Mainos

Seuraavan hallituksen kokoonpano

  • 274 079
  • 2 128

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Luuletko sinä että että SDP tai edes Persut haluavat lähteä hallitukseen ilman kokoomusta? Mikäli Jutta ja Timo alkavat neuvotteluissa liikaa kiristämään, olisi Jyrkiltä jopa ihan fiksu veto antaa kansanrintaman kaataa itsensä ennätysajassa. Pahimmassa tapauksessa neljän vuoden päästä ennätystuloksella pelastamaan se mitä pelastettavissa on.
Eivät varmasti halua, mutta todennäköisempää tämä on kuin kokoomuksen lähteminen ilman persuja ja/tai demareita, jotka vetävät yhtä köyttä. Sen myönnän, että kyseinen hallitus ei tule 4 vuotta kestämään..

Tuo vasemmisto ei vain riitä. 110 paikkaa tulee RKP:n kanssakin. Ja siihen ei kukaan uskalla lähteä, kun kaatuminen voi olla edessä hyvinkin pian, koska PS:n ryhmäkurista ei ole mitään varmuutta - varsin hajanaiselta joukolta vaikuttaa kommenttien perusteella.

Joten, Jutta ja Timo tarvitsevat Jyrkiä. MOT.

Tarvitsevat, mutta eivät yhtä paljon mielestäni. Tosin hallitus tulee olemaan kolmen suuren, joten aika turhaa keskustelua. Kaikki puolueet ovat näin viestitelleet, ja Katainen sekä Soini olivat avoimia neuvotteluille. Eiköhän EU-tukipaketeista saada sopu aikaan (demareiden hahmottamaton malli?).
 
Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Annin seikkailupolitiikka kokoomuksen puisto-osastona oli suuri virhe ja onhan se vääjäämättä selvää, että perusvihreä ihminen on hyväsydänminen ja se käy hankalasti yhteen riistokapitalismin kanssa.

Ottaen huomioon tekstin kirjoittajan aiemman viestihistorian en ota tätä tekstiä ironiana. Muuten kyllä.

Nimittäin Sinnemäen johdolla vihreiden suunta on ollut kokoajan oikealta vasemmalle ja puistoista betonille. Tämä yhdistettynä täysin vastakkaiseen suuntaan toimivassa hallituksessa roikkumiseen johti siihen että vihreät hylkäsivät niin vasemmistolaiset vihernuoret, liberaaliporvarit kuin aidot luonnonsuojelijat. Jäljelle jäivät sitten "suvaitsevaiset" citynaiset ja homofaktio.
 
Fordél

Jäsen
Unohtui todeta kaksi hallituksen muodostamisen fundamenttia: sekä PS että SD on luvannut vähentää ministerien määrää. Varmaan siellä hallinto-asunto-alue-kunta- tai vastaavalla kansliapuolella voi jotain tapahtuakin.

Eiköhän sieltä pari salkkua ainakin katoa, mutta en usko, että kuntaministerin tehtävä katoaa. Tuleva hallitus jatkanee kuntauudistuksia ja sitä varten tarvitaan varmasti oma ministeri. Kaksi ministeriä saadaan nipistettyä pois kun yhdistetään Liikenneministeri ja viestintäministeri yhdeksi ministeriksi (kuten ennenkin on ollut) ja lopetetaan asuntoministerin pesti. Näin uskon, että myös tulee käymään.

Sitten tullaankin siihen, että miten 18 ministerin salkut jaetaan kolmen suuren puolueen kesken? No helpoin ratkaisu olisi tottakai antaa kuusi salkkua per nokka, mutta en usko tämän tapahtuvan. Tarvitaan kaksi 9 salkun "koalitiota", jotta kahden puolueen yhdistäessä voimansa ei pystytä jyräämään kaikkia läpi. Tämä taas tarkoittaa sitä, että tarvitaan apupuolue ja kas kummaa taas löydämme RKP:n hallituksesta. Jako menisi seuraavanlaisesti:

Kokoomus 7 ministeriä (PM, UM, OpetusM, PeruspalvM, Liikenne- ja viestintäM. OikeusM, KuntaM)
SDP 5 ministeriä (VM, UlkomaankauppaM, Sos. terveysM, TyöM, YmpäristöM)
Persut 4 ministeriä (ElinkeinoM, SisäM, PuolustusM, MaatalaousM)
RKP 2 ministeriä (KulttuuriM, EurooppaM, huom. ei maahanmuuttoM).

Jos nimiä pyörittää niin jako voisi olla:

Kokoomus
Pääministeri Jyrki Katainen (Uusimaa)
Ulkoministeri Alexander Stubb (Uusimaa))
Opetusministeri Henna Virkkunen (Keski-Suomi)
Liikenne- ja viestintäministeri Jyri Häkämies (Kymi)
Peruspalveluministeri Paula Risikko (Vaasa)
Kuntaministeri Anne Holmlund (Satakunta)
Maa- ja metsätalousministeri Joku kokoomuslainen jyväjemmari

SDP
Valtiovarainministeri Eero Heinäluoma (Helsinki)
Sosiaali- ja terveysministeri Jutta Urpilainen (Vaasa)
Työministeri Lauri Ihalainen (Uusimaa) / Tarja Filatov (Häme)
Ympäristöministeri Susanna Huovinen (Keski-Suomi)
Oikeusministeri Johannes Koskinen (Häme)

Perussuomalaiset
Elinkeinoministeri Timo Soini (Uusimaa)
Sisäministeri Raimo Vistbacka (Vaasa)
Puolustusministeri Jussi Niinistö (Uusimaa)
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri ?????

RKP
Kulttuuriministeri Stefan Wallin (Varsinais-Suomi)
Eurooppaministeri Ulla-Maj Wideroos (?)

Pikkasen tossa tuppaa olemaan liian paljon miehiä ja liian painavat salkut Kokoomuksella. Toisaalta esim. oikeusministeriksi olisi hyvä vaihtoehto myös Jan Vapaavuori Kokoomuksesta, joten jotain ton suuntaista muutosta tohon voisi ajatella. Myös ulkomaankauppa- ja kehitysministerin pestin antaminen Persuille on ehkä jollain tapaa aivoton ratkaisu.

Tämän sommitelman lisäksi yksi vaihtoehto on myös se, että otetaan mukaan ammattiministeri. Tämä voisi olla ihan hyvä vaihtoehto esim. Maa- ja metsätalousministerin kohdalla. Kun Kepu ei ole hallituksessa niin tohon ei välttämättä löydy osaajaa ja joku Kalevi Hemilä -tyyppinen ratkaisu voisi olla hyvä haku.
 
Hippi Hiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Nanna Karalahti
Fordélin rakennelma näyttää oikein mahdolliselta, mutta Soini on ilmoittanut, että persuja kiinnostaa elinkeino-, sisä- ja puolustusministeriön lisäksi oikeusministeriö ja heillä olisi siihen ainakin nimellisesti pätevä henkilö oikeustieteen professori emeritus Erkki Havansissa. Pidänkin vaihtoa oikeusministeri <--> ulkomaankauppa- ja kehitysministeri aika todennäköisenä persujen ja demareiden välillä. Saisivatko Perussuomalaiset kuitenkin liian paljon painavia salkkuja tuon vaihdon myötä?

Mikä muuten uudelle hallitukselle nimeksi? Vahvennettu sinipuna? Sinipunaniska on oma suosikkini.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Meinaatko ihan tosissasi, että kokoomus ja rkp saisivat hallitukseen yhteensä 53 edustajalla saman 9 ministeriä kuin sdp ja perussuomalaiset 81 edustajan voimin?

Voisivat tietyissä oloissa saadakin, mutteivät millään noita mainittuja salkkuja. Siinä lehmänkaupassa sd:lle lankeaisi kaikki ns. raskaan sarjan salkkuina, joten ainakin um ja vm olisivat selvästi siellä.
 
Lohipoika

Jäsen
Mikä muuten uudelle hallitukselle nimeksi? Vahvennettu sinipuna? Sinipunaniska on oma suosikkini.

Minua ärsyttää todella paljon tuo niska-kohta. Miksi ei Kokoomuksen, SDP:n ja Perussuomalaisten muodostaman hallituksen lempinimeksi kävisi sinipunajytky?
 
Peeveli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Voisivat tietyissä oloissa saadakin, mutteivät millään noita mainittuja salkkuja. Siinä lehmänkaupassa sd:lle lankeaisi kaikki ns. raskaan sarjan salkkuina, joten ainakin um ja vm olisivat selvästi siellä.

Saapa nähdä, luulen että kokoomus joutuu jo saadakseen rkp:n samaan hallitukseen tekemään melkoisia myönnytyksiä. Jos ps ja sdp saadaan vielä pyörtämään puheensa Portugalin eurotakauksista, niin eihän tuossa ole enää mitään järkeä ps:n tai sdp:n näkökulmasta.
 
Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Perussinipuna on mielestäni toistaiseksi paras nimitys. Mistäköhän kokoomus olisi sitten kaikkien muiden myönnytyksien lisäksi valmis myöntymään vain sen takia, että saisivat RKP:n mukaan remmiin? 134 edustajan hallituspohja kuulostaa kyllä liian suurelta.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Luuletko sinä että että SDP tai edes Persut haluavat lähteä hallitukseen ilman kokoomusta? Mikäli Jutta ja Timo alkavat neuvotteluissa liikaa kiristämään, olisi Jyrkiltä jopa ihan fiksu veto antaa kansanrintaman kaataa itsensä ennätysajassa. Pahimmassa tapauksessa neljän vuoden päästä ennätystuloksella pelastamaan se mitä pelastettavissa on.

Onhan se nyt aivan selvää, että mieluisin hallitus PerSuille olisi SDP-PS-Keskusta. Toki he tässä tilanteessa joutuvat Kokoomuksen hallitusneuvottelujen johdolla menemään, koska kansa on näin puhunut. Mutta jos kookoomus rupeaa kovin hankalaksi, niin satavarmasti kulissien takana ruvetaan pohtimaan toimivampiakin ratkaisuja. Eikä PerSuille oppositioon jääminen siinä tapauksessa, että kookoomus ei suostu ottamaan huomioon heidän vaatimuksiaan, olisi mikään katastrofi. Koko hallituskauden saisivat pitää elämää siitä miten kansan tahdon yli taas jyrättiin taantumuksen voimilla (isä Vennamon sanoin).
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi

Demareiden kohdalla tuossa on se perusvirhe, että Urpilaisen on oltava puolueen ykkösministeri. Vaihtoehtoisesti joko UM tai VVM, mitkään muut paikat eivät tule kysymykseen.
Ministeripaikkojen uskon jakautuvan Kokoomukselle 6, SDP ja PS 5 kumpikin ja RKP yksi. Mikäli tämmöinen hallitus aikaan saadaan.
 
Fordél

Jäsen
Fordélin rakennelma näyttää oikein mahdolliselta, mutta Soini on ilmoittanut, että persuja kiinnostaa elinkeino-, sisä- ja puolustusministeriön lisäksi oikeusministeriö ja heillä olisi siihen ainakin nimellisesti pätevä henkilö oikeustieteen professori emeritus Erkki Havansissa. Pidänkin vaihtoa oikeusministeri <--> ulkomaankauppa- ja kehitysministeri aika todennäköisenä persujen ja demareiden välillä. Saisivatko Perussuomalaiset kuitenkin liian paljon painavia salkkuja tuon vaihdon myötä?

Kyllä, heillä olisi hyvä ehdokas oikeusministerin salkkuun, mutta sitten lähtenee puolustusministerin salkku veks. Soini ja Vistbacka ovat mielestäni varmoja ministerejä jos vain Persut ovat hallituksessa. Heidän lisäksi juuri Havansi ja Niinistö voisivat olla hyviä hakuja, mutta molemmat tuskin käyvät päinsä, koska ovat a) molemmat miehiä b) samasta Uudenmaan vaalipiiristä, josta on myös Soini. Tarvitaan siis Persuillekin naisministeri pääkaupunkiseudun ulkopuolelta.

Voisivat tietyissä oloissa saadakin, mutteivät millään noita mainittuja salkkuja. Siinä lehmänkaupassa sd:lle lankeaisi kaikki ns. raskaan sarjan salkkuina, joten ainakin um ja vm olisivat selvästi siellä.

Mun mielestä tossa on jo nyt aika vahvoja salkkuja SDP:lle kun on VM, Sos ja terveysM sekä OikeusM. YmpäristöM on myös hyvä Demareille, koska Huovinen oli ympäristövaliokunnan pj. Työministerin salkku on varmasti myös SDP:n tavoitteissa.

Meinaatko ihan tosissasi, että kokoomus ja rkp saisivat hallitukseen yhteensä 53 edustajalla saman 9 ministeriä kuin sdp ja perussuomalaiset 81 edustajan voimin?

Ihan tosissani meinasin ja tätä epätasapainoa voidaan vähentää sillä, että annetaan Persuille ja SDP:lle vahvoja salkkuja. RKP:llä on tossa puolestaan aika pilipalisalkut. Silti tämä on eittämättä pienoinen ongelma, mutta en oikein keksi muutakaan salkkujakoa, koska en usko, että Kokoomus lähtee hallitukseen 6+6+5/4 tyylisellä jaollakaan vaan se haluaa sinne kaksi samanarvoista ryhmittymää eli Kok+RKP = SDP+Persut.
 
Fordél

Jäsen
Demareiden kohdalla tuossa on se perusvirhe, että Urpilaisen on oltava puolueen ykkösministeri. Vaihtoehtoisesti joko UM tai VVM, mitkään muut paikat eivät tule kysymykseen.

Ei ole perusvirhe, sillä jos olisi, myös Urpilainen ja Heinäluoma olisivat tämän todennäköisesti vahvistaneet eilen haastattelussa. Silti molemmat jättivät tämän kysymyksen täysin auki ilman, että olisivat todenneet Urpilaisen olevan puolueen ykkösministeri. En näe siis mitenkään mahdottomana, että Urpilainen ottaa jonkun toisen painavan salkun. Ulkoministeriä hänestä ei saa kirveelläkään enkä usko, että hän ottaa sellaista poliittista riskiä, että lähtee moiseen pestiin Stubbin jälkeen. Siinä menisi nopeasti uskottavuus.

Ministeripaikkojen uskon jakautuvan Kokoomukselle 6, SDP ja PS 5 kumpikin ja RKP yksi. Mikäli tämmöinen hallitus aikaan saadaan.

Tässä olisi yhteensä 17 salkkua ja tiedä sitten halutaanko tuollaistakaan määrää salkkuja vai onko tosiaan hakusessa parillinen määrä, jossa saadaan aikaan kaksi ryhmittymää, aivan kuin nykyisessä hallituksessa on 8+8+2+2.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Demareiden kohdalla tuossa on se perusvirhe, että Urpilaisen on oltava puolueen ykkösministeri. Vaihtoehtoisesti joko UM tai VVM, mitkään muut paikat eivät tule kysymykseen.

Urpilaisen mahdolliselle ulkoministeripaikalle on yksi pieni, mutta ehkä kiusallinen este: hänen aviomiehensä on töissä UM:ssä. Eipä tuo varmaan mikään juridinen este ole, mutta ei oikein kivakaan juttu. Tai sitten poijjaalle hyvä virka jostain muualta..
 
karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Pikkasen tossa tuppaa olemaan liian paljon miehiä ja liian painavat salkut Kokoomuksella.

Näkisin, että myös alueellisesta näkövinkkelistä tämä esittämäsi kokoonpano on ongelmallinen. Melko varmana pidän sitä, että hallitukseen pyritään loihtimaan muutama ministeri syrjäisemmiltäkin seuduilta.

Näihin vahvahkoja ehdokkaita voisi näin äkkiheittämällä olla näin Pohjois-Karjalan näkövinkkelistä kokoomuksen Pekka Ravi ja demareista mahdollisesti Riitta Myller.

No, aika spekulatiivistahan tämä on toistaiseksi kaikki toki...
 
Pidän samaa asiaa varmana ja tosiaan tosta puuttui vaalipiireistä ministerit Pirkanmaalta, molemmista Savon vaalipiireistä, Pohjois-Karjalasta, Oulusta ja Lapista. Pirkanmaalta varmasti löytyy joku tarvittaessa, Savosta esim. Kari Rajamäki ja Jouni Backman (sdp) ja Pohjois-Karjalasta mainitsemasi Riitta Myller (sdp). Ravia en näe oikein ministerinä vaan kenties on puhemies tai eduskuntaryhmän pj. Oulusta ja Lapista taas ei tunnut oikein tulevan hyviä ministeriehdokkaita.
 
Onhan se nyt aivan selvää, että mieluisin hallitus PerSuille olisi SDP-PS-Keskusta. Toki he tässä tilanteessa joutuvat Kokoomuksen hallitusneuvottelujen johdolla menemään, koska kansa on näin puhunut. Mutta jos kookoomus rupeaa kovin hankalaksi, niin satavarmasti kulissien takana ruvetaan pohtimaan toimivampiakin ratkaisuja. Eikä PerSuille oppositioon jääminen siinä tapauksessa, että kookoomus ei suostu ottamaan huomioon heidän vaatimuksiaan, olisi mikään katastrofi. Koko hallituskauden saisivat pitää elämää siitä miten kansan tahdon yli taas jyrättiin taantumuksen voimilla (isä Vennamon sanoin).

Tuostapa löytyy paljon mielenkiintoisia kysymyksiä.

Kyllähän PS ja SDP voisivat halutessaan tehdä Kataisen aseman hallitusneuvotteluissa jopa niin hankalaksi, että Katainen saattaisi joutua lyömään hanskat tiskiin. Nämä kaksihan ovat ainakin ennen vaaleja olleet mm EU-tukipaketista hyvinkin samaa mieltä. Nousisiko silloin Urpilainen pääministeriksi ja mistä kaverit? Vasemmistoliitto ja Vihreät?

Uskaltaako Soini ottaa sen riskin, että jää oppositioon ajatellen, että nostetta kestää vielä neljä vuotta, jonka jälkeen PS saattaisi olla suurin puolue? Nyt on syytä huomata, että myös oppositiosta hävittiin näissä vaaleissa eduskuntapaikkoja. Tätä en muista ainakaan kolmen suuren kohdalla kenellekään oppositiovuorossa olleelle aiemmin tapahtuneen. Heikko hallituksesta joka tapauksessa tulisi ilman kolmea suurta ja Kepu on nyt jo Kiviniemen suulla valmistautunut oppositioon, joten sieltä on hankala tulla hallitusneuvotteluihin. Merkittävässä asemassa taitavat Soinin joukot nyt olla.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Vähän ihmettelen sitä miten Vasureita, RKP:tä ja Vihreitä pyöritellään potentiaalisina vaihtoehtoina Kokoomuksen hallituspaikalle, jos unohdetaan euro-kysymykset (jotka ovat oikeasti iso ongelma) niin ko. kolme puoluetta ovat kaikkein kauimpana Persujen linjasta maahanmuutosta, kielikysymyksistä jne.

Ja Vihreät eivät ammu itseään jalkaan menemällä Persujen kanssa hallitukseen jossa joutuvat hyväksymään mamu-kiristyksiä yms. Sama lienee asia Vasureiden kanssa.

Uskon että Kokoomuksen kanssa Persuilla on suhteellisen helppo elää jos euro-kysymykset saadaan ratkaistua. Kompromissina voisi olla Suomen pois jäänti väliaikaisesta euro-ratkaisusta mutta tiukemman pysyvän ratkaisun (2013 mahdollisesti agendalla) hyväksyminen parilla Persu-mausteella (isompi osa vastuusta sijoittajille ja pankeille).
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Onhan se nyt aivan selvää, että mieluisin hallitus PerSuille olisi SDP-PS-Keskusta. Toki he tässä tilanteessa joutuvat Kokoomuksen hallitusneuvottelujen johdolla menemään, koska kansa on näin puhunut. Mutta jos kookoomus rupeaa kovin hankalaksi, niin satavarmasti kulissien takana ruvetaan pohtimaan toimivampiakin ratkaisuja. Eikä PerSuille oppositioon jääminen siinä tapauksessa, että kookoomus ei suostu ottamaan huomioon heidän vaatimuksiaan, olisi mikään katastrofi. Koko hallituskauden saisivat pitää elämää siitä miten kansan tahdon yli taas jyrättiin taantumuksen voimilla (isä Vennamon sanoin).

Persuille mieluisin hallitus on mikä tahansa enemmistöhallitus ja seuraavaksi vähemmistöhallitus demareiden kanssa, johon taas demarit eivät takuulla rupea. Kepua persut tuskin haluavat nähdä hallituksessa rinnallaan oikeastaan missään vaihtoehdossa eikä oppositioon jääminen ole edes vaihtoehto, sillä "kansa" tuntisi itsensä selkeästi petetyksi - täten myös Soinin&co taholta eikä persut enää onnistuisi saamaan tällaista nostetta ja vaalihuumaa, vaikka kuinka populistisesti harjoittaisivat oppositiopolitiikkaansa.
 
Viimeksi muokattu:

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Lapista on tyrkyllä ministeriksi demarien toisen kauden kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä, koulutukseltaan hän on oikeustieteen kandi ja kulkee varatuomarin arvolla. Hän on ollut demareissa kouluikäisestä lähtien ja pyrkinyt määrätietoisesti rakentamaan poliittista uraa, tuntee ainakin oikeat ihmiset ja nainen Lapista saattaisi näyttää tilastoissa hyvältä. Eikä hän varmaan huono valinta olisikaan, jos demareista sellaista voi ylipäätään sanoa.

Mutta hallitusneuvottelut tulevat olemaan pitkät ja vaikeat. Tärkeintä olisi päästä EU asioista sopuun. Tässä vaiheessa tahtoisi uskoa, että kokoomus antaa reilusti periksi ja hallitus saadaan aikaan, mutta pitkään asiassa saattaa mennä. Jo sekin, että PerSut pääsevät keskenään sopimukseen hallitustavoitteistaan voi ottaa aikaa. Ihan mistä tahansa voi tulla kynnyskysymys. Jos esim. PerSut äänestävät, että hallituksen on lisättävä puolustusvoimien määrärahoja, niin mitenköhän tämäkin yhdistetään kokoomuksen ja demarien leikkaushaaveisiin. Ja onhan näitä lisää: Persut saattavat päättää, että kuntien määrää ei juurikaan tiputeta nykyisestä tai että kehitysavun maksaminen keskeytetään jne. Ja jos kaikesta ei sovita etukäteen, niin sitten hallitus ei välttämättä kestä syksyyn asti.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Lapista on tyrkyllä ministeriksi demarien toisen kauden kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä.

Lapin edellinen demariministeri Maija Rask oli kyllä aikasten kaamea tapaus. Tämä nuorempi on minulle outo nimi, isänsä kuulemma jonkin sortin kyläpäällikkö Muonion suunnalla.
 
Hippi Hiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Nanna Karalahti
Tämän päivän (20.4.) Hesarissa haastateltiin Soinia ja Urpilaista mahdollisista kynnyskysymyksistä hallitukseen lähdössä. Soinille ehdoton ei oli ainoastaan Portugalin tukeminen nykyisen mallin pohjalta ja eläkeiän nosto 63 vuodesta. Palkansaajan ansiotuloverotuksen kevennys, alv:n nosto ja varhaiseläkereittien kiristäminen olivat kaikki neuvottelukysymyksiä. Urpilainen haluaa tutusti Portugalin tukemisen ehdoksi sijoittajien ja pankkien vastuun kasvattamisen. Muihin kysymyksiin saatiin ainoastaan vastaus, että vaaliohjelma toimii pohjana. Urpilainen ei siten tyrmännyt suoraan edes eläkeiän nostoa, mikä on ollut yksi SDP:n keppihevosista vaaleissa. Noilla linjauksilla demarit tulevat istumaan hallituksessa satavarmasti - eri asia on, löytyykö heitä sieltä enää neljän vuoden päästä, jos takit kääntyvät suhisten. Soinin puheiden perusteella Perussuomalaistenkin hallituspaikka näyttää aika todennäköiseltä. Portugalin pakettiin neuvotellaan sellaiset ehdot, ettei kukaan menetä kasvojaan, ja eläkeikää ei koroteta; voilá, meillä on hallitus kasassa.
 
Bobcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Haluaisin nyt muistuttaa kaikkia kokoonpanoa miettiviä siitä, että Pirkanmaalta on pakko saada ministeri hallitukseen. Pirkanmaalta valitaan 18 edustajaa, mutta ministeriä meillä ei ole ollut Kimmo Sasin jälkeen eli kahdeksaan vuoteen. Potentiaalisina niminä voisi heittää Kokoomuksesta ainakin Kimmo Sasin ja Arto Satosen, demareista Pia Viitasen, joka on puolueensa varapuheenjohtaja ja Persuista Lea Mäkipään. Muitakin päteviä ehdokkaita toki löytyy.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös