Toistuvasti pistää silmään näissä Shedden-kiekkoa käsittelevissä keskusteluissa se, että Jokereiden voittaessa on pikkuanalyytikoiden laumassa aina niin kovin hiljaista, mutta yksikin tappio -- siis yksi -- aloittaa taas keskustelun siitä, miten Sheddenin kiekko on niin retuperäistä ja häviävää. Joka luolasta ilmaantuu pelin innokkaita opiskelijoita, jotka erittelevät, miten Sheddenin pelikirja taas hävisi vastustajan nerokkaalle pelikirjalle. Joka kerta. Tätä nähtiin myös runkosarjan aikana tappioiden hetkellä. Jokainen tappio oli kuin viimeinen raskauttava todiste, viimeinen naula Sheddenin arkkuun. Aivan kuin suhteellisuudentaju katoaisi kokonaan. Katsotaan vaikka tuolta SM-liigan yleiseltä puolelta pelikirjakeskustelua. Yksi tappio ja heti on joka paikka vaahdossa analyyseista ja todisteluista, miten Kärpät on taktisesti huikeasti Jokereita edellä jne. Omituinen ilmiö, jonka ylipappina häärii tietenkin Petteri Sihvonen. Petteri nostakoon maljan itselleen, hän on totisesti vienyt jääkiekkokeskustelua johonkin suuntaan: siellä ne pikku-petterit ovat todistusaineistonsa kanssa, omenoita opettajalle. Mutta vain silloin, kun Jokerit on hävinnyt. Mikseivät nuo innokkaat jääkiekkopelin opiskelijat ole analysoimassa Jokereiden voittoja ja ylistämässä silloin Shedden-kiekon ansioita? Niin, sellainen ei toki sopisi yhteen dogmin kanssa. Ei siis liene yllätys, että Sihvonen hännystelijöineen saa rankasti kuittailua aiheesta Jokerien voittaessa (so. suurimman osan ajasta).
Tällä kertaa tappiota piti odottaa 13 ottelua ja se tuli materiaaliltaan taitavampaa joukkuetta vastaan vierasottelussa. Kun muistaa tämän kontekstin ja lukee tuota pelikirjaan liittyvää kirjoittelua ja todistelua juuri tässä kontekstissa, voiko kyseistä kirjoittelua pitää muuna kuin naurettavana? Ei suinkaan siksi, ettei kirjoituksissa olisi lainkaan totuutta, vaan siksi, että se on juuri se yksi tappio, joka käynnistää analyysiryöpyn lopullisen tuomion sävyineen. Yksi tappio vs 12 voittoa. Pitkään ovat kovat taas olleet piipussa ennen kuin on päästy laukaisemaan. Aivan kuin lauma alkuasukkaita uhraamassa jumalille, jotta saataisiin sadetta. Ja kun vuoden uhraamisen jälkeen alkaa sataa, se on todiste siitä, että jumalat kuuntelevat ja uskomukset on todistettu oikeiksi.
En ylipäänsä ymmärrä, miksei erilaisilla pelitavoilla voisi olla oikeus kukkia myös SM-liigassa. Miksi se vie yöunet ja aiheuttaa ahdistusta? Shedden on jo vedenpitävästi todistanut pelitapansa tuovan menestystä. Jokerien tämän kauden esitys on jo nyt suurenmoinen menestys. Miksi se on niin väärin? Miten on mahdollista, että Jokerit on tämän kauden pudotuspeleissä voittanut väärin seitsemän ottelua kahdeksasta? Miten on mahdollista, että joukkue voi pelkästään väärin voittamalla sijoittua pitkän runkosarjan toiseksi?
Myönnän, että tämän kirjoituksen kärki lipsuu paikka paikoin ad hominem-sävyyn, mutta sitä on vaikeaa välttää, kun tämä koko keskustelu Sheddenistä on sihvoslaisen analyysin irvikuvan seurauksena muuttunut järjenvastaiseksi. Dogmista ei voi keskustella rakentavasti: Shedden on Antikristus, piste. Miten voi olla niin vaikeaa tunnustaa rehdisti ja varauksettomasti Shedden-kiekon ilmiselvät hyvät puolet ja sen tuoma menestys? Miksi se on niin vaikeaa? Oliko Jatkoajan Heikki Uusitalon juttu Sheddenistä sihvoslaiselle koulukunnalle ansiotonta roskaa? Miksei Sheddenin pelitavan puutteita ja kyseisessä jutussa mainittuja etuja ja hyveitä voisi sovittaa ajattelussaan samaan kokonaisuuteen?
(Tämä ei ole vastine Stigun kirjoitukseen. En ole sitä vielä edes lukenut.)
