Mainos

Semir Ben-Amor Jokereissa

  • 368 781
  • 956

N.Vidic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Seattle Seahawks, HIFK, Man Utd
Mielenkiintoista että HIFK fanit tulevat tänne kuittailemaan, että käskytys on käynyt.

Teidän joukkuettahan ei nimenomaan toki tunneta näistä käskytyksistä ja sikailuista vuosien varrelta, eihän?

No tietysti tulevat. Minne sitten jossei tänne? Tämä ketjuhan käsittelee käskytettävän edesottamuksia kiekkoareenoilla ja niiden ulkopuolella. Jos olet huolissasi meidän historiasta, niin sekä case Sheddenista että case Lehkosesta löytyy ketjut. Sinnekin saa kirjoitella.

Sääli SBA:ia. Sääli että lähti mukaan siihen roskaan, ja sitä herra varmaan kiroilee omassa mielessään. Jokainen joka on joskus tehnyt väärin, ja kykenee edes hieman osoittamaan katumusta, voi miettiä mitä SBA käy läpi päässään tällä hetkellä. Väitän, että tänään julkitulleet videot ovat hyväksi SBA:lle ja herran mielenterveydelle. Syyllisyyden taakka yksin kannettuna on melkolailla raskas. Lisäksi odottavan aika on pitkä. Koko aika tapauksen ja tuomionjulistuksen välillä on SBA:lle noin valovuoden pidempi kuin meille perustiedonjanoisille. Toivottavasti tuomionsa jälkeen (oli se sitten kuinka pitkä hyvänsä) herra palaa jäälle, sillä väitän että paluunsa jälkeen SBA on ihan uusi mies, eikä taatusti keskity muuhun kuin olennaiseen.
 
piru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kekäläinenhän totesi jo viikolla että Jokerit on antanut Benille rangaistuksen kurittomuudesta. Joka sinänsä tuntuu aika härskiltä, sitten tuli vielä EHL ja tulossa tänään on SM-liigan rangaistus sitten lähdetäänkin raastupaan ja kaikenpäälle vielä armoton julkinen riepotus. Onhan siinä jo yhdelle miehelle, ex-Ässäsoturille palkintoa pyyteettömästä likaisesta työstä muiden eteen.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs

Tuo "rangaistus" oli varmasti kori kaljaa, kossupullo ja aplodit joukkueelta. Julkisuuteen puhuttiin rangaistuksesta, jotta kaikki olisivat tyytyväisiä.

Mutta Ben-Amor on kaikki riepotuksensa ansainnut. Vaikka mitä käskettäisiin, niin jokainen kantaa seuraukset teostaan itse.
 
Detritus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit-vuodesta 1972, KiVa.
Iltasanomat on julkaissut videon, mikä tekee tilanteen mielenkiintoiseksi. Videolta pystyy selkeästi erottamaan, kun joku huutaa juuri ennen Ben-Amorin kaukaloon hyppäämistä "tapa se kusipää". Myös muita huutoja on nauhalta erotettavissa.

T - Ilta-Sanomat
Kerro minkä merkkiset vehkeet sulla on? Mä olen tähän mennessä pitänyt omia laitteitani jos en parhaina, niin ainakin helvetin hyvinä. Selkeästi ei näillä kuule muuta kuin kannatushuudot.
Koko juttu on mielestäni paisunut aivan järjettömiin mittoihin.
 
chubster

Ilmeisesti sun helvetin hyvät vehkeet ei oo iha nii hyvät after all... Minä nimittäin kuulen kyllä läppärin kaiuttimista nämä. Eikä ole edes hyvä läppäri.
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ilmeisesti sun helvetin hyvät vehkeet ei oo iha nii hyvät after all... Minä nimittäin kuulen kyllä läppärin kaiuttimista nämä. Eikä ole edes hyvä läppäri.

Aluksi en saanut selvää, mutta juurikin läppärin omista kajareista sai paremmin selvää. Jotenkin painottuu paremmin nuo taustan äänet.
 
Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Kerro minkä merkkiset vehkeet sulla on? Mä olen tähän mennessä pitänyt omia laitteitani jos en parhaina, niin ainakin helvetin hyvinä. Selkeästi ei näillä kuule muuta kuin kannatushuudot.
Koko juttu on mielestäni paisunut aivan järjettömiin mittoihin.

Poista tuo "helvetin hyvinä", koska jos et kuule niillä vehkeillä niin ne eivät kyllä missään nimessä helvetin hyviä ole. Tekniikka kehittyy aika lailla, tuoreilla laitteilla (lue: esim Steve Jobsin firman läppäri) kuulee aika hyvinkin videon sanomaa.
 
-Niks-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Ei saakeli, onhan jo korttelikiekko aikoihin huudeltu tuollaista vaihtopenkiltä.

Uskomaton soppa, vakava soppa toki mutta kyllä Suomessa osataan NÄÄ HOMMAT.
 
piru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuo "rangaistus" oli varmasti kori kaljaa, kossupullo ja aplodit joukkueelta. Julkisuuteen puhuttiin rangaistuksesta, jotta kaikki olisivat tyytyväisiä.

Mutta Ben-Amor on kaikki riepotuksensa ansainnut. Vaikka mitä käskettäisiin, niin jokainen kantaa seuraukset teostaan itse.

Pitihän sen puupään tähänkin lyötyä juuri raumalta. Siis jokainen kantaa tekonsa itse , kuka kantaa ja kuka ei?
 
blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Poista tuo "helvetin hyvinä", koska jos et kuule niillä vehkeillä niin ne eivät kyllä missään nimessä helvetin hyviä ole. Tekniikka kehittyy aika lailla, tuoreilla laitteilla (lue: esim Steve Jobsin firman läppäri) kuulee aika hyvinkin videon sanomaa.

No sähän kuulet muutenkin sun inside lähteistä vähän mitä sattuu, sun kuuloaistimuksiin en paljoa luottais.
 
Elazi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings
Harmittaa, pari kertaa olen Semirin kanssa jutellut kun oon häneen törmänny, ja Semir on vaikuttanu todella asialliselta jätkältä! Sympatiat ja arvostus laskivat Semiriä ja Tomekia kohtaan, vaikka ymmärrän, mitä he yrittivät viestittää. Ei muuta ku leuka ylös ja ottakaa rangaistukset vastaan, eipä tässä muuta voi.

Täytyy muuten sanoa, että olen ylpeä siitä, miten hyvin Jokereiden puolelta tätä asiaa on käsitelty (samaa ei voi sanoa HIFK:sta), mutta hiukan pelottaa, että Melart, Salmi ja Sormunen pääsevät kuin koira veräjästä.
 
tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins

Jos olisi ollut pelisilmää niin rohkeasti vaan sanomaan, että Filppula pitää laittaa pelin tai parin ajaksi telakalle vammojen tarkkailuun niin olisi sanktioita alkanut rapisemaan. Niin se vaan on, että seuraukset liittyvät siihen miten pahasti juhaa sattui leukaan. Edit: Edellämainitulla tavalla asiathan ei siis kuuluisi olla, vaan rohkeasti rankaista myös läheltä piti -tilanteista ettei vastaavan kaltaisia yliampumisia sattuisi niin herkästi. En pidä sellaista kukkahattukiekkona.

En tuota nyt suoranaiseksi käskytykseksi vertaisi jos huudetaan jotain "tapa se kusipää". Noita tosiaan kuulee mutadivarin salibandysarjoissakin. Harmittaa jokaisen viestin loppuun tästä aiheesta kirjottaa, mutta pistetään taas kerran: Tämä ei tarkoita että sulattaisin tai pitäisin Jokerien / SABin tekoa oikeutettuna.
 
K

kiwipilot

Poista tuo "helvetin hyvinä", koska jos et kuule niillä vehkeillä niin ne eivät kyllä missään nimessä helvetin hyviä ole. Tekniikka kehittyy aika lailla, tuoreilla laitteilla (lue: esim Steve Jobsin firman läppäri) kuulee aika hyvinkin videon sanomaa.

No sähän kuulet muutenkin sun inside lähteistä vähän mitä sattuu, sun kuuloaistimuksiin en paljoa luottais.

Touchè...

Joo, kaiuttimet tai "inside" -lähde; nimimerkki Renegade on tässä vuosien mittaan tasonsa osoittanut.
 
Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Anteeksi ehkäpä tyhmä kysymys, mutta mitä se Ville teki, että "ansaitsi" tällaisen huomion Jokerileiriltä?

En jaksa selata näitä ketjuja, eikä mediassakaan ole kai mainittu, mitä Villelle kostettiin.
 
Mr Uffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Anteeksi ehkäpä tyhmä kysymys, mutta mitä se Ville teki, että "ansaitsi" tällaisen huomion Jokerileiriltä?

En jaksa selata näitä ketjuja, eikä mediassakaan ole kai mainittu, mitä Villelle kostettiin.

HIFK käskytti jämäpakkinsa Jokereiden tähtipelaajan kimppuun ensimmäisen erän toisella minuutilla ja tämä jämäpakki hakkasi Jokereiden tähtipelaajaa paljain nyrkein takaraivoon. Jokerit päätti antaa takaisin ja käskytti Semirin HIFK:n tähtipelaajan kimppuun, tässä päällekarkauksessa seuraukset oli vaan pahemmat kuin tuossa edellisessä.
 
Detritus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit-vuodesta 1972, KiVa.
HIFK käskytti jämäpakkinsa Jokereiden tähtipelaajan kimppuun ensimmäisen erän toisella minuutilla ja tämä jämäpakki hakkasi Jokereiden tähtipelaajaa paljain nyrkein takaraivoon. Jokerit päätti antaa takaisin ja käskytti Semirin HIFK:n tähtipelaajan kimppuun, tässä päällekarkauksessa seuraukset oli vaan pahemmat kuin tuossa edellisessä.
Vaikka kuinka tuomitsen Ben-Amorin älyvapaan hyökkäyksen Peltosen kimppuun, niin voin sanoa, että olen lainatusta täysin samaa mieltä...näinhän se oli.
 
Mr Uffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tai sitten se meni näin: I.Melart päätti kostaa (onko käskytyksestä näyttöä jollain?) kyykkysylkijälle, koska oli jotain hampaankolossa. Tanssiinkutsu tuli hyvissä ajoin, mutta Ruutu päätti kieltäytyä kutsusta normaaliin tyyliinsä (koska ei halua tapella Melartin kanssa, syy???). Tomek suivaantui `tähtihyökkääjän` kohtelusta ja usutti Jokerien jämäpelaajan vastustajan kapteenin kimppuun.

Jarkko Ruutu on erittäin tärkeä pelaaja Jokereissa, joten sen takia on varsin ymmärrettävää, ettei hän tappele ensimmäisen erän toisella minuutilla. Tappelusta kieltäytyminen ei mielestäni mitenkään oikeuta takaraivoon lyömistä (takaraivoon lyöminen on kielletty kaikissa kamppailulajeissakin, esimerkiksi vapaaottelussa jossa on muuten varsin vapaat säännöt).

Semirin tekemä päällekarkaus oli myös todella oksettava, ja tässä näkyy mihin nää hooki taapelu kunnia koodi myllytykset pahimmillaan menee, nyt yksi suomen yksi kaikkien aikojen hienoimmista pelaajista makaa himassa aivotärähdyksen kanssa. Jarkko Ruudulla kävi parempi tuuri.
 
Sukee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tai sitten se meni näin: I.Melart päätti kostaa (onko käskytyksestä näyttöä jollain?) kyykkysylkijälle, koska oli jotain hampaankolossa. Tanssiinkutsu tuli hyvissä ajoin, mutta Ruutu päätti kieltäytyä kutsusta normaaliin tyyliinsä (koska ei halua tapella Melartin kanssa, syy???). Tomek suivaantui `tähtihyökkääjän` kohtelusta ja usutti Jokerien jämäpelaajan vastustajan kapteenin kimppuun.

Eikös Jarkko ihan selkeästi jo viime kaudella kertonut syyn tuohon Melartin kanssa tappelemattomuuteen; meni jotenkin niin että ei ole mitään järkeä vaihtaa itseään kaveriin joka ei osaa edes luistella.

Ollaanko täällä ihan tosissaan tuon kanssa että hieman ivallisestikin laitetaan heittomerkkejä sanan tähtihyökkääjä-ympärille kun puhutaan yli 700 NHL-pelin ammattilaisesta SM-LIIGASSA??!? Mitä järkeä tämä """tähtihyökkääjä""" olisi ollut vaihtaa jämäpakkiin toisella minuutilla? Miehisyys ja tyhmyys erikseen - onhan materiaalit ihan eriluokkaa mutta kyllä Jarkon kaltaista miestä yli 2 minuuttia pelissä kuitenkin kaivataan.
 
Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Semirin tekemä päällekarkaus oli myös todella oksettava, ja tässä näkyy mihin nää hooki taapelu kunnia koodi myllytykset pahimmillaan menee, nyt yksi suomen yksi kaikkien aikojen hienoimmista pelaajista makaa himassa aivotärähdyksen kanssa.

Onko Ville saanut uuden aivotärähdyksen? Käsittääkseni hän toipui jo Semirin käsittelystä ja harjoittelee jäällä. Ja varmaan pelaa torstaina.
 
Clocks

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK käskytti jämäpakkinsa Jokereiden tähtipelaajan kimppuun ensimmäisen erän toisella minuutilla ja tämä jämäpakki hakkasi Jokereiden tähtipelaajaa paljain nyrkein takaraivoon. Jokerit päätti antaa takaisin ja käskytti Semirin HIFK:n tähtipelaajan kimppuun, tässä päällekarkauksessa seuraukset oli vaan pahemmat kuin tuossa edellisessä.

Jokereiden käskytys alkaa olla aika hyvin näytetty toteen, missä case HIFK?

Voisiko sittenkin olla niin, että Jarkko on vaan päässyt Ilarin ihon alle? Siitähän te olette iloinneet.

Ruutu ei telonut Peltosta, ja Ruudun(kaan) ei ole pakko tapella. Ruudun olisi kuitenkin viisasta alkaa vastata teoistaan ainakin asianomaisille (kyykistyminen Melartin tieltä). Jos Ruutu olisi ymmärtänyt/uskaltanut vihdoin antaa Melartille tämän himoitseman rehellisen välienselvittelyn, tuosta mustasta ottelusta olisi tullut vain keskimääräistä viihdyttävämpi harkkamatsi ja kauden alkua odotettaisiin nyt ihan eri tunnelmissa.

Epäilemättä Jakke käytti vain taktista pelisilmää kun oli niin tärkeä peli ja kaikki, mutta tänäänpä klo 18 nähdään että olisiko vaan kannattanut antaa Ilarille takaisin kun kerran iskut sai joka tapauksessa.
 
Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF

No eipä tuokaan olisi välttämättä estänyt tapahtunutta. Ei siitä Valtosesta näköjään ikinä tiedä, mutta kyllähän tuossa totuuden siemen piilee.
 
Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Epäilemättä Jakke käytti vain taktista pelisilmää kun oli niin tärkeä peli ja kaikki, mutta tänäänpä klo 18 nähdään että olisiko vaan kannattanut antaa Ilarille takaisin kun kerran iskut sai joka tapauksessa.

Niin, HIFK:lle peli ei tosiaankaan ollut tärkeä, koska koko ET on mennyt heiltä ihan reisille. Jokereilla sen sijaan oli ja on edelleen mahdollisuus lopputurnaukseen, joka on ilmoitettu yhdeksi tavoitteeksi tällä kaudella.
 
Clocks

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin, HIFK:lle peli ei tosiaankaan ollut tärkeä, koska koko ET on mennyt heiltä ihan reisille. Jokereilla sen sijaan oli ja on edelleen mahdollisuus lopputurnaukseen, joka on ilmoitettu yhdeksi tavoitteeksi tällä kaudella.

Myönnän molemmat kohdat. Toivottavasti teillä on joku penkin takana siellä lopputurnauksessa.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Jokerit
Jaahas, että varma käskytys... Nyt vasta oikein kunnolla iski minuun, että olihan tämä todella kova ylilyönti Jokereilta ja Semiriltä. Ymmärrän kyllä, että HIFK:n reikäpäiselle kuitinkuitti -linjalle kuuluukin antaa näpäytys jossain vaiheessa, mutta kyllä valmennustiimi mokasi nyt aika lailla. Yritys hyvä, tulos pahin mahdollinen.

Pahiten kumminkin mokasi Ben-Amor. Vaikka kuinka käskytettäisiin ja huudettaisiin "tapa se", niin jonkinlainen järki pitää olla mukana, kun toisen kimppuun käy.

En enää muista, oliko Lämsä enää aitiossa Ben-Amorin sekoilun aikoihin, mutta jos oli, niin hänelle pelikieltoa ehdottomasti. Tomekille, jos Lämsä oli jo pukuhuoneen puolella. Eniten kuitenkin pelikieltoa Ben-Amorille, sillä jokainen kantakoon itse vastuunsa siitä, miten reagoi käskytykseen.

Melart, Liivik, Salmi ja mitä näitä nyt oli, kyllä saisivat saada yhtälailla pelikieltoa, ja säälin niitä HIFK:läisiä, jotka puolustelevat omia sikailijoitaan mutta tuomitsevat meidän Ben-Amorin. En minäkään puolustele Jokereiden toiminnassa kuin useita tappeluja nyt ET:lla ja muutenkin historiansa aikana harrastaneen HIFK:n näpäytysajatusta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös