmusat sävähdyttää aina...Sillanpään marssilaulu, Oi kallis Suomenmaa, Jääkärimarssi...
 
Viestin lähetti Stone Cold
Kipale alkaa McBrainin rumpuintrolla ja jatkuu todella "vihaisen" kuuloisilla kitaroilla muutaman kierron verran.

Sen verran nusaisen pilkkua että Killers- levyllä rumpaloi kylläkin Clive Burr.

Ja noita erikoisen loistavia kohtia on aivan liikaa lueteltavaksi. Yleensä komeat tuplakitarasoolot ja harmoniset pre-chorukset kiinnittävät aina huomiota.
 

Poison

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tässä nyt äkkiseltään mietittynä kolme biisiä, mitkä aiheuttavat väreitä, ja nostattavat tunteita pintaan.

Apulanta - Ilona Tämä laulu aiheuttaa jo kokonaisuudessa mielettömiä myrskyjä sisälläni, mutta aivan erityisesti tunteita nostattaa se kohta, jossa Toni Wirtanen laulaa: "Nuku rauhassa pikkuinen". Tuo biisi on muutenkin liikuttanut viime päivinä aina kyyneliin saakka.

HIM - Join me Alusta alkaen tämän laulun paras kohta on mielestäni ollut siellä jo loppupuolella tuleva pätkä, missä tulee monta kertaa se "This life ain't worth living", ennenkuin laulu lähtee jälleen "voimalla" eteenpäin. Kun Ilosaaressa sitten kuulin tuon pätkän livenä, tunsin aikamoiset väreet selkärangassani, ja hyvä ettei päästäkin jo kuulunut naksahdusta...

HIM - Gone with the sin Mielestäni tämä on yksinkertaisesti niin kaunis laulu, että tunteita nousee joka kerta pintaan. "And I love every single tear you cry, I just love the way you're losing your life..."
 

axe

Jäsen
Nämä aina pysäyttää erityisesti ja saa melkein jättämään lauseen kesken, kun pitää jäädä kuuntelemaan.

Guns N' Rosesin Estrangedin loppu siitä lähtien kun myrsky alkaa nousta ja aalloista tulee niin korkeita.

Saman bändin Rocket Queenin loppu, kun koko biisi yhtäkkiä vaihtuu melkein kuin toiseksi. Se loppuosa on aivan huikea ja kruunaa koko AFD-albumin.

Queensrÿchen Suite Sister Mary missä sitä "Maryn roolia" laulaa joku mulle tuntematon naikkonen. On kyllä niin mahtava ääni, että tuntuu ihan munaskuissa asti.

Rasmuksen Liquidin kertosäkeen hiljainen "oh me..."!

Radioheadin Creepin ekat kertosäkeet, kun kitarat ampuu ensin pari varoituslaukausta ja sitten pystyttää kunnon vallin.

GNR:n Patiencen liveversioiden rivi "because the lights they shine so bry-ight".
 

ace

Jäsen
Täytyypä listata vähän omia fiilistely biisejä.

Kiss: Detroit Rock City.
Nimenomaa se Alive III versio, kun ennen kitarasooloa kun Eric Singer jyrää tuplabasareilla sen välikohdan.

Limp Bizkit, My Way
Tässä biisissä se skrätsäys, missä lauletaan samalla "Check out my melody." Pikkupöröissä koko biisi saa loistavan uhon päälle.

Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus, Elegia.
Loistava raskas kitarariffi joka jyrää melkein koko biisin ajan.

Twisted Sister, Come out and play
Loistava fiiliksen nostatus biisi. Kauttaaltaan energinen ja karvat pystyyn nostattava.

Sit vielä slovareista Red Hot Chili Peppers, Soul to squeeze
Tän sanat vaan sopi mun taannoiseen elämäntilanteeseen paremmin kuin hyvin, ja kun haluun rypee itsesäälissä soitan tätä biisiä täysillä.

EDIT: Unohtu vielä Led Zeppelin, Stairway to heaven
Varsinkin se loppu kun biisi vaihtuu slovarista jyrääväksi rock jytkeeksi. Hrrrr...
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Guns n´ Roses: November rain.

Loppu siinä biisissä on kerrassaan mahtava. Koko biisin ajan Gunnarit keräävät voimaa ja intoa vetää se loppu kunnolla. Siis koko biisihän on ne viimeiset 2 minuuttia.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukilahden Työväen Ampujat
Viestin lähetti Moto

Thin Lizzy - Black Rose. Kohta jossa Lynott on juuri laulanut "go lassie go" ja Mooren pitkä soolo alkaa. Juuri se soolon alku hetki.

No voihan perskule. Ja minä kun olen koko ajan ollut sitä mieltä että se on Scott Gorham joka sen soolon soittaa...
Muita biisejä tai osia niistä joista tulee kylmiä väreitä ovat Deep Purplen Child In Timen alku, Neil Youngin Like A Hurricanen soolo, nimenomaan Weldiltä, Cultin She sells Sanctuaryn intro ja vähemmän tunnetun hollantilaisen Golden Earringin Song of a devil's servant, se pidempi versio.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Viestin lähetti Arnold

Scooter: "No Fate"

Scooterin parhaimpia kappaleita, ja kappaleen loppupuolella oleva mahtava trance-nostatuskohta saa aikaan kyllä aikamoisia tuntemuksia ja ihokarvat pystyyn. Ehdottomasti kovimpia nostatuskohtia, mitä tranceviisuissa olen kuullut, vaikkei Scooter ole silti todellakaan mikään trancepoppoo.



Sen verran pakko mainita, että tiedäthän tuon Scooterin biisin melodian olevan 99% kopio Terminator-elokuvan tunnusmusiikista. Koko melodia on yhtä nuottia lukuunottamatta tismalleen samanlainen, ja sen takia en voi sietää kyseistä biisiä...
 

Rolle

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Re: Re: Siinä kohdassa on sitä jotain..

Viestin lähetti juhaht



Sen verran pakko mainita, että tiedäthän tuon Scooterin biisin melodian olevan 99% kopio Terminator-elokuvan tunnusmusiikista. Koko melodia on yhtä nuottia lukuunottamatta tismalleen samanlainen, ja sen takia en voi sietää kyseistä biisiä...

Tarkotat varmaan Age of love biisiä...
 

Janos

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ÄTPPOMK
Eikös se ole niin, että suutari pysykööt lestissään tjsp. ? Eli mainitaan J.V:n Bussipysäkillä- biisin aikaväli 2.02 - 3.00 (min). Aivan mahtava suoritus Janokselta ja etenkin Jari Puhakan bändiltä! Siitä ei iskelmä paljoa parane vauhdillisesti. Toinen mikä tulee just nyt mieleen, on Kojon legendaarinen So Mean- biisi. Se on tuonu mulle aina tosi mahtavan euforistisen tilan. Kuunnelkaa vaikka! :D
 

erzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Les Habs, Man Utd
Viestin lähetti Poison

Apulanta - Ilona Tämä laulu aiheuttaa jo kokonaisuudessa mielettömiä myrskyjä sisälläni, mutta aivan erityisesti tunteita nostattaa se kohta, jossa Toni Wirtanen laulaa: "Nuku rauhassa pikkuinen". Tuo biisi on muutenkin liikuttanut viime päivinä aina kyyneliin saakka.

Onkohan tuo Ilona -biisin tarina ihan tosi tapahtumiin perustuva vai pelkkää fiktiota? Koskettavat sanat joka tapauksessa...
 

Bast

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Trojans, TuTo, Miami Dolphins, FC Inter Turku
Viestin lähetti Stone Cold
Pakko lisätä aiempaan Edvard Kriegin "Vuorenpeikkojen tanssi" ! Samoin Finlandia ja tietysti nämä kotimaiset sotilasmusat sävähdyttää aina...Sillanpään marssilaulu, Oi kallis Suomenmaa, Jääkärimarssi...

Samoilla linjoilla ollaan. Poppi ja rokkikappaleet tulee ja menee, mutta näissä on jotain pysyvää dramatiikkaa.

Sibben Finlandiassa se kohta jossa tulee jousilla ne nopeat juoksutukset alaspäin on ehkä selkäpiitä karmivin ja se kun kohta alkaa taas varsinainen teema.

Hatshaturianin Sapelitanssi on myös riipaisevaa kuunneltavaa samoin Ravelin Boleron loppuvaiheet.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Re: Re: Re: Siinä kohdassa on sitä jotain..

Viestin lähetti Rolle


Tarkotat varmaan Age of love biisiä...

Ah, totta.. My bad.

Näitä kohtiahan on sitten useampia, vastatakseni ketjun aiheeseen.. Niitä on jopa niin paljon, että vaikea muistaa, mutta suurin osa niistä liittyy noihin hitaampiin biiseihin.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hassisen Kone - Tällä tiellä:
Aivan käsittämättömän upea ja synkkä biisi, jonka Reijo Heiskasen mahtava kitarasoolo täydentää. Biisi soi Saimaa-ilmiö-elokuvassa taustalla, kun Hassisen Kone käy Joensuussa vanhalla treenikämpällään... aivan mahtava tunnelma.

Viikate - Sepedeus:
Mahtava kitarasoundi alku- ja välisoitossa. Upeasti eteenpäin jylläävä kappale.

Matti Nykänen - Pidä varas!
Yksi maailmanhistorian huonoimmista kappaleista, joten pakko olla hyvä. Miten hemmetissä joku voi laulaa noin kamalalla äänellä ja miten biisikin voi olla näin kamala?!?! Koko musiikillinen akti saavuttaa kliimaksin jokaisessa kertosäkeessä, kun Masa tokaisee siinä musiikkihistorian upeimman riimin: "Pidä varas, hän on varas!"

Irwin Goodman - Maailma on kaunis ja Viimeinen laulu
Irwin-elokuvan ensimmäinen ja viimeinen laulu. Sopivat aivan loistavasti kohtauksiin. Molemmat kohtaukset lasken yksiksi kotimaisen elokuvan kauneimmista kohtauksista. Ensimmäisessä kohtauksessa polvihousuiset Irwin ja Vexi tapaavat toisensa ja taustalla soi Maailma on kaunis. Elokuvan lopussa Irwin nakkaa kitaran kainaloonsa, hyvästelee perheensä ja lähtee Venäjälle kuollakseen sairaskohtaukseen.... Ja taustalla soi Viimeinen laulu. Todella mahtavaa ja mykistävää.

Sielun Veljet - Laulu
L´Amourha -LP.n päätösraita. Rajusti rokanneen levyn viimeinen raita on täysin poikkeus levyn muuhun materiaaliin. Ainoa instrumentti on rummut. Ismo laulaa surrealistista tarinaa, joka ainakin minun mieleen tuo kuvan maailman viimeisestä illasta... Muut Veljet laulavat taustalla upeata laa-laa-laalatusta. Kappale on aina pakko kuunnella, kun se alkaa soida taustalla.

Pohjannaula - Jääkannel
Kappale, josta opin aikanaan tuntemaan Pohjannaulan. Kaunis kappale upealla viulu-kuviolla ja se video... aivan loistava.

Queen - Bohemian Rhapsody
Tänään töissä kuulin tämän kappaleen ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Oikein ihmettelen, miksen ole kuunnellut tuota pitkään aikaan. Aivan loistava kappale.

Prosessori - Todellinen ihmemies McHelminen
Tästä ei huumori parane. Kappale on kaikkien kavereitteni ja minun suuri suosikki. Ei tuollaiseen oikeasti edes pitäisi pystyä. Todellista Hard Corea. :D

ja lopuksi Erzolle:
Käsittääkseni Toni Wirtanen on tehnyt tuon Ilona-kappaleen kuolleen luokkakaverinsa (tms.) muistolle. En tiedä tarkkaan, onko tuo suoraan hänen tarinansa vai muuteltu, mutta idea ilmeisestikin tuli kuitenkin kyseisestä aiheesta. En ole lukenut tätä mistään, mutta kaverini väitti tällaista.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
"Pakko lisätä aiempaan Edvard Kriegin "Vuorenpeikkojen tanssi" !"

Se on kyllä Grieg eikä Krieg...

Itselläni on ollut koko "kännykkäelämäni" ajan vain yksi soittoääni ja se on kyseinen pimputus.

Toinen päähän jäävä melodia löytyy Dimmu Borgirin Stomblåst levyn kappaleelta Sorgens kammer. Sellainen pianopimputus mutta joka on varsin mielenkiintoinen.

Onhan noita kyllä monia muitakin mutta enpä jaksa luetella.
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Take a look to the sky just before you die. It's the last time you will!

Siis Metallica: For whom the bell tolls. Ja tämä kohta varsinkin livenä, kun ääni kiertää jotenkin hienosti puolelta toiselle pitkällä kaiulla.

Toinen joka tässä aamutokkurassa tulee mieleen on Sentencedin uudelta levyltä biisi You are the one. Alkutahdeissa on jotain maagista, hauska komppi ja mukaansatempaava soundi. Hyvin paljon samaa kuin jossain Manboyn biisissä.
 

narri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins ja Jokerit
En ole Queen-fani, mutta Bohemian Rhapsodyn
(kirjoitinko oikein?) loppu on... se rokkaa!! Iskee selkäytimiin kuin pesäpallomaila!

En kirjoittanut.. korjasin :)
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Viestin lähetti Siivu-Leevi
Take a look to the sky just before you die. It's the last time you will!


Näitä kysymyksen mukaisia biisejä ja erilaisia kohtia on niin paljoa etten ala erikseen luetteloimaan, mutta tähän piti tarttua.

Elikkäs itse pidän myöskin tuosta mainitsemastasi kohdasta, mutta ehdottomasti hienoin hetki - varsinkin livenä - on mielestäni kun biisi alkaa. Ensin ne kirkonkellot jotka pistävät jo kylmät väreet selkäpiihin ja sitten kun ne ensimmäiset loistavat riffit alkavat perään repiä äänivallia, niin avot.. Nautinto on täydellinen!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös